MTV

Ministeri Leppä ihmettelee Helsingin kaupungin päätöstä luopua lihasta tilaisuuksissaan: "Pidän mitoitusta täysin virheellisenä ja vääränä" - näin hän ratkaisisi asian

MTV - logo MTV 03.11.2021 08:27:29 Jonna Kumpula
Savustettua lihaa. Kuvituskuva.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä ihmettelee Helsingin kaupungin päätöstä luopua lihan käytöstä virallisten tilaisuuksien tarjoiluissa. 

Helsingin kaupunki tiedotti tiistaina luopuvansa liharuoista virallisissa tilaisuuksissaan, kuten kokouksissa, seminaareissa sekä yleisö- ja kutsuvierastilaisuuksissa. 

Jatkossa kaupungin tilaisuuksissa on tarjolla vain sesongin mukaista kasvisruokaa ja vastuullisesti pyydettyä lähikalaa.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) kertoo Asian ytimessä -ohjelmassa, että hän oli hämmentynyt kuullessaan kaupungin päätöksestä. 

- Kyllä se osoittaa sen, että Helsingin päättäjät eivät usko siihen, että meillä suomalainen elintarviketeollisuus haluaa olla hiilineutraali. 

Helsingin kaupunki on kertonut varmistamansa päätöksellään, että tarjoiluissa huomioidaan paremmin ympäristöasiat. 

Linjaus on kaupungin mukaan osa kierto- ja jakamistalouden tiekartan hankintoihin liittyviä toimenpiteitä.

Leppä ei perustelua purematta niele. 

- Sen sijaan moni muu asia, vaikkapa energiantuotanto täällä (Helsingissä) edelleenkin jatkuu fossiilisilla raaka-aineilla. 

- Pidän mitoitusta täysin virheellisenä ja vääränä, Leppä muotoilee.

Sen sijaan, että kaupunki luopuisi kokonaan lihan käytöstä tarjoiluissaan, Leppä suosittelee Helsingin kaupunkia siirtymään kaikissa tarjoilussaan kotimaisiin raaka-aineisiin. 

- Silloin me olemme kokonaiskestävyyden kannalta sellaisella tiellä kuin olla pitää.

- Ruoan päästöjä pitää vähentää ja niitä halutaan vähentää. Ruokahävikki on kaikkein huonointa ruokaa, mitä olla voi, mutta tässä pitää ottaa kokonaiskestävyys huomioon.

Leppä huomauttaa, että kyseessä on ekologinen, sosiaalinen että taloudellinen kestävyys, jonka tulee olla Lepän mukaan tasapainossa. 

- Sitä myöskin maa- ja metsätalousministeriö koko ajan teroittaa: kokonaiskestävyys ratkaisee, Leppä toteaa. 

mercredi 3 novembre 2021 10:27:29 Categories: MTV

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.