Ilta Sanoma

Tommi Jyry on aina kohdannut isommat haasteet vikkelyys ja tekniikka edellä.

Tommi Jyry on aina kohdannut isommat haasteet vikkelyys ja tekniikka edellä. Kuva: Roni Lehti / Lehtikuva, Tatu Vornanen / IS

Tommi Jyry on pelannut koko elämänsä jalkapalloa isompiaan vastaan. Se on kasvattanut hänestä monta kertaa varttaan kovemman pelaajan.

Tommi Jyryn, 23, kehitys eliittitason veikkausliigapelaajaksi on ollut vähintäänkin mielenkiintoinen.

Hän on pienestä pitäen ollut liikunnallisesti poikkeuksellisen lahjakas - notkea, ketterä sekä kropanhallinnaltaan ja koordinaatioltaan muista erottuva.

Toisaalta hän on aina ollut yksi ikäluokkansa pienikokoisimmista.

Juniorina hän ei voinut koskaan luottaa siihen, että voittaa kaksinkamppailut fysiikallaan. Ero usein jopa päätä pitempiin vastustajiin oli tehtävä muilla konsteilla.

Selviytyminen kentällä vaati pallollisten taitojen hiomista huippuunsa, mutta yhtä lailla hyvää havainnointikykyä tehdä valintoja, joita vastustaja ei osaa odottaa.

-?Nuoruusvuosien rajoitteet ovat muuttuneet aikuisiällä koko ajan enemmän vahvuuksikseni. Osaan tunnistaa tilanteita eri tavalla kuin ne pelaajat, jotka ovat pärjänneet pelkällä panssarivaunuefektillä kaksinkamppailuissa, Jyry kokee.

Moni jäi voitontahtoisen Tommi Jyryn taakse lapsuuden juoksukisoissa.

Moni jäi voitontahtoisen Tommi Jyryn taakse lapsuuden juoksukisoissa. Kuva: Tommi Jyryn kotialbumi

Interin 170-senttinen keskikenttäpelaaja on työnteollaan ja oivalluksillaan ollut ajoittain suorastaan dominoiva tällä kaudella. Veikkausliigan pelaajat valitsivat Jyryn ansaitusti kesäkuussa kuukauden pelaajaksi.

Jyry on saanut monet ominaisuudet urheilijaksi jo syntyessään. Isä Rasmus Jyry on moninkertainen Suomen mestari telinevoimistelussa. Perheen äiti Virpi toimii isän tapaan liikunnanopettajana ja on myös todella urheilullinen.

Vanhemmat ymmärsivät monipuolisen liikkumisen merkityksen ja halusivat tarjota pojalleen kaikenlaisia virikkeitä pienestä pitäen.

-?Tommilla olisi ollut loistavat ominaisuudet menestyä telinevoimistelussa - jopa paremmat kuin jalkapallossa - mutta hän sai aina itse tehdä valintansa. Pyrimme esittelemään hänelle monia lajeja, Rasmus Jyry kertoo.

Poikaa ei todellakaan tarvinnut houkutella. Hän syttyi helposti mistä tahansa urheilulajista.

-?Kerran kun tulin kotiin, Tommi oli pesuhuoneessa pelaamassa squashia. Hän oli saanut innostuksen käytyään pelaamassa sitä äitinsä kanssa.

-?Toisella kertaa hän oli itsekseen katsellut tv:stä ampumahiihtoa. Hän veti sen jälkeen sukset jalkaansa ja hiihti kotipihaa ympäri heittäytyen välillä hankeen mahalleen, isä antaa esimerkkejä poikansa kekseliäisyydestä.

Nuoren jalkapallosta innostuneen elämää: rantafutista Thaimaassa 11-vuotiaana.

Nuoren jalkapallosta innostuneen elämää: rantafutista Thaimaassa 11-vuotiaana. Kuva: Tommi Jyryn kotialbumi

Jonathan Johansson, Tommin lapsuusvuosien pelikaveri HJK Laajasalosta, muistaa tämän olleen aina erittäin voitontahtoinen.

