Kuva: Kuvankäsittely / IS, Emmi Korhonen / Lehtikuva, Aki-Petteri Pulkkinen / IS

Porin Pesäkarhut on muodostanut pitkäjänteisellä työllä ilmiön, joka hakee vertaistaan suomalaisessa naisurheilussa.

Pori

Sora narskuu, pullot ja tölkit kilisevät toisiaan vasten. Paahtavat auringonsäteet paljastavat, kuinka kosteus valuu huurteisista pisaroina alaspäin. Kahvi porisee ja lihapasteijat tuoksuvat - ja niitä saa ottaakin.

Porin pesäpallopyhätössä käy kuhina aamuvarhaisesta saakka. Kello on puoli yhdeksän aamulla, ja illalla kello 18.15 alkavan ottelutapahtuman järjestelyt ovat käynnissä. Kevyesti pukeutuneet miehet, naiset, yksi lapsikin, kantavat kortensa kekoon, kun tähtäimessä on jälleen yksi hyvin toteutettu ottelutapahtuma.

Paikalla pyyteetöntä työtä painavat useiden talkoolaisten lisäksi Porin Pesäkarhujen toiminnanjohtaja Susanna Halmela sekä seuran puheenjohtaja Vesa Saine, jonka otsalle kerääntyneet hikipisarat aurinko kavaltaa kylmien juomien tavoin.

Saine on juuri kantanut laatikoittain limonadi­pulloja ja alkoholijuomia eri myyntikojuihin iltaa varten. Samalla pelaajat saapuvat lämmittelemään ja valmistautumaan vapaita aamuharjoituksia varten. Niissä tahdin määräävät urheilijat, ei pelinjohto.

Pelaajien kulkueen kuulee jo tovi ennen kuin nämä sujahtavat katsomoiden välistä kentälle. Katsomorakenteet kantavat naurun ja kikatukset kaikkien kentän laidalla touhuavien korviin.

Porin Pesäkarhuissa on tehty monta asiaa oikein, kun siitä on tullut yleisömäärissä maan seuratuin naisten palloiluseura. Kuva: Aki-Petteri Pulkkinen / IS

Urheilulehti

TÄMÄ ARTIKKELI on julkaistu ensi kertaa Urheilulehdessä 31/2023. Pintaa syvemmälle mennään Urheilulehdessä joka viikko.

Tilausohjeet ovat täällä.

Harjoitusten aikana talkoolaiset seuraavat sivusilmällä pelaajien herättelyrutiineja, mutta keskittyminen kääntyy nopeasti takaisin omiin askareisiin. Talkoolaisethan ovat Mustaa Barbaaria lainatakseni "kentäl eka, kentäl vika".

Kun pelaajat poistuvat stadionilta pukukoppiin noin tunnin hikoilemisen jälkeen ja tohina kentällä hiipuu, Saine istahtaa alas auringolta suojaan ja jakaa Pesäkarhujen menestyksen salat - ainakin osan niistä. Eihän taikuri kaikkia temppujaan paljasta.

Vuonna 2012 seuran varapuheen­johtajan paikalta puheenjohtajan saappaisiin astunut Saine sai jalkaansa varsin mukavat, pehmeät ja rakkaudella muotoillut saappaat. Pesäkarhujen seurakulttuuri oli kunnossa jo ennen kuin nykyinen puheenjohtaja istahti pääpomon jakkaralle.

- Jo pitemmän aikaa tehty työ, joita ovat täällä tehneet aidot, intohimoiset ja itseään säästämättömät ihmiset. Täällä on aina arvostettu lähimmäisiä, ja yritetty pitää heitä hyvänä ja kunnioittaa, Saine taustoittaa.

Ottelupäivä on paikallisen Säästöpankin konttorinjohtajalle ja muille seuran palkallisille työntekijöille työpäivä siinä missä muutkin. Paikalle tullaan aamusta auttamaan talkoolaisia ja organisoimaan järjestelyitä.

- Se edistää yhteisöllisyyttä. Eihän se kovin hyvältä näyttäisi, jos tulisin pankista puku päällä suoraan otteluun.

