Ilta Sanoma

Rosanna Kuljun arki on ollut hektistä, kun hän palasi Selviytyjät Suomi -kuvauksista.

Rosanna Kuljun arki on ollut hektistä, kun hän palasi Selviytyjät Suomi -kuvauksista. Kuva: Terhi Ylimäinen

Rosanna Kulju toivoo kovasti omaa perhettä. Hän kertoo IS:lle, että aihe on todella paljon mielessä.

Mediapersoona Rosanna Kulju, 31, nauttii sinkkukesästään täysillä. Tämä on ensimmäinen sellainen moneen vuoteen, ja Kulju toivoo sen olevan myös viimeinen.

Alkuviikko saattaa kulua joogaretriitillä tai terapiatalossa ja viikonloput aamuun asti juhlien.

-?Nyt kesä mennään tampaten niin paljon, kun jaksaa. Syksyllä palaan sitten takaisin mummorutiineihin ja menen iltaisin yhdeksältä nukkumaan, Kulju kertoo nauraen IS:lle.

Kulju erosi viimeisimmästä parisuhteestaan keväällä. Jälkeenpäin hän analysoi asiaa niin, että tiesi jo viime syksynä alitajunnassaan, että suhde tulee päättymään. Nyt hän ajattelee, että kaikki meni niin kuin piti.

-?Surullista, että meillä oli erilaiset tavoitteet elämässä, mutta elämä jatkuu.

Kulju ei koe paineita kumppanin löytämisestä. Hän on tehnyt päätöksen, että tämä kesä mennään näin. Sinkkuudessa vapaus on ihanaa, mutta hän pitää silmät avoinna koko ajan.

-?Olen vähän hihhuli ja ajattelen, että kun asioiden on tarkoitus tapahtua, ne tipahtaa syliin. Niin on tähänkin asti mennyt, Kulju pohtii.

Kulju haaveilee omasta lapsesta. Hän ei ajattele, että miehen löytäminen olisi ainoa keino. Nykyään vaihtoehtoja on paljon.

-?Se on syy miksi en stressaa, koska tiedän, että nykymaailmassa on paljon muitakin mahdollisuuksia saada lapsi ja olla perhe.

Rosanna Kulju täyttää pian 32 vuotta.

Rosanna Kulju täyttää pian 32 vuotta. Kuva: Terhi Ylimäinen

Ajoittain hän kokee, että asialla olisi kiire. Ympärillä olevat ihmiset menevät naimisiin, jotkut jo toista kertaa, ja saavat lapsia.

-?Sehän on vaan kylmä fakta, että 35 ikävuoden jälkeen naisen hedelmällisyys laskee kuin lehmän häntä. Siksi en haluaisi enää hirveästi odottaa.

Kuljun omat vanhemmat saivat hänet nuorina. Heidän perheessään on viisi lasta, joista Kulju on ensimmäinen.

Kulju kertoo, että hän on kokenut tervettä kateutta, kun ystävät ympärillä ovat saaneet lapsia. Hän on puhunut siitä suoraan ystävälleen Janna Juulia Vuorelalle, jonka lapsen kummitäti Kulju on. Hän kutsuu perhettä varaperheekseen.

-?Olen kiitollinen, että olen saanut viettää paljon aikaa kummityttöni kanssa. Oma perheeni asuu kuitenkin 800 kilometrin päässä.

Vaikka Kulju on eronnut monesti, hän ei suostu olemaan kyyninen rakkautta kohtaan. Hän uskoo edelleen tosirakkauteen. Ihmiset pitää pystyä päästämään lähelle, muuten rakkauden löytäminen on mahdotonta.

Eroista huolimatta Rosanna ei suostu olemaan kyyninen rakkautta kohtaan.

Eroista huolimatta Rosanna ei suostu olemaan kyyninen rakkautta kohtaan. Kuva: Terhi Ylimäinen

-?Ihmisille täytyy antaa mahdollisuus. Jos joku on joskus tehnyt paskasti, se tarkoittaa, että sillä ihmisellä on luultavasti itsensä kanssa käsittelemättömiä ongelmia.

-?Mieluummin otan turpaan näissä asioissa mutta ainakin olen uskaltanut yrittää.

Kulju ei pidä deittailua työläänä. Kun oikea ihminen sattuu kohdalle, asiat vain loksahtavat paikoilleen. Tutustuminen ei tunnu silloin väkinäiseltä.

Energioiden kohtaaminen ja karisma ovat tärkeimpiä. Ykkösarvonaan Kulju pitää lojaalisuutta.

-?Rakkaus on sitä, kun kaksi ihmistä päättää rakastaa toisiaan. Kun tulee vaikeita hetkiä, se on se päätös, jonka täytyy pitää silloinkin.

Ekstrovertiksi itsensä mieltävä Kulju kokee ironisesti, että olisi kiusallista mennä tuntemattoman kanssa treffeille esimerkiksi syömään.

