Ilta Sanoma

Maria Huntington on tällä hetkellä tauolla huippu-urheilusta.

Maria Huntington on tällä hetkellä tauolla huippu-urheilusta. Kuva: Janne Aaltonen / IS

Seitsenottelija Maria Huntingtonin Lempäälän idylliin valmistunut talo on rakennettu vauva mielessä.

Yleisurheilija Maria Huntington, 26, rakennutti kumppaninsa kanssa unelmiensa talon idylliseen Lempäälään. Talo sijaitsee joen varrella Lempäälässä, aivan Tampereen kupeessa.

Pihalla touhuaa timpuri, joka rakentaa taloon kiertävää terassia.

Taloon on muutettu noin kaksi kuukautta sitten.

Taloon on muutettu noin kaksi kuukautta sitten. Kuva: Janne Aaltonen/IS

Talossa asuu Huntington, hänen kumppaninsa Riku Dufva, tämän 10-vuotias poika sekä americanbully -koira Lola.

-?Koti on rakennettu tulevia lapsia ajatellen, Huntington hymyilee.

Hän haaveilee omista lapsista jo mahdollisesti lähitulevaisuudessa. Jo rakennusvaiheessa on otettu tulevat lapset huomioon.

Maria tapasi kumppaninsa Rikun vuonna 2017 ollessaan parikymppinen. Seitsemän vuotta vanhempi Dufva toimi silloin Huntingtonin muuttomiehenä hänen muuttaessaan ensi kertaa omilleen.

-?Oikeastaan siitä se lähti aika lailla heti, Huntington sanoo.

Heidän tavatessaan Dufvan poika oli 4-vuotias. Huntingtonin mukaan se, että kuvioissa oli mukana lapsi, ei ollut haastavaa. Huntingtonista tuntuu, että asia oli muille enemmän ongelma kuin hänelle itselleen parikymppisenä.

-?Se oli todella luonnollista. Opin jo nuorena sen, että aina mennään Rikun pojan ehdoilla.

Nyt pariskunta on ollut kuusi vuotta yhdessä.

-?Meitä on kolme henkeä ja koira, mutta tulevaisuudessa toivottavasti enemmän, Huntington sanoo.

Lola on saapunut perheeseen noin kuusi viikkoa sitten.

Lola on saapunut perheeseen noin kuusi viikkoa sitten. Kuva: Janne Aaltonen/IS

Talossa on asuinneliöitä reilu 200. Jos kellari lasketaan mukaan, neliöitä on noin 350.

Tontti ostettiin jouluna 2020. Siitä projekti lähti käyntiin. Silloin pariskunta oli ehtinyt katsella pari viikkoa myytäviä tontteja, ei niin tosissaan.

-?Sitten pankki suostui antamaan lainat, niin ajattelimme, että kai alamme rakentamaan, Huntington nauraa.

Huntington on raportoinut rakennusprosessista ahkerasti sosiaalisessa mediassa ja on tehnyt kaupallista yhteistyötä rakennusmateriaalien ja talon varustelun, kuten ilmalämpöpumppujen, kanssa.

Sisälle astuttaessa aukeaa avara olohuone ja avokeittiö. Suoraan edessä ovat koko seinän korkuiset ikkunat, joista näkymät ovat takapihan joelle. Joki yhdistyy Pyhäjärveen.

Takapihalla on pihasauna, joka on ollut jo kovassa käytössä. Se tuotiin kokonaisena rakennuksena pihalle.

Ikkunat ovat joelle päin. Se antaa myös yksityisyyttä.

Ikkunat ovat joelle päin. Se antaa myös yksityisyyttä. Kuva: Janne Aaltonen/IS

-?Aikanaan olen piirrellyt pohjapiirustuksia ruutupaperille. Niitä ammattilainen on muokannut järkevämmäksi, Huntington kertoo.

Keittiöstä on suora käynti takapihan terassille.

Keittiöstä löytyy integroitu kahvinkeitin.

Keittiöstä löytyy integroitu kahvinkeitin. Kuva: Janne Aaltonen/IS

Portaissa valaisevat led-valot.

Portaissa valaisevat led-valot. Kuva: Janne Aaltonen/IS

Talon yläkerrasta löytyy kolme makuuhuonetta ja kaksi wc:tä. Yksi makuuhuone on tyhjillään ja se on toiminut tähän asti vierashuoneena. Huoneessa on tällä hetkellä vaaleanpunaiseksi maalatut seinät.

