Virpi Hukka on tituleerattu maailman parhaaksi pesäpalloilijaksi, mutta tänä talvena hän metsästää SM-mitalia toisessa lajissaan: ringetessä. Vii" /> Virpi Hukka on tituleerattu maailman parhaaksi pesäpalloilijaksi, mutta tänä talvena hän metsästää SM-mitalia toisessa lajissaan: ringetessä. Vii" />

YLE


Kun NoU-Ringeten pelaajat jäävät vielä lämmittelemään ja potkimaan jalkapalloa Tuusulan jäähallin viereiselle kentälle, Virpi Hukka siirtyy jo pukukopin suojaan. Aikaa ottelun alkuun on rutkasti, mutta Hukka pelaa varman päälle.

- Olen vähän hidas pukemaan varusteita, eikä tämä tule vielä rutiininomaisesti. On hyvä tulla ajoissa, niin ehtii jäälle, Hukka naurahtaa.

- Mutta ne pesiskamatkin yllättävän hitaasti menevät päälle.

Virpi Hukkaa on tituleerattu maailman parhaaksi pesäpalloilijaksi, eikä syyttä. Kolminkertainen Suomen mestari on kuusinkertainen Superpesiksen etenijäkuningatar, kaksinkertainen kärkilyöjäkuningatar ja tämän lisäksi hänet on kertaalleen valittu pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi, vuoden pesäpalloilijaksi ja kaksi kertaa hänelle on luovutettu pelaajien äänestämä Kultainen maila -palkinto.

Nyt Hukka on kuitenkin vaihtanut lajia talveksi, sillä hän pelaa ringeten SM-sarjaa viime kauden hopeajoukkueen riveissä.

- Pitkästä aikaa olen tosi innoissani syksystä ja talvesta. Aika paljon on hymyilyttänyt tätä naista. Tosi mahtavaa aikaa, Hukka iloitsee.

Joukkue täynnä pesisfaneja

Hukan edellisistä ringeten sarjapeleistä on kulunut jo kuusi vuotta. Tuolloin hän pelasi tuusulalaisessa Blue Ringsissä. Hukka oli kuitenkin jo pitkään halunnut palata ringeten pariin, joten pesiskauden jälkeen hän otti itse yhteyttä Nokian joukkueeseen.

- Olin haaveillut tästä pitkään. Ringette on upea ja vauhdikas laji, jota olen aina halunnut pelata. Jyväskylässä kokeilin jääkiekkoa, mutta se ei onnistunut terveydellisistä syistä.

NoU on kuulunut ringeten SM-sarjan kärkikastiin jo vuosia. Se voitti Suomen mestaruuden kausina 2019 ja 2020, mutta viime kaudella joukkue sai tyytyä hopeaan. Tuolloin tuttu finaalivastustaja Lapinlahti vei tasaisen finaalisarjan voitoin 3-2.

NoU:n päävalmentajana Jonna Satama otti Hukan kuitenkin avoimin mielin joukkueeseen. Hän tiesi, että joukkue saa Hukasta nopean voimahyökkääjän, jolla on todella hyvä laukaus ja joka on todella kilpailuhenkinen.

Manse PP:n Virpi Hukka syöksyy pesälle.
Virpi Hukka sai toissakauden pesäpallofinaaleissa akillesjännevamman. Hän kuntoutui siitä kunnolla vasta päättyneen kauden pudotuspeleihin, jossa hän saavutti Manse PP:n riveissä pronssia.Tomi Hänninen

Sataman mukaan Hukka on nopeasti osoittanut olevansa todellinen joukkuepelaaja, joka jakaa positiivisuuttaan niin pukukopissa kuin sen ulkopuolella. Myös pelaajan jatkuva halu oppia ja kehittyä on paistanut hänestä ja tehnyt vaikutuksen.

- Virpi on ehdottomasti ollut sitä, mitä me olemme tarvinneet. Olemme tarvinneet juuri tuollaista rymistelijää, joka menee puolustuskolmiota päin täysin ilman mitään itsesuojeluvaistoa, Satama sanoo.

Sataman mielestä Hukka on osoittanut jo tarvittavaa röyhkeyttä. Hän uskoo, että kokeneena urheilijana Hukka tuo etenkin tiukoissa tilanteissa tarvittavaa henkistä vahvuutta esiin. Muutenkin Sataman mukaan Hukan mukanaolo joukkueessa on win-win-tilanne.

- Meillä on joukkueessa tosi kovia pesisfaneja. Seuraamme pesäpalloa ja käymme katsomassa pelejä. Nyt olemme voineet kysellä Virpiltä kaikennäköistä nippelitietoa pesäpallosta ja kysymykset varmaan vain jatkuvat kauden myötä, Satama sanoo virnistäen.

Kaikkea ei tarvitse saada heti

Kuuden vuoden pelaamattomuus ei ole täysin pyyhkiytynyt Hukan otteista, vaikka hän onnistuikin heti avausottelussaan Lahtea vastaan iskemään tehot 2+1. Hukan mukaan kaksi ensimmäistä erää menivät lähinnä tunnustellen.

- Olin aivan pihalla. Kaatuilin paljon, mutta totuttelun jälkeen sain pelistä kiinni. Oli upeaa saada onnistumisia, Hukka muistelee.

