Kuva: KEYSTONE PRESS AGENCY / ZUMA / MVPHOTOS, Ruotsin kuningashuone
Kaarle Kustaasta kertova dokumenttisarja Kuninkaan sisäpiiri esittää, millainen hallitsijakautensa 50-vuotisjuhlaa viettävä kuningas on todellisuudessa läheistensä mielestä.
- Hän oli aika ujo ja hänen piti jättäytyä paljosta pois. Hän ei elänyt missään mielessä normaalia elämää.
Näin kuvailevat Kaarle XVI Kustaan lapsuuden ja nuoruuden aikaiset ystävät uudessa Kuninkaan sisäpiiri -dokumenttisarjassa, joka saa ensi-iltansa Elisa Viihde Viaplayssa tiistaina 29. elokuuta. Dokumenttisarjassa Ruotsin kuninkaan lähipiiri kertoo, millainen Kaarle Kustaa todella on.
Kuningas viettää tänä vuonna hallitsijakautensa 50-vuotisjuhlaa.
Kaarle Kustaasta tuli kruununprinssi vain 4-vuotiaana, kun hänen isänsä Kustaa Aadolf kuoli traagisesti lento-onnettomuudessa 26. tammikuuta vuonna 1947. Dokumentissa kerrotaan, kuinka isän puuttumisella oli valtavia vaikutuksia prinssin ja tulevan kuninkaan elämässä.
Nuori Kaarle Kustaa vuonna 1955. Kuva: Keystone Press Agency / ZUMA / MVPhotos
Kuningas viettää hallitsijakautensa 50-vuotisjuhlaa. Kuva: Thron Ullberg / Ruotsin kuningashuone
Kun isä puuttui, perheeseen Kaarlen lisäksi jäivät vain siskot ja äiti, kruununprinsessa Sibylla.
Dokumentin mukaan konservatiivisessa ajassa erityisesti hovin muut arvovaltaiset miehet katsoivat, ettei pelkkä naisten ja tyttöjen seura tulevan kuninkaan kasvaessa olisi hyväksi. Prinssille järjestettiin ystäviä, mitä kuvaillaan dokumentissa epäluonnolliseksi tavaksi solmia lapsen ihmissuhteita.
Hovin aikuiset järjestivät nuorelle Kaarle Kustaalle leikkiseuraa muiden arvovaltaisten perheiden poikalapsista. Kruununprinssin kanssa ajan viettämiseen kuului kuitenkin runsaasti tiukkoja sääntöjä.
- Emme saaneet sinutella häntä vaan piti sanoa "te", eräs vanha ystävä muistelee.
Kaarle Kustaa eli hyvin rajatun ja suojatun lapsuuden. Kuva: Keystone Press Agency/ZUMA/MVPhotos
Kruununprinssiä ei saanut myöskään kutsua omaan kotiin kylään eikä hänelle saanut viedä lahjoja. Kutsu linnaan tuli virallisesti kirjeitse, ja kutsussa luki muun muassa tarkka kellonaika, jota tuli noudattaa.
- Silloin piti pukeutua erittäin siististi ja käyttäytyä.
Vain kesäisin prinssi ja hänen ystävänsä saivat viettää rennosti aikaa yhdessä. Se tapahtui kuninkaallisten nykyisessäkin kesälomapaikassa Öölannissa, Sollidenin linnassa.
Ystävillä oli etuoikeus päästä kuninkaallisten kesäpaikkaan.
- Aamiainen oli 8:30, ja sen jälkeen karkasimme pyörillämme puistoon, uimme ja vietimme aikaa yhdessä, ystävä muistelee lämmöllä.
Ystävien mukaan isän puuttuminen oli kova paikka kruununprinssille. Hän ei koskaan halunnut puhua isättömyydestään. Ystävät tiesivät, ettei prinssillä ollut isää, mutta he eivät koskaan kysyneet, mitä tälle oli tapahtunut.
- Hän ei koskaan maininnut isäänsä. Keskustelua aiheesta oli mahdotonta aloittaa, yksi ystävä toteaa.
Dokumentissa todetaan, että isän puuttuminen on tehnyt Kaarle Kustaasta huomaavaisen isän omille lapsilleen, mutta oman isän puuttuminen elämästä oli nuorelle prinssille erittäin vaikeaa.
Näin Kaarle Kustaa juhlisti 8-vuotissyntymäpäiväänsä vuonna 1954. Kuva: Keystone Press Agency / ZUMA / MVPhotos
Lapsuuden ja nuoruuden kesät loppuivat, ja kun paluu kouluun koitti, oli palattava myös arkeen.
