Ilta Sanoma

Kuva: IS / Arkisto, PME Records, Poliisi, kuvakaappaukset Youtubesta

"Fuck L-City". Suomen katujengien reviirikiistat ovat olleet verisiä ja täynnä uhoa. Ilta-Sanomat selvitti viiden jengin taustat, joiden näkyvimpiin ja tunnetuimpiin hahmoihin lukeutuvat muun muassa Milan Jaff, Blacflaco ja Kerza.

Pilkkalauluja, musiikkivideolla uhoamista, vihanpitoa, verisiä koston kierteitä. Suomessa kytee uudenlainen uhka, kun katujengit ovat nostaneet viime vuosina päätään. Viranomaiset ovat huolissaan ilmiön voimistumisesta.

Ilmiö on merkittävä etenkin pääkaupunkiseudulla. Suomessa on poliisin mukaan noin kymmenen katujengiä, joista arviolta 6-8 ryhmää operoi pääkaupunkiseudulla. Jengeissä kiinteästi vaikuttavia henkilöitä on noin 120. Heidän lisäkseen ydinjoukkojen liepeillä pyörii enemmän tai vähemmän muitakin henkilöitä.

Suomessa on puitu oikeudessa jo kahta isoa rikosvyyhtiä, joissa helsinkiläisiä jengiläisiä on tuomittu useiden vuosien vankeuteen. Kaksi jengiä on katsottu järjestäytyneiksi rikollisryhmiksi. Poliisin mukaan jengiläisillä on suhteita Ruotsiin ja Britanniaan.

Ilta-Sanomat selvitti, mitä pääkaupunkiseudun jengeistä, niihin kytkeytyvistä henkilöistä ja ryhmien välisistä jännitteistä tiedetään.

Selvityksen perusteella aiemmin julkisuudessa olleiden 47Kurdish Mafian, L-Cityn ja RK98:n lisäksi pääkaupunkiseudulla vaikuttaa ainakin kaksi muuta nimettävissä olevaa ryhmää.

Poliisi ei yksilöi jengien nimiä tai niiden vaikutusalueita, "blockeja". IS:n tiedot näistä perustuvat muihin julkisesti saatavilla oleviin lähteisiin.

Sosiaalisessa mediassa katujengien ihailu ja vastakkainasettelun lietsominen rehottavat IS:n selvityksen perusteella yhä.

Asiasta kielii muun muassa se, että jengeihin yhdistetyt rap-artistit ovat "dropanneet" eli julkaisseet kesän ja alkusyksyn aikana uutta musiikkia. Yksi ryhmä on perustanut levy-yhtiön.

Musiikilla on oma roolinsa jengien välisessä nokittelussa. Tuoreiden kappaleiden sanoituksissa on kuultavissa samaa uhoa ja reviiritietoisuutta kuin Suomen ensimmäisen laajan katujengivyyhdin aikana kuultiin. Sen, ensimmäisen kostonkierteen juuret jäljittyvät vain yhteen vuodettuun pilkkalauluun, sitä seuranneeseen tappeluun ja varastettuun laukkuun.

Jengien vaikutusvaltaisimpien jäsenten joutuminen telkien taakse on poliisin mukaan rauhoittanut pääkaupunkiseudun tilannetta jonkin verran.

Tyhjiöillä on kuitenkin tapana täyttyä. Poliisin mukaan katujengien toiminta muuttuu nopeasti.

Helsingin poliisin katujengirikosten tutkintaryhmässä on tälläkin hetkellä selvityksessä parikymmentä väkivalta- ja huumausainerikosjuttua. Niistä valtaosa on tullut tutkittavaksi tutkintaryhmän aloitettua toimintansa tänä kesänä. Kyse on siis varsin tuoreista asioista.

Jutut kytkeytyvät pitkälti samoihin maahanmuuttajataustaisten nuorten miesten jengeihin, jotka ovat jo aiemminkin olleet julkisuudessa. Poliisi on havainnut niiden tutkinnoissa vihanpitoa eri ryhmien välillä.

Jos sul jotai sanottavaa, äijä, tuu vaa Lepuskii, Lepuskii

Ja jos sä jäät ikin kii, pidä silmät ja suu kii, suu kii

Nää äijät puhuu paljon, mut ne ei haluu draamaa, draamaa

Mut sä tiiät mist me tullaan, 026, Leppävaara, Leppävaara"

Lähde: Sanoituksia espoolaisjengi L-Cityyn yhdistettyjen Nuteh Jonezin ja Kerzan kappaleesta, josta julkaistiin pätkä syyskuussa 2023.

