Ilta Sanoma

Iivo Niskasen vire ei ole jäänyt huomaamatta Norjassa.

Iivo Niskasen vauhti on kohdillaan olympiatalven alussa.

Iivo Niskasen vauhti on kohdillaan olympiatalven alussa. Kuva: Jouni Porsanger / Lehtikuva

Viime viikonloppuna maastohiihdossa käytiin mielenkiintoisia kansallisia kilpailuja. Eri maissa tehtiin viimeisiä katsastuksia ennen maailmancupin alkamista ensi viikonloppuna Rukalla.

Myös Suomen ykköstykki Iivo Niskanen oli kilpaladulla, mutta ei Suomen cupissa vaan venäläisten katsastuskilpailuissa Muonion Oloksella. Tämän huomioivat myös Norjan hiihtomaajoukkueen jäsenet, jotka jakoivat näkemyksiään Oloksen tuloksista Nettavisenille.

Lauantaina Niskanen löi venäläiset paraatimatkallaan 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisassa. Sunnuntaina lykittiin sama matka vapaalla hiihtotavalla, jolloin Niskanen oli neljäs.

Oloksen kisoissa kiinnosti myös erilaisista vaivoista kesän aikana kärsineen Aleksandr Bolshunovin iskukyky. Lauantaina venäläistähti sijoittui viidenneksi 43,5 sekuntia Niskasesta jääneenä. Sunnuntaina hän löi suomalaisen ja sijoittui kolmanneksi.

Norjalaiset puivat Nettavisenin artikkelissa lähtökohtaisesti Bolshunovin tilannetta vaikean kesän jälkeen, mutta myös Niskasen vauhti sai huomiota. Viime talvena 15 kilometrin vapaan MM-kultaa voittanut Hans Christer Holund innostui ylistämään suomalaisen kuntoa kauden alla.

-?On hauskaa päästä mittaamaan voimia Niskasta vastaan, hän näyttää todella vahvalta. Myös jotkut venäläiset näyttävät hyvältä ja Dario Cologna näyttää olevan hyvässä kunnossa, Holund pohtii asetelmia Rukan maailmancupiin.

Holundin joukkuekaveri Emil Iversenkin tunnusti Niskasen olevan iskussa, mutta ei ole tilanteesta kovin huolissaan.

-?En ajattele sitä liikaa. Niskanen on aina kovassa kunnossa kauden alussa, hän pohtii.

Norjan maajoukkueen päävalmentaja Eirik Myhr Nossum uskoo Bolshunovin olevan iskussa Rukalla, vaikka tämä hävisikin Niskaselle reippaanlaisesti perinteisen kilpailussa.

-?Huomasin että hän oli kolmas sunnuntaina ja löi Iivon, joten hänet voittaakseen pitää tehdä töitä Rukalla.

Rukalla kilpaillaan maastohiihdossa tällä viikolla perjantaista sunnuntaihin. Perjantaina ohjelmassa ovat sprintit, lauantaina naisten 10 ja miesten 15 kilometrin perinteisen kilpailut ja sunnuntaina samanmittaiset takaa-ajot vapaalla hiihtotavalla.

Niskanen ei ole mukana sprintissä, vaan aloittaa maailmancupin urakkansa lauantaina.

Ilta Sanoma
mardi 23 novembre 2021 13:04:00 Categories: Ilta Sanoma Maastohiihto

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.