Yle Urheilun kyselyyn otteluiden alkamisajoista tuli yli 4 300 vastausta. Näiden vastausten perusteella parhaat alkamisajat olisivat arkisin kell" /> Yle Urheilun kyselyyn otteluiden alkamisajoista tuli yli 4 300 vastausta. Näiden vastausten perusteella parhaat alkamisajat olisivat arkisin kell" />

YLE


Julkaisimme viime viikolla jutun, jossa olevaan kyselyyn lukijat saivat vastata sekä kommentoida, mikä olisi heidän mielestään paras alkamisaika urheiluotteluille Suomessa. Ottelut lajissa kuin lajissa alkavat pääosin arkisin kello 18.30 ja viikonloppuisin kello 17.00.

Viime viikon jutussa pääsivät ääneen suomalaisten palloilusarjojen johtohahmot, jotka kertoivat, miksi otteluohjelmat ovat Suomessa sellaisia kuin ne nykyisin ovat.

Sarjojen järjestäjät kuvailivat, että arkisin kello 18.30 on sekä "maan tapa" että "paras kompromissi". Esimerkiksi jääkiekon miesten SM-liigassa seuroilla olisi halutessaan mahdollisuus kokeilla erilaisia alkamisaikoja, mutta sellaisia on kokeiltu harvoin.

Yle Urheilun kyselyn tulosten perusteella lisäkokeiluille voisi hyvinkin olla tarvetta. Selvästi eniten ääniä sai alkamisaika kello 18.00, eli otteluiden aikaistamiselle todella voisi olla tarvetta. Toisaalta kyselyyn vastanneet toivoivat hieman lisävaihtoehtoja ja variaatioita etenkin viikonlopuille.

"Kriittinen puoli tuntia" - 18.30 on useille liian myöhäinen, mutta moni ei ehdi töistä siihenkään

Yle Urheilun kyselyyn tuli maanantaihin 8. marraskuuta mennessä 4 344 vastausta. Yksi kellonaika nousi yli muiden, mutta etenkin vapaista vastauksista kävi selväksi, että kyse on monimutkaisesta asiasta - kuten jo urheilupomot aiemmin kertoivat.

Ensimmäisenä kyselyssä kysyttiin parasta arki-illan (maanantai-torstai) alkamisaikaa. Peräti 39,9 prosenttia vastaajista eli 1 735 vastaajaa oli sitä mieltä, että paras alkamisaika olisi tasan kello 18.

Nykyinen yleisin alkamisaika 18.30 sai äänistä 23,6 prosenttia eli 1 027 vastaajaa. Yli kymmeneen prosenttiin pääsivät myös kello 19.00 (14,6 %) ja kello 17.30 (10,5 %).

Kyselyssä oli mahdollista kommentoida aihetta myös vapaasti, ja vapaissa vastauksissa asian kaksijakoisuus kävi hyvin ilmi. Tähän juttuun on poimittu vastauksia, joiden teemat toistuivat eniten. Otteluiden aikaistamista toivottiin siksi, että kotiin iltatoimille ja levolle pääsisi aikaisemmin - etenkin tämä toive toistui lapsiperheillä. Toisaalta toivottiin, että 18.30 pysyy tai sitä jopa myöhäistetään, jotta töistä ehtii paremmin otteluihin.

- Viikolla kello 18.00 olisi sopiva, jokainen kiinnostunut kyllä ehtii ja lisää yleisöä tulisi varsinkin nuoremmista lapsiperheistä. Ottelun loppuessa 20.30 pintaan monelle nuoremmalle varsinkin ja vanhemmillekin "kriittinen" puoli tuntia on oleellinen nukkumaanmenon ja rauhoittumisen näkökulmasta. Aikaistaminen kautta linjan lisäisi todennäköisesti yleisömääriä, uskoi yksi vastaajista.

- Ei pieniä lapsia voi viedä hallille silloin, kun pelit alkavat kello 18.30, koska pelin jälkeen sitä oltaisiin kotona vasta iltakymmenen aikoihin ja etenkin arkisin tämä on koulua käyvälle nuorelle liian myöhäinen aika.