Räppärit Blacflaco (vasemmalla) ja Cavallini (oikealla) ovat kotoisin Pikku Huopalahdesta. Kumpaakin artistia pilkattiin keväällä 2021 nettiin jaetussa

Räppärit Blacflaco (vasemmalla) ja Cavallini (oikealla) ovat kotoisin Pikku Huopalahdesta. Kumpaakin artistia pilkattiin keväällä 2021 nettiin jaetussa "disstrackissa". Sen jälkeen verkossa on levinnyt toinen, tuoreempi Blacflacoa pilkkaava kappale. Kuva: PME Records, kuvakaappaukset: Tiktok, Youtube

ALUE: Pikku Huopalahti, Helsinki.

TUNNUKSET: Sosiaalisessa mediassa on käytetty ainakin Pikku Huopalahden postinumeroon viittaavaa numerosarjaa 00300.

AVAINHENKILÖITÄ: Tiedossa ei ole, onko ryhmällä varsinaista johtohahmoa. Siihen on kuitenkin yhdistetty ainakin kaksi tunnettua rap-artistia, jotka ovat kotoisin Pikku Huopalahdesta:

Oikealta nimeltään Yahye Mahdi Mohamud, s.1995

Cavallini on kertonut, että "P-Block City" eli Pikku Huopalahti on hänen "oma kasvupaikkansa, jossa on hänen kaveripiirinsä". Hän on tehnyt aikoinaan yhteistyötä muun muassa JVG:n ja Gettomasan kanssa.

Cavallini on myös yhdistetty helsinkiläisjengi 47Kurdish Mafiaan, mutta tiettävästi hän ei ole ollut sen varsinainen jäsen. Hän suunnitteli yhdessä Milan Jaffin kanssa väkivaltaista hyökkäystä Helsingin Kaivohuoneella lokakuussa 2021 järjestettävään rap-tapahtumaan, jossa piti esiintyä espoolaisen L-Cityn keulakuva.

Cavallini tuomittiin jengivyyhdissä yhdeksän vuoden vankeuteen muun muassa tästä. "Sille kävi huonosti ja se teki virheen kun meni Milanin kanssa mukaan", eräs henkilö totesi poliisille kuulustelukertomuksen mukaan.

Nuori räppäri vaikuttaa olevan tarkka yksityisyydestään, hän esimerkiksi käyttää järjestään maskia kasvojen peittona.

Artisti on julkaissut musiikkia oman Ghettobaby ent. -levy-yhtiönsä kautta ja Spotifyssa hänen kappaleensa ovat keränneet miljoonia kuuntelukertoja. Blacflaco on tehnyt yhteisen kappaleen Elastisen ja Iben kanssa.

Reilu vuosi sitten Blacflacolta kysyttiin MolyCast-podcastissa, mistä P-Blockin ja L-Cityn välisessä "jutussa" on kyse. Hän kiisti tietävänsä siitä mitään. "Rehellisesti mä en tiiä, bro. Mä en oo tos mukana. Mä en oo P-Block. Ensinnäki, mä en oo ikin keksiny mitää nimee nimeltä P-Block", artisti vastasi.

Haastattelussa pohdittiin myös syitä sille, miksi Blacflacoa ei ollut suosiosta huolimatta podcastin tekoaikaan mennessä buukattu virallisesti esiintymään keikoille tai festareille. "Tiktokis joku väittää et mul on jonkun kaa riitaa tai jotain tollast. Ehkä ne pelkää et jotain tulee käymään tai jotain. Ei mul oo kenenkää kaa riitaa. Mä oon cool ihminen", hän totesi. "Mä en oo mikää gangbanger."

Ei me olla lacking

Se on ain mun bägis

Sä oot mun number one, kävi miten kävi

Se miten mun nina paistaa farkun läpi

Lähde: Sanoituksia P-Blockiin yhdistetyn Blacflacon ja räppäri Mjayn kappaleesta Paranoid, joka löytyy Blacflacon kesällä 2023 julkaistulta albumilta. "Lacking" viittaa siihen, että vihollinen pääsee yllättämään. "Nina" on slangia aseelle.

P-Blockin olemassaolo tuli tiettävästi ensimmäisen kerran yleiseen tietoon kahta muuta katujengiä, 47Kurdish Mafiaa ja L-Citya, koskeneessa laajassa oikeudenkäynnissä. Ryhmän nimi mainittiin poliisin esitutkinnan ja oikeudenkäynnin aikana.

Vaikka P-Block on jäänyt julkisuudessa vähemmälle huomiolle, sillä vaikuttaisi olleen merkittävä rooli jengi-ilmiön ja ryhmien vastakkainasettelun alkutaipaleella.

Espoolaisjengi L-Cityyn yhdistetyt rap-artistit Yutu Brown, Fabe ja Nuteh Jonez julkaisivat keväällä 2021 niin sanotun "disstrackin" eli pilkkalaulun. Kappale oli nimeltään P-Block Disstrack ja se oli kohdistettu pikkuhuopalahtelaisiin räppäreihin Cavalliniin ja Blacflacoon.

