Ilta Sanoma

IS vieraili Hannu Huitin ja Mikko Ranta-Huitin kotona Huitin sukutilalla, jonka idylliä rikkoo vuosikymmeniä sitten syttynyt sukusota.

Mikko Ranta-Huitti (vas.), jackrusselinterrieri Diiva ja Hannu Huitti.

Mikko Ranta-Huitti (vas.), jackrusselinterrieri Diiva ja Hannu Huitti. Kuva: Janne Aaltonen

"Samalla määräämme, että rintaperillisemme Hannu Huitti ei perintökaaren 15 luvun 4 pykälän perusteella saa perintöä lainkaan jälkeemme, koska hän jatkuvasti viettää kunniatonta elämää siten että hän on nyttemmin myöntänyt olevansa homoseksuaali --"

Näin lukee elokuussa 1998 tehdyssä perukirjassa. Tuolloin kolmikymppinen Hannu Huitti, nyt 61, menestynyt yrittäjä ja tilallinen, jätettiin sisarusviisikosta perinnöttömäksi.

Huitti on viime aikoina ollut julkisuudessa tiuhaan sen jälkeen, kun hän teki aviopuolisonsa Mikko Ranta-Huitin kanssa tarjouksen konkurssiin menneestä hotelli Punkaharjusta. Hieman myöhemmin pariskunta veti kuitenkin tarjouksensa pois, ja hotelli odottaa yhä uutta ostajaa.

Viime viikon perjantaina uutisoitiin uudesta käänteestä, kun Huitille määrättiin varsin kova tuomio käräjäoikeudessa.

Huitille jättikorvaukset

Hannu Huitti tuomittiin syyskuun lopussa isoihin korvauksiin ja ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä vahingonteosta Kanta-Hämeen Lopella.

Huitin saama ehdollinen on kahdeksan kuukautta.

Käräjäoikeus tuomitsi hänet maksamaan korvauksia ja oikeudenkäyntikuluja yhteensä yli 150?000 euroa.

Oikeus katsoi Huitin vahingoittaneen samaa sukua olevien asianomistajien kiinteistöjä. Hän katkaisi sähkön syötön salaojapumpuille, minkä seurauksena pellolle ja sen rajalla oleville kiinteistöille koitui kosteusvaurioita.

Tuomio ei ole lainvoimainen. Huitti aikoo valittaa.

On lokakuinen aamupäivä. Huitin tilan pihatossa makoilee lauma komeita nautoja raukeana auringossa, joka ei enää juuri lämmitä. Ranta-Huitti tulee pihalla vastaan, t-paidassa ja paljain jaloin, hymyillen lämpimästi.

Huitti ja Ranta-Huitti ovat rakentaneet tilastaan Suomen suurimpiin kuuluvan keinosiemennysyrityksen. Takana holstein-, jersey- ja wagyu-rotua olevia nautoja.

Huitti ja Ranta-Huitti ovat rakentaneet tilastaan Suomen suurimpiin kuuluvan keinosiemennysyrityksen. Takana holstein-, jersey- ja wagyu-rotua olevia nautoja. Kuva: Janne Aaltonen

-?Tämä on ollut ihan kauheaa, herään usein öisin, kun ahdistaa niin paljon. Ollaan jopa puhuttu että pitäisikö jättää koko tila ja muuttaa vain pois, Ranta-Huitti vakavoituu nopeasti tervehdysten jälkeen.

Sisällä Hannu Huitti järjestelee papereita tulevaa oikeudenkäyntiä varten. Niitä on kertynyt mapeittain, sillä salaojien valumavesien mahdollisia kiinteistövaurioita koskeva tuore riita on vain pieni kohtaus vuosikymmeniä jatkuneessa surullisessa sukusaagassa.

Perintö- ja perhekonfliktien takana on usein voimakkaita tunteita, katkeruutta ja kateutta. Usein osapuolilla on oma tulkintansa tapahtumista. Joskus puukot lentelevät moneen suuntaan, joskus tiettyyn perheenjäseneen.

Huitti on nyt oikeudessa tuomittu rikoksesta. Antaa hänen kuitenkin kertoa näkökulmansa riidan taustoista.

Palataan ensin perinnönjakoon. Huitti oli ostanut paria vuotta aiemmin vanhemmiltaan Huitin vanhan maatilan sukupolvenvaihdoksella vuoden 1996 alussa. Huitin mukaan kukaan sisaruksista ei ollut halukas jatkamaan tilalla.

-?Olin ainoa joka oli varsinaisesti lehmistä kiinnostunut. Kaikki muutkin olisivat kyllä saaneet tämän ottaa.