-?Ykkönen piti olla kaikessa, mutta ei vain puhumalla. Hän oli valmis myös ponnistelemaan kehittyäkseen, Johansson sanoo.

-?Vähintään Jonathania parempi ainakin piti olla. Muistan eräätkin koulun hiihtokisat, jotka molemmat halusimme voittaa. Tekniikka ei ollut hallussani, mutta juoksin suksilla niin paljon, etten hänelle ainakaan hävinnyt, Jyry kuvaa luonnettaan.

Tommi Jyry halusi kaveriensa innoittamana aloittaa jalkapalloilun 6-vuotiaana.

-?Se on jäänyt mieleen, että Tommi oli aina hyvällä tuulella. Jotkut muut saattoivat joskus haluta enemmän leikkiä kuin pelata, mutta Tommilla oli kova halu treenata ja tulla paremmaksi. Uskon, että jo silloin näkynyt periksi antamattomuus on tehnyt hänestä Veikkausliigan huippupelaajan, Johansson arvioi.

Urheilulehti

TÄMÄ ARTIKKELI on julkaistu ensi kertaa Urheilulehdessä 31/2023. Pintaa syvemmälle mennään Urheilulehdessä joka viikko.

Tilausohjeet ovat täällä.

Kuin sattumalta juuri Jyryn 1999-syntyneiden ikäluokkaan päätettiin HJK:ssa perustaa Nappulaklubi, johon valittiin parhaat 9-vuotiaat tarkalla seulalla eri kaupunginosajoukkueista.

Vähemmän yllättäen Jyry meinasi jäädä valitsematta pienikokoisuutensa takia.

-?Tommin liikunnalliset kyvyt huomannut Antero Mansikka otti yhteyttä joukkuetta valmentaneeseen Erkka V. Lehtolaan. Hänen suosituksestaan Tommi sai paikan porukasta pienellä viiveellä, Rasmus Jyry kertoo.

Sitä päätöstä Lehtolan ei tarvinnut katua. Hän sai joukkueeseensa todellisen esimerkkipelaajan.

Nappulaklubista haluttiin tehdä pilotti seuran sisällä - kuinka parhaita pelaajia valitsemalla, keskenään harjoittamalla ja myös kansainvälisiä turnauksia kiertämällä tehtäisiin täysin lyömätön nippu.

Joukkueen vastuuvalmentajana P12-C15-ikäluokissa toimi Mikko Eskelinen.

Intohimoinen ja täysillä junnujen valmennukseen heittäytynyt "Pikkis" sai pojat pelaamaan jo nuorena hyvin valmiin näköistä jalkapalloa.

Jossain vaiheessa näytti siltä, että joukkue ei saa Suomessa enää vastusta samanikäisistä vastustajistaan. Niinpä tasonmittausta haettiin ulkomailta.

-?Pari ensimmäistä reissua maksoimme kokonaan itse, mutta kun pärjäsimme Saksassa ja Hollannissa hyvin, isot seurat alkoivat kustantaa turnausmatkojemme majoitus- ja ylöspitokuluja. Vanhempien vastuulle jäi vain lentolippujen maksaminen, Eskelinen kertoo.

Nyt vuosia myöhemmin Eskeliselle on tullut aiheeseen lisää perspektiiviä.

-?Vähemmillä reissuillakin olisi pärjätty. Mutta silloin siinä huumassa lukuisat kansainväliset kutsuturnaukset tuntuivat järkevältä tavalta kehittää pelaajia.

Yksi tapa mitata sitä, kuinka järkevää Euroopan valloittaminen jo junioriässä oli, ovat ikäluokasta aikuisena huipulle nousseet pelaajat. Ysiyseistä Klubin edustusjoukkueessa pelaa tällä hetkellä vain Kevin Kouassivi-Benissan.

