Ilta Sanoma

Oliver kokee, että vammaisuus kaventaa seksiin ja erotiikkaan liittyviä mahdollisuuksia. Vuosien aikana hän on kuitenkin löytänyt tien seksuaalisen nautinnon saloihin. Nyt hän haluaa auttaa muita.

Oliver ei ole koskaan käynyt tapaillut naista tai ollut parisuhteessa.

Oliver ei ole koskaan käynyt tapaillut naista tai ollut parisuhteessa. Kuva: Helena Heiskanen

Sen päivän Oliver Lindqvist, 29, muistaa vieläkin.

Oliver oli 25-vuotias, kun hän pääsi harrastamaan seksiä ensimmäistä kertaa.

Kokemus kevensi mieltä, mutta myös lompakkoa. Seksikumppanina oli nimittäin maksullinen nainen.

Ennen kyseistä hetkeä Oliver ei ollut koskaan aiemmin kokenut naisen kosketusta - ellei äidin haleja lasketa.

Ei suudelmaa tai pientä hentoa hipaisua. Puhumattakaan muunlaisesta intiimistä kanssakäymisestä.

- Olisin luultavasti neitsyt yhä edelleen, jos en olisi ostanut seksiä. En sano tätä mitenkään katkerasti. Se on vaan fakta, hän pohtii.

Kaikki sai alkunsa, kun Oliver 20-vuotiaana rohkaistui seksuaalineuvojan juttusille.

Mielen sopukoissa oli jo pitkään myllertänyt hankalia tunteita, jotka olivat saaneet kasvuvoimansa samasta syystä: seksuaalisesta turhautumisesta. Turhaumaa synnytti jatkuva torjunta.

Oliver oli vielä tuolloin aktiivinen deittisovelluksissa. Yrittäessään viritellä keskustelua esimerkiksi Tinderissä, ei vastausta kuulunut toiselta osapuolelta usein ollenkaan.

Kasvotusten kommunikointi oli ystävällisempää, mutta toisen katse ja elekieli kertoivat jo alkukättelyssä, että tämä oli tässä. Treffeille ei olisi asiaa.

Henkinen pahoinvointi oli valtaisaa ja itsetunto pohjamudissa. Mieltä väritti vaikeimpina päivinä jopa masennuksensekaiset tunteet.

Seksuaalineuvoja kysyi Oliverilta, oliko hän koskaan ajatellut, että voisi ostaa seksiä.

- Tuolloin reagoin kysymykseen aika jyrkästi. Vastasin, että en hitossa ole ajatellut, Oliver muistelee.

- Ajatuksissani eli sitkeä mielikuva, että seksiä ostavat miehet ovat sellaisia, jotka kohtelevat naisia inhottavasti ja ovat muutenkin olemukseltaan kyseenalaisia. Pidin seksinostamista epäilyttävänä, likaisena ja jopa säälittävänä.

Muutaman vuoden asiaa pureskeltuaan ja luettuaan aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, ajatus alkoi kuitenkin saada uutta suuntaa.

Oliver on kiinnostunut seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvistä teemoista. Kirjahyllystä löytyy niin seksityötä kuin BDSM:ää käsittelevää kirjallisuutta.

Oliver on kiinnostunut seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvistä teemoista. Kirjahyllystä löytyy niin seksityötä kuin BDSM:ää käsittelevää kirjallisuutta. Kuva: Helena Heiskanen

Ehkä hän olikin ajatellut turhan mustavalkoisesti ja perustanut ajatuksiaan stereotyyppeihin, jotka olivat etenkin elokuvien muodostamia. Elokuvateollisuudessa seksin osto ja seksin myyminen kun harvoin esitetään huippuhommana vaan päinvastoin.

Lopulta hän päätti tarttua tuumasta toimeen ja sysätä omat henkilökohtaiset ennakkoluulonsa taka-alalle.

- Nyt jälkikäteen ajateltuna se oli elämäni parhaimpia päätöksiä. Siis se, että uskaltauduin ostamaan seksiä, Oliver sanoo.

