Puistobileet kokoavat Kaivopuistoon nuoria ympäri pääkaupunkiseudun. Helsingin kaupunkia ilmiö huolestuttaa.
Kaksi poliisia saattaa 16-vuotiaan tytön virka-autonsa luokse. Tytön keltaisesta muovikassista löytyi pullo kirkasta viinaa, ja nyt poliisit aikovat soittaa hänen vanhemmilleen.
Kun kolmikko saapuu auton luokse, irrottaa toinen poliiseista tarran sen ovesta. Tarran on käynyt vaivihkaa liimaamassa hetkeä aiemmin toinen, pitkään hameeseen ja väljään huppariin pukeutunut tyttö. Siinä lukee "fuck polis skrrr".
Kello on hieman yli kahdeksan perjantai-iltana, ja Helsingin Kaivopuistossa on vielä rauhallista. Pian sinne kokoontuvien teinien määrä paisuu satoihin.
Kaivopuistosta on tullut nuorten syksyinen kokoontumispaikka. Kuva: Mikko Suutarinen
Ammattikoulussa opiskelevat Tomi Lauga, 18, ja Luukas Mäenpää, 17, tulivat Kaivopuistoon jo alkuillasta. Heitä ärsyttivät ilotulitukset, joita jotkut ovat väkijoukon keskellä ampuneet. Kuva: Mikko Suutarinen
Helsingin kaupunki julkaisi kaksi tiedotetta, joilla se halusi kiinnittää huomion nuorten "puistobileisiin".
"Eri puolilta pääkaupunkiseutua tulevat nuoret kokoontuvat suurina joukkoina Helsingin puistoihin. Tämä ilmiö alkaa koulujen alettua ja jatkuu parisen kuukautta talvipakkasiin asti."
Tiedotteen mukaan Kaivopuistossa on ollut perjantai-iltana jopa 3?000 nuorta.
"Suuren väkimäärän vuoksi puistobileissä on ollut useita läheltä piti -tilanteita, ja poliisi on joutunut purkamaan joukkokokoontumisia. Helsingin kaupungin nuorisopalvelut toivoo, että nuoret kokoontuisivat pienempiin joukkoihin. Puistojen pimeys ja valtava väkimäärä ei ole turvallinen ajanviettopaikka."
Helsingin nuorisopalveluiden aluepäällikkö Tiina Hörkkö toivoi, että vanhemmat keskustelisivat nuorten kanssa näiden illanviettotavoista.
- Vanhempien pitää olla tietoisia näistä valtavista nuorisojoukoista, missä ja miten nuoret viettävät aikaansa, Hörkkö sanoi tiedotteessa.
Poliisi parkkeerasi autonsa Tähtitorninmäelle jo ennen pimeän laskeutumista. Kuva: Mikko Suutarinen
Lukion ensimmäisellä luokalla olevan vantaalaispojan vanhemmat tuskin tietävät, missä ja miten heidän lapsensa perjantai-iltaa viettää.
Puistonpenkillä istuvan pojan ympärillä on kaksi poliisia ja joukko huolestuneita kavereita.
- En mä ees oo kännissä, poika sanoo ja yrittää nousta penkiltä ylös.
Poika ehtii ottaa yhden horjuvan askeleen ennen kuin poliisi tarttuu hänen käsivarteensa ja istuttaa hänet takaisin penkille.
Poika ei kerro poliisille nimeään tai syntymäaikaansa. Kun hän vihdoin löytää puhelimensa, ei hän joko osaa tai halua soittaa vanhemmilleen.
Poliisit taluttavat pojan maijaan.
Usean poliisipartion lisäksi Kaivopuiston perjantai-illassa on myös nuorisotyöntekijöitä.
Eliisa Ahlstedt ja Lemmy Koivunen Aseman Lapsista liikkuvat Tähtitorninmäellä ja juttelevat nuorten kanssa. Jotkut nuoret tunnistavat heidät ja tulevat vaihtamaan kuulumisia.
- Me kohdataan erityisesti ne nuoret, jotka haluavat tulla kohdatuiksi. Eihän kaikki tarvitse, heillä on hyvä meininki ja kaikki on ok, Ahlstedt sanoo.
Nuorisotyöntekijät pyrkivät myös pitämään huolta päihtyneistä nuorista.
- Käydään varmistelemassa onko kaikki ok ja mikä on kotiinmenosuunnitelma ja onko kaverit tallessa ja tavarat tallessa ja onko kunto sellainen, että pystyy itsestään huolehtimaan.
Eliisa Ahlstedt ja Lemmy Koivunen Aseman Lapsista keskustelivat nuorten kanssa. Kuva: Mikko Suutarinen
Ahlstedtin mukaan Kaivopuiston massiiviset puistobileet on muutaman vuoden ikäinen ilmiö.