Pilkkalaulu päätyi verkkoon keväällä 2021. Myöhemmin toukokuussa Pikku Huopalahdessa tapahtui tiettävästi ensimmäinen jengeihin linkittyvä väkivallanteko, jota on käsitelty oikeudessa, mutta josta ei näytön puutteessa lopulta tuomittu ketään.

Poliisin esitutkinnan perusteella pikkuhuopalahtelaisella bussipysäkillä syntyi tuolloin tappelu, jonka tarkka kulku ei ole täysin selvillä. Kertomukset muuttuivat ajan kuluessa.

Pysäkillä olleet uhrit - joista ainakin yksi on liitetty 47Kurdish Mafian toimintaan - kuitenkin kertoivat, että paikalle ilmestyneessä, suutaan soittaneessa porukassa olisivat olleet L-Cityn räppärit Kerza ja Yutu Brown. He puolestaan kiistivät olleensa paikalla.

Ilmeisesti Kerza unohti laukkunsa tappelupaikalle. Vastapuoli otti laukun, sai uhkauksia ja lopulta palautti sen välikäden kautta. Ennen laukun palauttamista joku oli tiettävästi jakanut sosiaalisessa mediassa kuvia sen sisällä olleista henkilöpapereista.

Poliisi: Kappaleessa ivataan Pikku Huopalahtea, josta käytetään nimeä P-block ja sen lisäksi Pikku Huopalahdesta kotoisin olevia artisteja Cavallinia ja Blacflacoa. Kerro tästä.

Uhri: Fuck L-City.

Poliisi: Ajallisesti tämä P-block disstrack ja Pikku Huopalahdessa tapahtunut pahoinpitely sopivat hyvin yhteen. Liittyvätkö ne toisiinsa jollain tavoin?

Uhri: Voi olla et ne liittyy toisiinsa. Ne hakkas jotain pikkulapsia ja se on niin noloa mitä tapahtu.

Tänä keväänä julkaistussa Poliisiammatti­korkeakoulun (Polamk) opinnäytetyössä arvioidaan, että P-Block Disstrackilla oli suuri vaikutus "Suomen jengihistorian tapahtumissa". Sen jälkeen eri jengien välillä alkoi väkivaltaisuuksien, uhkailujen ja koston kierre. Pikkuhuopalahtelaisen bussipysäkin nujakka oli vain alkusoittoa.

P-Blockiin yhdistetty räppäri Cavallini kertoi aikoneensa julkaista vastauksena "disstrackille" oman kappaleensa. Hänen pikkuhuopalahtelaisella porukallaan on ollut studio Kalasatamassa.

Vastaisku jäi Cavallinin mukaan lopulta sanoituksen asteelle, eikä kappaletta julkaistu. Pikkuhuopalahtelaisia pilkkaavan laulun väitettiin vuotaneen nettiin tarkoituksetta tai vahingossa.

L-City on viime aikoina näkynyt aktiivisesti sosiaalisessa mediassa ja musiikkikentällä. Räppäri Nuteh Jonez julkaisi pätkän Leppävaara-aiheisesta kappaleesta ja sen musiikkivideosta syyskuussa (vasen alakulma). Räppäri Kerzan (keskellä tuoreen albuminsa kansikuvassa) vapauttamista tutkintavankeudesta on vaadittu muun muassa t-paitojen teksteissä.

L-City on viime aikoina näkynyt aktiivisesti sosiaalisessa mediassa ja musiikkikentällä. Räppäri Nuteh Jonez julkaisi pätkän Leppävaara-aiheisesta kappaleesta ja sen musiikkivideosta syyskuussa (vasen alakulma). Räppäri Kerzan (keskellä tuoreen albuminsa kansikuvassa) vapauttamista tutkintavankeudesta on vaadittu muun muassa t-paitojen teksteissä. Kuva: Kuvakaappaukset Youtubesta ja Instagramista

Alue: Leppävaara, Espoo.

Tunnukset: Leppävaaran alueen postinumeroon viittaavat numerot 026. Lisäksi jengiläiset ovat käyttäneet L-kirjainta esittävää käsimerkkiä (L's up). Vastaavasti "vihollisjengiin" kuuluvat ovat käyttäneet käsimerkkiä, joka esittää L-kirjainta väärinpäin (L's down).

Avainhenkilöitä: Tiedossa ei ole, kuka jengin mahdollinen johtohahmo on. Seuraavat henkilöt on kuitenkin yhdistetty ryhmään:

Alias YB026, oikealta nimeltään Yusuf Ibrahim Arab, s. 2002

Yksi P-Block Disstrackin tekijöistä.

Poliisi epäili ensimmäistä katujengivyyhtiä tutkiessaan, että Yutu Brown olisi L-Cityn johtohahmo tai keulakuva. Häntä syytettiin, muttei tuomittu 47Kurdish Mafian ja L-Cityn jengivyyhtiin liittyvistä rikoksista.