Sana yhteisöllisyys pujahtaa Saineen suusta useaan kertaan, eikä syyttä. Juttutuokio keskeytyy, kun yksi edustusjoukkueen taustavoimista harppoo hyvän matkan päästä kysymään, mitä hän voisi tehdä vapaapäivänsä ratoksi edistääkseen otteluvalmisteluita.

Vaikka Pesäkarhujen stadionilla myydään kuplivampiakin juomia, kolmoskalja käy edelleen parhaiten kaupaksi. Kuva: Aki-Petteri Pulkkinen / IS

Tämä kertoo kaiken seurassa vallitsevasta kulttuurista. Yksi kaikkien, kaikki yhden puolesta.

Konkreettinen todiste Pesäkarhujen tinkimättömästä seuratyöstä saatiin loppuvuonna 2018, kun seuran ilmoitettiin olevan finalisti vuoden urheiluseura -palkintokategoriassa Urheilugaalassa. Tuolloin Suomen suurin pesäpalloseura yli 600 lisenssipelaajallaan jäi kuitenkin nuolemaan näppejään, kun Helsingin Uimarit pokkasi pystin.

Pesäkarhujen nykyinen menestystarina on alkanut kuten monet muutkin - lähes nollasta. Usko omaan tekemiseen on kuitenkin aina ollut väkevää.

- Tätä juttua on käytännössä käyty myymässä ovelta ovelle, on tarjottu kakkukahveja ja hernekeittoja ja mitä ikinä, jotta on saatu ihmisiä paikan päälle katsomoihin. Nykyäänhän se kuulostaa hyvin erikoiselta.

Yksi menestysreseptin tärkeimpiä ainesosia on ollut muuntautumiskyky. Seura ei ole jäänyt lepäämään laakereillaan vaan ottanut oppia maailmalta ja tehnyt rohkeasti omaa juttuaan.

- Katsomme, mitä maailmalla tapahtuu eikä niinkään, mitä pesäpallossa tapahtuu. Olemme uskaltaneet palkata rohkeasti ihmisiä lajin ulkopuolelta. Ammatti-DJ:hin siirtyminen on ollut iso asia. Pesäpallossahan tunnelmanluonti on todella tärkeässä osassa, Saine hymyilee ja ottaa hörpyn kahvista.

Pesäkarhujen pelit ovat myös sosiaalisia tapahtumia paikallisille. Kuva: Aki-Petteri Pulkkinen / IS

Saine on pitänyt pankinjohtajan elkein tarkkaa huolta myös seuran taloudellisesta tilanteesta. Puheenjohtaja­kauden alkuaikoina yhtäkään hankintaa ei tehty ilman hänen hyväksyntäänsä. Alkuajat olivat tiukkoja.

- Jos Intersportista piti hankkia jotakin, minä hyväksyin. Minulla oli jo autolaina puhuttuna itselleni, jotta voitaisiin maksaa palkkioita talvikaudella. Onneksi sitä ei tarvinnut lopulta ottaa. Olen aina sanonut, että olen ollut urheilullisen menestyksen este, koska olen pitänyt talouden kurissa. Ensin pitää kuitenkin hankkia pääoma ennen kuin voi satsata.

Vuosien aikana tehdyt satsaukset eivät ole olleet mitään nopeita heräteostoksia, vaan tarkkaan harkittuja investointeja.

- Pitää uskaltaa satsata asioihin, jotka tuovat lisää rahaa kassaan. Esimerkiksi joku iso kahvinkeitin. Jos tuhannelle ihmiselle yrittää keittää kahvia pienissä Moccamastereissa, siitä ei tule mitään.

Juuri näistä kahvinkeittimistä talkoolaiset valuttivat taukosumppinsa valmisteluiden välissä.

Saineen vaalima tarkkuus on kantanut hedelmää. Seuran taloudellinen tilanne on vakaa. Niin vakaa, että koronakurimuksen keskellä seura pysyi pinnalla.

- Yhtään työntekijää ei lomautettu, työsuhdetta irtisanottu, ja pelaajille maksettiin palkkiot eräpäivinä. Pelaajabudjetti on myös tuplaantunut kolmessa neljässä vuodessa.

