Ilta Sanoma

Työvoimapulan vallitessa yhä useampi työnantaja on alkanut maksaa rekrytointipalkkiota työntekijöilleen. Liikkuvuus työmarkkinoilla on suurta ja varsinkin työnjohtoportaan työntekijöistä on kysyntää.

Työmarkkinoilla on nyt vilkasta.

Työmarkkinoilla on nyt vilkasta. Kuva: Aimo Antti-Koivisto/Lehtikuva

Sekä Elinkeinoelämän keskusliitossa (EK) että Suomen yrittäjistä (SY) tuntuma on, että rekrytointipalkkiot ovat yleistymään päin. Asiasta ei tosin kummallakaan vielä ole tutkittua tietoa.

-?Kun osaajapula nyt on akuutti ja krooninen, on selvää että työnantajat ottavat kaikki mahdolliset keinot käyttöön, EK:n johtaja Taina Susiluoto sanoo Taloussanomille.

Työnantajan on hänen mukaansa nykytilanteessa koko ajan pohdittava, kuinka olla sekä vetovoimainen että pitovoimainen työnantaja ja kuinka löytää kuhunkin tehtävään oikeat tekijät.

Lue lisää: Jopa 400 euron palkkio työntekijälle uuden osaajan löytämisestä - näin Kauhavan ikkunatehtaan kikka on toiminut

Työmarkkinoilla liikkuvuus on nyt suurta, ja yrittäjät kertovat rekrytointiyritysten olevan varsin aktiivisia.

-?Varsinkin työnjohtoportaassa olevilla henkilöillä on nyt äärettömän kova kysyntä, Suomen yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen sanoo.

Vallitsevaa tilannetta voi hänen mukaansa kuvata jopa sanalla työntekijän markkinat.

-?Monelta taholta kerrotaan, että rekrytointifirmat ovat heränneet. Rekrytointialttius ja kontaktointi on varsin aktiivista, Kuismanen sanoo.

Työmarkkinoilla liikutaan nyt työpaikasta toiseen sekä alansisäisesti että alalta toiselle. Työpaikkoja vapautuu, sillä eläköityminen on suurta. Oman mausteensa kehitykseen on tuonut korona-aika.

-?On toimialoja ja tehtäviä, joilta on hakeuduttu pois joko rajoitusten takia tai siksi, että on mietitty uusiksi omia valintoja, EK:n Susiluoto sanoo.

-?Työn tekemistä katsotaan merkityksellisenä osana koko elämää eikä pelkkänä palkan ansaintana.

Ilta Sanoma
mardi 23 novembre 2021 13:01:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.