Ilta Sanoma

Keskustan kansanedustajien keskuudessa kritiikki omaa hallitusta ja pääministeri Sanna Marinia (sd) kohtaan syvenee. Mutta kun jatkuvat kriittiset puheet jäävät vain puheiden tasolle, niillä ei ole enää muuta merkitystä kuin keskustan oman uskottavuuden heikkeneminen, arvioi politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala.

Ryppy rakkaudessa. Keskustan eduskuntaryhmä kipuilee hallituksessa ja haukkuu Sanna Marinia (sd). Osansa kritiikistä saa kuliseissa jo oma puheenjohtaja Annika Saarikkokin (kesk).

Ryppy rakkaudessa. Keskustan eduskuntaryhmä kipuilee hallituksessa ja haukkuu Sanna Marinia (sd). Osansa kritiikistä saa kuliseissa jo oma puheenjohtaja Annika Saarikkokin (kesk).

Melkein kaikki tietävät Aisopoksen sadun paimenpojasta ja sudesta.

Siinä paimenpoika alkoi huutaa varoituksia sudesta kyläläisille, vaikkei sudesta ollut tietoakaan. Kun susi sitten tuli, kukaan ei enää paimenpoikaa uskonut.

Satu tulee mieleen, kun seuraa keskustan eduskuntaryhmän kipuilua hallituksessa.

Voi olla, että kepun tarinassa susi on kyllä ollut läsnä koko ajan, mutta varoituksia ei ole kuultu eikä haluttu kuulla.

Miksi siis nytkään keskustan kansanedustajien puheita kannattaisi kovin vakavasti ottaa?

Huuto on kovaa, mutta kepu istuu kiltisti hallituksessa sille annetulla paikalla. Puheet jäävät puheiksi.

Keskustan kansanedustajilla on kuitenkin Sanna Marinin (sd) hallituksessa hyvin paha olla.

Se selviää Ilta-Sanomien keskiviikon jutusta, jossa keskustan edustajilta kysyttiin heidän tunnelmiaan. Tunnelma on ollut synkkä jo pitkään.

- Mikä tahansa asia saattaa laukaista isomman kriisin, ja se voi johtaa jopa hallitustaipaleen päättymiseen, keskustan eduskuntaryhmästä arvioidaan.

Lue lisää: Sanna Marinin johtamiselle rajua kritiikkiä keskustasta: "Mikä tahansa asia voi johtaa hallitus­taipaleen päättymiseen"

Lue lisää: Setä Arkadia: Kepun fiilis Marinin hallituksessa on kuin uitetulla koiralla

Keskustan kansanedustajien pitkään jatkunut kritiikki syö nyt lähinnä puolueen omaa uskottavuutta, vaikka se kohdistetaankin pääministeri Mariniin.

Vanha viisaus on, että kritiikki ilman tekoja on hyödytöntä.

Kritiikki hallitusta kohtaan keskustan eduskuntaryhmässä on kulisseissa vielä kovempaa kuin julkisuuteen kerrotaan.

Ja paljon kovempaa kuin keväällä.

Keskustan ryhmä oli vereslihalla jo kevään kehysriihen päätteeksi, kun Sdp ja pääministeri Marin veteli kepua ja sen puheenjohtajaa, valtiovarainministeri Annika Saarikkoa kölin alta.

Hallitus hoippui kriisin partaalla, mutta kepun vaatimukset "realistisemmasta" talouspolitiikasta menivät samaan kasaan unohdettujen budjettikehysten kanssa.

Veikkaus-rahoista syntyneen kiistan päälle Marin talloi uudestaan Saarikon jalkoihinsa ja yritti myös nolata kulttuuriministeri Antti Kurvisen (kesk), joka yritti tehdä työnsä hallituksessa kuten kuuluukin.

Marinin ja Sdp:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan Ilmari Nurmisen (sd) laukalle menneellä somebiletyksellä ei ole kepun ryhmän hallituskriitikoille sen suurempaa merkitystä, mutta hallituksen talouspolitiikalla on.

Kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk) sai kutsun pääministeri Sanna Marinin (sd) kulttuuritapaamiseen Kesärantaan. Tapaamisen jälkeen Marin löylytti Kurvista, kun tämä oli toteuttamassa hallituksen omaa päätöstä Veikkaus-rahojen kompensaatioista.

Kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk) sai kutsun pääministeri Sanna Marinin (sd) kulttuuritapaamiseen Kesärantaan. Tapaamisen jälkeen Marin löylytti Kurvista, kun tämä oli toteuttamassa hallituksen omaa päätöstä Veikkaus-rahojen kompensaatioista. Kuva: Laura Kotila Valtioneuvoston Kan / Lehtikuva

Ennen muuta sillä, ettei Marinin hallituksen osalta voi enää luotaa siihen, että se pitää edes tehdyistä päätöksistä kiinni.

Myös pääministerin tapa johtaa hallitusta on asetettu kyseenalaiseksi: pääministeri ei yleensä hyökkää sektoriministereiden kimppuun.

Ei ihme, että kepun ryhmää sapettaa.

Mutta silti se hyväksyy kaiken. Lopulta mukisematta. Takanapäin nurina jatkuu.

Siksi ei olekaan ihme, että keskustan ryhmässä on herännyt kritiikkiä myös omaa puheenjohtajaa Annika Saarikkoa kohtaan.

Mölyt pidetään mahassa, mutta käytävillä Saarikon roolista keskustellaan. Myös kentältä kuuluu kansanedustajien mukaan viestejä, joissa moni arvostelee puolueensa alistumista vihervasemmistolaisen hallituksen juoksupojaksi tai -tytöksi.

Tätä kritiikkiä on kuulunut tosin koko hallituksen elinajan.

Moni kansanedustaja sanoo taustalla, että Saarikko on kautta aikain vasemmistolaisin puolueen puheenjohtaja, ja se alkaa näkyä.

Toisaalta sekin sanotaan, että myös Saarikon naamalta alkaa heijastua kyllästyminen nykymenoon: Sanna Marinin punamulta ei ole se punamulta, johon keskusta luuli keväällä 2019 hypänneensä.

Keskustalla on puoluekokous Lappeenrannassa ensi kesänä.

Jotkut odottavat jo, että tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen haastaisi Saarikon puheenjohtajakisaan. Toinen vaihtoehto olisi varapuheenjohtaja Petri Honkonen, mutta kepupiireissä arvellaan Honkosen olevan Kurvisen takana, olihan Honkonen Kurvisen bestman tämän häissäkin.

Toisaalta jatkuva puheenjohtajien vaihtaminen ei keskustan uskottavuutta lisää.

Mutta lähteekö kepu hallituksesta?

- Sen aika on keväällä, jos on, sanoo kansanedustaja kepun ytimestä.

Silloin hallituksella on edessään esimerkiksi ilmastopakettiin liittyviä kysymyksiä. Ne voivat olla kepulle lopulta jo kerta kaikkiaan liikaa. EU:n metsäpolitiikan taksonomia hirvittää. Osa pelkää, että EU:n ilmastopakettiin liittyvä sosiaalirahastokin pusketaan läpi, vaikka hallituksessa sitä vastustetaankin.

Kuvaavaa on, että esimerkiksi europarlamentaarikko Mauri Pekkarinen (kesk) on ihmetellyt julkisesti hallituksen, jossa keskusta siis on, ilmastopolitiikkaa ja -linjaa esimerkiksi Twitterissä.

Keskustan kuuluisalla "kentällä" Pekkarista seurataan ja kuunnellaan tarkasti.

Tällä hetkellä keskustan puoluejohto odottanee ihmepelastusta ja selkätukea tammikuun aluevaaleista.

Ken Helsinki on aluevaaleista ulkona, ja kun aluevaalien äänestysprosentti jäänee erittäin alhaiseksi, keskustan kannatus saattaa ponnahtaa yllättävänkin ylös, jopa 16 prosentin tasolle.

- Mutta sen pitäisi olla aluevaaleissa juuri noista syistä yli 20 prosenttia! huudahtaa eräs keskustan maakuntavaikuttaja IS:lle puhelimessa ja varoittaa jo nyt uskomasta aluevaalien kannatusprosenttiin eduskuntavaalien alla.

- Siihen uskominen olisi itsepetosta.

Jos keskusta hallituksesta lähtisi, se tarkoittaisi käytännössä hallituksen hajoamista ja jopa ennenaikaisia vaaleja.

Hiukan huvittavaa kaiken keskellä on se, että jopa Sdp:ssä ollaan huolissaan keskustan tilanteesta, jos se johtaisi hallituksen kaatumiseen

Sdp:n ryhmässä pelätään myös sitä, ettei pääministeri Marin tunnu osaavan lukea ollenkaan, että tilanne kepussa on oikeasti paha ja tulehtunut, vaan hän ikään kuin "leijuu" tapahtumien yläpuolella.

Ilta Sanoma
mercredi 3 novembre 2021 13:26:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.