Ilta Sanoma

Hoivakodissa on kuollut kaksi asukasta koronaan liittyen.

Oulun koronatilanne on pahentunut ja kaupunki ottaa käyttöön koronarokotuspassin omissa tilaisuuksissaan.

Oulun koronatilanne on pahentunut ja kaupunki ottaa käyttöön koronarokotuspassin omissa tilaisuuksissaan. Kuva: Ville Honkonen

Oulu ottaa koronarokotuspassin laajasti käyttöön kaupungin omissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa.

Passia on näytettävä tilaisuuksissa, jota järjestetään taidemuseossa, Madetojan salissa, liikuntasaleissa, uimahalleissa, kuntosaleilla, nuorisotiloissa, Tietomaassa, Pohjois-Pohjanmaan museossa ja Valveen kulttuurikeskuksessa.

Määräykset eivät koske tilojen tavanomaista käyttöä, vaan niissä järjestettäviä tilaisuuksia ja tapahtumia, kuten esimerkiksi konsertteja Madetojan salissa.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on kieltänyt yli viidenkymmenen henkilön yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisätiloissa. Määräys on voimassa Pohjois-Pohjanmaan kuntien alueella 26.11.-?25.12.2021.

Yli viidenkymmenen henkilön tilaisuuksia voidaan kuitenkin järjestää edellyttämällä yli 16-vuotiaalta EU:n digitaalisen koronatodistuksen esittämistä yleisötilaisuuteen pääsemiseksi.

Oulun kaupunki voi vaatia koronapassia vain kaupungin itsensä järjestämissä tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Jos tila on annettu urheiluseuran tai muun ulkopuolisen käyttöön, passin käyttämisestä päättää tapahtuman järjestäjä.

Kaupungin omassa vieraanvaraisuustoiminnassa koronapassin esittämistä voidaan edellyttää laajalle kutsuvierasjoukolle järjestävissä vastaanotoissa ja juhlatilaisuuksissa.

Oulu on epidemian leviämisvaiheessa ja täyttää useimmat leviämisalueen kriteerit. Uusien tartuntojen määrä kasvoi selvästi viime viikolla edelliseen viikkoon verrattuna.

Tartuntoja oli viime viikolla 445, kun edellisviikon luku oli 327. Sairaalahoidossa on Oulun yliopistollisessa sairaalassa 18 ja Oulun kaupunginsairaalassa 6 koronapotilasta.

Rajakylän hoivan Sanninkodissa menehtyi viime viikolla koronatartunnan saanut asukas. Sanninkodissa on nyt kuollut yhteensä kaksi koronatartunnan saanutta asukasta.

Ilta Sanoma
mardi 23 novembre 2021 13:04:00 Categories: Ilta Sanoma Oulun seutu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.