Sakari Oksa-Arffman oli mukana Ruotsin Kebnekaisella tapahtuneessa onnettomuudessa, joka vei kahden suomalaisen hengen. Tapahtumaan liittyy erikoisia asioita, joihin Oksa-Arffman on havahtunut vasta jälkikäteen.

Muutaman sentin kokoisia kiviä ropisi Sakari Oksa-Arffmanin niskaan Ruotsin Kebnekaise-vuoren jäätiköllä. Jostain, ehkä vähän edempää, kuului kiljuntaa.

Näkyvyys oli sumun vuoksi huononemassa. Pelotti.

23-vuotias Oksa-Arffman oli viiden hengen jääkiipeilyköysistössä neljäntenä. Hänen päälleen tippui vain pikkukiviä.

Köysistössä toisena ja kolmantena olleiden miehen ja naisen päälle vyöryi suurikokoinen kivenlohkare.

He saivat surmansa.

- Se iso kivi oli ollut siellä tuhansia vuosia. On maailman surkeinta tuuria, että se putosi juuri tuolloin, Oksa-Arffman kertoo.

Onnettomuus tapahtui 27.7.2010. Se on yhä Oksa-Arffmanin elämän surullisin päivä.

Tasan kymmenen vuotta myöhemmin, 27.7.2020 Oksa-Arffmanin elämässä tapahtui toinen ihme, jonka vuoksi kyseinen päivä on Oksa-Arffmanin elämän onnellisin päivä.

Taikauskoinen voisi sanoa, että tapauksilla on muutakin yhteistä kuin sama päivämäärä.

Sakari Oksa-Arffman jäätikön reunalla Kebnekaisella vuonna 2010. Kuva: Sakari Arffman

Sakari Oksa-Arffman suoritti varusmiespalveluksen Utin jääkärirykmentissä, jossa hän kouluttautui laskuvarjojääkäriksi.

Extreme-lajeista kuten kiipeilystä nauttinut mies halusi tutustua jäätikkökiipeilyyn. Kurssille osallistumisen kynnys oli pieni, sillä sellaisia järjesti Laskuvarjojääkärikilta, jonka jäsen Oksa-Arffman on.

Oksa-Arffman osallistui kurssille vuonna 2010. Sen toinen osa järjestettiin Kebnekaisella heinäkuun lopulla 2010.

- Ensin harjoiteltiin jäätiköllä olemista, joka on jo itsessään vaarallista. Lumen alla voi olla railoja, joihin pudota, Oksa-Arffman kertoo.

Railot tulivat esille , kun lämpimät olosuhteet sulattivat lunta niiden päältä.

Olosuhteet ennen varsinaista kiipeilypäivää olivat moitteettomat, jopa kesäisen lämpimät. Kuva: Sakari Arffman

Neljäntenä leiripäivänä leiriläisistä koottiin halukkaiden ja kyvykkäiden joukko, joiden oli tarkoitus kokeilla hieman haastavampaa kiipeilyä 350 metriä korkealla Pallins korridor -lumijääseinämällä Storglaciären-jäätiköllä. Oksa-Arffman ja kaksi hänen hyvää ystäväänsä ilmoittautuivat halukkaiksi. Mukaan lähti kouluttaja sekä kaksi muuta leiriläistä, Oksa-Arffmanille ennalta tuntemattomat vuonna 1987 syntynyt nainen ja vuonna 1982 syntynyt mies.

Tunnelma oli rento, vaikka ilmassa oli pientä jännitystä. Vain kuukautta aiemmin ruotsalainen mies oli pudonnut samalla vuorella 400 metrin matkan kuolemaansa.

Heille ei kuitenkaan kävisi mitään. Mukana oli kuitenkin kokenut kouluttaja.

Sakari Oksa-Arffman suoritti jäätikkökurssin ensimmäisen osan Olhavalla yhdessä vaimonsa kanssa. Vaimo ei kuitenkaan lähtenyt mukaan Kebnekaiselle. Kuva: Sakari Arffman

Porukka nousi leiristä muutaman sadan metrin päähän lumijääseinämän juurelle. Oksa-Arffman todisti siellä merkillisen näyn. Jäätikön päällä makasi vaaleanpunainen kaunis kukka. Miten ja mistä se oli lennähtänyt paikkaan, jossa on vain lunta, jäätä ja kiveä? Harmaa keli korosti kukan mystisyyttä.

