Ilta Sanoma

Cristiano Ronaldo pelasti jälleen Manchester Unitedin viime hetkellä.

Ole Gunnar Solskjär sai jälleen kiittää Cristiano Ronaldoa viime hetken osumasta.

Ole Gunnar Solskjär sai jälleen kiittää Cristiano Ronaldoa viime hetken osumasta. Kuva: Alberto Lingria / REUTERS

Jalkapallon supertähti Cristiano Ronaldo oli jälleen pelastajan roolissa, kun Manchester United raapi vieraista 2-2-tasapelin Atalantaa vastaan Mestarien liigassa.

Ronaldo laukoi Unitedin tasoituksen lisäajan toisella minuutilla upealla volleyllä rangaistusalueen ulkopuolelta.

36-vuotiaan portugalilaisen maalitahti on ollut alkukaudesta todella kova - ja mikä tärkeintä, maalit ovat syntyneet hämmentävän usein ratkaisuhetkillä.

Yhteensä yhdeksän maalia 11 ottelussa tehnyt Ronaldo on osunut jokaisessa joukkueensa Mestarien liigan ottelussa, ja kolmessa edellisessä hän on iskenyt arvokkaan maalin ottelun loppuhetkillä.

Kovan paineen alla viime ajat olleen valmentajan Ole Gunnar Solskjärin työpaikka on monesti vaikuttanut roikkuvan hiuskarvan varassa ennen Ronaldon huipputärkeitä osumia. Norjalaisvalmentaja kehui estoitta ykköstykkiään keskiviikon ottelun jälkeen.

- Meillä kaikilla on roolimme ja vastuumme. Hän on johtaja. Chicago Bulssiakaan ei varmasti haitannut, että heillä oli Michael Jordan. Cristiano vain parantaa ja parantaa, Solskjär hehkutti BBC:n mukaan.

- Hän on uskomaton. Tuollaista hän tekee, ja jos saa valita kenet tahansa tuohon paikkaan viimeisellä minuutilla, se on hän. Hänen tekniikkansa siinä volleyssä oli ihmeellinen.

Tästä se lähti: Cristiano Ronaldo latasi volleyllä Manchester Unitedin tasoitusmaalin.

Tästä se lähti: Cristiano Ronaldo latasi volleyllä Manchester Unitedin tasoitusmaalin. Kuva: Marco Bertorello / AFP

Maali-ilottelusta huolimatta myöskään Ronaldo ei ole saanut syksystään pelkkiä kehuja. Monet ovat kokeneet, että raudanluja maalihaukka antaa vastineeksi liikaa löysää muilla pelin osa-alueilla.

Unitedissa pitkän uran pelannut seuralegenda Rio Ferdinand pitää näitä puheita hölynpölynä.

- Ihmiset sanovat, että hän ei tee tarpeeksi töitä, ei peitä syöttölinjoja, ei prässää, mutta hän tekee vaikeimman asian pelissä: tekee maaleja. Kriittisellä hetkellä hän astuu esiin, maasta, stadionista ja ajasta riippumatta. Hän saapuu suurimmalla hetkellä ja tekee tulosta, Ferdinand hehkutti BT Sportin lähetyksessä.

Manchester United jakaa Mestarien liigan lohkonsa kärkipaikkaa Villarrealin kanssa. Valioliigassa joukkue on viidentenä.

Ilta Sanoma
mercredi 3 novembre 2021 10:34:00 Categories: Ilta Sanoma Mestarien liiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.