Ilta Sanoma

Kuva: Helena Heiskanen

Kyltti helsinkiläisen thaihieronnan ikkunassa saa osan ohikulkijoista hieraisemaan silmiään. Siitä huolimatta viesti ei aina mene perille, vaan työntekijät ovat joutuneet torjumaan seksin vonkaajia.

Suuren näyteikkunan takaa tuijottaa rivi buddhapatsaita. Ne istuvat hämärässä, sillä hento valaistus ja pienet kynttilät tuovat vain vähän valoa sisätilaan.

Mitään hämärää täällä ei tapahdu, paikan omistajat vakuuttavat. Ei, vaikka sisällä tarjotaan thaihierontaa, jolla on Suomessa kyseenalainen maine. Alan toimijoihin kohdistuneita paritusepäilyjä on käsitelty laajasti mediassa.

Helsingin keskustan Vuorikadulle viime kesänä avautunut Bang Rak Wellness Spa pyrkii eroon tästä stigmasta. Omistajat tekevät hyvin selväksi, ettei täällä tarjota minkäänlaisia seksipalveluita.

Vääntääkseen asian rautalangasta näyteikkunaan on kiinnitetty lappu, jossa lukee: "No happy ending", eli ei onnellisia loppuja, siis käytännössä seksiakteja.

Lapusta huolimatta viesti ei aina mene perille.

Elokuun alkupuolella vastaanottotyöntekijä Maylla oli meneillään ihan tavallinen työpäivä, kun liikkeen eteen kurvasi taksi. Sieltä astui ulos ilmiselvästi humaltunut mies.

Mies alkoi tehdä vimmaisesti käsimerkkejä, joilla viitataan sukupuoliyhdyntään. Samalla hän tuijotti Mayta kysyvästi silmiin.

Kerran miesjoukko astui sisään liikkeeseen ja pyysi nähtäväksi listan tarjolla olevista hierontapalveluista. Tutkittuaan sitä hetken aikaa he alkoivat udella, onko mahdollista saada "ekstraa".

Joidenkin tuntuu olevan vaikea uskoa sitä, että thaihieronta ei tarkoita seksipalveluita. Sama ilmiö näkyy myös sosiaalisessa mediassa.

- Eräs mies laittoi somessa viestin, jossa hän kysyi hyvin suoraan, onko seksiä tarjolla, kertoo Bang Rakin toinen omistaja Mika Myllynen.

Hän omistaa liikkeen yhdessä thaimaalaisen vaimonsa kanssa.

Bang Rak tarjoaa vain ja ainoastaan thaimaalaista hierontaa. Tämä ilmaistaan selvästi paitsi liikkeen ovella, myös nettisivuilla. Jos asiakas vihjailee seksistä, pyydetään häntä poistumaan ja etsimään palvelu muualta.

- On hyvin ikävää, että thaihieronnalla on ihmisten mielissä tietynlainen maine. Perinteisellä ja oikeaoppisella thaihieronnalla ei ole mitään tekemistä seksipalveluiden kanssa, Myllynen korostaa.

Bang Rak sijaitsee Vuorikadulla Helsingin keskustassa.

Bang Rak sijaitsee Vuorikadulla Helsingin keskustassa. Kuva: Helena Heiskanen

Seksityö liitetään thaihierontoihin mielikuvissa hyvin voimakkaasti, vaikkei Bang Rak ole suinkaan Suomen ainoa thaihieronta, jonka liiketoiminta perustuu täysin hyvinvointipalveluille.

Alaan liittyvä leima on tuttu myös aviopari Åke ja Natti Borgströmille. He omistavat Jyväskylässä sijaitsevan thaihierontaliike ZenThain. Natti on syntyjään thaimaalainen.

Kuten Bang Rakilla, myös ZenThain verkkosivuilla korostetaan, että palveluvalikoimaan eivät kuulu seksipalvelut.

Kun liike perustettiin reilu vuosi sitten, kyselyitä niistä tuli silti melko paljon. Nykyisin seksipalveluiden perään kysellään enää noin kerran kuussa.

