Madonnaa tituleerataan popin kuningattareksi, eikä turhaan. Pelkästään kiertueita hän on tehnyt peräti yksitoista.
Popin kuningatar Madonna on tehnyt poikkeuksellisen menestyksekkään uran laulajana, näyttelijänä sekä yrittäjänä. Miljonääri hänestä tuli reilu kolmekymppisenä.
Popin kuningatar Madonna täyttää 16. elokuuta 65 vuotta. Pitkällä urallaan hän on rikkonut maailmanennätysten lisäksi myös aikansa rajoja.
Madonna Louise Veronica Ciccone syntyi mitä tavallisimpaan, Yhdysvaltain Michiganissa asuvaan perheeseen vuonna 1958. Isä oli insinööri, äiti työskenteli röntgenteknikkona. Sisaruksia Madonnalla on yhteensä kahdeksan, joista Madonna itse syntyi kolmantena.
Elo pienenä lapsena suuren perheen keskellä ei ollut helppoa. Vanhemmilta ei aina herunut huomiota kaikille lapsille yhtä lailla eikä Madonna tuntenut oloaan mitenkään erityiseksi.
Lapsena musiikki ei erityisemmin kiinnostanut Madonnaa. Kuva: Adams High School Yearbook / ZUMA / MVPhotos
Laulajan ollessa viisivuotias perhettä kohtasi suuri tragedia. Perheen äiti Madonna Louise Ciccione, jonka mukaan artisti on nimetty, menehtyi syöpään.
Nuoresta iästään huolimatta Madonna on kertonut muistavansa tilanteen.
- Olin niin pieni, kiedoin käteni hänen ympärilleen ja tunsin, kun hän itki. Tuntui, että hän oli tilanteessa lapsi. Uskon, että se laittoi minut kasvamaan nopeammin, on laulaja kommentoinut tilannetta The List -lehden mukaan.
Pienen tytön elämä muuttui tragedian myötä totaalisesti. Isällä ei ollut aikaa hoitaa kaikkia kuutta lasta työskentelyn lomassa, ja sisarukset tuupattiin usein milloin kellekin sukulaiselle hoitoon.
Lopulta isä löysi uuden rakkauden. Muutos oli Madonnalle kova paikka.
- Minusta tuntui monella tapaa siltä, että äitipuoleni varasti isäni minulta. Tunsin oloni hylätyksi.
Madonna esiintymässä Kanadassa vuonna 1985. Kuva: Colin McConnell / Toronto Star / ZUMA / MVPhotos
Ensimmäisten singlejen julkaisun jälkeen Madonnan ura lähti nopeasti nousukiitoon. Kuva: Mondadori Portfolio / ZUMA / MVPhotos
Jotkut artistit ehkä kertovat, kuinka lauloivat jo ennen kuin oppivat puhumaan. Madonnalla tilanne oli toinen.
Alun perin Madonnan vanhemmat passittivat tytön musiikin pariin pianotunneille, mutta tämä ei Madonnaa miellyttänyt. Lopulta hän sai keploteltua itsensä baletin pariin. Madonna tanssi ahkerasti, ja piti samalla kouluarvosanansa erinomaisina. Lukiosta päästyään hän saikin heittämällä stipendin Michiganin yliopiston tanssikouluun.
Opinnot jäivät kuitenkin pian kesken hyvästä syystä.
Vuonna 1977 tanssija sai stipendin, jolla hän pääsi kuudeksi viikoksi opiskelemaan New Yorkissa sijaitsevaan Alvin Ailey American Dance Theatre -tanssikouluun. Pian tämän jälkeen hänelle tarjoutui ainutlaatuinen tilaisuus päästä työskentelemään koreografi Pearl Langin kanssa.
Uusien tilaisuuksien saattelemana Madonna päätti jättää yliopisto-opintonsa pysyvästi vain kahden vuoden jälkeen ja muuttaa New Yorkiin.
