Mitä syntyy, kun yhdistää kalevalaista mystiikkaa, nuoria hippejä sekä teosofista elämänkatsomusta ja laittaa ainekset tyhjilleen jääneeseen vanhainkotiin? Vilppulassa kokeilu on kestänyt jo neljä vuosikymmentä.

Iltapesulla jokainen kaivaa esiin omat hammastahnansa. Kuvassa vasemmalta Paula, Leena ja Jari. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Me Naiset julkaisee uudelleen kiinnostavimpia juttujaan. Tämä on yksi niistä.

Outi Jaakkolan muutos alkoi tyhjyyden tunteesta. Asiat olivat päällisin puolin mallillaan. Outi oli 23-vuotias, opiskeli Helsingin kauppakorkeakoulussa ja asui keskustassa vanhempiensa omistamassa yksiössä. Työpaikkakin oli löytynyt. Silti jotakin puuttui.

- En itsekään tiennyt, mitä kaipasin. En tuntenut vetoa uran luomiseen eikä perheen perustaminen houkutellut, Outi sanoo.

Outin suvussa oli kummasteltu Anja-tätiä, joka aiemmin oli muuttanut Vilppulaan teosofiseen yhteisöön. Mutta kun Outi vieraili tädin luona isossa talossa, jossa asui yli 30 aikuista ja kolme lasta, hän huomasi viihtyvänsä.

- Pidin siitä, että ihmiset olivat valinneet elämäntavan, jossa ei tavoitella materiaa vaan halutaan kehittyä henkisesti.

Asukkaat vaikuttivat Outista miellyttäviltä, mutta ajatus keskelle maaseutua muuttamisesta ei houkutellut. Outi palasi kotiinsa mukanaan kasa teosofisia kirjoja. Puntarointia kesti kaksi vuotta.

- Lopulta en enää halunnut asua ja pohdiskella asioita yksin.

Niin Outi kantoi tavaransa Vilppulaan ja sai talon pitkältä käytävältä oman huoneen. Hänestä tuli yksi Ihmisyyden tunnustajien yhteisön kirjanpitäjistä. Outi on yksi Väinölän yhteisön viimeisimmistä tulijoista. Hän on asunut Väinölässä nyt 33 vuotta.

Yhteisön väki osti entisen vanhainkodin kotitalokseen Vilppulan kunnalta kuukausierissä. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Poronlihaa pakastimesta. Papuja sulamaan. Perunaa oman tilan maakellarista.

Entisen vanhainkodin suurtalouskeittiössä kolme naista valmistelee päivällistä. Merja Saarilehto tietää näppituntumalla, minkä verran 28 ihmiselle kasvis- ja porokeittoihin tarvitaan aineksia.

- Kyllähän sitä nyt oman perheen ruuan osaa laittaa, Merja sanoo.

Koriin tulee omatekoista ruisleipää, kannuihin lähdevettä ja mehua. Sopat saavat porista vielä hetken.

Sen sijaan, että 28 hengen porukka asuisi erillään pienissä asunnoissa, yhdessä heillä on reilun 1?500 neliön talo, jossa on lähes sata huonetta. Eteisaulan taivas loistaa sinisenä tähtitaivaana. Rapussa kulkijoita seurailee suuri kultainen Väinämöinen.

Omien makuuhuoneiden lisäksi talossa on tilat puutöille, askartelulle ja musiikin soittamiselle. Takahuoneessa toimitetaan jopa omaa lehteä. Seinillä on asukkaiden tekemiä maalauksia. Niissä yhdistyy teemoja, joita harvemmin näkee yhdessä. Ensimmäiseksi teoksista tunnistaa Kalevalan kuvastoa, kuten Sammon ryöstön ja rantavedessä kirmaavan Ainon. Monessa kuvassa on lempeäkatseinen, kihartuvahiuksinen, nykyaikaisesti pukeutunut nainen. Toinenkin hahmo toistuu: vanhahtavassa puvussa esiintyvä, hiukset taakse sukinut mies. Siinä ovat Väinölän ideologian keskeiset vaikuttajat, yhteisön perustaja Martta Horjander sekä teosofiasta paljon kirjoittanut Pekka Ervast.