Yutu Brownin nykyasema L-Cityssä ei ole tiedossa. Hän ei vaikuta tällä hetkellä olevan aktiivinen sosiaalisessa mediassa tai musiikkikentällä.

IS:n tietojen mukaan häntä ja kahta muuta kuitenkin syytetään Keski-Suomessa kesäkuussa 2021 tapahtuneista törkeistä pahoinpitelyistä. Syytteitä piti käsitellä kesällä, mutta istunto jouduttiin perumaan.

s. 1997

Poliisin kuulusteluissa on väitetty Saken olevan Yutu Brownin veli. Hänet on L-Cityn lisäksi yhdistetty espoolaislähtöiseen Mantaqa-jengiin.

Sakke oli ainoa, joka tuomittiin L-Cityn ja 47Kurdish Mafian välisestä ampumavälikohtauksesta Vantaalla elokuussa 2021. Sakke ampui tuolloin vihollisjengin jäsentä olkavarteen, josta luoti päätyi keuhkoihin. Myös Sakke itse haavoittui. Hänet tuomittiin muun muassa tapon yrityksestä yli neljän vuoden vankeuteen.

Sakkea haastateltiin huhtikuussa julkaistussa Free Opa -podcastin jaksossa. Jakson kuvauksessa kerrotaan, että "Sakkea kutsutaan shooter ziicoksi, sillä hänellä on liipaisinherkkä maine".

Oikealta nimeltään Kerim Khalid Ahmed Muslah, s. 2002

Räppäri julkaisi uuden Uhka-albuminsa elokuussa 2023. Hän on tehnyt yhteistyötä muun muassa Cledoksen ja williamin kanssa.

Kerza on tuomittu 47Kurdish Mafia -jengiläisen puukotuksesta. Vuosi sitten MolyCast-podcastissa räppäri selitti rikostaustaansa itsepuolustuksella ja "ylireagoimisella". Hän ilmaisi turhautumista siihen, että ihmiset tekevät hänestä oletuksia sen vuoksi: "Jokainen ihminen, joka tuntee mua, tietää et mä on oikeesti chilli äijä. Mä oon tosi chilli äijä. Mä oon väkivaltaa vastaan. Mä en tykkää väkivallasta."

Kerza kuitenkin vangittiin jälleen kesällä 2023 epäiltynä neljästä tapon yrityksestä Espoossa.

Podcastissa Kerzalta kysyttiin myös L-Citysta: "Bro, mä oon Vuosaarest. Mä oon aina asunu Helsingis. Ei oo mitää Helsingin ja Espoon juttuja. Toi kaikki on ihan paskapuhetta", hän kuittasi.

Alias Le Fvbelos, oikealta nimeltään Farbod Karimi, s. 2001

Yksi P-Block Disstrackin tekijöistä.

Artistin kappaleilla miljoonia kuuntelukertoja Spotifyssa. Tehnyt yhteistyötä muun muassa Mikael Gabrielin ja JVG:n kanssa.

Fabe joutui 47Kurdish Mafian johtajan pahoinpitelemäksi syksyllä 2021, kun vihollisjengiläiset etsivät L-Cityn keulakuvana pidettyä Yutu Brownia.

Yksi P-Block Disstrackin tekijöistä. Julkaisi ennen tätä yhdessä Yutu Brownin kanssa erityisesti Tiktokissa trendanneen kappaleen Steppasin Partyy, jota on kuunneltu Spotifyssä miljoonia kertoja.

Tunnustaa sosiaalisessa mediassa ja musiikissaan näkyvästi Leppävaaran aluetta ja L-Cityyn liitettyä numerosarjaa 026.

L-Cityä ei ole todettu oikeudessa rikollisryhmäksi, mutta sen olemassaolo käy selvästi ilmi niin poliisin kuin oikeuden asiakirjoista.

Yksi vihollisjengi 47Kurdish Mafiaan kuuluva henkilö arvioi taannoin oikeudessa, että itseään "lepuskilaisiksi" kutsuvia henkilöitä olisi noin 40. Ryhmän koko ei ole tarkkaan tiedossa.

Eräs poliisin aikoinaan kuulema todistaja sanoi, että L-city olisi "ystäviä" toisen espoolaislähtöisen jengin, Mantaqan, kanssa. Mantaqa oli isosti otsikoissa muutama vuosi sitten, kun sen jäseniä tuomittiin huumausainerikoksista.

IS:n tietojen mukaan tänä vuonna aloitti toimintansa 026 Records -niminen levy-yhtiö. Sen kautta on julkaistu ainakin Nuteh Jonezin musiikkia ja Kerzan uusin Uhka-albumi.

Kerza puhui yhtiön perustamisesta jo noin vuosi takaperin Molycast-podcastissa.

- Se lafka reppaa (edustaa) L's up, tälläsii juttuja. Mut se ei oo sen enempää, ei oo mitään sen enempää, hän totesi.