Madonna Missä olet, Susan? -elokuvassa vuonna 1985. Madonna äänitti elokuvaa varten kappaleen nimeltään Desperately Seeking Susan, mutta sitä ei lopulta kuulla elokuvassa lainkaan. Sen sijaan toinen Madonnan kappale, Into The Groove, päätyi elokuvan ääniraitaan. Kuva: ORION PICTURES / ZUMA / MVPhotos
Uudessa kotikaupungissa artistinalku punkkasi milloin kenenkin kaverin sohvalla ja työskenteli Dunkin' Donuts -kahvilassa.
Vaikka unelmana oli tulla maailmankuuluksi tanssijaksi, tuli suunnitelmiin yllättäen käänne. Kun Madonna oli lauleskellut omaksi ilokseen, olivat ystävät kehuneet hänen ääntään. Madonna itse oli ollut skeptinen: eihän hänellä ollut minkäänlaista laulajan koulutusta.
Ystävien kehut saivat pian vahvistuksen, kun tuottaja Camille Barbone otti laulajanalun huomaansa. Kaksikko löi viisaat päänsä yhteen, ja Barbone ryhtyi Madonnan manageriksi.
Pian alkoikin tapahtua, kun Madonna julkaisi ensimmäisen todellisen hittinsä, Everybody, vuonna 1981. Seuraavana vuonna kappale komeili Yhdysvaltain listaykkösenä.
Madonna Drowned World -kiertueella vuonna 2001. Edellisestä kiertueesta oli vierähtänyt jo kahdeksan vuotta, mutta siitä huolimatta tuotot olivat lähes 80 miljoonaa dollaria. Kuva: Philadelphia Inquirer / TNS / ZUMA / MVPhotos
Madonnan tähdittämä, vuoden 1996 Evita-elokuva ansaitsi muun muassa Golden Globe- ja Oscar-palkintoehdokkuuksia. Kuva: Entertainment Pictures / ZUMA / MVPhotos
Ensimmäinen studioalbumi Madonna julkaistiin vuonna 1983, ja kuten singlet olivat jo antaneet vihiä, oli albumi myyntimenestys.
Madonna julkaisi hittejä yksi toisensa perään, ja esimerkiksi legendaarinen Like a Virgin ponnahti listaykköseksi Yhdysvaltojen lisäksi myös useassa Euroopan maassa. Artisti sai mainetta myös visuaalisuudestaan: hän panosti musiikkivideoihin eri tavalla kuin liki kukaan ajan artisteista ja teki yhteistyötä monien video- ja valokuvaajien kanssa.
Todisteena onnistuneesta visuaalisesta työstä musiikin parissa hänet palkittiin parhaan musiikkivideon Grammy-palkinnolla vuonna 1991.
Myös näytteleminen veti Madonnaa puoleensa, ja hän esiintyi 80-luvulla useissa elokuvissa. Potentiaalia hänestä selvästi löytyi, sillä esimerkiksi vuoden 1985 Missä olet, Susan? -elokuvan pääroolista hänelle pulitettiin palkkioksi 80?000 dollaria.
90-luku koitti, mutta menestys ei hiipunut. Madonna oli tehtaillut peräti 21 hittiä Yhdysvaltain listojen kärkeen, ja albumeja artisti oli myynyt huimat 70 miljoonaa. Nämä meriitit riittivät tekemään artistista miljonäärin reilun kolmenkymmenen vuoden iässä.
Madonna rikkoi tapansa mukaan ennätyksen vuonna 2004, kun hänen Re-Invention -maailmankiertueensa oli vuoden menestynein kiertue. Se tuotti yli 125 miljoonaa dollaria. Kuva: Visual / ZUMA / MVPhotos
Vaikka ura laulaja-näyttelijänä on se, mistä Madonna pääasiassa tunnetaan, on hän kohauttanut monenlaisilla aluevaltauksilla. Vuonna 1992 artisti perusti oman multimediaviihdeyrityksensä Maverickin. Yhtiön ensimmäisiä julkaisuja oli pehmopornoksi kuvailtu kahvipöytäkirja Sex, joka sisälsi kuvia artistista itsestään.