Veikkausliigassa Jyryn ohella on nähty Eetu Vertainen, joka on viimeksi hyökännyt Linfieldissä Pohjois-Irlannissa. Ikäluokkansa parhaaksi pelaajaksi aikanaan valittu Eero Hyökyvirta kokeili Veikkausliigaa Ilveksessä 2018, mutta päätti lopettaa. Antti Ulmanen pelaa Ykköstä HIFK:ssa.

Nuoren jalkapallosta innostuneen elämää: rantafutista Thaimaassa 11-vuotiaana.

Nuoren jalkapallosta innostuneen elämää: rantafutista Thaimaassa 11-vuotiaana. Kuva: Tommi Jyryn kotialbumi

Jyryn juniorivuodet C-ikään asti sujuivat pääosin onnellisten tähtien alla, kun Eskelinen ja toinen valmentaja Jari Hyttinen jaksoivat kannustaa häntä henkisesti oikealla tavalla.

HJK:n B-junioreissa Jyry juhli joukkueen kanssa vielä SM-kultaa 2016, mutta sen jälkeen ei sopivaa ruutua seurasta löytynyt.

-?Kävin kokeilemassa Klubi 04:ssa, mutta koin tien siellä olevan tukossa. Onneksi Pikkis sattui silloin olemaan HIFK:n miesten kakkosvalmentajana ja tarjosi minulle paikkaa seurasta, Jyry kertaa.

Kausi 2017 oli totuttelua miesten tasolle, mutta kesällä 2018 Jyry loisti jo luottoroolissa HIFK:ssa Ykkösessä.

-?Sen jälkeen koin olevani valmis Veikkausliigaan ja onnekseni Jani Honkavaara halusi minut Kuopioon, Jyry kertaa.

Kaudesta 2019 tuli kaikkien yllätykseksi todellinen jackpot sekä KuPSille että keskikentällä paljon vastuuta saaneelle Jyrylle.

-?Kasvoimme, kehityimme ja viihdyimme pelaajina yhdessä myös kentän ulkopuolella tosi hyvin läpi kauden. Suomen mestaruus oli laadukkaan tekemisen, mutta myös todella upean yhteishengen ansiota, Jyry kokee.

Kuopio oli sekaisin kultahuumasta syksyllä 2019 ja Jyry vaikutti olevan pelaajana piirua vaille valmis siirtymään ulkomaille kovempiin haasteisiin.

KuPSissa kaikki kuitenkin kääntyi päälaelleen päävalmentajavaihdoksen jälkeen. Norjalaisen Arne Erlandsenin valmennustyyli oli henkisesti kuin yö verrattuna Honkavaaran päivänpaisteeseen.

-?Juoksimme ja treenasimme muutenkin aivan älyttömästi. Monien mielestä ihan liikaa.

Muutos ei tehnyt hyvää KuPSin pelille, siitä katosi raikkaus ja iloisuus lähes kokonaan.

Rääkillä saattoi olla osansa myös siihen, että Jyryltä napsahti akillesjänne poikki keväällä 2020.

-?Pohkeeni olivat treenin jäljiltä jumissa, mutta mitään noin vakavaa en silti osannut odottaa tapahtuvan. Se kausi meni sitten siitä vammasta toipuessa.

Seuraavaksi KuPSin päävalmentajaksi tuli Simo Valakari.

Jyry treenasi tuttuun tapaansa intohimoisesti ja oli monien KuPS:n toimintaa seuranneiden mielestä joukkueensa parhaita harjoituksissa. Mutta ei Valakarin mielestä.

-?Jossain on kirjoitettu, etten muka ollut fyysisesti kunnossa 2021. Se ei pidä paikkaansa. Siksi kohteluni tuolla kaudella harmittaa vieläkin. Jostain syystä en saanut Simolta missään vaiheessa kunnollista näyttöpaikkaa.

Kaikesta huolimatta KuPS olisi halunnut Jyryn jatkavan seuran edustusjoukkueessa.

-?Tuollaisen kohtelun jälkeen en kuitenkaan harkinnut sitä hetkeäkään.

