Ilta Sanoma

Jussi osallistui kokeeseen, jossa tutkittiin miehen orgasmin vaikutusta aivotoimintaan. Kokemus oli ikimuistoinen.

Jussilla, 47, on ässä hihassa, jos illanvietossa aletaan vertailla uskomattomimpia kokemuksia.

Hän on nimittäin saanut orgasmin 3,5 miljoonan euron arvoisessa härvelissä, magneettikuvaus- eli MRI-laitteessa Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. Sen lisäksi hän on harrastanut seksiä avovaimonsa kanssa sairaalan kellarissa.

Kyse ei ollut seksifantasian toteuttamisesta tai sairaalaympäristöön liittyvästä fetissistä. Jussi nautiskeli puhtaasti tieteen nimissä.

Eikä se ollut silkkaa nautintoa, vaan myös kovaa työtä:

- Absurdeinta oli se, miten tilanne alkoi. Joku mies ojensi liukuvoidetuubin käteen ja kysyi, että minkälaista ollaan totuttu puolison kanssa käyttämään, tässä on eri vaihtoehtoja. Sitten he antoivat meille paperia, Jussi kertoo.

Tunnelma oli hänestä vähän vaivautunut. Hommiin oli silti ryhdyttävä, kun oli kerran luvattu.

Kun kuvaushuoneen ovi sulkeutui, pariskunta sai aloittaa. Tai siis Jussin puoliso sai aloittaa. Jussin piti maata laitteessa täysin liikkumatta.

Se ei kuulemma ollut helppoa.

Jussi ja hänen puolisonsa olivat yksi kahdeksasta pariskunnasta, joka osallistui Suomen Akatemian rahoittamaan Turun PET-keskuksen ja Åbo Akademin tutkimukseen miesten aivojen orgasminaikaisista tapahtumista.

Tutkimukseen etsittiin vapaaehtoisia esimerkiksi Facebookin kautta vuonna 2018. Tutkimusta johtanut professori Patrik Jern kertoo, että kun media uutisoi tulevasta tutkimuksesta, hän sai yhden viikonlopun aikana 70 yhteydenottoa kiinnostuneilta.

Vain harva täytti kaikki kriteerit. Niihin kuului muun muassa se, että tutkittavan piti olla 20-50-vuotias, joka ei ollut koskaan käyttänyt masennuslääkkeitä tai huumausaineita. Naispuolinen kumppani piti löytyä omasta takaa.

- Sellaisiakin ilmoittautui, jotka luulivat, että käsihoito tulee talon puolesta, Jern paljastaa.

Homopareja tutkimukseen ei voinut osallistua, sillä Jernin mukaan täten oli selkeämpää, että tutkimuksessa etsittiin ryhmä- eikä yksilötason ilmiöitä. Lisäksi tutkimuksessa käytettiin apuvälineenä heteroille suunnattua pornoa.

Tutkittavalla ei saanut olla erektiohäiriöitä tai ongelmia seksuaalisuuden kanssa. Myös addiktiivinen suhde seksuaalisuuteen katsottiin esteeksi.

Yksi pareista ehti erota ennen tutkimuksen toteuttamista ja peruivat siksi osallistumisensa.

Osallistujien aivot kuvattiin kolme kertaa. Jussin kohdalla ensimmäinen kuvaus tehtiin PET-laitteella eli positroniemissiotomografialla lepotilassa. Kuvaus kesti noin tunnin.

Toinen kuvaus tehtiin MRI-laitteella, jossa Jussin oli pysyttävä täysin liikkumattomana, kun kumppani tyydytti häntä käsin. "Käsihoito" ei ollut yhtäjaksoista, vaan se tapahtui puolisolle korvakuulokkeiden kautta annettujen nauhoitettujen käskyjen mukaan: aloita, lopeta, aloita, lopeta. Komennot toistuivat noin kymmenen sekunnin välein.

Taukoja pidettiin, jotta tutkijat voisivat verrata tyydytyksen aikaisia aivokuvia niihin, joissa tyydytystä ei tapahtunut.

Jussi kertoo, että he olivat edeltäneessä tutkimushaastattelussa saaneet ohjeet, joilla valmistautua kuvaustilanteeseen.

- Tehtiin kotona harjoituksia, joissa otettiin kellosta aika. Esimerkiksi että 40 sekuntia tyydytystä ja puoli minuuttia taukoa ennen kuin tyydytys jatkui, Jussi sanoo.

- En ollut pahoillani harjoittelusta, hän naurahtaa.

Jernin mukaan harjoittelua suositeltiin, jotta tutkittavalle henkilölle ei tulisi yllätyksenä se, millainen tutkimustilanne on.

MRI-laite, jossa Jussi makasi, oli samankaltainen kuin kuvassa näkyvä laite.