- Jos seison lähistöllä silloin, kun Natti vastaa asiakaspuhelimeen, saattavat Nattin posket yhtäkkiä helahtaa kesken puhelun punaisiksi. Siitä voi päätellä, että soittaja kyselee jotakin kyseenalaista, Åke sanoo.

Seksipalveluita kyseleville Natti lyö luurin korvaan ja neuvoo heitä hakeutumaan muualle.

Hierontaliike sijaitsee avioparin toisen yrityksen, ravintola JokoThain kyljessä. Hierontaliikkeen sisältä on suora yhteys ravintolaan.

Joskus "happy endiä" on kyselty myös hieronnan aikana. Tämän takia hierontaliikkeeseen on asennettu turvanappi, jota hieroja voi ongelmatilanteessa painaa. Kello soi ravintolan puolella, josta tarpeen tullen Åke tai joku toinen henkilökunnan jäsen tulee hätiin.

Kellolle ei toistaiseksi ole ollut käyttöä.

- Yksi hierojanaisistamme on aika skrode, niin etenkin hän kyllä napakasti sanoo, että ei kyllä onnistu, Åke naurahtaa.

Mika Myllynen omistaa Bang Rakin yhdessä thaimaalaisen vaimonsa kanssa.

Mika Myllynen omistaa Bang Rakin yhdessä thaimaalaisen vaimonsa kanssa. Kuva: Helena Heiskanen

Kyltti

Kyltti "No happy ending" on ollut Bang Rakin ulko-ovessa alusta lähtien. Kuva: Helena Heiskanen

Bang Rakin ja ZenThain omistajat eivät sinänsä ihmettele, että thaihierontojen maine on mitä on.

- Tällaiset asialliset hierontapaikat, joissa oikeasti vain hierotaan, tuntuvat olevan vähemmistössä. En ole tehnyt tilastoa, mutta voisin kuvitella, että 90 prosentissa paikoista myydään seksipalveluita, Åke Borgström arvioi.

Rikosylikomisario Hannu Kortelainen poliisin ihmiskaupparikostutkintaryhmästä vahvistaa arvion osuvaksi.

- On vaikea löytää thaihierontapaikka, jossa ei myydä seksiä. Melkein saa etsimällä etsiä sellaista paikkaa, jossa ei tarjota "lisäpalveluita", Kortelainen sanoo.

Seksin myyminen thaihierontaliikkeissä ei ole laitonta. Rikolliseksi se muuttuu vasta, jos siihen liittyy esimerkiksi paritusta tai ihmiskauppaa.

- Peruskuvio seksiä myyvillä thaimaalaisilla on surullisen samanlainen, Kortelainen alustaa.

"Peruskuvio" menee poliisin mukaan näin: Suurin osa thainaisista on tullut Suomeen avioliiton tai seurustelusuhteen kautta. Kun tulee ero, jäädään tyhjän päälle. Ei ole koulutusta tai kielitaitoa. Takaisin kotimaahan ei kuitenkaan tee mieli palata, koska uuden kotimaan elintaso on parempi.

Usein naiset ovat saattaneet tehdä seksityötä jo kotimaassa. Kun rahalle on tarvetta, kynnys aloittaa seksityö uudelleen ei ole suuri.

Hieroja Kiira Sammakaewin mielestä on harmillista, että thaihieronnalla on tietynlainen leima.

Hieroja Kiira Sammakaewin mielestä on harmillista, että thaihieronnalla on tietynlainen leima. Kuva: Helena Heiskanen

Kortelaisen mukaan thainaisia ei Suomessa yleensä houkutella seksityöhön, vaan he itse menevät liikkeisiin kysymään, onko työtä tarjolla. Parittaja on lähes poikkeuksetta thaimaalainen nainen.

- Tosin eräässä viimeisimmässä keississä naisen suomalainen mies oli eräänlainen avustava statisti.

Nainen pyöritti hommaa, mutta mies osallistui paritukseen, koska hän avusti vaimoa.