Osa ajatteli, että kuvakirjalla Madonna venytti rajoja jo liian pitkälle, mutta myyntiluvut puhuvat toista kieltä. Jo ilmestymispäivänä kirjaa myytiin 150?000 kappaletta, ja muutama päivä myöhemmin vastaava luku oli 1,5 miljoonaa.
Jokin aika kirjan julkaisun jälkeen artisti halusi panostaa entistä enemmän uraansa näyttelijänä. Ja siinä hän onnistuikin: esimerkiksi roolisuorituksestaan Evita-elokuvassa hän tienasi miljoonan, Body of Evidence -elokuvasta 2,5 miljoonaa. Yhteensä artistille on kertynyt yli viisitoista elokuvaroolia.
Kuva: Visual / ZUMA / MVPhotos
Paluu musiikin puolelle tapahtui Ray of Light -albumilla vuonna 1998, kun edellisen albumin julkaisusta oli kulunut poikkeuksellisesti jo neljä vuotta. Albumilla Madonna ansaitsi ensimmäiset äänikategorian Grammy-palkintonsa.
Meno jatkui vuosituhannen vaihteen jälkeenkin: Madonna julkaisi useita albumeita ja debytoi elokuvaohjaajana Filth And Wisdom -elokuvallaan vuonna 2008.
Vuonna 2009 artisti taisteli tiensä historiankirjoihin Sticky and Sweet -kiertueellaan, joka on vielä tänäkin päivänä parhaiten myynyt kiertue. Se tuotti yli 400 miljoonaa dollaria.
Madonna vieraili myös Suomessa Sticky and Sweet -kiertueellaan. Helsingin Jätkäsaareen pakkautui 85 000 katsojaa. Kuva: Tatu Lertola
Madonna esiintyi Suomessa ensimmäistä kertaa 2009. Kuva: Pete Aarre-Ahtio
Toki kategoria ei ole ainoa, jossa Madonna on rikkonut ennätyksiä. Saavutuksiin kuuluvat myös eniten ykkössinglejä tehnyt, eniten lippuja keikoilleen myynyt sekä eniten levyjä myynyt naisartisti.
Taiteen lisäksi olennainen osa Madonnan imagoa on aktivismi erilaisten ihmisryhmien hyväksi. Jo uransa alkuajoilta asti hän on ollut aktiivinen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolustaja. Esimerkiksi 80-luvulla HIV-epidemian aikaan monet sorsivat homoseksuaalisia, mutta Madonna oli avoimen raivoissaan vähemmistöjen saamastaan kohtelusta. Nykyään Madonna puhuu aktiivisesti myös ikäsyrjintää vastaan.
Työtä Madonna ei ole tehnyt turhaan, vaan uurastuksellaan hän on saanut kartutettua itselleen yli 800 miljoonan dollarin omaisuuden. Tähdellä on hulppeita koteja muun muassa New Yorkissa, Beverly Hillsissä, Lissabonissa sekä Lontoossa. Kotejaan hän on sisustanut taiteella: teoksia hänellä kerrotaan olevan noin sadan miljoonan dollarin edestä.
Madonna ensimmäisen aviomiehensä Sean Pennin kanssa. Madonnan tapaan myös Penn on menestynyt näyttelijänä, ja hänet on palkittu kahdella Oscar-palkinnolla. Kuva: PHOTOlink / Everett / ZUMA / MVPhotos
Madonna tapasi miesystävänsä, valmentajan Carlos Leonin urheilun merkeissä. Kuva: Jonathan Alcorn / ZUMA / MVPhotos
Madonnan uralla julkisuus on välttämätöntä, mutta artistin mukaan hänen rakkauselämänsä on ollut julkisessa syynissä liiaksi asti.
