Sport Content

Kotimainen jalkapallokausi huipentuu Veikkausliigan karsinnassa - "Taktiikat on hiottu. Se pärjää, kumpi tappelee enemmän"

Sport Content - logo Sport Content 03.11.2021 08:27:29 Sport Content

RoPS voitti Ykkösen runkosarjan, mutta kompuroi pahasti ylemmässä jatkosarjassa ennen kuin onnistui lopulta varmistamaan paikkansa karsinnassa.

- Meidän täytyy onnistua erittäin hyvin, jotta pystymme luomaan itsellemme mahdollisuuksia veikkausliigatason joukkuetta vastaan. Meidän on kyettävä aiheuttamaan vastustajalle tuskaa pelin eri vaiheissa. Meillä on ollut hyvä valmistautuminen, mutta ei sen aikana ole pyörää uudelleen keksitty. Meidän on jatkettava niillä vahvuuksilla, joissa koemme olevamme hyviä, RoPS:n päävalmentaja Mikko Mannila painotti seuran verkkosivuilla.

AC Oulu sijoittui Veikkausliigassa 11:nneksi. Mannila sysää paineet ylemmän sarjatason joukkueelle.

- Oulun vaarallisuudesta kertoo, että he voittivat elokuussa esimerkiksi Suomen mestari HJK:n. Tämä karsinta on meille kova haaste. ACO ansaitsee suosikin asemansa.

Kesken kauden AC Oulun peräsimeen tullut Ricardo Duarte muistuttaa, että homma ei ratkea vielä keskiviikkona Rovaniemellä. AC Oulun ei pidä hätiköidä ensimmäisestä mahdollisesta vastoinkäymisestä.

- Ei ole kyse pelkästään 90 minuutista, tässä on kaksi ottelua. Meidän täytyy olla tarpeeksi kärsivällisiä. Jos asiat eivät lähde heti haluamaamme suuntaan, niin meillä pitää olla malttia koko ottelun ajan. Pitää myös kontrolloida tunnepuolta, koska pelaajat haluavat onnistua niin paljon. Jos maaleja ei tule tai päästämme maaleja, niin tunteet voivat luonnollisesti mennä negatiiviseen suuntaan. Meidän pitää silloin mukautua ja pitää tunteet kurissa, Duarte kertoi ACOTV:n haastattelussa.

Toinen osaottelu pelataan sunnuntaina Oulussa.

- Kyllä se on nyt asennekysymys. Taktiikat on hiottu, mutta nyt on kyse siitä, kumpi oikeasti tappelee enemmän, niin se pärjää, AC Oulun puolustaja Miika Koskela näki.

Panokset ovat joka tapauksessa kovat kotimaisen sarjajalkapallon kauden 2021 päätöksessä.

- Tämä on periaatteessa kaikki tai ei mitään, Duarte totesi.

Kotimainen jalkapallokausi huipentuu Veikkausliigan karsinnassa - "Taktiikat on hiottu. Se pärjää, kumpi tappelee enemmän"

mercredi 3 novembre 2021 10:27:29 Categories: Sport Content

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.