Ilta Sanoma

Moskeijaksi paljastuneessa "päiväkodissa" toiminut imaami opetti islamia myös Helsingin lukioissa 25 vuoden ajan. Ilta-Sanomat sai haltuunsa opetusmateriaalia, josta paljastuu huolestuttavia seikkoja.

Walid Hammoud opetti muun muassa Tapanilan medialukiossa.

Walid Hammoud opetti muun muassa Tapanilan medialukiossa. Kuva: IS, Sami Kero

Ilta-Sanomat on saanut käsiinsä opetusmateriaalia, josta käy ilmi miten hiljattain ex-vaimonsa pahoinpitelystä tuomittu imaami Walid Hammoud opetti islamia helsinkiläisissä lukioissa.

Hammoud jatkaa tuomiostaan huolimatta Malmilla sijaitsevan moskeijan imaamina.

Ilta-Sanomat paljasti kaksi viikkoa sitten, että moskeija toimii yhtiöjärjestyksen ja rakennuskaavan vastaisesti päiväkotitoimintaan tarkoitetuissa tiloissa. Moskeija saa rahoitusta Saudi-Arabiasta ja sen johtaja Aladin Maher esitti seksuaalivähemmistöjä halventavia kommentteja IS:lle.

Hammoud toimi islamin sivutoimisena tuntiopettajana helsinkiläisissä oppilaitoksissa vuosina 1992-2017. Hänellä ei ollut muodollista pätevyyttä tehtävään.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan Hammoud opetti 2010-luvulla ainakin Tapulikaupungin medialukiossa ja Itäkeskuksessa sijainneessa kielilukiossa.

Alla olevassa nauhoituksessa Walid Hammoud saarnaa, miksi muslimien ei pitäisi osallistua koulujen kevätjuhliin. Nauhoitus on tehty Malmilla sijaitsevassa moskeijassa toukokuussa 2023.

Hammoud toimii imaamina Helsingin Malmilla sijaitsevassa moskeijassa. IS kertoi aiemmin, että moskeija toimii asuinkerrostalon kerhotilassa rakennuskaavan ja yhtiöjärjestyksen vastaisesti.

Hammoud toimii imaamina Helsingin Malmilla sijaitsevassa moskeijassa. IS kertoi aiemmin, että moskeija toimii asuinkerrostalon kerhotilassa rakennuskaavan ja yhtiöjärjestyksen vastaisesti. Kuva: Lassi Rinne

Hammoudin opetusmateriaali on Ilta-Sanomien haastattelemien asiantuntijoiden mukaan ristiriidassa sekä vuoden 2003 lukion opetussuunnitelman että vuonna 2015 hyväksytyn lukion opetussuunnitelman kanssa.

Suomessa siirryttiin jo 2003 tunnustuksellisesta uskonnonopetuksesta oman uskonnon opetukseen. Se tarkoittaa, että oppilailta ei edellytetä uskonnon harjoittamista.

Jo vuoden 2003 lukion opetussuunnitelman perusteissa mainitaan uskonnon opetuksen tavoitteissa:

"Kunnioittaa ihmisiä, joilla on erilainen vakaumus ja pystyy elämään ja toimimaan eri kulttuureista tulevien ja eri tavoin ajattelevien ja uskovien ihmisten kanssa monikulttuurisessa yhteiskunnassa ja maailmassa."

Imaami Walid Hammoud on opettanut islamia useammassa helsinkiläisessä lukiossa.

Imaami Walid Hammoud on opettanut islamia useammassa helsinkiläisessä lukiossa.

Hammoudin opetusmateriaaleissa tunnustuksellisuus on kuitenkin selvästi läsnä. Ilta-Sanomien haltuunsa saamassa käsinkirjoitetusta materiaalista löytyy mm. seuraava kohta:

"Eli täällä hetkellä - koko maailmassa - on vain yksi uskonto jonka me voimme uskoa että se on Jumalan uskonto, ja tuo uskonto on Islam."

Esseetehtävässä Hammoud kehottaa oppilaitaan muun muassa pohtimaan "millainen muslimi sinä olet? oletko tyytyväinen sinun käyttäytymisestä muslimina? tarvitseeko parantaa jotain? mitä?"

Hammoudin opetusmateriaalista löytyy myös kohta "Määrätyt rangaistukset Koraanissa ja Sunnassa". Oppilaat saavat tietää, että uskontoa vaihtanut on määrä tappaa ja aviorikoksen tehnyt naimisissa oleva henkilö tulee kivittää kuolemaan asti.

Koraanin rangaistusten kirjallinen soveltaminen on tyypillistä vanhoilliselle salafistiselle islamin suuntaukselle, jonka oppeja Hammoud on levittänyt muissakin yhteyksissä. Suomen muslimeista sitä kannattaa vain pieni murto-osa.

Ilta-Sanomat haastatteli Hammoudin opetuksessa ollutta henkilöä. Tämä osallistui hänen lukion islamin kursseilleen 2010-luvun alussa.

Entisen oppilaan mukaan opetus oli pintapuolista, eikä hän juuri oppinut tunneilla. Oppimista vaikeutti Hammoudin heikko suomen kielen taito.

Entinen oppilas kertoo, että Hammoud järjesti luokassa oppilaat istumaan siten, että pojat olivat eri puolilla luokkaa kuin tytöt.

Ilta-Sanomat on saanut haltuunsa Hammoudin kurssisuunnitelman lukion kolmannelle islamin kurssille. Asiantuntijoiden mukaan se ei vastaa lukiotason vaatimuksia.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan Hammoudin opetus Helsingin kouluissa loppui, kun hänen kelpoisuudestaan ja opetuksen tunnustuksellisuudesta oli huomautettu kaupungille.