- Elin ilman seksiä lähes 25 vuotta ellei sooloseksiä lasketa. Valehtelisin, jos väittäisin, ettei se vaikuttanut mielenterveyteeni.

Oliver on cp-vammainen. Hänen kohdallaan cp-vamma vaikuttaa etenkin jalkojen liikkuvuuteen. Suurimman osan ajasta hän istuu pyörätuolissa. Tarvittaessa pienten matkojen kävely onnistuu ilman pyörätuolia, mikäli on samalla mahdollista ottaa jostain tukea.

- Kyllä voin oman henkilökohtaisen kokemukseni kautta sanoa, että tämä mun pyörätuoli ja vamma vaikuttavat aika paljonkin siihen, miten naiset katsovat ja lähestyvät minua. Valitettavaa, mutta totta.

Oliverin mielestä kouluissa ei ole riittävästä laadukasta seksuaalikasvatusta.

Oliverin mielestä kouluissa ei ole riittävästä laadukasta seksuaalikasvatusta. Kuva: Helena Heiskanen

Oliverista tuntuu, että monien mielessä elää vääristynyt mielikuva siitä, että vammainen mies olisi esimerkiksi seksin saralla vähemmän taidokas kuin vammaton mies.

- Aina toisinaan on fiilis, että pyörätuoli vähentää maskuliinisuuttani ja seksikkyyttäni.

Oliver ei ole vielä tänä päivänäkään koskaan harrastanut seksiä muiden kuin seksityöntekijöiden kanssa.

- Ei se minua sinällään harmita, mutta toki olisi aika hieno tunne, jos joku joskus haluaisi minun kanssani intiimiä läheisyyttä ilman, että avaan vastapalvelukseksi lompakkoni.

Seksityöntekijä, jolle Oliver aikoinaan menetti neitsyytensä, on yhä edelleen läsnä Oliverin elämässä. Muita palveluntarjoajia Oliver ei oikeastaan edes tapaa. Toki joskus on ollut kokeiluja, mutta ne ovat jääneet kertaluontoisiksi.

CP-vamma (engl. cerebral palsy) johtuu vauriosta aivojen liikettä, tasapainoa ja asentoa säätelevissä osissa. Oireisiin vaikuttaa paitsi aivovaurion laajuus ja sijainti, mutta myös ajankohta, jolloin vaurio on syntynyt.

CP-vamma ei tarkoita kehitysvammaa. Osalla henkilöistä, joilla on CP-vamma, on myös kehitysvamma. CP-vammaan liittyy myös vaihtelevia liitännäisongelmia vaurion laajuudesta ja sijainnista riippuen.

CP-vammaan liittyvät ensisijaiset motoriset häiriöt ovat:

Asentoon, ryhtiin ja liikkeisiin vaikuttava poikkeava lihasjänteys

Tasapainon hallinnan ja koordinaation häiriöt

Heikentynyt lihasvoima

Tarkan motorisen kontrollin vaikeudet

Lähde: Duodecim

Oliverin asiakassuhde naisen kanssa on kestänyt jo neljä vuotta. He tapaavat aina silloin, kun nainen vierailee pääkaupunkiseudulla ja varaa käyttöönsä työtilan, jossa ottaa vastaan asiakkaita.

- Tapaisin häntä mielelläni useammin, mutta en voi omalta osaltani vaikuttaa asiaan. Menemme hänen aikataulujensa mukaan. Toinen syy liittyy rahaan. Minulla ei olisi varaa ostaa vaikka viikoittain seksiä.

Toisinaan on käynyt niin, että naisen varaama asunto on sijainnut rakennuksessa, jossa ei ole ollut hissiä. Toisin sanoen asuntoon ei ole päässyt kulkemaan pyörätuolilla.

Tällöin Oliverilla on ollut vain yksi vaihtoehto: jättää tapaaminen väliin.

Tilojen esteellisyys on muodostunut ongelmaksi muissakin tilanteissa. Esimerkiksi muutama vuosi sitten Oliver oli strippibaarissa. Hän seurasi muiden miesvieraiden joukossa tanssiesityksiä, kun yksi eroottisista tanssijoista lähestyi häntä. Tanssija kysyi, kiinnostaisiko Oliveria siirtyä klubin alakertaan viettämään kahdenkeskistä aikaa.