Kesäkuussa 2023 Kerza vangittiin epäiltynä tapon yrityksistä. Kyse on maaliskuussa espoolaisessa parkkihallissa tapahtuneesta ammuskelusta, jossa on ollut epäiltynä hänen lisäkseen neljä muuta nuorta miestä.

Parkkihallissa oli poliisin mukaan ollut kaksi eri "seuruetta". Ammuskelua ei kuitenkaan tutkita Helsingin poliisin katujengirikosryhmässä.

"Tää habad ei oo for fashion, nää luodit sendaa sut heaven

Meil on AK's but I don't fuck with 47"

Lähde: Sanoituksia Kerzan tuoreen albumin kappaleelta Legenda. "Habad" tarkoittaa somaliksi asetta. Numerot 47 yhdistetään helsinkiläisjengi 47Kurdish Mafiaan.

Kerzalla oli oma merkittävä roolinsa Suomen ensimmäisen katujengirikosvyyhdin alkutaipaleella.

Muutama viikko pikkuhuopalahtelaisella bussipysäkillä tapahtuneen nujakan ja laukkunsa viemisen jälkeen, kesäkuussa 2021, Kerza puukotti helsinkiläisjengi 47Kurdish Mafian pääjäsentä Ardar Huseinia. Seurauksena Kerzan perhettä uhkailtiin.

L-Cityn Kerza puukotti 47Kurdish Mafiaan kuuluvaa Ardar Huseinia Itäkeskuksen Stoan aukiolla kesällä 2021. Tilanne tallentui valvontakameraan.

L-Cityn Kerza puukotti 47Kurdish Mafiaan kuuluvaa Ardar Huseinia Itäkeskuksen Stoan aukiolla kesällä 2021. Tilanne tallentui valvontakameraan. Kuva: Poliisi

Elokuussa 2021 Kerza sai yli kolmen vuoden tuomion teosta. Samana päivänä 47Kurdish Mafian johtaja Milan Jaff julkaisi Helsinki City -nimisen kappaleen musiikkivideon.

Siinä naamioituneet henkilöt kidnappaavat miehen ja lopuksi Jaff esittää ampuvansa miestä päähän. Syyttäjän mukaan "ammuttu" mies esitti L-Cityn Kerzaa.

Tämän jälkeen L-Cityn keulakuvana pidetty Yutu Brown julkaisi 2am-nimisen kappaleen, jonka sanoituksissa hän vaati Kerzan vapauttamista. Puukotuksen uhri Ardar Husein suuttui tästä ja alkoi hautoa kostoa Yutu Brownia kohtaan.

Syksyn edetessä kostonkierre alkoi saada yhä vaarallisempia kierroksia.

Elokuussa 2021 Vantaalla jengien välillä ammuskeltiin ja Peijaksen sairaalan eteen jätettiin yöllä haavoittunut 47Kurdish Mafian jäsen. Myös yksi L-Cityläinen haavoittui.

Syyskuussa espoolaisjengiin liitetty räppäri Fabe pahoinpideltiin eräällä hotellilla, kun vihollisjengi etsi L-Cityn keulakuva Yutu Brownia. Pahoinpitely kuvattiin ja jaettiin sosiaaliseen mediaan.

47Kurdish Mafian johtaja Milan Jaff pahoinpiteli L-Cityyn liitettyä räppäri Fabea syksyllä 2021.

47Kurdish Mafian johtaja Milan Jaff pahoinpiteli L-Cityyn liitettyä räppäri Fabea syksyllä 2021. Kuva: Poliisi

Seuraavana iltana Espoon Lintuvaarassa ammuskeltiin päin omakotitaloa, jossa oli käynnissä kotibileet. Vieraiden joukossa oli L-Cityläisiä. Syyskuun puolivälissä L-Cityläiset itse ammuskelivat Leppävaarassa kerrostalon pihalla. Yksi luodeista meni sivullisten asunnon ikkunasta läpi.

Kaikki huipentui rap-tapahtumaan, joka oli määrä järjestää lokakuussa 2021 Helsingin Kaivohuoneella. Poliisi peruutti tapahtuman ja esti siten L-Cityläisiä, erityisesti pääesiintyjänä ollutta Yutu Brownia sekä toista keskeistä jengiläistä, kohtaan suunnitellun väkivaltaisen hyökkäyksen. Teon suunnittelusta vastasivat 47Kurdish Mafian johtaja Milan Jaff sekä pikkuhuopalahtelainen räppäri Cavallini.

47Kurdish Mafian johtaja Milan Jaff (oikealla) ja yksi jengin pääjäsen Ardar Husein (vasemmalla) saivat jengivyyhdistä ehdotonta vankeutta. Jengin 47-tunnus näkyi muun muassa maskeissa.