- Ennen kuin on illalla kotona ja valmis nukkumaan on kello helposti 22, ellei enemmän. Ei ole helppoa seuraavana aamuna raahautua töihin, kun päivällä pituutta noin 16 tuntia. Aikaisemmin alkava peli tarkoittaisi sitä, että myös kannattajille jäisi illalla enemmän aikaa palautua.

- Jos ottelut alkavat arkisin liian myöhään, en ainakaan itse mene katsomaan, koska käyn töissä. Ei ole ihmiselle normaalia kukkua yötä myöten hereillä. Siitä on vaan tullut muotia. Urheilu tarpeeksi aikaisin, niin porukkaa riittää katsomoon.

Arkistokuva Färjestadin ja Djurdårdenin ottelusta Ruotsin jääkiekkoliigassa.
Ruotsin jääkiekkoliigassa ottelut alkavat arkisin vasta kello 20. Lauantaisin pelejä alkaa sekä kello 16.15 että 19.00. Arkistokuva Färjestadin ja Djurdårdenin ottelusta.Simone Syversson / Stella Pict / AOP

Eniten ääniä sai kello 18, mutta myös todella moni vastaaja oli sitä mieltä, ettei kello 18.30:stä voi missään nimessä aikaistaa.

- Niin kauan, kun Suomi elää edelleen virastoajassa, on tuo 18.30 kaikkinensa liian kireä, jos halutaan ajatella sitä päivätyössä käyvää, jonka pitää reilussa tunnissa selvitä töistä ja ruuhkasta jne. ehtiäkseen omalle jakkaralle hallille parkkipaikkashow'n lisäksi. Ihan normaali aika mennä vaikkapa leffateatteriin on 19-21 välillä, joka mielestäni on paras vertaus, yksi vastaaja kommentoi.

- Arkisin saisi aloittaa myöhemmin. 18.30 ei vaan ehdi. Välillä tekisi mieli viettää aikaa hallilla ennen tai jälkeen pelin, mutta kun aina on kiire ja heilahdat paikallesi 18.37 hirveällä "höökillä", niin se tunne katoaa siinä.

- Perheiden on vaikeaa ehtiä 18.30 alkaviin arkiotteluihin. On juuri kotiuduttu töistä, koulusta, tarhasta yms., kun pitäisi jo kiireellä olla menossa. Nukkumaan käymisen aikaisuudella ehkä perustellaan liiaksi kaikkea. Myös lapsettomien voi olla helpompaa ehtiä tapahtumaan, jos se alkaa vähän myöhemmin.

Alla olevassa grafiikassa niputettuna Yle Urheilun kyselyn tulokset. Juttu jatkuu alla.

Viikonlopuille toivottiin lisää variaatioita ja teemoja - "Perjantaina voisi olla aikuisten ilta, lauantaina koko perheen peli"

Kyselyssä oli erillisiksi kysymyksiksi erotettu perjantai-ilta ja lauantai.

Perjantaisin otteluiden aikaistamista ei toivottu niin vahvasti, mutta tässäkin kysymyksessä kello 18.00 nousi selvästi kärkeen. Sen oli valinnut 30,6 prosenttia eli 1 329 vastaajaa. Perjantaina toiseksi ja kolmanneksi suosituimmaksi, käytännössä tasapelillä, nousivat kello 19.00 (21,5 %) ja kello 18.30 (21,4 %).

Lauantainkin osalta toivottiin aikaistamista yleisimmin käytetystä kello 17:stä. Ykköstoiveeksi nousi kello 16, joka sai äänistä 29,4 prosenttia eli 1 278 vastaajaa. Sen jälkeen lauantain yleisimmät vastaukset jakautuivat näin: kello 17 (26,0 %), kello 15 (15,5 %) ja kello 18 (12,7 %).