Oliverin vaatekaapeista löytyy kinkyhenkisiä asusteita. Musta on Oliverin lempiväri.

Oliverin vaatekaapeista löytyy kinkyhenkisiä asusteita. Musta on Oliverin lempiväri. Kuva: Helena Heiskanen

Oliver vastasi kutsuun myöntävästi. Olihan nainen kaiken puolin erittäin mukavan oloinen.

Hauskanpito loppui kuitenkin lyhyeen. Tovin kuluttua Oliver nimittäin huomasi, että alakertaan päästäkseen täytyisi kävellä kierreportaiden kautta, joissa ei ole kaidetta ollenkaan.

- Yhteiskunta on niin vahvasti rakentunut vammattomien ehdoilla. Tuntuu kieltämättä aika turhauttavalta ja epäreilulta, ettei voi tehdä asioita, joita kovasti haluaisi, Oliver sanoo.

- Toki se ei maailmaa kaada, jos ilta strippibaarissa jää kesken, mutta kun tällaisia kokemuksia kertyy elämän varrella jatkuvasti kaikenlaisissa ympäristöissä, niin kyllä se harmittaa, hän jatkaa.

Oliverin mielestä yksi syy siihen, miksi vammaisia ei huomioida, kun suunnitellaan eroottiseen ajanviettoon tarkoitettuja tilaratkaisuja on se, että vammaiset helposti nähdään "epäseksuaalisina ihmisinä".

- Tuo kuulostaa naurettavalta ja absurdilta, mutta niin se valitettavan usein tuntuu oman kokemukseni mukaan menevän. Tuntuu olevan yleistä ajatella, että vammattomilla ei ole samanlaisia haluja ja tarpeita kuin vammattomilla, Oliver pohtii.

Oliverilla on kokoelma miehille suunnattuja seksileluja.

Oliverilla on kokoelma miehille suunnattuja seksileluja. Kuva: Helena Heiskanen

Esimerkiksi elokuvissa vammainen ihminen harvemmin esitetään seksihurjastelijan tai naistennielijän roolissa. Samaten pornossa ei vammaisia nähdä juuri lainkaan. Tai jos nähdään, on vammainen tyypillisesti niin sanottu passiivinen makaaja eikä aktiivinen tekijä.

- Itse pystyn liikkumaan seksin aikana paljonkin ilman apua. Kykenen myös tarvittaessa ottamaan ohjat sen sijaan, että olisin vain toisen kosketuksen ja otteiden armoilla. Porno luo virheellistä ja yleistävää kuvaa vammaisista.

Oliver kuitenkin toteaa, että se on fakta, että joidenkin vamma on sen tasoinen, ettei juuri minkäänlainen oma-aloitteinen liikehdintä ole mahdollista. Hän nostaa esimerkkinä esiin neliraajahalvauksen.

- Minun vammani on sinällään aika pieni. Pystyn esimerkiksi harrastamaan sooloseksiä ilman apua. Kaikilla ei ole samanlaista mahdollisuutta, vaan ainoa keino on pyytää kosketusta tai apua toiselta.

Jos esimerkiksi vaikeasti vammainen pariskunta haluaa harrastaa keskenään seksiä, voivat he pyytää seksiin avustajan. Tällöin puhutaan avustetusta seksistä. Avustaja voi auttaa esimerkiksi oikeanlaisen rytmin ja liikkeen löytämisessä.

Oliver kokee, ettei hän itse pystyisi avustettuun seksiin. Hänestä tuntuisi epämukavalta, jos tilanteessa olisi läsnä ylimääräinen henkilö.

- Pidän sitä suurena etuoikeutena sitä, etten tarvitse henkilökohtaista avustajaa missään tilanteissa.

Oliver haluaa rohkaista seksityöntekijöitä ottamaan asiakkaiksi myös vammaisia.