47Kurdish Mafian johtaja Milan Jaff (oikealla) ja yksi jengin pääjäsen Ardar Husein (vasemmalla) saivat jengivyyhdistä ehdotonta vankeutta. Jengin 47-tunnus näkyi muun muassa maskeissa. Kuva: IS / Arkisto, Poliisi, kuvakaappaukset Youtubesta

Alue: Itä-Helsinki. Tiedossa ei ole, onko jengi leimautunut tarkemmin tiettyyn kaupunginosaan tai asuinalueeseen, mutta se on vaikuttanut ainakin Itäkeskuksessa.

Tunnukset: Numero 47 on ollut paitsi jengin nimessä, myös esimerkiksi jäsenten käyttämissä vaatteissa ja asusteissa, kuten maskeissa. Jengiläisten mukaan numerot viittaavat turkkilaisen Mardin kaupungin postinumeroon. Myös rynnäkkökivääri AK-47:ää on pidetty jengin tunnuksena, poliisi löysi muun muassa aseaiheisia tatuointeja.

Avainhenkilöitä:

47Kurdish Mafian johtohahmo, s. 2000

Jaff on kurdi ja hän on kertomansa mukaan tullut teini-ikäisenä yksin Irakista Suomeen. Hän oli ennen vankilaan joutumistaan seurattu hahmo sosiaalisessa mediassa rap-musiikin ja kyseenalaisten haastevideoiden kautta.

Jaff on itse on väittänyt olevansa "vain laulaja", ja että 47Kurdish Mafiassa olisi kyse pelkästä tavaramerkistä ja musiikista.

Jaffilla oli rikostaustaa jo ennen kuin hänet tuomittiin katujengivyyhdistä kymmenen vuoden vankeuteen. Hänet on sittemmin tuomittu myös 13-vuotiaan lapsen raiskauksesta. Jaffia itseään on lisäksi pahoinpidelty hänen vankilassa ollessaan.

s. 2003

Huseinia on kutsuttu yhdeksi 47Kurdish Mafian pääjäseneksi. Hänet tuomittiin katujengivyyhdissä yli kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen.

L-Cityn Kerza puukotti Huseinia hengenvaarallisesti syksyllä 2021. Sen jälkeen Husein kantoi kaunaa erityisesti vihollisjengin keulakuva Yutu Brownille, joka teki kappaleen Kerzan vapauttamisen puolesta. Hän oli poliisin selvityksen mukaan "varannut" Brownin vahingoittamisen itselleen.

47Kurdish Mafian on oikeudessa katsottu olevan järjestäytynyt rikollisryhmä.

Keskusrikospoliisin (KRP) asiantuntijalausunnon mukaan jengi sai alkunsa vuonna 2019, kun pääkaupunkiseudulla asuvat, pääasiassa ulkomaalaistaustaiset henkilöt alkoivat käyttää 47-tunnuksia eri muodoissa.

Jengin kooksi arvioitiin KRP:ssä vuonna 2022 noin 40 henkilöä, josta ydinjoukkoa olisi noin 20. Rap-artisti Cavallinin mukaan jengin johtohahmo olisi taannoin kertonut hänelle, että ryhmään kuului 51 henkilöä.

Ryhmässä havaittiin hierarkkisuutta, ja se näytti poliisin mukaan kokoontuvan tietyillä alueilla. Heillä oli muun muassa oma Hämeentiellä sijaitseva studionsa. Jengi ja sen jäsenet pyrkivät suojelemaan koskemattomuuttaan ja kunniaansa väkivallalla tai sen uhalla, esimerkiksi uhkailemalla rikostensa uhreja.

47Kurdish Mafian jäsenet käyttivät 47-tunnusta muun muassa vaatetuksessa.

47Kurdish Mafian jäsenet käyttivät 47-tunnusta muun muassa vaatetuksessa. Kuva: Poliisi

Eräs vihollisjengi L-Cityyn yhdistetty henkilö on sanonut, että 47Kurdish Mafian jäsenet olivat tulleet sota-alueelta, mistä syystä he eivät pelkää "mitään eikä ketään", ja että jengillä on riitaa "kaikkien kanssa".

Sama henkilö myös väitti, että 47Kurdish Mafialla olisi yhteyksiä Ruotsiin, josta käsin jengiä myös rahoitettaisiin.

- Kaikkien, joilla on erimielisyyksiä heidän kanssaan, on syytä olla peloissaan, hän totesi.

47Kurdish Mafialla ja espoolaisella L-Cityllä oli vuonna 2021 vakava, väkivaltaiseksi äitynyt koston kierre, jota on selostettu tarkemmin artikkelin L-Cityä käsittelevässä osiossa. Useat 47Kurdish Mafiaan liitetyt henkilöt saivat vuonna 2022 tuomioita vyyhtiin liittyvistä rikoksista.

Poliisi: Mistä tämä vihanpito L-Cityn kanssa on saanut alkunsa?

Kuulusteltava: Ardarin ja Kerzan välisestä jutusta. Siitä, että Kerza puukotti Ardaria.