Naimisissa 65-vuotias Madonna on ollut kahdesti. Ensi kerran hän avioitui vuonna 1985 yhdysvaltalaisnäyttelijä Sean Pennin kanssa. Liitto kariutui Madonnan mukaan siksi, että heidän eroaan povattiin mediassa harva se päivä. Huhuja liikkui eron lisäksi myös parisuhdeväkivallasta. Pari erosi lopulta vuonna 1989.
Ennen toista avioliittoaan Madonna seurusteli parin vuoden ajan personal trainerina ja näyttelijänä työskentelevän Carlos Leonin kanssa. Hänen kanssaan Madonna sai myös esikoisensa Lourdes Leonin.
Madonnan tytär Lourdes Leon äitinsä kanssa vuonna 2011. Kuva: Hubert Boesl / DPA / ZUMA / MVPhotos
Madonna yhdessä lastensa David Bandan ja Mercy Jamesin kanssa vuonna 2017. Kuva: Siphiwe Sibeko / Reuters
Toistaiseksi viimeisen avioliittonsa Madonna solmi vuonna 2000 elokuvaohjaaja Guy Ritchien kanssa. Samana vuonna pariskunta sai Rocco-nimisen pojan. Pari erosi vuonna 2008.
Kahden biologisen lapsensa lisäksi Madonnalla on myös adoptiolapsia. Lapsikatraaseen kuuluvat 26-vuotiaan Lourdesin ja 22-vuotiaan Roccon lisäksi David Banda, 17, Mercy James, 17 sekä 10-vuotiaat kaksoset Stella ja Estere.
Äitinsä tavoin myös Madonnan jo aikuiset lapset ovat alkaneet luoda uriaan menestyksekkäästi. Lourdes tekee töitä mallina ja Rocco on tehnyt joitain elokuvarooleja.
Tuoreimmat uutiset Madonnasta ovat olleet surullista luettavaa. Artisti on hiljattain kärsinyt vakavista terveyshuolista.
Kesäkuun loppupuolella uutisoitiin, että Madonna on kiidätetty sairaalaan teho-osastolle. Manageri Guy Osearyn mukaan kyseessä oli vakava bakteeritulehdus.
Madonnalla on mittava omaisuus, mutta hän kartuttaa sitä yhä keikkailemalla. Kuva: Katerina Sulova / CTK / ZUMA / MVPhotos
Sairastelu vaikutti myös artistin työntekoon. Madonnan oli tarkoitus lähteä maailmankiertueelle 15. heinäkuuta, mutta hänen huonon kuntonsa vuoksi kiertuetta on jouduttu siirtämään.
Muutaman päivän teho-osastolla vietettyään Madonna päästettiin kotioloihin parantelemaan itseään. Kotiin pääsyn jälkeen hän on ottanut julkisesti kantaa vakavaan tilanteeseensa. Sosiaalisessa mediassa hän kiitti fanejaan positiivisesta energiasta, rukouksista ja rohkaisevista sanoista.
-?Sairaalassa herättyäni ensimmäisenä mielessäni olivat lapseni. Seuraavaksi ajattelin, etten halua tuottaa pettymystä faneilleni, jotka ovat ostaneet lipun kiertueelleni, hän kirjoitti Instagramissa.
Madonnan maailmankiertue jouduttiin perumaan sairasteluiden vuoksi. Kuva: Nancy Kaszerman / ZUMA / MVPhotos
Vakavan tilanteen vuoksi myös Madonnan omaisuus on noussut keskustelun aiheeksi. Lehtitietojen mukaan artisti on testamentannut koko miljoonaomaisuutensa jaettavaksi tasan kuuden lapsensa kesken.
Kun aika jättää artistista, lapsille jäävät myös oikeudet hänen valtavaan musiikkituotantoonsa.
Lähteet: Britannica-sivusto, Daily Mail -lehti, The List -lehti, Yle, Biography-lehti.
TetraSys Oy.