- Olen aina ollut hyvä luistelija. Pitää vain löytää uudestaan se hyvä tatsi siihen.

Satama ei tunnista Hukan bambi jäällä -kokemuksia ja pitää hyökkääjäänsä liian kriittisenä. Päävalmentajan mukaan Hukka on mennyt kovaa alusta asti, eikä vuosien tauko ole haitannut. Hän on antanut hyökkääjälle paljon vastuusta ja Hukka on kiittänyt tästä raastamalla ja rynnimällä joukkueelleen pisteitä kolmessa ottelussa kolmen maalin ja neljän syöttöpisteen verran.

Hukka ei antanut armoa entiselle seuralleenkaan, sillä hän viimeisteli Blue Ringsiä vastaan maalin ja antoi yhden maaliin johtaneen syötön. Seuraavana päivänä NoU Voitollaan NoU SM-sarjassa tasapisteisiin kärjessä olevan Helsinki Ringeten kanssa, kun se kaatoi Kiekko-Espoon vieraissa.

Pesäpallossa Hukka on ykköskaartia, mutta hän tietää olevansa ringetessä potentiaalinen SM-tason pelaaja. Hän uskoo kehittyvänsä parhaiten joukkueessa, joka taistelee SM-mitaleista ja on kiitollinen siitä, että joukkue on suhtautunut häneen ymmärtäväisesti

- Tuntuu siltä kuin olisin pelannut täällä useamman vuoden. Olen tosi kiitollinen siitä, että olen päässyt pelaamaan ja pystyn sitä kautta oppimaan paremmaksi pelaajaksi. Haluan kehittyä parhaiden pelaajien kanssa, ja he tietävät sen. Opettelen koko ajan joukkueen pelitapaa ja ehkä pääsen siihen kiinni ensi vuoden puolella.

Maltti on ollut iso teema alkukauden aikana, ja se on uutta Hukan tapaiselle huippu-urheilijalle, joka on tottunut menestyksen vuosiin pesiksessä. Hän uskoo kuitenkin löytävänsä hyvien treenien kautta varmuutta ja itseluottamusta.

- Minun ei tarvitse saada kaikkea heti itselleni. Onneksi olen kasvanut ihmisenä vuosien varrella, olen oppinut kärsivällisyyttä.

Pesäpalloilija ja Ringeten pelaaja Virpi Hukka
NoU-Ringeten päävalmentaja Jonna Satama pitää Virpi Hukkaa hienona urheilijana, jolla on tosi kova vaatimustaso. Hukka on tuonut joukkueeseen juuri sitä energiaa, mitä se on tarvinnutkin.Jari Kärkkäinen/ Yle

Vastapainoa ja pohjakuntoa pesistä varten

Viime pesiskaudella Hukka pystyi kuntoutumaan pelikuntoon vasta heinäkuun loppupuolella. Hänen akillesjänteensä pamahti toissa kauden finaalisarjan avauspelissä Kirittäriä vastaan, eikä kuntoutus sujunut suunnitelmien mukaan.

Hukka oli omasta mielestään parhaimmillaan vasta pudotuspeleissä ja oli tyytyväinen loppukauteen. Pronssipeliin jääminen jäi silti harmittamaan, sillä Jyväskylän Kirittäret nousi välierissä kolmella peräkkäisellä voitolla finaaleihin. Manse PP pääsi kuitenkin päättämään kauden pronssijuhliin.

Kahden vuoden jatkosopimuksen tamperelaisjoukkueen kanssa elokuussa tehnyt Hukka pitää ringetteä vahvana osana talvikauden treeniä. Hän käy koko ajan keskustelua Manse PP:n valmennusjohdon kanssa siitä, millainen harjoittelu tukisi parhaiten tulevaa pesiskautta.

Ringetessä ei tule kantapäähän samanlaista iskutusta kuin esimerkiksi juoksussa, joten Hukka pystyy hoitamaan näin paremmin fysiikkaansa.

- Ja saahan ringetestä ihan äärettömän hyvän pohjakunnon pesiskautta ajatellen. Tämä on tosi hyvää vastapainoa pesikselle, myös henkisesti.

Hukan mukaan mestaruus Manse PP:n riveissä on hänelle suuri unelma, mutta samalla hän myöntää, ettei hän palannut ringettekaukaloon pelkästään huvin vuoksi. Hänellä on haussa SM-mitali myös ringetessä, sillä sellaista hän ei ole vielä pystynyt saavuttamaan.

- Kyllä se on sellainen haave, joka on minulla ollut pitkään. Olisi kiva saada ringetestäkin mitalisuora avattua. Mitä isompi panos, niin sitä isommilla fiiliksillä olen mukana. Nehän ovat urheilijoille niitä parhaita pelejä!

Lue myös:

Manselle karmaiseva takaisku heti finaalien alkuun - Kirittäret ratkaisi supervuoron kunnarilla

Manse PP:n Virpi Hukka ja Emma Sallinen haluavat syöstä entisen seuransa vallasta: "Tämä on unelmafinaali"

mercredi 3 novembre 2021 10:30:04 Categories: YLE ringette

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.