Kansallisromanttinen kyltti opastaa kesällä kävijöitä yhteisön kesäteatteriesityksiin, konsertteihin ja näyttelyyn. Talvella Väinölässä on lähinnä yhteisön omaa väkeä. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Väinölän yhteisön synnyn voi jäljittää 1970-luvun puolivälin Varkauteen. Kaupungissa asui nelikymppinen Martta Horjander, liimapuutehtaan työntekijä, joka luennoi vapaa-ajallaan. Hän otti ihmisiä vastaan pienessä asunnossaan rautatieaseman vieressä. Etenkin viikonloppuaamuisin kortteeri saattoi olla täynnä patjoilla nukkuvia parikymppisiä nuoria.

Seppo Kuulavuori muistaa tuon ajan intensiivisenä ja inspiroivana. Hän oli juuri kirjoittanut ylioppilaaksi ja aloittanut kesätyöt meijerissä. Osa ikätovereista lähti opiskelujen perässä muualle.

- Minua ei olisi saanut Varkaudesta kirveelläkään. Olin päässyt Martan sisäpiiriin, ja Martta oli lupautunut tukemaan minun henkistä kasvuani, Seppo sanoo Väinölän ruokapöydässä.

Martta rohkaisi jokaista ajattelemaan itse, ja siitä Seppo ja muut nuoret pitivät. Ole mieluummin kriittinen kuin laumasieluinen, Martta sanoi. Martta myös korosti, että on parempi tutkiskella ja kehittää itseään kuin yrittää muuttaa toisia.

Martan näkemykset perustuivat teosofiaan, jonka käynnistäjänä pidetään nykyisen Ukrainan alueella vuonna 1831 syntynyttä Helena Blavatskyä. Hän perusti Teosofisen seuran. Euroopassa tästä henkilökohtaista henkisyyttä korostavasta liikkeestä kiinnostuivat etenkin taiteilijat, kuten ruotsalainen Hilma af Klint. Myös Suomessa monet kultakauden nimet kuten Eino Leino, Akseli Gallen-Kallela, ja Hugo Simberg ammensivat teosofiasta teoksiinsa.

Väinölän maalausten pukumies, kirjailija Pekka Ervast, jalosti Blavatskyn ajatuksia. Hän korosti väkivallattomuutta, halua luoda siltaa tieteen ja uskontojen välille sekä ajatusta kansojen ja ihmisten välisestä tasa-arvosta. Ervastin kirjoituksista tuli Martta Horjanderille tärkeitä.

Jari Ronkainen ja Marja Leena Karvonen rakastuivat toisiinsa parikymmentä vuotta sitten. Monella parilla on Väinölässä yhteinen huone, mutta he ovat säilyttäneet omat tilansa. "Muiden oviin koputan, Marja Leenan oven avaan ilman koputusta", Jari sanoo. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Perustajajäsenten hiukset ovat harmaantuneet, mutta periaatteet ovat Väinölässä samat kuin Martan olohuoneessa 70-luvulla. Teosofit nojaavat Raamattuun ja siellä Jeesuksen vuorisaarnaan, mutta monessa asiassa he ovat kristittyjen kanssa toista mieltä. Muun muassa synnin merkitys on teosofiassa toisenlainen.

- En minä ainakaan halua nakata omia tekojani Jeesuksen niskaan, vaan ratkon tekojani mieluummin itse, Ari Kastegren sanoo.

Riitta Pietilä huomauttaa, että nykyisessä Suomessa teosofeille tärkeät asiat kuten usko karman lakiin ja jälleensyntymään ovat tuttuja. Vielä 1970-luvulla Suomi eli yhtenäiskulttuurissa, ja tuollaisista asioista oli helpompi jutella oman porukan kesken.