Huitti kertoo ostaneensa tilan kauppahinnalla, jonka määritteli maatalouden neuvontapalveluita tarjoava Pro Agria ja maksaneensa muille osuuksia samalla, kun otti tilan velkoja kontolleen.

Sytykkeen riidoille synnytti Huitin mukaan se, että tilalle oli muuttanut silloinen miesystävä. Se "loukkasi" perukirjan mukaan vanhempia ja herätti Huitin mukaan epäluuloja ja suuttumusta myös muissa perikuntaan kuuluneissa tilan kohtalosta.

Kun testamentti pantiin toimeen, Huitti ei riitauttanut sitä vaan luopui lakiosastaan vapaaehtoisesti.

-?Mulla oli se ajatus, että jos he saavat perinnön jakaa keskenään, tilanne rauhoittuu ja saadaan sopu. Olisi se [riitauttaminen] oikeasti kyllä pitänyt tehdä. Ei niin kiltti pitäisi koskaan olla, Huitti sanoo.

Huitin tilalla on vanha, vuonna 1928 nykypaikalleen siirretty päärakennus, uusia karjanhoitotiloja, metsää 111 hehtaaria ja nurmella olevaa peltoa 45 hehtaaria.

Huitin tilalla on vanha, vuonna 1928 nykypaikalleen siirretty päärakennus, uusia karjanhoitotiloja, metsää 111 hehtaaria ja nurmella olevaa peltoa 45 hehtaaria. Kuva: Janne Aaltonen

Perinnönjakoa seuranneina vuosikymmeninä on tapahtunut uuvuttavan pitkä lista ikäviä asioita. On kerrottu aggressiivisesta käyttäytymisestä, käräjöity, kiistelty työkorvauksista, lähestymiskieltoa. Paljon riitoja eri aiheista, joista kuvaukset eroavat täysin kertojasta riippuen.

Taustaa vasten nyt tulleet korvaukset ja tuomio tuntuvat Huitin ja Ranta-Huitin mukaan "oikeusmurhalta". Huitti arvostelee oikeudenkäynnin kulkua ja tuo esiin paljon perusteita sille, miksi on täysin eri mieltä syy-yhteyksistä ja omasta osallisuudestaan.

Asianomistajien käsitys poikkeaa täysin Huitin antamasta tilannekuvasta.

Huitti muistaa lapsuudestaan perheensä tavallisina, työteliäinä maatilallisina. Huitin mukaan perhe ei koskaan ole tullut sinuiksi hänen suuntautumisensa kanssa. Nykyään se on hänen mukaansa pitkälti jakautunut kahteen leiriin.

-?Mielestäni tässä koko jutussa on kyse seksuaalisesta tasa-arvosta ja siitä, että kiusaaminen on jatkunut tuosta perinnönjaosta lähtien.

Huitti suree sitäkin, että jos suku olisi pysynyt sovussa, tilan tuleva jatkajakin olisi voinut löytyä perheen piiristä.

IS jututti kolmea suvun edustajaa "vastapuolelta", osin käräjöinnin asianomistajia. Heidän asenteensa Huittia ja myös Ranta-Huittia kohtaan vaikutti keskusteluissa hyvin vihamieliseltä, ja he käyttävät rajua, myös alatyylistä, kieltä kuvatessaan Huittien käyttäytymistä vuosikymmenten varrella. Suuttumuksen taustalla tuntuu muun muassa olevan se, että Huitin kuvataan "salanneen" homoutensa, kunnes oli saanut tilan haltuunsa.

Huitin toiminnasta he maalaavat useilla esimerkeillä hyvin tylyn ja piittaamattoman kuvan ja syyttävät tätä muun muassa valehtelusta ja kulujen maksattamisesta heikommin toimeentulevilla.

-?Hän ei välitä perheestään pätkääkään, ilkeä ihminen, eräs omainen sanoo.

He myös arvostelevat Huitteja, etteivät nämä tee tai osaa tehdä oikeita tilallisten töitä, vaan viettävät aikaa muualla ja teettävät töitä ulkopuolisilla.

Anteeksiannon ja sovinnon mahdollisuuksiin liittyvät vastaukset viittaavat siihen, etteivät sovun siemenet idä Huittien sukumailla.

Huitti ja Ranta-Huitti ovat menestyneet monella mittarilla. Pitkä parisuhde alkoi karjatalousteknikoksi opiskelleen Ranta-Huitin kanssa 25 vuotta sitten Tampereella karjanäyttelyssä. Huitit kertovat, että "rakkautta oli ensi silmäyksellä" ja pian he jo muuttivat yhteen.

-?Suhde on pysynyt vahvana, ja bisnestä kehitetty yhdessä, Huitti kertoo.

