Kuva: Louis-Michel van Loo, Claudio Coello, Diego Velázquez, Juan Carreño de Miranda, Colourbox

Habsburgien mahtisuvun kuningas Kaarle II kärsi koko elämänsä sisäsiittoisuuden aiheuttamista seurauksista, kuten pitkulaisesta leuasta. Kun kuningas kuoli 39-vuotiaana, paljasti ruumiinavaus järkyttäviä seikkoja hänen terveydestään.

Noiduttu. Kuninkaan täytyy olla noiduttu.

Näin kuuluisaan eurooppalaiseen Habsburg-hallitsijasukuun kuulunutta espanjalaista kuningasta Kaarle II:ta kuvailtiin 1600-luvun loppupuolella. Mielikuva johtui kuninkaan radikaalisti ulkonevasta leuasta, lukuisista fyysisistä ongelmista sekä erityisesti lohduttomasta lisääntymiskyvyttömyydestä, joka aiheutti hoville harmaita hiuksia.

Todellisuudessa Kaarlea ei oltu tietenkään noiduttu. Sen sijaan hän kärsi sukunsa sisäsiittoisuuden rajuista seurauksista, jotka aiheuttivat lopulta nykykäsityksen mukaan koko Habsburgien sukulinjan sammumisen.

Kuningas syntyi Madridissa vuonna 1661. Hän oli syntyessään pienikokoinen ja heiveröinen, sillä geneettiset lähtökohdat olivat hurjat. Habsurgit olivat 200 vuoden ajan halunneet jatkaa ja varjella sukupolvesta toiseen "arvokkaita kuninkaallisia geenejään". Suku oli niin sisäsiittoinen, että Kaarlen kahdeksan isovanhempaa periytyivät kaikki kahdesta samasta henkilöstä.

Myös Kaarlen omat vanhemmat olivat toisilleen lähisukulaisia, sillä isä, kuningas Filip IV, meni naimisiin sisarentyttärensä Maria Annan (tunnettiin myös nimellä Mariana) kanssa.

Habsburgien suvussa ei karsastettu lähisukulaisia. Kaarle II:n isä Filip IV meni naimisiin sisarentyttärensä kanssa. Kuva: Diego Velázquez

Lapsuus oli haastava. Kaarle oppi puhumaan vasta 4-vuotiaana, ja joidenkin perimätietojen mukaan hän lähti kävelemään vasta 8-vuotiaana. Hän sairasti tuhkarokot, isorokot ja vihurirokot. Moni uskoi, ettei Kaarle selviäisi aikuisuuteen asti sairastelunsa ja vajavaisuuksien takia.

Kaarle kuitenkin kasvoi, mutta hänen piirteensä herättivät koko ajan enemmän huomiota. Hänen kuvailtiin olevan "fyysisesti kyvytön, henkisesti jälkeenjäänyt ja epämuodostunut". Hänen kallonsa oli tavallista pidempi ja kasvot lytyssä.

Silmiinpistävin piirre kuninkaassa olivat hänen kasvonsa ja "Habsburgien leuka".

Kaarle II:n ulkoiset piirteet pistivät silmään. Erityisesti vaikeuksia tuotti hänen raju alapurentansa ja alikehittynyt yläleukansa. Kuva: Luca Giordano

Leuan taru juontaa juurensa tiettävästi aina vuoteen 1516 asti, jolloin ensimmäinen Habsburg-suvun hallitsija Kaarle V saapui Espanjaan. Jo hänellä oli vaikeuksia sulkea suutaan kunnolla alapurentansa vuoksi. Yhden rohkean kerrotaan huutaneen hänelle "teidän kuninkaallinen korkeutenne, sulkekaa suunne! Kärpäset tässä maassa ovat erittäin röyhkeitä".

Ulkoneva leuka aiheutti myös Kaarle II:lle hirvittäviä purentaongelmia, koska kuninkaan alaleuka oli paljon pidempi kuin yläleuka. Tiettävästi Kaarlen oli lähes mahdotonta syödä normaalisti, ja pureskeleminen oli tuskan takana.

Hän päätyikin pakon edessä usein nielemään ruokansa lähes pureksimatta, mikä aiheutti hänelle tuskaisia vatsakipuja ja ruuansulatusvaivoja.

Lisäksi Kaarlen kieli oli niin massiivinen, että hänen puheestaan oli hankala saada selvää. Tästä aiheutui myös kiusallinen seuraus, sillä Kaarle kuolasi tahattomasti puhuessaan.

Haastavaksi Kaarlen lapsuuden ja nuoruuden teki myös se, että hän oli vain 3-vuotias, kun hänen isänsä kuoli. Tämä tarkoitti kruunun periytymistä Kaarlelle. Äiti Maria Anna toimi poikansa sijaishallitsijana aina siihen asti, kunnes Kaarle julistettiin 14-vuotiaana täysi-ikäiseksi. Kaarlen vajavaisuuksien vuoksi hovissa päätettiin, että hallitsijana toimisi kuitenkin Kaarlen velipuoli John Joseph (John Joseph of Austria).