Tilanne oli henkisesti haastava vain 108 minuuttia peliaikaa tuoneen veikkausliigakauden jälkeen.

-?Mikä seura penkkimiehestä kiinnostuu? Ei mikään helpoin neuvottelutilanne, Jyry kertaa.

Kuka?

Syntynyt: 16.8.1999 Helsinki

Laji: Jalkapallo.

Pelipaikka: Keskikenttä.

Seurat: HJK -2016, HIFK (Veikkausliiga) 2017, HIFK (Ykkönen) 2018, KuPS (Veikkausliiga) 2019-2021, FC Inter 2022-

Saavutuksia: SM-kultaa 2019, SM-hopeaa 2021, SM-pronssia 2020, BSM-kultaa 2016

Valinnat: Veikkausliigan kuukauden pelaaja kesäkuu 2023.

Maaottelut: U15-U16-maajoukkueissa yhteensä 3 ottelua 2013-14.

Muuta: Ensimmäinen ottelu Veikkausliigassa 12.9.2017 HJK-HIFK 2-1. Ensimmäinen maali 24.8.2019 KuPS-VPS 5-0. Harrasti aktiivisesti telinevoimistelua 13-vuotiaaksi asti. Isä Rasmus Jyry on moninkertainen Suomen mestari telinevoimistelussa.

Tommi Jyry (oik.) on loistanut alkukesän aikana Interin riveissä. Hänen urallaan on ollut sitä ennen monia haasteita.

Tommi Jyry (oik.) on loistanut alkukesän aikana Interin riveissä. Hänen urallaan on ollut sitä ennen monia haasteita. Kuva: Jaakko Stenroos / All Over Press

Interissä ymmärrettiin kuitenkin iso kuva. Eivät tunnollisen ja periksi antamattoman pelimiehen taidot mihinkään olleet kadonneet. Ne pitää vain kaivaa takaisin hyötykäyttöön.

-?Tuntui hienolta päästä takaisin ympäristöön, jossa pelaajaan luotetaan. Oma pelini sujui asiallisesti, mutta joukkueena meillä ei ollut mitään punaista lankaa viime kaudella. Voitimme otteluita yksilösuorituksilla, mutta pelin taso heitteli rajusti pelistä toiseen ja myös yksittäisen pelin sisällä, Jyry myöntää.

Inter ja Jyry saivat kuluvalle kaudelle kaipaamansa uuden alun, kun päävalmentajaksi tuli Jarkko Wiss.

-?Kaikille on päivästä yksi ollut selvää, mitä ja miksi harjoittelemme sekä miten pyrimme pelaamaan. Kaikki ovat niin sanotusti samalla sivulla. Olen nauttinut pelaamisesta todella paljon.

Wiss on tunnettu siitä, että hän osaa hyödyntää pelaajiensa vahvuuksia joukkueen eduksi.

Interin kapteeniksi valittu Jyry on saanut pelata keskikentällä kasipelaajan roolissa, jossa hänen parhaat vahvuutensa sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan tulevat esiin.

Kesäkuussa Jyry näytti pelaajalta, joka on aivan kirkkainta eliittiä Veikkausliigassa.

-?Tavoitteena on pystyä samalle tasolle loppukaudellakin. Jos siihen pystyn, seuraava askel voisi olla ensi kaudeksi ulkomaille siirtyminen. Mahdollisen sarjan ja paikan pitää kuitenkin olla sellainen, mihin uusi seura ja sen valmentaja minut oikeasti haluavat.

Jyry ilmoitti jo pikkupoikana perheelleen ja kavereilleen, että hänestä tulee ammattilaispelaaja, joka pelaa jonain päivänä A-maajoukkueessa.

-?Junioreissa sain pelata muutaman maaottelun, mutta uskon, että sama voi toteutua myös Huuhkajissakin. Pitää vain pelata tarpeeksi hyvin.

Ilta Sanoma
samedi 2 septembre 2023 15:19:00 Categories: Ilta Sanoma Urheilulehden parhaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.