Kukka sai Oksa-Arffmanin hyräilemään silloisen suosikkiartistinsa Elastisen kappaletta Ote. "Siellä täällä asfaltin välistä kasvaa kukka, joka susta muistuttaa", hän lauloi ja ajatteli lämpimästi kotona olevaa vaimoaan. Pian nähtäisiin jälleen.

Tämän pienen hetken aikana samassa kiipeilyköydessä Oksa-Arffmanin etupuolella olleet henkilöt talsivat eteenpäin paikalle, josta varsinaisen jäätikkökiipeilyn oli tarkoitus alkaa.

Juuri silloin rinteeltä alkoi vyöryä kiviä seurueen päälle. Vyöryn syynä saattoivat olla olosuhteet, jotka olivat sulattaneet lunta leiripäivien aikana.

- Mutta miten voi olla, että juuri sillä sekunnilla se iso kivi putosi? Oksa-Arffman kysyy.

Kelistä johtuen Oksa-Arffman ei nähnyt, kun kivi putosi hänen edellään olleiden kiipeilijöiden päälle. Mies kertoo, kuinka kiven väistänyt kouluttaja tarkasti tilanteen ja totesi välittömästi, että kiven alle jääneet kiipeilijät, vuonna -87 syntynyt nainen ja vuonna -82 syntynyt mies, olivat kuolleet.

Vasta jälkikäteen Oksa-Arffman tajusi, kuinka lähellä kuolemaa oli ollut.

- Jos en olisi pysähtynyt katsomaan kukkaa, minäkin olisin voinut menettää henkeni, Oksa-Arffman sanoo vakavalla äänellä.

Oksa-Arffmanin mukaan kouluttaja irrotti menehtyneet köysistöstä. Leiriin palattuaan kouluttajat ilmoittivat satelliittipuhelimella tapaturmasta viranomaisille.

IS kertoi turmasta 28.7.2010. - He olivat rohkeita, reippaita ja hyväkuntoisia ihmisiä. Äärimmäisen valitettava tapaus ja synkkä päivä, Laskuvarjokillan erätoiminnasta vastannut Jouni Rajala kommentoi tuolloin Ilta-Sanomille. Kuva: IS

Oksa-Arffman kertoo pysyneensä yllättävän rauhallisena, vaikka olo oli täysin epätodellinen.

- Minulla on sellainen mielikuva, että heidät jouduttiin jättämään sinne. He olivat kai kiven alla niin, ettemme olisi pystyneet siirtämään heitä. Se oli kaikista järkyttävintä. Mietin, että voiko ihmisiä vain jättää sinne, hän sanoo.

- Leirissä sitä ajatteli, että ei helvetti, tuolla ne tyypit makaa. Se oli aika brutaalia.

Svenska Dagsbladetin mukaan uhrit onnistuttiin hakemaan pois vuorelta vielä saman illan aikana.

Myöhemmin samana vuonna Laskuvarjojääkärikilta järjesti jäätikkökurssin kolmannen ja viimeisen leirin Italian ja Ranskan rajalla sijaitsevalla Mont Blanc -vuorella.

Oksa-Arffman jätti leirin väliin.

Fakta

Kiirunan kunnassa Pohjois-Ruotsissa sijaitseva Kebnekaise on Ruotsin korkein tunturi tai vuori. Sen huippu on 2?094 metrin korkeudessa.

Kebnekaise on suosittu vaelluskohde. Sen huipulle on pahimmillaan jopa jonoa. Koronavuonna 2020 huipulla kävi noin 14?000 henkilöä. Sveriges Radio kertoi vuonna 2021, että kiipeilijät ja vaeltajat ovat jättäneet jälkeensä häiritsevän suuren määrän jätöksiä ja wc-paperia.