Perjantai-iltojen ja lauantain osalta sanallisissa vastauksissa erottui selvästi toive erilaisille variaatioille ja teemoille. Moni vastaaja ehdotti, että perjantai-illan pelit voisivat välillä huoletta alkaa myöhemmin. Toisaalta lauantaille toivottiin aikaisempaa alkamisaikaa, jotta ottelun jälkeen ehtisi muihinkin viikonlopun iloihin.

- Ainakin osan lauantaipeleistä toivoisi alkavan jo kello 15 tai 16, jotta lapsiperheetkin voisivat helpommin ehtiä peliin, eikä lasten iltatoimet ja nukkumaanmeno venyisi tarpeettoman myöhälle.

- Perjantaina voisi olla "aikuisten ilta" ja lauantaina iltapäivällä "koko perheen" peli, josta ehtii hyvin saunaan yms.

- Viikonloppuna pelit voisivat alkaa vielä hieman aikaisemmin, esimerkiksi kello 15 tai 16. Sopisi paremmin vielä kauempaa tuleville sekä lapsiperheille. Toisaalta viikonlopun pelejä voisi porrastaa entistä enemmän, niin kotikatsojat pystyisivät katsomaan useammankin pelin päivässä.

- Kuten jutussakin sanottiin, niin kyllä nykyiset otteluiden alkamisajat ovat yleisesti ottaen parhaita kompromisseja. Niihin on myös vuosien saatossa jo niin tottunut. Voisi kuitenkin kokeilla edes joitakin "myöhäisotteluita" kauden aikana perjantai- tai lauantai-iltoihin. Alkamisaika voisi olla tällöin esimerkiksi kello 20 tai 21. Näissä voisi olla enemmän tunnelmaa.

- Viikonloppuisin saa vaihtelua olla paljonkin, joskus iltaottelu ja joskus 15-16 alkaen, jotta saa muksuja mukaan.

- Myös ottelun merkityksellä on mielestäni väliä. Jos kiimainen kärkiottelu perjantaina, niin ottelu voisi alkaa vaikka 19.30. Sillä nostatetaan fiilistä ja myydään lisää alkoholia. Toisaalta pitäisi olla myös perheotteluita eli alkaisi viikonloppuna vaikka kello 15 tai 16.

Helsingin Seagullsin ja Kauhajoen Karhu Basketin ottelu lauantaina 6.11.2021 oli loppuunmyyty.
Lauantai-iltana 6.11. Helsingin Seagullsin ja Kauhajoen Karhu Basketin ottelu oli loppuunmyyty, Töölön kisahallissa oli 1 229 katsojaa. Seagulls voitti odotetun kärkiottelun.Lehtikuva

Mihin katosi sunnuntain hockey night? "Sunnuntain kello 16 pelit olisivat mahtava koko perheen juttu"

Kuten jo aiemmista vastauksista kävi ilmi, moni toivoi viikonlopuille enemmän variaatiota. Lisäksi moni, varsinkin perheensä kanssa otteluissa käyvä, toivoi pelipäiväksi useammin sunnuntaita. Miesten jääkiekon SM-liigassa sunnuntaipelejä ei tälläkään kaudella ole lukuun ottamatta tapaninpäivän kierrosta.

- Sunnuntaisin myös kello 14-17 alkamisajat. Viikonloppuisin on kiva käydä vähän aiemmin peleissä, niin pääsee lasten kanssa tai ainakin ehtii tehdä jotain muuta pelin jälkeen.

- Sunnuntaina kello 16 alkavat pelit olisi mahtava koko perheen yhteinen juttu!

- Etenkin jalkapallo-otteluille kaipaisin keskieurooppalaista otteluaikaa. Nyt pelejä pelataan viikonloppuisin pimeissä syysilloissa, kun matseja voisi aloittaa jo kello 15. Näin saataisiin enemmän lapsiperheitä, satunnaiskävijöitä ja ottelutapahtumista ylipäätään kiinnostuneita paikalle.