Oliver haluaa rohkaista seksityöntekijöitä ottamaan asiakkaiksi myös vammaisia. Kuva: Helena Heiskanen

Kaiken muun lisäksi Oliver harrastaa burleskia. Tanssiessaan burleskia yleisön edessä, laittautuu Oliver perusteellisesti. Kokonaisuuden viimeistelee meikki.

Kaiken muun lisäksi Oliver harrastaa burleskia. Tanssiessaan burleskia yleisön edessä, laittautuu Oliver perusteellisesti. Kokonaisuuden viimeistelee meikki. Kuva: Helena Heiskanen

Oliver valmistui vuonna 2021 seksuaalikasvattajaksi. Hän intoutui opiskelemaan alaa, koska hän kokee, että lapset ja nuoret ansaitsevat nykyistä parempaa seksuaalikasvatusta.

Hän ajattelee, että etenkin vammaisten lasten ja nuorten seksuaalikasvatus on heikkoa niin kodeissa kuin kouluissa.

- Vanhemmat saattavat haluta suojella lastaan, koska pelkäävät hyväksikäyttöä tai ahdistuvat muutoin ajatuksesta, että oma lapsi olisi seksuaalisesti aktiivinen.

- Tällöin vanhemmat toimivat usein niin, ettei seksistä puhuta lainkaan ja kaikki siihen liittyvä suljetaan keskusteluista pois. Mielestäni puhumattomuudella vain vaikeutetaan tilannetta, Oliver toteaa.

Oliver on myös sitä mieltä, että koulujen seksuaalikasvatusmateriaali on kaukana monimuotoisesta yhä vielä tänä päivänäkin.

Opetusmateriaalissa seksiä ja seksuaalisuutta käsitellään lähinnä hetero-oletuksen kautta. Esimerkiksi kuvituspiirroksissa on todennäköisimmin isä ja äiti eikä kaksi äitiä.

Lisäksi seksuaalikasvatuksessa painottuvat Oliverin mielestä turhan usein kaikki muut seikat kuin nautinto. Nautinnosta tai sen saavuttamisesta ei puhuta, mutta sitäkin enemmän paasataan seksin vaaroista.

Kun puhe nautinnosta sivuutetaan, se voi luoda vääristyneitä käsityksiä, että nautinto olisi seksissä jotenkin toissijaista.

Oliver pohtii, että seksuaalikasvatuksen opetusmateriaalissa ongelmallista on myös se, että seksiä käsitellään hyvin yhdyntäkeskeisesti. Suuseksistä tai muista seksinmuodoista puhutaan vähäisesti.

Täten edistetään ja ylläpidetään kapeaa ymmärrystä siitä, mitä kaikkea seksi voi olla.

- Toisille seksi tarkoittaa hellää hipsuttelua tai vaikka suutelemista. Ei seksin edes tarvitse sisältää yhdyntää tai suuseksiä lainkaan, jos se ei tunnu omalta jutulta.

Vuonna 2021 Oliver perusti yrityksen, jonka tarkoituksena on edistää vammaisten ihmisten tietoisuutta ja mahdollisuuksia löytää nautinnon äärelle.

- Olen eräänlainen vammaisten seksipalveluiden konsultti. Opastan mistä ja miten voi löytää maksullista seksiä sekä samalla toimia lain mukaisesti.

- Kun jaan neuvoja, en saa mainita sivustoja tai seksityöntekijöitä nimeltä. Sen sijaan voin antaa yleisiä ohjeistuksia. Muutoin toiminta voitaisiin nähdä parituksena.

Oliver kokee, että moni vammainen saattaa olla samassa tilanteessa kuin hän itse aikoinaan oli. Ennen seksuaalineuvojan tapaamista Oliver ei ollut tullut ajatelleeksi, millä kaikilla tavoilla seksuaalista nautintoa olisi mahdollista löytää omaan elämään.

- Koen velvollisuudekseni avartaa ja auttaa muita. Nautinto kuuluu kaikille.

Oliverin burleskitanssi on sekoitus hienostunutta erotiikkaa ja rivompia liikkeitä. Tanssiessaan hän vetää ylleen mustat vaatteet, jotka eivät turhia peittele. Oliverilla on erityinen tanssitaiteilijanimi: Black Phoenix.