Happy ending -thaihieronnat ovat vallanneet koko Suomen. Niitä löytyy niin isoilta kuin pieniltä paikkakunnilta. Joskus sama parittaja kierrättää naisia ympäri Suomea.

Parituksen lisäksi Suomen thaihierontaliikkeissä on ollut viime vuosien aikana havaittavissa myös ihmiskaupan piirteitä. Eräälle thainaiselle annettiin ymmärtää, että hän tulee tekemään Suomeen myyntityötä. Vasta paikan päälle hänelle selvisi, että kyseessä onkin seksityö. Uhria oli erehdytetty törkeästi.

Bang Rakin ja ZenThain omistajat ovat suunnitelleet liikkeidensä julkisivun tarkalla silmällä. Tällä he pyrkivät ennaltaehkäisemään vääränlaisten mielikuvien syntymistä.

Yrittäjät ovat sitä mieltä, että thaihieronnasta voi useimmiten päätellä ulospäin, millaisesta toiminnasta on kyse.

- Esimerkiksi ikkunat on saatettu peittää kokonaan verhoilla tai ties millä lakanoilla, ZenThain Åke Borgström pohtii.

Bang Rakin ja ZenThain liiketilaan näkee kadulta käsin hyvin sisään. Ikkunat ovat avarat eikä näkymää ole peitetty. Sisustuksen eteen on nähty vaivaa. Liikkeet sijaitsevat keskusta-alueella, eivät syrjäkujilla.

- Kyllä järkevän ihmisen pitäisi tajuta, että täältä saa vain ja ainoastaan hierontaa, Borgström sanoo.

Ylikomisario Hannu Kortelainen on kuitenkin sitä mieltä, ettei liikkeiden estetiikan tai sijainnin perusteella voi päätellä, mitä kaikkea sisällä tapahtuu.

- Yleensä pitää mennä sisälle asti ja tarkkailla. Vasta sitten voi tehdä jonkinlaisia johtopäätöksiä.

Kiira Sammakaew on asunut Suomessa yli 10 vuotta. Hän on kouluttautunut hieronta-alalle samoin kuin Bang Rakin toinen hieroja Sunee Keinänen. Liikkeen seinää koristavat molempien sertifikaatit.

Sunee Keinänen on työskennellyt hierojana jo 10 vuoden ajan.

Sunee Keinänen on työskennellyt hierojana jo 10 vuoden ajan. Kuva: Helena Heiskanen

Bang Rakissa Sammakaew on toistaiseksi säästynyt epäasiallisilta ehdotuksilta ja pyynnöiltä, mutta aiemmalta työuralta niistäkin on kokemusta. Hän kokee thaihierontaan kohdistuvat ennakkoluulot suorastaan loukkaaviksi

- Thaimaan kulttuuri on historiallisesti hyvin kaunis ja ainutlaatuinen. Tuntuu epäreilulta kulttuuriamme kohtaan, että ihmisten mielikuvissa thaihierontaan yhdistyy automaattisesti happy end.

- Samaten tapa, jolla thainaisia seksualisoidaan, on mielestäni rasistinen ja harmillinen.

Siksi se satuttaa, jos joku alkaa kesken hieronnan ehdotella jotain ihan muuta. Se ei ole osa hänen ammattitaitoaan ollenkaan.

Kun Sammakaew kertoo uudelle tuttavuudelle, mitä tekee työkseen, reaktio on usein alkaa udella, tekeekö hän "sellaista hierontaa".

- On toisaalta raskasta koko ajan todistella, että en itse anna minkäänlaisia ekstrapalveluita.

- Haluan omalta osaltani puhdistaa leimaa tekemällä työtäni niin, että edistän aidon thaihieronnan perinteitä täällä Suomessa. Sen sijaan, että miettisin vain rahaa, haluan tehdä eettisesti oikein.

Liikkeen tunnelma on rauhoittava ja autenttinen. Suurin osa liikkeen sisustustavaroista on tuotu Suomeen suoraan Thaimaasta.