Yhteisön perustaminen oli Martan idea. Hän ehdotti, että he perustaisivat yhteisön, jossa teosofista elämäntapaa olisi mahdollista toteuttaa käytännön arjessa. Hän puhui paljon veljesrakkaudesta. Nykyihmisen korvaan sana kuulostaa sukupuolittuneelta, mutta teosofeille tasa-arvo on ollut alusta saakka tärkeä asia ja liikkeen johdossa on ollut myös naisia. Horjander korosti yhdessä toimimista ja toinen toisensa tukemista. Hän oli halukas kokeilemaan, millä tavalla energia voimistuisi, jos he asuisivat ja ajattelisivat yhdessä.

Ari Kastegren muistaa aluksi epäröineensä.

- Sellaista ei ollut Suomessa koskaan ennen kokeiltu. En ollut varma, pärjäisinkö minä yhteisössä.

Mutta moni innostui saman tien. Parikymppisellä porukalla ei ollut sitoumuksia eikä velvoitteita, ei tosin liioin rahaakaan.

- Olimme tyhjätaskuja kaikki, Riitta sanoo nauraen.

Ensimmäinen paikka yhteisölle löytyi Savon Kaavista 1978. Martta maksoi ensimmäisen vuoden vuokran säästöillään. Nuoret hankkivat tienestiä myymällä ryöppäämiään sieniä. Jollekin löytyi maatalouslomittajan hommia, toiselle opettajansijaisuus. Vähät rahat pantiin yhteen.

Nykyiseen taloon Vilppulan maaseudulle yhteisö siirtyi 1985.

- Ilman Marttaa me emme nyt olisi tässä. Me olimme niin nuoria, että mikä tahansa päähänpisto olisi voinut pilata kaiken. Martta piti meidät oikeassa suunnassa, Riitta sanoo.

Merja Saarilehto on Väinölän keittiövastaava. "Puolet meistä on kasvissyöjiä. Osa välttää lihaa, mutta syö poroa", hän kertoo. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Päivä pimenee ja yhteisön väki palailee kotiin. Tällä hetkellä Väinölässä asuu 28 ihmistä, ja heillä on käytössään 16 autoa. Niitä tarvitaan, sillä moni käy töissä eri puolilla paikkakuntaa. Yhteisön oma työyhtymä tarjoaa siivous- ja maalauspalveluja.

Marja Leena Karvonen ja Pirjo Rautiainen ovat olleet siivouskeikalla yhdessä. Kahdestaan he siivosivat kahden vanhuksen kodit, yhden aamulla, toisen iltapäivällä. Heidänkin ansaitsemansa palkkiot maksetaan yhtymän tilille, koska Väinölän väki elää yhteistaloudessa. Lämmityskulut, sähköt ja ruokatarpeet maksetaan yhteiseltä tililtä.

Henkilökohtaisia menoja varten talossa on käteiskassa. Sieltä voi ottaa rahaa muun muassa hygieniatarvikkeisiin, harrastusmaksuihin, vaatehankintoihin sekä oman huoneen sisustamiseen tai vaikkapa television ja puhelimen hankintaan. Varsinaista kuukausisummaa ei ole määritelty.

- Meidän elämä perustuu keskinäiseen luottamukseen, Outi Jaakkola kuvaa.

Outi Jaakkola (vas.) ja Merja rakastavat Väinölän savusaunaa. Tänään he eivät aio avantoon. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Viime vuosina henkilökohtaisten tilien käyttö on yleistynyt, koska useampi jäsen on tullut eläkeikään, ja eläkkeet maksetaan henkilökohtaisille tileille. Eläkeläiset voivat halutessaan siirtää rahaa yhteistilille. Asukkaiden on myös mahdollista pitää henkilökohtaiset varansa erillään yhteisön varoista, jos vaikkapa perii omaisuutta.