Oliverin burleskitanssi on sekoitus hienostunutta erotiikkaa ja rivompia liikkeitä. Tanssiessaan hän vetää ylleen mustat vaatteet, jotka eivät turhia peittele. Oliverilla on erityinen tanssitaiteilijanimi: Black Phoenix. Kuva: Helena Heiskanen

Lordi-yhtye on ollut Oliverin fanituksen kohde jo vuosien ajan.

Lordi-yhtye on ollut Oliverin fanituksen kohde jo vuosien ajan. Kuva: Helena Heiskanen

Oliverilla on intoa valistaa myös seksityöntekijöitä.

Oliver on nimittäin oman kokemuksen kautta huomannut, että vammainen asiakas saattaa eräällä tapaa pelottaa seksiä myyvää osapuolta.

- Pelkoa ja huolta saattaa herättää esimerkiksi se, miten pyörätuolissa istuvaa tai halvaantunutta ihmistä kosketaan.

Seksityöntekijällä, jonka kanssa Oliverilla on vakituinen asiakassuhde, on tausta hoitoalalla. Siksi hän on ensitapaamiselta lähtien osannut käsitellä Oliveria itsevarmasti.

Seksuaalikasvatusopintojen aikana Oliver piti harjoitustuntien muodossa koulutuksen seksityöntekijöille. Luennolla hän antoi vinkkejä, miten kohdata ja ottaa vastaan vammainen asiakas.

Koulutuksen päätteeksi hän sai paljon kiitteleviä kommentteja.

Oliver haaveilee, että voisi jonain päivä vetää aiheeseen pureutuvia laajoja luentoja ja täten kitkeä vammaisiin liittyviä ennakkoluuloja.

- Me vammaiset olemme seksinostajia ja ylipäätään ihmisiä siinä missä muutkin. Ei meitä kannata pelätä, hän kannustaa.

Oliver näkee tulevaisuutensa valoisana. Hän pysyy toiveikkaana myös sen suhteen, että rinnalle löytyy vielä jonain päivänä seurustelukumppani.

Oliver näkee tulevaisuutensa valoisana. Hän pysyy toiveikkaana myös sen suhteen, että rinnalle löytyy vielä jonain päivänä seurustelukumppani. Kuva: Helena Heiskanen

Mahdollisuus ostaa seksiä on tuonut paljon hyvää Oliverin elämään. Hän on päässyt nauttimaan useista hienoista hetkistä ja ylipäätään kokemaan sellaista, josta moni saa vaan haaveilla.

Historiasta löytyy esimerkiksi kolmenkimppakokeilu. Pitkäaikainen haave toteutui niin, että Oliverin ja hänen vakituisen palveluntarjoajan tapaamiselle tuli mukaan vielä toinen naispuolinen seksityöntekijä. Oliver oli siis kolmistaan kahden seksityöntekijän kanssa.

- Se oli unohtumatonta, Oliver muistelee.

Oliver kokee, että myös hänen itsevarmuutensa on noussut kohisten verrattuna vuosien takaiseen aikaan.

Itsevarmuuden nousuun on vaikuttanut kokonaisvaltainen henkinen kasvu, mutta myös seksuaalinen läheisyys, josta Oliver on saanut nauttia maksullisen seuralaisensa kanssa viimeisen neljän vuoden ajan.

- Nykyisin pidän itseäni komeana, hyvännäköisenä ja haluttavana. Olen ylpeästi oma itseni.

Oliver on toiveikas sen suhteen, että hän löytää vielä jonain päivänä rinnalleen elämänkumppanin Tällöin voisi myös olla, ettei hänen enää tarvitsisi maksaa seksistä ja läheisyydestä.

- Kyllähän se hienolta tuntuisi. En ole vielä kokenut aitoa romanttista rakkautta, mutta sen aika tulee varmasti vielä. Koskaan ei saa luopua toivosta.

Ilta Sanoma
mercredi 9 août 2023 22:15:00 Categories: Ilta Sanoma Seksi & Parisuhde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.