Pesäkarhut on laittanut kotikenttään omiakin rahojaan, vaikka pääkatsomo on kaupungin rahoittama. Kuva: Aki-Petteri Pulkkinen / IS

Suurin yksittäinen investointikohde Saineen aikana on ollut fasiliteettien kohentaminen. Pesäkarhut maksoi omasta pussistaan 200?000 euroa maksaneen katsomorempan.

Porin kaupunki on rakentanut pesäpallokentän takana olevan pääkatsomon, mutta kakkospuolen rakennelmista ja puitteista seura on vastannut pitkälti - toki yhteistyökumppanien avulla - yksin.

Stadionilla Pesäkarhut tarjoaa paikalle saapuville hulppean valikoiman erilaisia ravintolatuotteita. Valikoimaa voisi luonnehtia "Suomen Wimbledoniksi".

Pesäkarhut nousi takavuosina esille iltapäivälehdissä ja sosiaalisen median päivityksissä komeiden tarjoiluidensa ansiosta. Tällä rohkealla linjalla Pesäkarhut on jatkanut - uusien tuotteiden kera.

- Ollaan koettu, että se on tarve. Tälle kaudelle tuotiin valikoimaan sushia ja wrappeja. Ne eivät vielä tällä kaudella lähde lentoon, mutta ensi kaudella varmasti paremmin. Jos ihan rehellisiä ollaan, kyllähän grillimakkaralla ja Karhun kolmosoluella se raha tehdään. Kun on ollut hyviä vuosia, rahaa ei ole laitettu palamaan vaan sijoitettu asioihin, jotka tuottavat sitä takaisin seuran kassaan, Saine toteaa.

Sushit ja muut uudemmat välipalat eivät ole löytäneet tietään kunnolla porilaiskatsojien suihin, mutta seurassa uskotaan, että jo ensi vuonna kauppa käy. Kuva: Pesäkarhut

Sushien ja wrappien lisäksi Pesäkarhujen ottelutapahtuman kioskitarjonnasta löytyy muun muassa viinejä, salaattiannoksia ja patonkeja.

- Se luo imagoa. Joku tulee suoraan töistä peliin ja toteaa, että siellähän on muutakin syötävää kuin pelkkää makkaraa, Saine perustelee.

Ruoka- ja juomatarjoilun lisäksi Porissa on panostettu näkyvyyteen. Organisaatio mainostaa sekä perinteisiä että moderneita kanavia pitkin. Keskiviikkoillan Virkiä-ottelun mainos löytyy Satakunnan Kansan printistä.

- Meillä on Satakunnan Kansan etusivulla nauhamainos, ja uskomme, että kun ollaan näkyvillä ja näytetään isommilta kuin oikeasti ollaan, se tuo kiinnostusta. Pyrkimyksemme on saada yksittäisiä katsojia, jotka ajattelevat mainoksen nähdessään, että mennäänpäs katsomaan, mikä se juttu oikein on. Meillä on lisäksi lehden välissä oma lehtiliite, joka tuo brändiarvoa. Se on varainhankinnan kannalta tärkeää. Sosiaalista mediaa varten meillä on oma tekijänsä.

Kentän laitamilla koreilevat pelaajista otetut upeat potretit, mikä osoittaa, että visuaalisuuteen ja brändiin on panostettu.

Markkinointi ei ole mennyt hukkaan. Pesäkarhut on noussut katsojamäärissä koko Suomen kiinnostavimmaksi naispalloiluseuraksi. Kirjoitushetkellä Pesäkarhujen kauden yleisökeskiarvo on 1?154. Yleisömäärä oli komea myös illan ottelussa toista kärkijoukkuetta Lapuan Virkiää vastaan: 1?463.

Pesäkarhujen yleisökeskiarvo on tälläkin kaudella tuhannen paremmalla puolella. Kuva: Aki-Petteri Pulkkinen / IS

Virkiä-ottelun lukema on erinomainen, vaikka Pesäkarhut ei laske pohjalle kausikortin ostaneita katsojia, jotka eivät saavu paikalle.

- Liitto on ohjeistanut, että lasketaan kausikortin ostaneet luvun pohjalle. Täällä Porissa lasketaan vain ne, jotka astuvat portista sisälle, Saine avaa.