MRI-laite, jossa Jussi makasi, oli samankaltainen kuin kuvassa näkyvä laite. Kuva: Jonne Sippola

Samalla, kun puoliso sai toimintaohjeita korvanappiin, Jussi katseli liikkuvaa kuvaa VR-laseilla. Sieltä näytettiin välillä ruotsalaista eettisesti tuotettua pornoa, ja välillä pätkiä luontodokumenteista tai elokuvista. Jussi tunnisti niistä yhden. Se oli kauhuklassikko Kuudes aisti.

Lasien näytöllä vuorottelivat punainen ja vihreä valo. Kun näytettiin punaista, piti yrittää olla kiihottumatta. Vihreän valon palaessa sai taas antautua.

Ihan kaikkea ei voinut harjoitella etukäteen. MRI-laite pitää hirveää meteliä - Jernin mukaan se kuulostaa siltä kuin joku hakkaisi peltiä pään vieressä. Puoliso saikin kuulokkeiden päälle Peltorit.

Myös steriili sairaalamiljöö oli tunnelmaltaan toisenlainen kuin kotiolot.

- Sairaalassa pyörii hoitajia, lääkäreitä ja tutkijoita käytävillä, Jern sanoo.

- Eihän se tilanne kovin romanttinen ole.

Itse orgasmin saaminen tutkimusolosuhteissa oli sekin tarkkaa hommaa. Jernin mukaan siemensyöksy oli tutkimusta ajatellen hyvä saada ajoitettua vähintään viidessä, mutta mielellään alle 20 minuutissa aloittamisesta. Jernin mukaan aika lailla kaikki tutkittavat saavuttivat orgasmin 5-10 minuutin sisällä.

Jernin mukaan toimenpiteen onnistuminen pyrittiin takaamaan sillä, että kohdehenkilöä neuvottiin pidättäytymään orgasmeista viikon ajaksi ennen tutkimusta.

Jussi tuli sovitussa ajassa ja painoi kutsunappia. Vähän liian sähäkästi, hän miettii, koska ehti hädin tuskin vetää housut jalkaan, kun henkilökuntaa jo pyyhälsi paikalle.

Pari oli suorituksen aikana tutkimushuoneessa kahdestaan.

Magneettikuvauksessa otetuista kuvista näkee, missä aivoalueissa havaittin aktivaatiota tai deaktivaatiota käsihoidon aikana.

Magneettikuvauksessa otetuista kuvista näkee, missä aivoalueissa havaittin aktivaatiota tai deaktivaatiota käsihoidon aikana. Kuva: The Journal of Nuclear Medicine

Tutkimuksen kolmaskin osa oli muistelemisen arvoinen.

Jussi saapui jälleen Tyksiin puolisonsa kanssa. Heidät johdatettiin kellariin varastohuoneeseen. Sinne oli raahattu potilassänky.

Ei taaskaan ehkä se kaikkein romanttisin tilanne, mutta mitäpä sitä ei tieteen vuoksi tekisi.

Jussin ja puolison piti harrastaa huoneessa seksiä, jonka aikana Jussin piti jälleen saada orgasmi. Tällä kertaa tyyli oli vapaa, aikaa annettiin puoli tuntia, ja Jussin piti jälleen ajoittaa laukeamisensa mahdollisimman lähelle annettua ajankohtaa.

Jussi kertoo, että varastohuoneeseen kuului puheensorinaa ulkopuolelta, mikä haastoi keskittymistä itse asiaan.

- Varastotila oli koko sairaalan ainoita huoneita, jonka sai lukittua niin, ettei sinne pääse vahingossakaan. Kellarissa istuu muutama tutkija, mutta muuten se on rauhallinen paikka, Jern vakuuttaa.

Noin puolen tunnin kuluttua Jern koputti oveen. Vastaus koputukseen kertoi siitä, että pariskunta oli valmis.

Jälkihekumointiin ei ollut aikaa, sillä Jussin piti kiirehtiä heti PET-kameran kuvattavaksi. Se sijaitsi toisessa rakennuksessa.

Siellä Jussille annettiin samaa opioideja sisältävää radioaktiivista varjoainetta kuin ensimmäisessä PET-kuvauksessa. Orgasmin jälkeen kehossa vapautuu näet endorfiineja, jotka tarttuvat aivojen reseptoreihin. Kun näin käy, reseptorista tulee "varattu". Kuvauksessa näkyi, että vapaita reseptoreita oli aivoissa orgasmin jälkeen merkittävästi vähemmän kuin lepotilassa. Tämä kertoi siitä, että orgasmissa vapautui endorfiineja, jotka ovat yksi kolmesta ihmiskehon itse muodostamasta opioidista.

- Jos mitään endogeenista (sisäsyntyistä) opiaattien vapautumista ei olisi havaittu, niin se olisi ollut äärimmäisen yllättävä juttu, Jern sanoo.

Endorfiineja vapautuu myös muunlaisissa mielihyvää tuottavissa tilanteissa, kuten syödessä tai tavatessa ystäviä.