- Näin mielenkiintoista elämäntapaa ei pystyisi mitenkään ylläpitämään asumalla yksin ja näin pienillä tuloilla, Riitta sanoo.

Ihan mutkatonta yhteistaloudessa eläminen ei ole, kertoo Jari Ronkainen. Hän työskentelee osuuskunnassa maalarina. Niitä töitä on enimmäkseen kesäkaudella. Silloin hän tekee kovasti ylitöitä, jotta ei tuntisi huonoa omatuntoa yhteiskassan käyttämisestä talvikaudella.

- Yhteisömme pitää taloudellista itsenäisyyttä merkittävänä tekijänä henkisenkin itsenäisyyden kasvussa, Jari sanoo.

Joskus joku on sinnitellyt pitkiä aikoja kuluttamatta melkein mitään, kun taas joku toinen on saattanut ostella reippaammin. Käytös on jokaisen omassa harkinnassa. Muutaman kerran, kun yhteisön varat ovat olleet vähissä, talousvastaavat ovat pyytäneet ihmisiä lykkäämään vähemmän tärkeitä hankintojaan.

Työttömyyskorvauksia tai sosiaalitukia yhteisön jäsenet eivät ole käyttäneet.

- Se on ollut meille periaatteellinen käytäntö, Seppo sanoo.

Kun Satulia Saarilehto 16-vuotiaana lähti lapsuudenkodistaan yhteisössä, hän oli varma, ettei ikinä palaa. Toisin kävi. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Arki Väinölässä on löytänyt uomansa, onhan sitä harjoiteltu jo 45 vuotta. Martta Horjander kuoli 2009. Sen jälkeen yhteisössä on jatkettu ilman keskushahmoa.

Alkuaikana asukkaista enemmistö oli miehiä, nykyään naisia on enemmän.

- Kun me ajattelemme ja olemme yhdessä, ihmisten tajunnat muodostavat yhteisen voimakentän, sanoo Reija Tähtinen.

Hän ryhtyi tovi sitten yhteisön yhden perustajajäsenen omaishoitajaksi. Mies olisi todennäköisesti saanut paikan laitoksestakin, mutta Reijan mielestä on selvää, että toisistaan huolehtimalla heidän henkensä pysyy voimissaan.

Varsinaisia sääntöjä yhteisössä on vähän. Pukeutua, harrastaa ja seurustella saa, miten itse haluaa, kunhan ei häiritse toisia. Yhteisössä on muotoutunut useita pariskuntia. Lapsia on syntynyt vuosien aikana neljä. Heistä yksi kaartaa nyt pakettiautolla pihaan. Hän on Satulia Saarilehto, 43.

- Kun 16-vuotiaana täältä lähdin, olin varma, etten ikinä palaa, Satulia tunnustaa.

Hän muistaa lapsuutensa vapaana, mutta myös ristiriitaisena. Koulussa häntä kiusattiin erikoisessa paikassa asumisesta, toisaalta kotona oli aina ympärillä välittäviä aikuisia. Satulia uskoo, että yhteisö on kasvattanut hänestä sosiaalisen tyypin, jonka on helppo tulla toimeen monenlaisissa porukoissa.

Satulian isä teki paljon maalauksia ja veistoksia. Pienestä asti Satulia oli porukan mukana kesäteatterinäytelmissä. Myöhemmin hän opiskeli itsensä lavastajaksi ja puvustajaksi.

Väinölässä vanhemman polven periaatteena on rajoittaa palkkatyön tekemistä, jotta aikaa ja voimavaroja jää myös henkisen ja kulttuurityön tekemiseen. Satulialle työ oli uran alkuvaiheessa kaikki kaikessa, kunnes hänelle puhkesi kemikaalialtistus, ja työntekoa oli pakko vähentää.