Kaksi läheisempää ystävää, Michael ja Douglas asuivat Kaarle Kustaan kanssa yksityiskoulussa. He vierailevat dokumentissa Kaarlen vanhassa asuntolahuoneessa.
- Hän oli järjestänyt tavaransa siististi ja istui huoneensa pöydän ääressä usein nahkatakki yllään. Hän oli jo tuolloin aina siististi pukeutunut solmioineen, ystävät kertovat.
Kaarlelle yksityiskoulu merkitsi vapautta.
- Tavallaan se oli tiukka paikka, mutta minulla oli siellä ehkä enemmän vapautta kuin ennen. Muut ajattelivat päinvastoin, Kaarle Kustaa sanoo dokumentissa näytettävässä vanhassa haastattelupätkässä.
Vuosien kuluessa ja koulun vaikeutuessa paljastui, että kruununprinssi oli salaillut kaikilta merkittävää asiaa.
Hän oli saanut kuolleelta isältään "perinnön", lukihäiriön. 1950-1960-luvuilla ei vielä tiedetty, mikä oppimisvaikeus oli, eikä myöskään kruununprinssille osattu antaa erityistä tukea hänen vaikeuksissaan lukea.
- Isälläni oli vaikea lukihäiriö. Hän ei valmistunut Lundsbergin koulusta sen vuoksi ja kävi koulun yksityisesti, Kaarle Kustaan sisko Christina sanoo dokumentissa.
Tuore ylioppilas esitteli lakkiaan vuonna 1968. Kaarle Kustaan vierellä hänen äitinsä prinsessan Sibylla sekä isoisä Kustaa VI Aadolf. Kuva: Keystone Press Agency/ZUMA/MVPhotos
Hovissa pelättiin, läpäiseekö prinssi loppukokeensa, jotta pääsisi yliopistoon. Reputtaminen olisi ollut häpeällistä.
Valmistujaispäivänä koko koulun piha oli täynnä juhlavieraita ja oppilaita. Koulun edusta oli koristeltu valmistuvia varten kauniisti.
- Rehtori tuli ulos koulusta ja huusi "kaikki läpäisivät!", ystävä toteaa dokumentissa.
Tuolloin myös Kaarle Kustaa intoutui ilakoimaan valmistumistaan. Dokumentissa nähdään runsaasti videomateriaalia valmistumisjuhlinnasta.
Kuningas piti juhlimisesta yliopiston ohella, mutta toimittajat pääsivät harvoin hänen lähelleen ja kuvia ei saanut missään nimessä ottaa. Erään ystävän mukaan kuningas olisi ajatellut, että samanlaista vapautta irrotella tuskin tulisi myöhemmin, joten hänen tulisi nauttia nuoruusvuosistaan.
Suuri bileskandaali roihahti 2010-luvulla. Kuninkaalla on aina ollut muutama ystävä, joihin hänen todella kerrotaan luottaneen koko elämänsä ajan.
Luottaminen joihinkin heistä on osoittautunut virheeksi. Vuonna 2010 Thomas Sjöberg soitti kuninkaan ystäville ja kertoi tekevänsä kuninkaasta kirjaa. Ystävät olivat antaneet dokumentin mukaan jo aikaisemmin haastatteluja kuninkaaseen liittyen, joten he suostuivat kertomaan Kaarle Kustaasta nytkin.
Kyse oli kohukirjasta Den motvillige monarken - Carl XVI Gustaf, josta syntyi valtava skandaali.
Kirjassa väitettiin, että kuningas käy seksiklubeilla ja salakapakoissa. Kun kohu alkoi jo laantua, Tukholman alamaailmassa vaikuttanut strippiklubin omistaja Mille Markovic läväytti julki kuvia, joissa kuningas viettää aikaa strippiklubilla.
Silloin kuninkaan ystävät astuivat väliin ja yrittivät ostaa kuvat itselleen.
- Jotkut yrittivät oikaista asian, mutta kävi juuri päinvastoin, ystävä toteaa dokumentissa.
- Silloin ystävät olivat pahimpia vihollisia. Heidän toimiensa takia tuli selväksi, että jotain oli tekeillä. Miksi muuten ystävät olisivat puuttuneet asiaan?
Kohu otti kierroksia, mutta myöhemmin ilmeni, että kuvia oli käsitelty. Kaarle Kustaan välit ystäviin murenivat.
- Ehkä heidän olisi pitänyt lähteä jo aikaisemmin, toimittaja Britt-Marie Mattson toteaa dokumentissa.
Kaarle XVI Kustaan lapsuuden ja nuoruuden aikaiset ystävät ovat äänessä uudessa Kuninkaan sisäpiiri -dokumenttisarjassa. Kuva: Linda Broström/Kungliga Hovstaterna
TetraSys Oy.