Ilta Sanoma

Ristomatti Hakola kertoi tunnelmistaan maailmancupkauden aattona Rukalla.

Ristomatti Hakola ja muut hiihtohuiput aloittavat maailmancupkauden perjantaina Kuusamossa.

Ristomatti Hakola ja muut hiihtohuiput aloittavat maailmancupkauden perjantaina Kuusamossa. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Kuusamo

Suomen maastohiihdon kiintotähden Ristomatti Hakolan harjoituskausi noudatti miehelle tuttua kaavaa: se oli äärimmäisen rikkonainen. Hänen varpaansa murtui heti harjoituskauden alussa kesällä, mikä esti jalkalenkit pitkäksi aikaa.

Loukkaantumistilanne oli taattua, epäonnista "Riseä".

- Emäntä oli kotona siirtänyt sohvaa. Menin kämpässä vanhasta muistista autopilotilla ja löin varpaani siihen. Eikä sitä ollut siirretty kuin 20 senttiä, Hakola ruotii hymyssä suin.

Viime talven hopeasankari ei ymmärrettävästi puhkunut mahtikuntoa kauden alla, mutta Taivalkosken Suomen cupissa tärähti silti: hän pesi vapaan 15 kilometrillä Joni Mäen yli 30 sekunnilla ja Perttu Hyvärisen lähes minuutilla.

Se oli kova voimannäyte luisteluhiihtonsa kanssa viime vuosina tuskailleelta mieheltä.

- Minulla on kaikenmoisia testejä ollut pitkin kesää ja aina olen yllättänyt itseni, kuinka hyvässä kunnossa olenkaan. Sitä en tiedä, miten se on ollut mahdollista, kun harjoittelu on ollut niin rikkonaista. Kroppa on erikoinen työkalu.

Viime viikonlopun ankara normaalimatkan veto ei tullut kuitenkaan täysin puskista.

Hakola nousi hiihtoeliittiin sprintterinä, mutta viime vuosina hän on lyönyt kasvavissa määrin paukkuja pidemmille matkoille. Päämäärätietoinen distanssiprojekti ei ole tehnyt hyvää sprinttiominaisuuksille, mikä on näkynyt väistämättä tulostaululla.

Hakolan edellinen maailmancupin sprinttifinaalipaikka tuli liki kolme vuotta sitten Lillehammerissa.

- Perinteisen sprintissä olen parhaimmillani erittäin hyvä, ja siihen löytyy vielä intohimoa, toisin kuin vapaaseen. Kyllä mä tällä kaudella olen täydet normaalimatkoihin panostanut. Olympiasprintti vapaalla ei ole todellakaan mikään päämatka, vaikka sen luultavasti hiihdänkin.

Linjanveto on sikäli yllättävä, sillä Hakola eteni vapaan sprinttifinaaliin Lahden MM-kisoissa 2017.

Hakola vaihtoi valmentajaa kesken harjoituskauden elokuussa.

Maajoukkueen pääkäskijä Teemu Pasanen korvasi Jämin Jänteen ykköstykkiä yli 15 vuotta valmentaneen Antti Hagqvistin.

Vaihdoksen ajankohtaa voi pitää yllättävänä.

- Vielä ei oikein juuri mikään muuttunut, koska harjoittelu on ollut niin katkonaista. Harjoituskausi lähti elokuussa uudestaan. Antin kanssa halusimme kokeilla jotain uutta, ja siksi päädyimme tähän. Olen kolmekymppinen, on pakko koettaa jotain uutta, Hakola toteaa.

Hakola on siitä harvinainen suomalaishiihtäjä, että hän pitää majaansa syvällä etelässä: Kauniaisissa. Pääkaupunkiseudulta ei juuri mäkiä löydy, mutta apu on onneksi löytynyt läheltä.

Hakolan naapurissa asuvan valmentaja Pasasen varastotallista nimittäin löytyy kaksikon salainen ase: hiihtomatto.

Sitä Hakola käytti kesän ja syksyn mittaan aina kun kykeni.

- Saa vähän nousua, kun etelästä puuttuvat pidemmät nousut. Matolla hiihtäminen on siitä hyvä, että saa tietää oman kuntonsa, kun vauhdin ja kulman voi asettaa aina samaksi ja seurailla omia sykkeitä

Matto on parhaillaan laivamatkalla kohti Kiinaa ja olympiakylää, jossa sen palveluksista pääsevät nauttimaan muutkin suomalaissauvojat.

- Hyvä, että sinnekin saadaan hiihtomahdollisuus, koska ei ole mitään hajua, millaiset sikäläiset harjoitusolosuhteet ovat. Saa nähdä ladataanko se siellä johonkin hotellihuoneeseen.

Rukan avausviikonloppuun Hakolalla oli selvät sävelet, jotka mukailevat laajempaa kuvaa.

- Paukut on lauantain pertsan normaalimatkalta. Sieltä odotan tulosta. Perjantain sprintissä avataan lähinnä paikkoja.

Ilta Sanoma
jeudi 25 novembre 2021 18:40:00 Categories: Ilta Sanoma Maastohiihto

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.