Satulian paluusta Väinölään on jo 20 vuotta. Hänen äitinsä oli päätöksestä niin hämmentynyt, että kysyi asiassa Martan kantaa. Tämä vakuutti äidin ja tyttären kyllä mahtuvan samaan taloon, kunhan äiti ei puutu tyttärensä elämään. Satulian mielestä se on hyvä yleisneuvo kaikkeen. Jos toisten tavoissa jokin ärsyttää, ärtymyksen tunteita voi käsitellä itse.

- Tällaisessa asumismuodossa moni asia toisissa ihmisissä voi ärsyttää. Itse en esimerkiksi ymmärrä, miksi jotkut käyttävät pyykkipoikia sisällä, sillä sisällä ei tuule.

Iltaruoka on korjattu pöydästä pois, ja on aika mennä saunaan. Se on yhteisön jokailtainen rituaali. Pimeässä saunassa otetaan löylyt, ja löylyn jälkeen peseydytään taivasalla jäälyhtyjen loisteessa. Nivelvaivaiset pistäytyvät avannossakin.

Yhteisön maakellarissa riittää kasvimaan satoa kesään asti. Satulia Saarilehto tietää, että jokaisen panosta tarvitaan. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Saunan jälkeen väki siirtyy yläkertaan viettämään temppeli-iltaa eli lukemaan ja keskustelemaan teosofisista teksteistä. Näin tehdään lähes jokaisena arki-iltana.

Tänään on Merjan vuoro lukea Ervastin vuonna 1908 kirjoittama teksti ja tulkita omin sanoin, mitä ajatuksia se hänessä herättää. Aiheena on muun muassa teosofian ja buddhalaisuuden suhteen pohdintaa.

Muut kuuntelevat vaiti. Moni piirtää tai kirjoittaa muistiinpanovihkoonsa. Marja Leena haluaa jakaa kokemuksensa päivän siivouskeikalta. Liikuttuneena hän kertoo seuranneensa vastasyntynyttä vauvaa äitinsä sylissä. Se toi hänen mieleensä Kaisa Peltolan psykologisen Häpeän alkemia -kirjan.

- Tilanne sai minut pohtimaan, miten varhain meidän luottamussuhteemme muihin alkaa muodostua. Ehkä jo kohdussa.

Keittiössä on vielä iltapalaa. Väinöläläiset höyläävät juustoa kotitekoisen rieskan päälle. Hyvin on yhteisökokeilu kantanut, monet alkuperäisjäsenet ovat edelleen mukana. Viime vuosina Väinölässä on vietetty useita hautajaisia. Uusia tulijoita ei ole näkynyt. Samanlainen tilanne on Suomen teosofisessa seurassa, jossa jäseniä on vain muutama sata, ja hekin ikääntyviä. Alkuvuodesta Väinölän väki ilahtui, kun Suonenjoelle syntyi uusi, teosofishenkinen yhteisö Luxia Gift of Life.

Oman yhteisön tulevaisuudesta kukaan ei tiedä. Toistaiseksi kukaan ei ole ehdottanut mainoskampanjaa nuoren polven houkuttelemiseksi. Sellainen ei olisi heistä oikein.

- Elämä kyllä ohjaa vakavat etsijät henkisten asioiden äärelle, Outi sanoo.

Satulia vitsailee ryhtyvänsä vielä omaishoitajaksi useammallekin mummolle, mutta hänen äitinsä Pirjo ei siitä innostu. Hän luottaa, että asiat jollakin tavalla järjestyvät.

Juttua varten on haastateltu myös tutkijatohtori Nina Kokkista Donner-instituutista sekä tutkimuskoordinaattori Jussi Sohlbergia Kirkon tutkimus ja koulutus -yksiköstä.

Juttu on julkaistu aiemmin helmikuussa 2023.

Lue lisää: Annika, 28, muutti pysyvästi laivaan puolisonsa kanssa - tältä näyttää 26 metriä pitkässä kodissa

Lue lisää: Riinan, 27, viisihenkisen perheen asumiskustannukset ovat vain 400 e/kk - kertoo, miksi vaihtoi 120-neliöisen kodin 52-neliöiseen taloon