Liikkeen tunnelma on rauhoittava ja autenttinen. Suurin osa liikkeen sisustustavaroista on tuotu Suomeen suoraan Thaimaasta. Kuva: Helena Heiskanen

Vastaanottotyöntekijä May muistuttaa, että joillakin thainaisilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tarjota seksipalveluita, vaikka hekin antaisivat mieluummin vain perinteistä thaihierontaa tai tekisivät jotain ihan muuta työtä.

Alun perin koko happy end -kulttuuri on peräisin Thaimaasta.

- Thaimaassa on heikot koulutusmahdollisuudet ja siellä on valtavasti köyhiä. Jos naisella on elätettävänä perhe, ei hänellä välttämättä ole kauheasti vaihtoehtoja. Ei happy end -hieronta ole unelmatyötä, mutta on pakko saada rahaa jollakin keinolla, Suensat sanoo.

- Surullista, mutta totta.

Suensat arvostaa valtavasti suomalaista koulutusjärjestelmää. Suomessa hänen mielestään on hyvät mahdollisuudet luoda uraa ja tehdä monenlaisia töitä, kunhan kielitaito on hallussa.

Hieroja Sunee Keinänen kertoo, että perinteinen hieronta on yhdistelmä kehonhuoltoa ja rentoutumista. Siihen ei liity millään tavalla seksipalvelut.

Hieroja Sunee Keinänen kertoo, että perinteinen hieronta on yhdistelmä kehonhuoltoa ja rentoutumista. Siihen ei liity millään tavalla seksipalvelut. Kuva: Helena Heiskanen

Hieronnan lomassa voi nauttia rentouttavan kupposen thaimaalaista teetä.

Hieronnan lomassa voi nauttia rentouttavan kupposen thaimaalaista teetä. Kuva: Helena Heiskanen

Myös "no happy ending" -thaihieronnalle on Suomessa kysyntää.

- Asiakkaistamme varmaan noin 80 prosenttia on naisia. Lisäksi meillä käy aika paljon aviopareja hieronnassa yhdessä, Åke Bogerström kertoo.

ZenThai on alusta alkaen pyrkinyt mainostamaan palveluaan nimenomaan naisille sopivana.

- Tarjoamme happy endin vain henkisesti, Borgström sanoo.

Bang Rakin Mika Myllynen ei osaa sanoa, käykö heillä naisia merkittävästi enemmän kuin miehiä. Hän kokee, että ulko-oven tarralappu toimii toivotusti.

- Sen avulla meille tulee todennäköisemmin sellaisia asiakkaita, jotka oikeasti haluavat vain hierontaa.

Myllynen on yhdessä vaimonsa kanssa suuri thaihieronnan ystävä. Intohimo thaihierontaa kohtaan onkin suurin syy siihen, miksi he alun alkaen intoutuivat perustamaan Bang Rakin.

- Oikeaoppinen thaihieronta on parhaimmillaan elämys, joka parantaa henkisesti ja fyysisesti. Se on eräänlaista mindfulnessia.

Hieroja Kiira Sammakaewia motivoi työssä eniten ihmisten auttaminen.

- Tuntuu ihanalta, kun asiakas sanoo hoidon päätteeksi, että hän tuntee olonsa paljon rentoutuneemmaksi ja vähemmän stressaantuneeksi.

- Tuollaiset kommentit innostavat minua toimimaan myös jatkossa siten, että hieron, enkä tarjoa happy endiä. Asiakas on tyytyväinen ilman sitä.

Lue lisää: Käräjäoikeus hylkäsi thaimaalais­naisen syytteet ihmis­kaupasta - sai yli vuoden ehdollista useista muista rikoksista

Lue lisää: Asiakas saapui Meeran vastaanotolle täydessä seisokissa - hierojat sanovat nyt suorat sanat työnsä varjopuolesta

Lue lisää: Kaisla-Kerttu, 29, koskettelee peniksiä työkseen - "Koen surua näiden miesten puolesta"

Ilta Sanoma
vendredi 1 septembre 2023 08:30:00 Categories: Hyvä olo Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.