Kebnekaisella on viimeksi tapahtunut kuolemaan johtanut onnettomuus helmikuussa 2023. Tuolloin 23-vuotias ruotsalaissotilas jäi harjoituksen yhteydessä etelärinteellä tapahtuneen lumivyöryn alle.

Onnettomuus ja läheltä piti -tilanne muuttivat Oksa-Arffmania - mutta oikeastaan vain hyvällä tavalla. Arjen vastoinkäymisiin osasi suhtautua rennommin mielin. Lisäksi kokemus siitä, että elämä voi loppua milloin tahansa, lisäsi rohkeutta toteuttaa unelmia.

Pian Kebnekaisen jälkeen Oksa-Arffman perusti aidoista materiaaleista, kuten puusta taikka poronnahasta puhelimien suojakuoria valmistavan Lastu-yhtiön, jonka toimitusjohtajana hän yhä toimii.

Kaiken piti olla hyvin. Unelmissa siinsi lapsiperhearki yhdessä vaimon kanssa.

Kului vuosi, toinen, kolmas. Lasta ei kuulunut hedelmöityshoidoista huolimatta. Alituinen surumielisyys oli vahvasti läsnä.

Pariskunta oli muuttanut Jyväskylästä takaisin Ouluun. Lapsihaaveet alkoivat olla kuopattuina. Pari päätti siirtää vielä viimeisen alkion, joka Jyväskylän klinikalla oli jäljellä ja yrittää loppuun asti.

- Se alkio oli ollut siellä vuoden. Ajateltiin, että eihän siitäkään mitään tule, Oksa-Arffman sanoo.

Sakari Oksa-Arffman ei ole jääkiipeillyt Kebnekaisen tapahtumien jälkeen. Kuva: Sakari Arffman

Kävi ihme.

- Siitä alkiosta meidän esikoinen sitten syntyi, Oksa-Arffman sanoo.

Tytär syntyi 27. heinäkuuta 2020 - tasan kymmenen vuotta Kebnekaisen onnettomuuden jälkeen.

Onnettomuuden, jonka uhriksi hän olisi voinut joutua, jos ei olisi jäänyt kummastelemaan jäätikölle ilmestynyttä kukkaa ja uppoutumaan ajatuksiin vaimostaan.

Oksa-Arffman huomasi vasta pari vuotta tyttären syntymän jälkeen, että kyse oli samasta päivämäärästä. Havainto pysäytti.

- Olen miettinyt, että oliko se vuorella ollut kukka jokin enne. En ole kovin taikauskoinen, mutta eihän näistä tiedä. Mutta niin se on, että tuona päivämääränä on tapahtunut elämäni synkin ja onnellisin päivä, Oksa-Arffman sanoo.

Onni sai jatkoa puolisentoista vuotta myöhemmin. Silloin Oksa-Arffmanin perhe täydentyi kaksospojilla.

- He saivat alkunsa hämmentävästi ilman mitään hoitoja. Ajattele, Arffman sanoo.

Edelleen, yli 13 vuotta onnettomuuden jälkeen, Oksa-Arffman huomaa toisinaan ajattelevansa, kuinka lähellä oman elämän päättyminen oli.

Yksi jäätiköiden riskitekijöistä ovat lumen alla olevat railot, joilla voi olla syvyyttä jopa kymmeniä metrejä. Kuva: Sakari Arffman

Pahimmilta traumoilta Oksa-Arffman säästyi, koska hän ei nähnyt kiven alle joutuneita ihmisiä ja koska hän ja ystävänsä säilyivät tilanteessa vammoitta.

- Vuoria ja luontoa yleensä kannattaa kunnioittaa ja olla nöyrä niiden edessä, Oksa-Arffman muistuttaa.

Traumojen sijaan Oksa-Arffman on saanut kokemuksesta tietynlaista voimaa. Hän ei usko, että olisi pystynyt käsittelemään lapsettomuushaasteita yhtä hyvin ilman tällaista kokemusta.

- Pystyin myös olemaan vaimon tukena, mikä oli tärkeää. Tällaiset kokemukset ehkä kovettavat, mutta joskus se on vain hyvä asia.