Poliisi: Miksi kuitenkin nyt etsittiin Yutu Brownia?

Kuulusteltava: No koska se on nyt tunnetuin siinä L-Cityn porukassa. Se on feimi ja sitä kautta sillä on paljon vaikutusvaltaa L-Cityn porukassa.

Poliisi: Kuka teidän porukassa on se feimi?

Kuulusteltava: Milan.

Jengin toimintaan on yhdistetty myös pikkuhuopalahtelainen räppäri Cavallini, jota käsitellään tarkemmin artikkelin P-Blockia käsittelevässä osiossa.

Oikeudessa Milan Jaff kertoi tutustuneensa Cavalliniin musiikkikuvioiden kautta. Oikeus katsoi, että kaksikko suunnitteli yhdessä lokakuussa 2021 Helsingin Kaivohuoneella järjestettävään rap-tapahtumaan väkivaltaista hyökkäystä, jonka poliisi esti. Tapahtumassa oli määrä esiintyä L-Cityn Yutu Brown.

Asiakirjojen perusteella Jaffin ja Cavallinin välit vaikuttaisivat sittemmin viilenneen.

Kuulusteltava: Nämä haluaa, että Suomesta tulee niin kuin Ruotsi, että tilanne täällä menee samanlaiseksi. Näillä tarkoitan Yutu Brownia ja Milania. Kaikkia, jotka tekee näin. Räppäävät omista rikoksista ja siitä, miten kova on. UK:stä tuli uusi räppäämisen muoto drilli ja se on nimenomaan sitä, että räpätään omista rikoksista.

Poliisi: Huomaatko sinä Suomessa huolestuttavia merkkejä jengiytymisen suuntaan?

Kuulusteltava: No kyllä. Näillä räppibiiseillä on huonoa vaikutusta nuoriin.

Alue: Koivukylä, Vantaa.

Tunnukset: IS:n tietojen perusteella sosiaalisessa mediassa on käytetty tunnusta "36". Vastaava havainto on tehty myös Polamk:n tuoreessa opinnäytetyössä, jossa kerrotaan että erään räppärin videoiden yhteydessä on näkynyt viittauksia samaan tunnukseen. Koivukylän alueen postinumeroita ovat 01360 ja 01361.

Avainhenkilöt: Ei tiedossa.

Vantaalla Koivukylän alueella vaikuttava nuorisoporukka on käyttänyt itsestään nimitystä K-Block tai KB. Asia käy ilmi tänä vuonna julkaistusta Polamk:n opinnäytetyöstä, jossa käsitellään katujengien määritelmää ja esiintyvyyttä Vantaalla.

Opinnäytetyössä haastateltiin keväällä 2023 muun muassa Itä-Uudenmaan poliisia. Erään haastatellun poliisin mukaan Koivukylän ryhmä on ollut esillä sosiaalisessa mediassa sekä "julkisesti".

Haastatellut eivät kuitenkaan opinnäytteen mukaan pääosin tienneet henkilöitä, jotka olisivat sanoneet kuuluvansa nimenomaan jengiin, ja jengitunnusten käyttäminen ei vaikuttaisi levinneen laajasti.

Itä-Uudenmaan poliisissa mahdollisten katujengien toiminnan kerrotaan herättäneen huomiota siinä vaiheessa, kun "samoille henkilöille kerääntyi yleisten paikkojen pahoinpitelyjä ja ryöstöjä".

Näiden henkilöiden kohdalla kasvoi erityisesti ryöstörikollisuus, opinnäytetyössä kirjoitetaan. Lisäksi havaittiin esimerkiksi ampuma-aserikoksia, teräaseiden hallussapitoa yleisellä paikalla ja huumausainekauppaa.

- Koivukylään viitaten ja täten oletettavasti K-Blockista puhuen, parit haastateltavat nostivat myös esille kytkökset Ruotsiin tulleisiin tai Ruotsin toimijoihin. Kukaan haastateltavista ei kuitenkaan suoraan maininnut K-Blockia ja ruotsalaisia samassa yhteydessä, joten tulkinta voi myös olla väärä, opinnäytetyössä kirjoitetaan.

R98-jengin käsimerkkiä väläyteltiin ahkerasti muun muassa musiikkivideolla, joka ei ole enää julkisesti katsottavissa verkossa. Jengin johtaja

R98-jengin käsimerkkiä väläyteltiin ahkerasti muun muassa musiikkivideolla, joka ei ole enää julkisesti katsottavissa verkossa. Jengin johtaja "Nizzy" (keskellä) esitteli eräällä videolla myös asetta (oikea yläkulma). Kuva: Poliisi

Alue: Vuosaari, Helsinki.

Tunnukset: Vuosaaren alueen postinumeroon viittaavat numerot 98. Jengin nimessä olevat kirjaimet "RK" viittaavat poliisin mukaan Vuosaaressa sijaitsevaan Retkeilijänkatuun. Jengissä on lisäksi käytetty R-kirjainta symboloivaa käsimerkkiä.