Katsojia riittää, satoi tai paistoi. Seuran asiat ja otteet kiinnostavat ihmisiä todella paljon.

- Jotain on tehty oikein, hän virnistää.

Pesäkarhuja kesästä 2016 saakka edustanut tähtipelaaja Emilia Itävalo vahvistaa näkemyksen.

- Erityisesti pudotuspelien aikaan, jos on seuravaatetta päällä, meille tullaan kaupungilla juttelemaan edellisistä ja tulevista peleistä.

Kovista satsauksista huolimatta puheenjohtaja muistuttaa, että pesäpallo-otteluun tullaan itse pelin vuoksi.

- En ole koskaan ymmärtänyt, miksi pitää olla sirkushuveja, jotta saadaan porukkaa paikalle. Jos hevosratsastusta tai trubaduuria pitää tulla katsomaan kauempaa, silloin oma tuote ei ole kunnossa.

Pesäkarhujen puheenjohtaja muistuttaa, että pesäpallo-otteluun tullaan itse pelin vuoksi. Emilia Itävalo naisten Itä-Länsi-ottelussa Sotkamossa 5. elokuuta 2023. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Laadukkaasti toteutettu ottelutapahtuma näkyy myös kentällä. Kankaanpään Mailan kasvatti Itävalo kokee, että Porissa on meneillään jotakin ainutlaatuista.

- Poikkeuksellista verrattuna muihin paikkoihin. Ottelutapahtumat on tehty hienoiksi. Täällä nähdään oikeasti vaivaa, että kaikki toimisi mutkattomasti sekä katsojien että meidän pelaajien kannalta. Pesäkarhut näyttää ulospäin, että täällä on hyvä olla, Itävalo selittää kentän laidalla.

Ennen peliä kotijoukkueen pukukopissa vallinnut tunnelma kiteyttää koko Porin pesäpalloyhteisön tilan. Kaikilla on hauskaa ja läppä lentää. Pelinjohtaja Jarkko Pokela odottaa rauhassa, että pelaajat saavat kannettua eväänsä pukukopin jääkaappiin ennen kuin kokoaa joukkonsa pelipalaveria varten.

Jarkko Pokela toimii Pesäkarhujen pelinjohtajana. Kuva: Joonas Salli

Palaveri on varsin tavallinen: vastustajan kokoonpano käydään läpi ja lyöjien suosikkiratkaisut mailan varressa. Lopuksi Pokela kertaa merkin, jotta kaikki ovat varmasti pelissä hereillä. Pian palaverin jälkeen pelaajat suuntaavat kentälle lämmittelemään.

Pelin aikana katsomot pullistelevat, ja tauolla ravintola-alue täyttyy nälkäisistä ja janoisista lapsista, nuorista, aikuisista ja eläkeläisistä. Ikähaarukka on laaja.

Ihmisistä huomaa, että pesäpallo-ottelu on monelle myös sosiaalinen tapahtuma. Pelissä tapaa tuttuja, joita ei välttämättä muualla näe. Katsojat keskustelevat ensi kauden hankinnoista, kesälomasuunnitelmista ja antaapa joku sijoitusvinkkejäkin toiselle makkarajonossa.

Kun jaksotauko on ohi ja tuomari vislaa pilliin toisen jakson alkamisen merkiksi, katsojat lukitsevat katseensa jälleen tiukasti kentälle. Kotijoukkueen sisäpeli on tukkoista avausjakson tapaan, mikä hiertää erityisesti kakkospuolen aurinkokatsomossa, jossa virvokkeet menevät tiuhaan tahtiin kaupaksi, ja kotijoukkueen sisäpelin armoton analysointi alkaa.

Virkiän ulkopeli on tikissä, ja vierailijat kylvettävät Pesäkarhuja vaikealla vieraskentällä 2-0. Harmistuneet katsojat laahustavat porteista ulos, mutta silti nauru raikuu.

Pelaajat katoavat koppiin, katsojat koteihinsa. Saine, työntekijät ja talkoolaiset jäävät.

- Olen eläkkeellä, mutta niin haluan vain tehdä paljon seuran hyväksi, eräs talkoolainen toteaa.

Sellainen on Porin Pesäkarhut ja tällaista porilainen pesäpallokulttuuri.