Ilta Sanoma

IS:n haastattelema uhri kertoo, että valtava vyyhti alkoi viime keväänä, kun hän sai Sanna Kiiskeltä yllättävän ehdotuksen.

Kuva: Joonas Salo/IS

Seiska-lehti uutisoi torstaina, että poliisi tutkii toimittaja ja juontaja Sanna Kiisken, 47, toimintaa ja epäiltyä törkeää petosta ja identiteettivarkautta. Lehden mukaan Kiiski väitti tekevänsä pilottijaksoa uuteen Arvoa vai ei -tv-ohjelmaan. Kiiski pyysi ohjelmaa varten kymmeniltä ihmisiltä arvoesineitä, mutta vei Seiskan tietojen mukaan ison osan niistä panttilainaamoon ja hyötyi niistä rahallisesti.

Seiskan mukaan Kiiski antoi ymmärtää, että ohjelman takana oli Sanoma-konserni. Sanomalla on useita Nelonen median alla toimivia tv-kanavia.

IS:n tietojen mukaan uhreja on useita, Seiskan mukaan 29. IS:n tavoittamat poliisin edustajat eivät halunneet kommentoida asiaa.

IS ei tavoittanut Kiiskeä kommentoimaan asiaa torstaina. Sanna Kiiski selitti Seiskalle tekojensa motiiviksi, että olin jäänyt rikollisille velkaa. Hän vetosi myös siihen, ettei muista viimeisestä kahdesta vuodesta mitään.

- Kaikki alkoi, kun sairastuin kolme vuotta sitten pahaan masennukseen. Väärän lääkityksen vuoksi minulle pamahti mania, joka oli päällä 24/7. Samalla ajauduin peliriippuvuuteen, Kiiski sanoo Seiskalle.

IS:n tietojen mukaan Kiiski olisi pyörittänyt toimintaa Sanomatalon vastaanoton kautta.

Sanomatalon vastaanottoon on jätetty useita esineitä, jotka Kiiski on sieltä noutanut. Kiisken nimellä tuotiin vastaanottoon tuhansien eurojen arvoisia lähetyksiä toistuvasti viime helmikuun ja heinäkuun välillä.

IS:n tietojen mukaan muun muassa arvokkaita koruja saapui "kuvauslainaan" Kiiskelle ensin yrityksiltä, mutta myöhemmin myös yksityishenkilöiltä. Korujen arvo liikkui jopa kymmenissä tuhansissa euroissa.

Kiisken lähetysten vastaanottaminen loppui, kun hänen toimintansa ja korujen noutaminen ja lähettäminen alkoivat herättää huomiota ja epäilyksiä. Asiaan puututtiin Sanomatalossa ja Kiiskelle ilmoitettiin, ettei mitään hänen lähetyksiään oteta enää säilytykseen.

Sanna Kiiski vuonna 2008. Kiiski muistetaan erityisesti MTV3-kanavan Huomenta Suomi -aamuohjelman juontajana. Hän oli ohjelmassa vuodesta 2007 alkaen vuoteen 2014 saakka.

Sanna Kiiski vuonna 2008. Kiiski muistetaan erityisesti MTV3-kanavan Huomenta Suomi -aamuohjelman juontajana. Hän oli ohjelmassa vuodesta 2007 alkaen vuoteen 2014 saakka. Kuva: Tuomas Selänne

Kiiski on tehnyt aiemmin podcastia Sanoma-konserniin kuuluvalle Supla-palvelulle. Myös hänen kirjojaan julkaistu äänikirjoina Suplassa.

Suplan podcast-pestin vuoksi hänen oli mahdollista vastaanottaa lähetyksiä Sanomataloon.

Suplan johtaja Johannes Saukko kertoo IS:lle, että yhteistyö Kiisken kanssa on päättynyt.

- Yhteistyömme Sanna Kiisken podcastien suhteen on päättynyt kesällä. Supla ei ole osapuoli tässä asiassa. Seuraamme asiaa ja ryhdymme jatkotoimiin jos tarvetta, Saukko kommentoi.

Nelosen televisiojohtaja Ville Toivonen puolestaan kertoo IS:lle, ettei kanava ole ollut tietoinen Kiisken toiminnasta. Seiskan jutussa mainitun tv-ohjelman olemassaolon hän kiistää.

- Meillä ei ole asiasta tietoa eli ei ole enempää kommentoitavaa, Toivonen kertoo.

- Ei siis ole tietoa tällaisesta toiminnasta eikä ole ollut tällaista ohjelmaa, jota hän olisi ollut meille tekemässä tai valmistelemassa.

IS tavoitti yhden epäillyn petoksen uhreista, joka kertoo tehneensä rikosilmoituksen Sanna Kiiskestä. Henkilö kertoo saaneensa viime kesänä yhteydenoton, jossa häneltä kysyttiin, haluaisiko hän vuokrata arvoesinettään Sanna Kiisken tulevan tv-ohjelman kuvauksiin.

Hän kertoo aluksi epäröineensä, mutta myöhemmin Kiiski otti yhteyttä ja esitteli sopimuksen.

- Sanna kertoi, että tekeillä on tällainen Arvoa vai ei -formaatti ja minulle maksettaisiin tietty summa tavaran vuokraamisesta, hän kertoo.