-?Tämä on mahdollisesti tuleva lastenhuone, Huntington esittelee.

Toinen makuuhuone on Dufvan 10-vuotiaan pojan huone. Poika sai itse valita seinän värin, joka on sininen.

Pojan huoneessa toisen puolen seinä on sininen.

Pojan huoneessa toisen puolen seinä on sininen. Kuva: Janne Aaltonen/IS

Huntingtonin ja Dufvan makuuhuone.

Huntingtonin ja Dufvan makuuhuone. Kuva: Janne Aaltonen/IS

Katon muodot täytyi tehdä tietyllä tavalla asuinneliöiden vuoksi.

Katon muodot täytyi tehdä tietyllä tavalla asuinneliöiden vuoksi. Kuva: Janne Aaltonen/IS

Yläkerran toinen wc on vielä kesken, mutta tällä hetkellä siellä on kaksi lavuaaria. Wc:stä on käynti hulppeaan walk-in vaatehuoneeseen. Normaalisti vaatehuone olisi päämakuuhuoneen yhteydessä, mutta pohjaratkaisun vuoksi kävi näin.

-?Tämä onkin mahtava, koska mies herää ennen minua, niin hän saa rauhassa aamuisin olla vessassa ja vaihtaa vaatteet vaatehuoneessa.

Kellariin astellessa tunnelma muuttuu täysin.

Seinät ovat kalliojäljitelmää. Kellarin portaat ovat tehty kipsilevystä, mutta ne ovat päällystetty betonin näköiseksi. Huntington selittää, että portaat meinattiin tehdä betonista, mutta se olisi tullut huomattavasti kalliimmaksi.

Kellarissa on erilainen tunnelma.

Kellarissa on erilainen tunnelma. Kuva: Janne Aaltonen/IS

Valo tulee epäsuorasti led-valoista katon rimapaneelin reunoilta.

-?Tämä leffahuone on lempparihuoneeni, Huntington esittelee kellaria.

Huone on äänieristetty. Sieltä löytyy iso sohva, missä on nukuttu Huntingtonin mukaan monia öitä. Leffahuoneessa on tietenkin myös iso televisio.

Kellarista löytyy äänieristetty miehen ja pojan pelailuhuone. Siellä voi rauhassa kikkailla sählypallon kanssa.

-?Tästä tulee ehkä kuntosali jossain kohtaa, Huntington pohtii.

Dufvalla on ollut sisustusvastuu pelailuhuoneesta.

Dufvalla on ollut sisustusvastuu pelailuhuoneesta. Kuva: Janne Aaltonen/IS

Kellarissa on myös suihku- ja saunatilat. Suihkut ovat trendikkäät kuparin väriset, ja lattia on marmorijäljitelmää. Saunasta puuttuu vielä lasit.

-?Tämä koko kylppäri ja sauna on oikeastaan Pinterestistä kopioitu, se on ollut pääasiallinen inspiraationi, hän paljastaa.

Huntington on ispiroitunut Pinterestistä.

Huntington on ispiroitunut Pinterestistä. Kuva: Janne Aaltonen/IS

Talon sisustus- ja materiaalivalinnat ovat Huntingtonin kädenjälkeä. Tärkeää oli, ettei yksikään seinä ole valkoinen. Huntington halusi ulkopinnaksi hirsipinnan, sisälle akustoivaa rimapaneelia kattoon sekä paljon luonnonmateriaaleja.

Huntingtonin kumppani Dufva työskentelee rakennusalan vuokravälitysfirman yrittäjänä, joten Dufva on hoitanut kontaktiensa ansiosta logistiikkapuolta ja aikataulutusta.

-?Projekti toimi niin, että meillä oli kaikkiin hommiin urakat, jolloin kaikkien aikataulut piti sovittaa yhteen. Siinä oli aikamoinen soppa.

Huntington on halunnut sisustukseensa boho-tyyliä.

Huntington on halunnut sisustukseensa boho-tyyliä. Kuva: Janne Aaltonen/IS

Stressiäkin tuli, sillä budjetti paukkui yli. Huntingtonin mukaan se yleensä kuuluu asiaan rakennusprojekteissa.