Koti on pullollaan tauluja, taide-esineitä ja antiikkia, sillä pariskunta harjoittaa taiteen keräämistä ja taiteilijoiden tukemista. Ystäväpiiri on laaja, ja siihen lukeutuu muun muassa kuvanveistäjä Miina Äkkijyrkkä. Heillä on kesäpaikka ja näyttelytila vanhalla Luston asemalla Punkaharjulla.Torstaina kirkkovaltuusto sinetöi kaupan, jolla myös Punkaharjun kulttuurihistoriallisesti merkittävä pappila siirtyy pariskunnan omistukseen. Tästä uutisoi Itä-Savo ensimmäisenä.

Hotelli Punkaharjua pariskunta katseli pitkälti samoin perustein kuin asemaa. On ollut halu pelastaa vanhoja hienoja kiinteistöjä ja ideoida niihin toimintaa kesäsesonkeina. Tarjouksen pois vetämisellä ja vahingonkorvauksella ei Huittien mukaan ole tekemistä keskenään.

Tässä salissa on käyty monia liikeneuvotteluita asiakkaiden ja kilpailijoidenkin kanssa.

Tässä salissa on käyty monia liikeneuvotteluita asiakkaiden ja kilpailijoidenkin kanssa. Kuva: Janne Aaltonen

Huitti ja Ranta-Huitti perustivat yrityksen kesällä 2006. Sitä ennen he olivat kiertäneet Hollantia ja Yhdysvaltoja etsiessään jalostuksellisesti sopivaa laadukasta siemennestettä omalle karjalleen.

-?Sitten kaverimme innostuivat ja toimme sitä myös heille. Siitä se lähti. Haimme spermavarastoluvat myyntiä varten.

Lisäksi HH Embryo alkoi haastaa silloista alkionsiirtojen liiketoimintaa ja hinnoittelua, joka aiemmin oli ollut paljolti osuuskuntien käsissä. Nykyään myös alkionsiirtobisnes on iso osa toimintaa.

HH Embryolla on kansainvälisen suuryhtiön Alta Geneticsin edustus Suomessa. Yritys myy ulkomaisten huippusonnien spermaa ympäri Suomen ja tarjoaa naudan-, lampaan- ja vuohenjalostuksen palveluita.

Haastattelupäivänäkin Yhdysvalloista on saapunut reilun 5?000 annoksen erä spermaa. Se on pakattu niin sanottuihin olkiin eli pilleihin, jotka pakastetaan nestemäisessä typessä. Tilalta annokset lähtevät eri puolille Suomea.

Sopimusasiakkaita HH Embryolla on 270, pääosin Suomen suurimpia tiloja. Viime vuonna liikevaihto oli noin 1,4 miljoonaa euroa.

Lisäksi Huitin tilalla toimii niin kutsuttu hiehohotelli. Asiakkaiden hiehot, poikimattomat lehmät, tai alkionsiirtoja saaneet hiehot, asuvat Huitissa tietyn ajan, mikä vapauttaa asiakkaiden resursseja muuhun työhön lypsykarjatiloilla.

Yritystoiminnan tuottojen, kiinteistöhankintojen ja viime aikojen tarjousten perusteella pariskunta on eittämättä tienannut paljon varallisuutta.

Miehet kertovat, että ovat kokeneet menestyksen kääntöpuolena erilaisia turhia ilmiantoja. Heidän mielestään kateus tuntuu seuraavan menestystä. Paikalliset tietävät Huittien riitaisan perhekuvion. Eräs satunnaisesti jututettu paikallinen maatalouden elinkeinonharjoittaja harmittelee, että pariskunta on puhunut kokeneensa ikävää kohtelua loppilaisten taholta, sillä hän ei ole havainnut yleisiä ennakkoluuloja heitä kohtaan.

Hän pitää sukuriitaa kurjana eikä halua sellaisiin sekaantua. Huitin ja Ranta-Huitin toiminnasta hänellä itsellään ei ole pahaa sanottavaa.

Valitus käräjäoikeuden tuomiosta lähtenee lähipäivinä. Voi olla, että syytöksiä esitetään vielä Huittiakin vastaan. Kävipä siinä miten tahansa, riitaisa saaga ei näytä loppuvan eikä sillä ole kuin häviäjiä. Ja tässä ei puhuta vain rahasta.

Lue lisää: Hotelli Punka­harjusta tarjouksen tehnyt Hannu Huitti tuomittiin jätti­korvauksiin

Lue lisää: Hotelli Punkaharjun ostajat vetäytyivät kaupasta - tässä mahdolliset syyt yllätys­ratkaisuun

Lue lisää: Hotelli Punkaharjun ostajaksi paljastui tunnettu pariskunta - "Olemme vähän yllättyneitä itsekin"

Ilta Sanoma
samedi 7 octobre 2023 15:10:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.