- Syksyisin on tämmöinen koulujen aloittajaisrykäisy. Puistoihin kokoonnutaan tutustumaan ja viettämään aikaa. Osa nuorista kertoo lataavansa akkuja siihen, että jaksavat koko pitkän talven.
Satojen tai jopa tuhansien nuorien kokoontumisissa on riskinsä.
- Tulee pimeää, osalla on päihteet mukana kuvioissa ja porukka rupeaa olemaan valtava, niin valitettavasti myös lieveilmiöitä voi tapahtua, Ahlstedt sanoo.
Lieveilmiötä ovat paitsi liiallinen päihtymys, myös tappelut ja ryöstöt.
- Ollaan todettu, että tänä syksynä nuoret ovat olleet aikaisempiin vuosiin verrattuna parempikuntoisia. Se tietysti helpottaa sitä, että ei satu mitään.
Bileet keräsivät Kaivopuistoon satoja nuoria. Kuva: Mikko Suutarinen
Illan pimetessä väkimäärä puistossa lisääntyy. Valtaosa puistoon kerääntyneistä nuorista vaikuttaa olevan noin 15-20-vuotiaita.
Nuorten hälinä peittää alleen kannettavista kaiuttimista kuuluvan musiikin. Tunnelma on levoton. Nuoret etsivät kavereitaan ja liikkuvat porukasta toiseen. Keskustelut ovat kovaäänisiä. Jotkut tanssivat riehakkaasti ringeissä.
Eräs poikaporukka tanssii provosoivasti poliisien edessä. Yksi heistä muodostaa kädellään pistoolin ja osoittelee sillä poliisia päähän. Poliisi hymyilee.
Poliisit eivät enää ehdi soitella kaikkien alkoholia nauttivien alaikäisten kotiin vaan tyytyvät ainoastaan kaatamaan näiden juomat maahan.
On selvää, että kaikkien vanhemmat eivät tiedä lapsensa olevan täällä. Osa kyselee Ilta-Sanomien valokuvaajalta huolestuneena, näkyvätkö heidän kasvonsa kuvissa.
Luka Dachingeria, 17, kuvaaminen ei haittaa. Hän on tullut Kaivopuistoon Vantaalta eikä vaikuta päihtyneeltä.
- Tämä on parhaita paikkoja tutustua uusiin ihmisiin, Dachinger sanoo.
Sen ilmoittavat useat muutkin nuoret motiivikseen saapua paikalle. Teinien tarve kohdata ikäisiään on ikiaikainen.
Sekandar Faqiri ja Abdul Akhrs tarkenivat perjantai-illassa ilman paitaa. Kuva: Mikko Suutarinen
Vähän ennen kello 23 poliisin kenttäjohtaja tekee päätöksen tyhjentää puisto. Ennen kuin paikalla olevat partiot ehtivät aloittaa tyhjennyksen, saadaan sille oikeutus.
Tiiviissä porukassa heilahtaa nyrkki. Poika singahtaa karkuun. Poliisi juoksee perään.
Joku puhuu "shänkkäämisestä". Se tarkoittaa nuorisoslangilla puukottamista. Teräaseiden jättämiä jälkiä ei kuitenkaan ole kenelläkään.
Poliisipartiot alkavat ohjata nuoria Tähtitorninmäeltä alas kohti Kaivohuonetta. Nurinaa kuuluu, mutta nuoret tottelevat.
Poliisi ohjasi nuorisojoukon pois Kaivopuistosta kello 23:n jälkeen. Kuva: Mikko Suutarinen
Kaivohuoneen edustalla kiemurtelee haalaripukuisten opiskelijoiden jono. Muutamaa vuotta nuoremmat juhlijat jäävät vielä hetkeksi vellomaan jonon viereen kunnes he täyttävät jalkakäytävät ja raitiovaunut.
Ylikomisario Patrik Karlsson Helsingin poliisista kertoo myöhemmin, että Kaivopuiston perjantai-illasta ei kirjattu rikosilmoituksia, mutta partiot raportoivat "päihtyneestä häiriökäyttäytymisestä". Siksi päätös puiston tyhjentämisestä tehtiin.
Seuraavana perjantaina Kaivarissa kokoonnutaan taas.
Lue lisää: Kaivopuisto tyhjennettiin yöllä ihmisistä - tällaisen roskamäärän juhlijat jättivät jälkeensä
Lue lisää: Poliisi jalkautui Nuuksion kansallispuistoon - löysi nuoret luvattomissa puuhissa
TetraSys Oy.