Ilta-Sanomat soitti Hammoudille kysyäkseen hänen omaa näkemystään opetuksestaan, mutta Hammoud sulki puhelimen ennen kuin ehti kuulla kysymyksiä.

Helsingin lukioissa islamia opettava Hanna Hallikas on tutustunut Ilta-Sanomien käsiinsä saamaan materiaaliin. Hallikkaan mielestä Hammoud ei ole yksittäistapaus. Hänen mukaansa pääkaupunkiseudulla on ollut useita vastaavia islamin tuntiopettajia.

Hanna Hallikas

Hanna Hallikas Kuva: Juhani Niiranen / HS

- Olen ollut seuraamassa perusopetuksen tuntia, jossa oli tytöt ja pojat erikseen, verhot kiinni ja tunti alkoi rukouksella, Hallikas kertoo.

- Sen jälkeen ruvettiin tekemään jotain sairaan pitkää tehtävämonistenippua. Se oli niin huonolla suomen kielellä, että en saanut siitä mitään selvää. Kävin silloin hakemassa rehtorin seuraamaan opetusta.

Fakta

Suomen peruskouluissa ja lukioissa koulutuksen järjestäjä eli käytännössä kunta on velvollinen järjestämään uskonnon opetusta kaikkien niiden uskonnollisten yhdyskuntien jäsenille, joita on sen piirissä vähintään kolme.

Opetushallitus on hyväksynyt uskonnon opetuksen perusteet seuraaviin 14:ään oppimäärään: evankelisluterilainen uskonto, ortodoksinen uskonto, adventistinen uskonto, bahá'í-uskonto, buddhalainen uskonto, helluntailiikkeen uskonto, Herran kansa ry:n uskonto, islam, juutalainen uskonto, katolinen uskonto, Krishna-uskonto, Kristiyhteisön uskonto, Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon uskonto ja vapaakirkollinen uskonto.

Ylioppilaskirjoituksissa voi osallistua vain evankelisluterilaisen uskonnon ja ortodoksisen uskonnon kokeisiin.

Pääkaupunkiseudulla on oppilaitoksia, joissa suurin uskonnon opetukseen osallistuva ryhmä on islaminuskoiset.

Helsingissä islamin uskonnon opetuksessa oli viime lukuvuonna 5?400 peruskoululaista ja 600 lukiolaista. He muodostivat 11 prosenttia peruskoululaista ja 6 prosenttia lukiolaisista.

Hallikas on koulutukseltaan islamin ja evankelisluterilaisen uskonnon aineenopettaja. Omien opetustehtäviensä ohella hän ohjaa islamin opetusharjoittelijoita.

Hallikas peräänkuuluttaa koulutuksen järjestäjien vastuuta islamin opettajien valinnoissa, perehdytyksessä, valvonnassa ja tuessa. Hän kertoo itse esitelleensä peruskoulun opetussuunnitelman häntä pidempään alalle olleille, ei-päteville islamin tuntiopettajille ja neuvoneensa näitä sen toteuttamisessa.

Hallikkaan mukaan islamin opettajien valinnassa ei ole tarpeeksi otettu huomioon opettajien pedagogisia taitoja. Usein paikan on saanut riittävän hyvin suomea puhuva muslimitaustainen maahanmuuttaja, joka on perehdytetty tehtäväänsä vain pintapuolisesti.

- Siihen ei riitä se, että on itse taustaltaan muslimi tai osaa vaikka Koraania tai tuntee hadithit. Se vaatii koulutusta, Hallikas sanoo.

Käytännössä islamin tuntiopettajat valitsee kunkin koulun rehtori. Hallikkaan mukaan heidän tietonsa islamista ovat yleensä vaatimattomat.

- He tietävät hyvin vähän.

Vaikka Helsingissä on Suomen kunnista selvästi eniten islamin tunneille osallistuvia oppilaita, on islamin opetus järjestetty Hallikkaan mukaan siellä selvästi huonommin kuin muissa pääkaupunkiseudun kunnissa.

- Työhyvinvointi ja yhteistyö sujuu paremmin Vantaalla ja Espoossa kuin Helsingissä.

Tämä johtaa siihen, että kelpoiset islaminopettajat hakeutuvat mieluummin muualle kuin Helsinkiin töihin. Ongelmaa lisää se, että Suomessa ei ole vielä riittävästi kelpoisia islamin aineopettajia.

Medialukio Helsingin Tapulikaupungissa on yksi oppilaitoksista, joissa Walid Hammoud opetti islamia.

Medialukio Helsingin Tapulikaupungissa on yksi oppilaitoksista, joissa Walid Hammoud opetti islamia. Kuva: Sami Kero / HS

Helsingin kaupungin lukio- ja ammatillisen koulutuksen sekä vapaan sivistystyön johtaja Harri Korhonen kommentoi Ilta-Sanomille islamin opetuksen järjestämistä viikko sitten.

Hän ei nähnyt tarvetta muutoksiin. Korhosen mielestä kaikkia oppiaineita koskevat valvontamekanismit ovat riittävät myös islamin opetuksessa.

- Tämä perustuu siihen kokemukseen, mikä työssä on ollut. Jos tulisi syytä harkita asiaa toisin, niin sitten harkitaan toisin. Tällä hetkellä valvonta on nähdäkseni ihan ok-kunnossa ja rehtorit hoitavat sen tehtävän ihan ammattitaidolla, Korhonen sanoi.

Ilta Sanoma
samedi 30 septembre 2023 11:30:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.