Avainhenkilöt:

RK-jengin johtohahmo, s. 1998

Nizzy tuomittiin kesällä 2023 kahdeksan vuoden vankeuteen muun muassa väkivalta- ja huumerikoksista. Hänellä oli jo ennestään runsaasti aiempaa rikostaustaa. Mies on ohjeistanut jengiläisiään jopa vankilasta käsin. Itse hän on väittänyt, ettei tiedä jengistä mitään.

Johtajan lisäksi RK-vyyhdissä tuomittiin ehdotonta vankeutta 11 henkilölle. Kaiken kaikkiaan tuomion sai 17 henkilöä.

RK98:n on oikeudessa katsottu olevan järjestäytynyt rikollisryhmä.

Jengin keskeisenä päämääränä on oikeuden mukaan ollut ryhmän uskottavuuden, maineen ja pelotevaikutuksen kasvattaminen rikollisen toiminnan mahdollistamiseksi. Sen toimintaa vaikuttivat poliisin esitutkinnan perusteella leimanneen erityisesti tekaistujen velkojen - niin kutsuttujen "katusakkojen" - perintä, kiristäminen, väkivalta ja sillä uhkailu, sekä huumausainekauppa.

Jäsenet pyrkivät myös suojelemaan jengin ja toistensa koskemattomuutta ja kunniaa.

"RK gang we run the east on foenem" (suom. RK-jengi: meidän äijät hoitaa itää) - Teksti, jonka jengin johtohahmo Nizzy kirjoitti vankilan seinälle.

Vankilan seinään tehty RK-jengin jäsenten vapauttamista vaativa seinätöherrys. Vastaavia kirjoituksia löytyi myös useita muita.

Vankilan seinään tehty RK-jengin jäsenten vapauttamista vaativa seinätöherrys. Vastaavia kirjoituksia löytyi myös useita muita. Kuva: Poliisi

Poliisi pääsi jengin ja sen johtajan jäljille Vuosaaren McDonald's-ravintolan pihassa kesällä 2022 tapahtuneen ampumaselkkauksen jälkeen.

Kun poliisi selvitti johtohahmon liikkeitä, selvisi että häntä oli syytä epäillä myös aikaisemmasta ampumatapauksesta lokakuussa 2021. Tällöin Nizzy ampui toista miestä kohti ainakin neljä kertaa ja osui tätä nilkkaan. Tämän myötä laaja vyyhti alkoi hiljalleen avautua viranomaisille.

Jengi on poliisin mukaan käyttänyt tunnusta vaatteissa, sosiaalisessa mediassa ja musiikissa. Poliisi tunnisti esimerkiksi kahden rap-artistin kappaleiden sanoituksissa yhtäläisyyksiä rikoksiin, joista se epäili RK-98:n oletettuja jäseniä. Yhdellä artistien musiikkivideolla vaadittiin jengiläisten vapauttamista tuomioista.

Poliisi: Mitä RK sinulle merkitsee?

Nizzy: Rakkautta kaikille.

RK98:n johtaja

RK98:n johtaja "Nizzy" Helsingin käräjäoikeudessa vastaamassa rikossyytteisiin toukokuussa 2023. Kuva: IS

RK98:n tapaus eroaa jonkin verran 47Kurdish Mafian ja L-Cityn aiemmasta rikosvyyhdistä.

RK-jengin vyyhdin taustalla ei vaikuttanut riita toisen jengin kanssa, vaan rikosten uhreiksi jouduttiin velkasuhteiden kautta. Poliisin kuulusteluissa RK98:aan kytkeytyviltä epäillyiltä kuitenkin syystä tai toisesta kysyttiin mahdollisista suhteista L-Cityyn. Kaikki kiistivät tiukasti minkäänlaiset yhteydet espoolaisjengiin.

RK-jengiläiset eivät myöskään olleet yhtä räikeästi esillä sosiaalisessa mediassa. Ryhmä paljastui pitkälti poliisin omien paljastavien tutkintatoimien ja tiedonhankinnan kautta.

Artikkelin lähteinä on käytetty muun muassa Ilta-Sanomien arkistoa, poliisin esitutkintamateriaaleja, oikeuden asiakirjoja sekä Poliisiammattikorkeakoulun opinnäytetöitä Kavereista 2020-luvun liivijengeihin? (Magd Noora, 2023) ja Katujengien erityispiirteet (Pynnönen Kasper & Mäkinen Ville, 2023).

Lisäksi artikkelia varten haastateltiin Helsingin poliisin katujengirikosten tutkintaryhmän tutkinnanjohtajaa, rikostarkastaja Marko Forssia, joka kommentoi aihetta yleisellä tasolla.

Ilta Sanoma
dimanche 1 octobre 2023 21:30:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.