- Lapsiperheille otteluajankohdat ovat turhan myöhään. Mielelläni ottaisin lapset (5 ja 9 v.) mukaan otteluun, mutta ajankohdat eivät oikein sitä palvele. Sunnuntaipelejä voisi olla enemmän.

- Sunnuntaisin, kun ei ole yhtään mitään tekemistä, voisi pelata myös. En ymmärrä, mihin se sunnuntain "hockey night" katosi.

SM-liigan toimitusjohtaja Riku Kallioniemi.
SM-liigan toimitusjohtaja Riku Kallioniemi on kertonut, että seuroilla on vapaus ja valta päättää alkamisajoista.Lehtikuva

"Voi olla monelle katsojalle merkityksellistä"

SM-liigan toimitusjohtaja Kallioniemi ja salibandyn F-liigan toimitusjohtaja Kimmo Nurminen kommentoivat lyhyesti kyselyn tuloksia.

- Seuroilla on hyvin vapaasti mahdollisuus kokeilla erilaisia alkamisaikoja ja kerätä niistä kokemuksia, Kallioniemi toteaa.

Nurminen muistuttaa, että salibandyliigojen tapaisissa sarjoissa myös hallien saatavuus ja katsojatottumusten alueelliset erot ovat tärkeitä tekijöitä.

- Mikäli kuluttajat laajasti osoittavat toiveita otteluiden alkamisajankohtien aikaistamiselle, kannattaa se ottaa huomioon. Arki-iltoina otteluiden alkaminen kello 18.00 kuulostaa ihan mahdolliselta. F-liigan näkökulmasta lauantaisten otteluiden alkamisajankohta kello 16.00 vaikuttaa kiinnostavalta. F-liigan yleisössä on ilahduttava määrä lapsia ja nuoria, joten otteluiden alkamisajankohdalla on merkitystä. F-liigan ottelutapahtuma kestää noin kaksi tuntia, joten lauantai-illassa tunnilla aikaistaminen voi olla monelle katsojalle merkityksellistä, Nurminen pohtii.

Vastaajissa eniten 30-39-vuotiaita

Yle Urheilun kyselystä haluttiin tehdä mahdollisimman tiivis ja nopeasti vastattava, jotta vastauksia saadaan mahdollisimman runsas määrä. Tulee muistaa, että kyselyssä ei kartoitettu taustatietoja, kuten kuinka paljon vastaajissa oli perheellisiä ja kuinka moni käy otteluissa yksin tai esimerkiksi perheensä kanssa.

Kysely oli tehty yleisesti suomalaisia palloilulajeja ajatellen. Vapaista vastauksista tuli ilmi, että valtaosa vastaajista vastasi kyselyyn jääkiekon SM-liigaa koskien.

Vastaajat saivat täyttää oman ikänsä, mutta se ei ollut pakollista, eikä vastauksia ole jaoteltu ikäryhmittäin. Vastaajien ikäjakauma (ne, jotka ikänsä ilmoittivat) oli seuraava:

30-39 vuotta: 25 %
20-29 vuotta: 20.63 %
40-49 vuotta: 20.56 %
50-59 vuotta: 15.17 %
60 tai yli: 11.23 %
Alle 20 vuotta: 4.42 %

Lue lisää:

Miksi ottelut alkavat Suomessa arkisin aina 18.30? SM-liigassa seuroilla olisi valta päättää toisin - anna näkemyksesi Yle Urheilun kyselyssä

Veikkausliigan ja SM-liigan yleisömäärät ovat rajussa laskussa - SM-liigapomo selittää Huuhkajien ja HIFK:n parempaa kysyntää helsinkiläisten rohkeudella

Ruotsissa rikotaan yleisöennätyksiä, Suomessa katsomot ovat edelleen puolityhjiä - tilastot näyttävät, mitä tapahtui lokakuun alussa

Kommentti: SM-liigan pomo oli Ruotsissa, eikä nähnyt metsää puilta

jeudi 11 novembre 2021 13:57:26 Categories: Jääkiekon miesten SM-liiga YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.