Kuva näyttää tutkittavan henkilön aivoissa vapaina olevien reseptoreiden määrän muutoksen lepotilassa sekä orgasmin jälkeen. Neljän kohdalla muutos on selvästi negatiivinen.

Kuva näyttää tutkittavan henkilön aivoissa vapaina olevien reseptoreiden määrän muutoksen lepotilassa sekä orgasmin jälkeen. Neljän kohdalla muutos on selvästi negatiivinen. Kuva: The Journal of Nuclear Medicine

Jussi ja hänen puolisonsa olisivat saaneet tutkimuksesta korvauksen. Sitä he eivät kuitenkaan hakeneet. Eivät kuulemma jaksaneet.

Jussin korvaus olisi ollut 170 ja puolison 60 euroa. Jussin mielestä palkkioiden ero ei tuntunut reilulta, sillä "puoliso teki kaiken työn ja minä vain makasin ja nautiskelin".

Jernin mukaan korvaus on määritelty taulukon mukaan ja se perustuu säteilyrasitukseen. Kuvauslaitteessa oleva mies altistui säteilylle merkittävästi puolisoa enemmän.

Jussi tarkentaa, että etenkään MRI-laitteen sisällä suoritettu akti ei ollut tilanteena kovin nautinnollinen. Toimenpide kun oli hyvin tarkkaan ajoitettu ja suunniteltu. Hänestä kyse oli ennemmin suorituksesta kuin seksuaalisesta kanssakäymisestä.

Erityisen suurta ponnistelua vaati se, että pysyi täysin liikkumattomana, kun h-hetki koitti. Jussi myöntää, että siinä varmaan värähti jotain muutakin kuin viisari.

- Vähintään silmissä oli liikettä, Jussi heittää.

Kahdeksasta tutkimuskriteerit täyttäneestä ja kuvauksiin osallistuneista parista kahden suoritusta ei voitu hyödyntää, koska tutkittava oli liikkunut liian paljon. Lopullinen tutkimusanalyysi tehtiin Jussin ja viiden muun miehen tutkimustuloksista.

Mitä tutkimuksessa lopulta selvisi?

Ainakin se, että miesten aivoissa vapautuu opioideja orgasmin aikana ja seksuaalinen nautinto aktivoi aivoja laaja-alaisesti. Opioiditoiminta kiihtyi aivojen hippokampuksessa.

Jernin mukaan tutkimusta voi pitää pohjatutkimuksena mahdollisille tuleville tutkimuksille. Hänen mukaansa tutkimusta voisi jatkaa esimerkiksi rekrytoimalla siihen ihmisiä, joilla on orgasmivaikeuksia. Tällöin voisi selvittää, reagoivatko heidän aivonsa seksuaaliseen stimulaatioon eri tavalla. Tästä ei toistaiseksi ole tietoa, sillä orgasmivaikeuksien syitä ei tiedetä.

Saman tutkimuksen voisi suorittaa myös naisilla.

- Voisi tutkia, onko naisten ja miesten välinen aivokemia samanlainen vai onko joitain sukupuolieroja, Jern sanoo.

Jern pitää mahdollisena, että tutkimalla opioidijärjestelmän merkitystä orgasmiin tai kiihottumiseen voitaisiin saavuttaa läpimurto kiihottumista tai orgasmia edistävän lääkkeen kehittämisessä. Samaan hengenvetoon hän lisää, että on kuitenkin vaikea nähdä tilannetta, jossa opiaateilla hoidettaisiin orgasmivaikeuksia, sillä opiaatteihin liittyy merkittäviä riskejä ja haittavaikutuksia.

neljä vuotta myöhemmin Jussi on yhä tyytyväinen siitä, että osallistui tutkimukseen. Hänestä tuntuu tärkeältä olla avuksi tieteen tekemisessä.

- Kokeessa, jonka suorittaminen ei ole helppoa ja johon oli vaikeaa saada koehenkilöitä. Siitä voi olla ylpeä.

Hän ei ollut koskaan aiemmin osallistunut tieteellisiin tutkimuksiin, mutta tämän hankkeen ilmoitus Facebookissa teki välittömän vaikutuksen.

- Se oli kuin syöttö lapaan.

Puolisokin innostui ajatuksesta heti.

Vaikka palkkio jäi perimättä, Jussi on ainutlaatuista kokemusta rikkaampi.

- Kyllä se minunkin mielestä kuulostaisi uskomattomalta, jos kuulisin jonkun kertovan, että on ollut runkattavana miljoonien eurojen laitteessa. Ei sellaista kukaan usko.

Ilta-Sanomat on nähnyt dokumentit, jotka vahvistavat, että Jussi oli todella yksi tutkimuksen koehenkilöistä. Hän esiintyy jutussa pelkällä etunimellään yksityisyytensä suojaamiseksi.

Ilta Sanoma
vendredi 22 septembre 2023 09:00:00 Categories: Ilta Sanoma Seksi & Parisuhde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.