IS sai nähtäväksi "sopimuksen". Henkilö kertoo allekirjoittaneensa sen ja luovuttaneensa tavaran. Rahat hänen oli tarkoitus saada etukäteen.

- Sanna laittoi sähköpostiini kuitin jostakin liettualaisesta pankista, että maksu on suoritettu. Rahat eivät kuitenkaan koskaan ilmestyneet tililleni. Kuitti oli tekaistu, hän kertoo.

- Yritin ottaa Sannaan yhteyttä, mutta hän esti minut joka paikassa.

Henkilön mukaan Sanna lopulta ilmoitti, että toinen henkilö hoitaa asiaa heidän päässään. Hän kertoo saaneensa kyseiseltä henkilöltä viestejä, joissa asiaa pyrittiin tuloksetta edistämään.

IS tavoitti kyseisen henkilön, joka kertoo olevansa Sannan ystävä. Hän vahvistaa olleensa yhteydessä joihinkin tavaroita vuokranneisiin ihmisiin.

- Yritin auttaa Sannaa hänen vaikeassa elämäntilanteessaan. Tein selväksi, etten ole asiaan mitenkään osallinen muuten kuin ystävänä, en edes ole nähnyt näitä tavaroita tai luvannut Sannan puolesta mitään, hän kertoo.

- Lainasin itsekin Sannalle tavaroitani, ja yritin auttaa tavaroiden palauttamisessa. Uskoin, että niin kävisi, mutta se usko osoittautui perusteettomaksi. Olen tehnyt omalta osaltani asiasta rikosilmoituksen. Emme ole Sannan kanssa olleet yhteydessä sen jälkeen.

Sanna Kiiski on kertonut julkisuudessa avoimesti mielenterveysongelmistaan. Hän on sairastanut muun muassa masennusta ja syömishäiriötä.

Sanna Kiiski on kertonut julkisuudessa avoimesti mielenterveysongelmistaan. Hän on sairastanut muun muassa masennusta ja syömishäiriötä. Kuva: Joonas Salo

Arvoesineensä vuokrannut henkilö oli yrittänyt sopia Kiisken kanssa sen luovutuksesta takaisin.

- Monesti sovimme tavaran luovutuksesta, mutta Sanna ei koskaan ilmestynyt paikalle tekosyihin vedoten.

- Kerran sovimme tapaamisen Sanomatalon aulaan ja paikalle saapui muitakin ihmisiä, joiden kanssa Sanna oli sopinut tavaroiden noudosta. Siinä kohtaa tajusin, että muitakin on joutunut tähän. Kysyin respasta, onko Sannaa näkynyt, ja respan työntekijä ilmoitti, että he ovat lopettaneet kaiken toiminnan, mikä liittyy Sannaan ja että he eivät enää ota tavaroita vastaan, koska ilmeisesti ongelmia oli ilmennyt, henkilö kertoo.

Myöhemmin arvoesineensä vuokrannut henkilö sai ilmoituksen, että asiaa hoitaa jälleen uusi henkilö.

- Tämä uusi henkilö oli ilmeisesti Sannan vanha tuttu ja kertoi rehellisesti, mikä on asioiden laita. Hän lopulta ilmoitti, että tavarani ovat panttilainaamossa ja sanoi, että Sanna yrittää pian saada rahat maksua varten.

Arvoesineensä vuokrannut henkilö teki asiasta rikosilmoituksen.

- Voidaan varmasti puhua, että tässä on kokonaisuudessaan ollut kyse sadoista tuhansista euroista, ja osa ei ole vieläkään saanut tavaroitaan tai rahojaan. Kuulemani mukaan Sanna on pyörittänyt tällaista toimintaa pidempääkin.

- Aina kun kysyin arvoesineeni sijainnista, sain vastauksesi eri tuotantoyhtiön tai tahon ja että ne pitävät sitä kassakaapissaan.

Sanna Kiiski on ollut aiemmin otsikoissa rahavaikeuksiensa vuoksi. Kiiskellä on satoja tuhansia euroja ulosottovelkaa konkurssiin menneen yrityksen jäljiltä. Hänellä on myös kymmeniä velkomusjuttuja käräjäoikeudessa.

Kiiski kommentoi talousvaikeuksiaan Tinderpäiväkirjat-kirjassaan viime vuonna.

- Tuli yrityssaneeraus, sitten minä masennuin ja sain sydänoireita. Tuli konkurssi. Eikä vain yksi, sillä toinen yritykseni oli rahoittanut toista firmaa ja molemmat kaatuivat. Myös Ruotsissa sijainnut yrityksemme meni nurin. Olin sijoittanut tähän kaikkeen satoja tuhansia euroja ja taannut yritysteni lainoja. Nyt ne kaatuivat minun ja ex-mieheni niskaan, Kiiski kuvaili kirjassaan.

Kiiski on kertonut julkisuudessa avoimesti kärsineensä erilaisista mielenterveysongelmista. Hän on sairastanut muun muassa masennusta ja syömishäiriötä.

- Olen addiktioherkkä ja etsin helposti jännitystä ja koukuttavuutta. Nyt lääkitys ja monenlainen terapia auttaa minua tiedostamaan nämä piirteet itsestäni, Kiiski kertoi Tindepäiväkirjat-kirjassa.

Ilta Sanoma
jeudi 25 novembre 2021 18:47:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.