-?Paljon on vielä keskeneräisyyttä. Budjetit paukkuivat sen verran yli, että nyt ei ole varaa laittaa montaa kymmentä tuhatta euroa kalusteisiin ja sisustukseen.

Huntingtonilla oli selkeä visio, miltä talo tulisi näyttämään sisältä. Hän osasi kuvitella juuri tällaisen mielessään, vaikka 3D-kuvia ei ollutkaan.

Hän allekirjoittaa kaikki rakentamiseen liittyvät kliseet: budjetit ja aikataulut paukkuvat. Hienoa on se, että talon rakenteista ymmärtää aivan eri tavalla, kun rakennusvaiheen on nähnyt omin silmin.

-?Ajattelimme jo Rikun kanssa, että voisimme rakennuttaa uudelleenkin, hän nauraa.

Talon alalaudoitukset puuttuvat. Pihan laittaminen on vasta ensi vuoden homma.

Talon alalaudoitukset puuttuvat. Pihan laittaminen on vasta ensi vuoden homma. Kuva: Janne Aaltonen/IS

Taloon rakennetaan kiertävää terassia.

Taloon rakennetaan kiertävää terassia. Kuva: Janne Aaltonen/IS

Naapurit ovat olleet hyvin ystävällisiä. Huntingtonin mukaan lähes kaikki ovat tulleet sanomaan kättä päivää. Yksi naapureista kävi joella näyttämässä Dufvalle paikat, missä on turvallista ajaa veneellä.

-?Edellisessä kodissa jos naapuri näki, että toinen on rappukäytävässä, ovi usein paiskattiin kiinni, Huntington muistelee.

Takapihan joessa on käyty kesällä paljon uimassa.

Takapihan joessa on käyty kesällä paljon uimassa. Kuva: Janne Aaltonen/IS

Huntington koki paljon epäonnisia asioita urheilun saralla.

Huntington koki paljon epäonnisia asioita urheilun saralla. Kuva: Janne Aaltonen/IS

Tällä hetkellä seitsenottelija Huntington on tauolla huippu-urheilusta.

-?Uupahdin lajin vaatimuksiin ja intohimo lopahti, joten otan nyt taukoa. En tiedä kauan tauko kestää, Huntington kertoo.

Yksilöurheilijana hän kuvailee lajiaan toisinaan hyvin itsekkääksi. Laji vaatii ympärivuorokautista työtä. Siihen pitää olla järkyttävä palo, jotta sitä jaksaa tehdä.

Nyt muu elämä veti Huntingtonia enemmän puoleensa.

-?Toivoisin, että palaan vielä huippu-urheiluun, mutta se vaatii sen liekin siihen, hän sanoo.

Lue lisää: Maria Huntingtonilta itkuinen avautuminen - tyrmää shokki­väitteet

Huntingtonin mukaan useat loukkaantumiset ja epäonnisuus saattoi olla syitä uupumiseen.

-?Paljon loukkaantumisia, valmentajan vaihtoja ja sairastelua ollut viimeisen kahden vuoden aikana. Annoin varmaan enemmän, mitä koskaan, ja se otti enemmän kuin antoi.

Maria Huntington yleisurheilun Motonet GP -kilpailuissa Jyväskylässä kesäkuussa 2023.

Maria Huntington yleisurheilun Motonet GP -kilpailuissa Jyväskylässä kesäkuussa 2023. Kuva: Mikko Vähäniitty / Lehtikuva

Huntington Tokion olympialaisissa elokuussa 2021.

Huntington Tokion olympialaisissa elokuussa 2021. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Syksyllä Huntington aloittaa markkinointiopintoja ammattikoulussa. Hän jatkaa töitä yrittäjänä ja tekee sosiaalisen median töitä.

Huntington on tehnyt kumppaninsa kanssa asuntosijoittamista ja hän on kiinnostunut myös asuntoihin liittyvistä hommista.

-?Aika näyttää, mitä teen seuraavaksi.

Maria Huntington on nauttinut kesästä ystävien, perheen ja koiran kanssa.

Maria Huntington on nauttinut kesästä ystävien, perheen ja koiran kanssa. Kuva: Janne Aaltonen/IS

Ilta Sanoma
dimanche 20 août 2023 09:45:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.