Seinäjoen taidehallissa esillä oleva Siat-näyttely on herättänyt runsaasti keskustelua maatalousmaakunnassa. Nyt Kurikassa päädyttiin poikkeukse" /> Seinäjoen taidehallissa esillä oleva Siat-näyttely on herättänyt runsaasti keskustelua maatalousmaakunnassa. Nyt Kurikassa päädyttiin poikkeukse" />

YLE


Kurikassa on päätetty perua yläkoululaisten taidevierailut Seinäjoen taidehallin Siat-Pigs-näyttelyyn.

Kurikan yhteiskoulun, Jalasjärven yläasteen ja Jurvan yhtenäiskoulun Taidetestaajien vierailuja piti olla vielä ensi viikolla.

Kaupungin johtoryhmä päätyi poikkeukselliseen ratkaisuun: vierailut on peruttu näyttelyn yhteiskunnallisen kantaaottavuuden takia. Osa ryhmistä on jo näyttelyn nähnyt.

Wilma-viestin mukaan koulujen tehtävä ei ole "pakkosyöttää tiettyä vakaumusta" oppilaille. Asiasta on käyty vilkasta keskustelua myös vanhempien välillä.

Laura Gustafssonin ja Terike Haapojan näyttely ottaa kantaa ihmisten sioille antamaan osaan, joka on kärsiä ja kuolla. Näyttely on herättänyt runsaasti keskustelua, vaikka se ei näytä pahimpia raakuuksia.

Lue seuraavaksi: "Siinä ei ole järjen hiventäkään" - taiteilijakaksikko kritisoi kovin sanoin eläintuotantoa näyttelyssä Suomen lihantuotannon sydämessä Seinäjoella

Kurikka kaipaa laajempaa keskustelua

Kurikan kaupunginjohtaja Anna-Kaisa Pusa kertoo saaneensa viestiä, että osa näyttelyn nähneistä nuorista on kokenut sen ikävänä.

Pusa muistuttaa, että eteläpohjalainen Kurikka on vahva maatalouskaupunki, jossa on paljon tuottajaperheitä. Kaupunki on myös strategisesti profiloitunut maatalouskaupungiksi.

- Me elämme tiiviisti maataloustuottajien kanssa. Meillä on 700 tuotantotilaa ja kunnioitamme sitä työtä, mitä he tekevät, sanoo Pusa.

Pusa myös peräänkuuluttaa laajempaa keskustelua "tiedon pohjalta" maataloustuotannosta. Hänen mielestään näyttely antaa yksipuolisen kuvan.

- Kyllä maataloustuottajat kunnioittavat eläimiä ja miettivät kestävää kehitystä ja ilmastoasioita, muistuttaa Pusa.

Näyttelyssä kuukausi sitten Ylen kanssa vieraillut maataloustuottajain keskusliitto MTK:n Etelä-Pohjanmaan lihavaliokunnan puheenjohtaja Sami Yli-Rahnasto yllättyi siitä, että näyttely ei ollut niin provosoiva hyökkäys tuottajia kohtaan kuin hän odotti. Yleiseen mielipideilmastoon yhdistettynä se kuitenkin tuntui hänen mielestään osalta suurempaa hyökkäystä.

Lue myös: Seinäjoelle nousi taidenäyttely, joka ottaa vahvasti kantaa lihan tehotuotantoon - "Osa suurempaa hyökkäystä", miettii näyttelyssä vieraillut lihantuottaja

mercredi 3 novembre 2021 13:15:27 Categories: YLE taidenäyttelyt

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.