Hän paljastaa, että kaksi edellistä kumppania löytyi Leviltä. Nuorena hän työskenteli siellä ja edelleen siellä tulee vierailtua vuosittain.

Kulju ei halua, että parisuhde lopettaisi seikkailun.

Kulju ei halua, että parisuhde lopettaisi seikkailun. Kuva: Terhi Ylimäinen

Rosanna Kulju toivoo, että seuraava parisuhde olisi se viimeinen. Hän haaveilee menevänsä naimisiin vain kerran. Hän haluaisi kuitenkin, että seikkailu elämässä jatkuisi myös parisuhteessa.

-?Tykkään jakaa kaiken jonkun kanssa! Haluan istua ravintolassakin mieluummin vieressä kuin vastapäätä, jotta voimme nähdä samat asiat.

Nyt kun parisuhdetta ei ole, ystävät ovat täyttäneet aukkoa. Kulju viestittää ystävilleen paljon. Samalla on kuitenkin ollut aikaa opetella olemaan yksin.

Hän kertoo olevansa horoskooppi-ihminen. Leijonana hän kysyy nopeasti potentiaalisen kumppanin horoskooppia.

-?Jousimies tai oinas, muiden ei tarvitse edes lähestyä, Kulju nauraa.

Yksi asia on Kuljulle heti "red flag", eli "varoitusmerkki".

-?En voi sietää pessimistejä. Voit olla vaikka kuinka ihana, mutta jos lasi on aina puoliksi tyhjä niin ei tule kanssani toimeen pitkässä juoksussa, hän sanoo.

Tänä päivänä Kulju kokee olevansa aivan eri ihminen kuin kaksi vuotta sitten. Hän on viettänyt paljon aikaa terapiassa, mikä on auttanut paljon. Terapia on antanut paljon uusia työkaluja. Myös jooga on ollut Kuljulle toimiva keino pysähtyä pohtiakseen omia tunteitaan.

-?Kaiken kontrollointi on jäänyt pois, enkä stressaa enää asioita niin paljon etukäteen. En voi olettaa, että ihmiset osaavat lukea ajatuksiani. Tunteet täytyy osata sanoittaa.

Viime kesänä Kulju otti masennuksesta parantumisen enemmän suorittamisena. Hän luki kasan self-care-kirjoja ja kokeili kaikenlaisia konsteja, kuten kristalleja rintaliiveissä. Sitten hän tajusi, että ehkä se ei ollutkaan se juttu.

-?Ihminen ei ole koskaan valmis. Tajusin, että minun ei tarvitse työstää tätä nyt heti valmiiksi.

Jooga on ollut merkittävä tekijä mielenterveyden hyväksi.

Jooga on ollut merkittävä tekijä mielenterveyden hyväksi. Kuva: Terhi Ylimäinen

Kulju on oppinut armoa itseään ja muita kohtaan. Hän on ollut pitkään tunteiden kanssa hyvin vuoristorata-ihminen, joka ajatteli, että kaikki tai ei mitään. Nyt hän on oppinut hölläämään.

-?Tunteet ovat kuin pilvi taivaalla, jossain vaiheessa se lähtee pois.

Masennusjakson jälkeen hän oivalsi, että jokaisella on omat huolet kannettavanaan elämässä.

-?Paskan määrä on vakio, se tulee vaan erilaisissa paketeissa pitkin elämää meille kaikille.

Ulkonäköpaineita Kulju koki vuoden 2015 Miss Helsinki -kilpailun voiton jälkeen. Nykyään hän osaa katsoa pois. Hän uskoo lappilaisten juurten pitävän jalat maassa.

-?Se ei ole tärkeää minulle, että ihmiset pitäisivät minua kauniina. Mieluummin haluaisin persoonani herättävän ajatuksia.

Kuljulla on aina ollut suhteellisen terve itsetunto. Aikoinaan hänen leukaansa ja otsaansa haukuttiin isoiksi, ja hän alkoi itsekin kuvittelemaan niin.

-?En ota enää henkilökohtaisesti asioita ihmiseltä, joka ei tunne minua.

-?En piilottele asioita, mitä olen tehnyt. Nuorena hain silikonirinnat, nykyään käyn ylläpitävästi laittamaan otsaan botuliinia.

Jos Kulju nyt saisi valita, ei hän hakisi silikoneja. Nuorena hän kuvitteli tarvitsevansa ne ja paljon muutakin. Nyt tilanne on toinen.

-?Maailma oli erilainen. 32-vuotias Rosanna ei ajattele samalla tavalla kuin 18-vuotias.

Rosanna Kulju voitti Miss Helsinki kilpailun vuonna 2015.

Rosanna Kulju voitti Miss Helsinki kilpailun vuonna 2015. Kuva: Terhi Ylimäinen

Hiukset: Jesse Rasinmäki. Meikki: Ida Jokikunnas. Vaatteet: Bubbleroom, Ferrer, Louis Vuitton.

Ilta Sanoma
jeudi 27 juillet 2023 09:45:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.