Tilanne vaati voimakasta johtajaa, sillä Habsburgien suku hallitsi useita maita. Parhaimmillaan suku piti hallussaan suurta osaa Eurooppaa: Itävaltaa, Saksaa, Espanjaa, Alankomaita, Napolia, Unkaria, Kroatiaa ja Böömiä. Habsburgien suku oli jakautunut Espanjaan ja Itävaltaan, ja eri sukuhaarat hallitsivat hieman eri osia Eurooppaa.

Vaikutti siltä, että Kaarlen velipuoli osasi hommansa Etelä-Euroopassa toisin kuin nuori ja vajavainen Kaarle. Velipuoli toimi hallitsijana aina vuoteen 1679 asti, jolloin hän kuoli. Kaarle oli tuolloin 18-vuotias. Poikaansa suojeleva äiti Maria Anna tarttui jälleen ohjaksiin.

Kaarle II:n äiti Maria Anna toimi isona tukena pojalleen, joka oli aikalaistietojen mukaan "henkisesti ja fyysisesti vajavainen". Kuva: Claudio Coello

Hovissa tuskastuttiin tilanteeseen. Kaarlesta ei ollut hallitsijaksi, mutta pojan eli perijän tuottaminen oli Kaarlen tärkein tehtävä. Kaarlelle järjestettiin avioliitto ranskalaisen prinsessan Marie Louise d'Orléansin kanssa. Kaarle ihastui naiseen kovasti, mutta lasta he eivät saaneet.

10 vuoden lapsettoman avioliiton jälkeen Marie Louise masentui syvästi. Hänen kerrotaan lihoneen ja vetäytyneen omiin oloihinsa. Pian hän putosi hevosen selästä ja kuoli.

Vaimon kuolema oli kova paikka Kaarlelle, mutta hänelle järjestettiin jo pikavauhtia toista avioliittoa perijän toivossa. Uusi vaimo oli Maria Anna von Pfalz-Neuburg. Lapsia ei syntynyt tähänkään liittoon, mutta Maria Anna von Pfalz-Neuburg alkoi hallita maata yhdessä Kaarlen äidin kanssa.

Kaarlen ensimmäinen vaimo oli Marie-Louise d'Orléans. Kuva: Louis Ferdinand Elle vanhempi

Kaarle ei onnistunut saamaan jälkeläisiä toisen vaimonsa Marie-Anne de Neubourginkaan kanssa. Kuva: Basque Museum in Bayonne/Robert Gabriel Gence

Tilanne oli epätoivoinen, ja kuningasta yritettiin hoitaa monin tavoin. Papit jopa suorittivat hänelle erilaisia puhdistusrituaaleja, sillä kuninkaan uskottiin olevan noiduttu tai kirottu, mistä juontaa juurensa myös hänen espanjalainen liikanimensä El Hechizado (noiduttu).

35-vuotiaana Kaarlen oli vaikea syödä, hän kärsi lukuisista terveysongelmista, hän oli lapseton, täysin kalju ja sai usein epileptisiä kohtauksia. Hänen oli vaikea seistä suorassa selkärankaongelmiensa vuoksi, joten hän tukeutui usein pöytiin ja seiniin.

Lisäksi Kaarle sai huhujen mukaan "hulluuskohtauksia". Erään kerran hänen väitetään vaatineen raivonpuuskan vallassa, että hänen kuolleet sukulaisensa kaivetaan haudoista ylös, jotta hän voi katsoa heitä suoraan silmiin.

Kuolema koitti lopulta Kaarlelle Madridissa marraskuussa 1700. Kaarle oli 39-vuotias.

Vaikka Kaarlen kärsimys oli nähtävillä päälle päin, paljasti monisairaan kuninkaan ruumiinavaus hirvittäviä yksityiskohtia hänen terveytensä todellisesta tilasta.

Kuninkaan keho oli mädäntynyt sisältä päin. Hänessä ei ollut "tippaakaan verta". Hänen sydämensä oli "pippurin kokoinen", hänen keuhkonsa "syöpyneet" ja pää "täynnä vettä".

Lisääntymiskyvyttömyydelle löytyi myös syy. Kaarlella oli ainoastaan yksi kives. Se oli "musta kuin hiili".

Kaarle II eli olosuhteisiin ja terveyteensä nähden verrattain pitkän elämän, sillä hän kuoli 39-vuotiaana. Kuva: Juan Carreño de Miranda

Ilman perijää kuolleen Kaarlen kohtalo oli katastrofi Espanjalle. Habsburgien Espanjan-suku sammuisi.

Kaarle oli määrännyt kuolinvuoteellaan testamentissaan seuraavaksi hallitsijaksi Filip V:n, ranskalaisen kuninkaan Ludvig XIV:n lapsenlapsen. Englanti, Alankomaat ja Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta eivät pitäneet ajatuksesta, että Ranska saisi niin suuren vallan Euroopassa.

Tilanteella oli massiiviset seuraukset, sillä Espanja ja iso osa Eurooppaa ajautuivat puolen vuoden kuluttua perimyssotaan, jossa kiisteltiin kruunun periytymisestä.

Laajamittainen sota kesti lopulta aina vuoteen 1714 asti. Lopputulos oli, että Ranskan Bourbon-suku valtasi Espanjan ja Filip V sai kuin saikin päähänsä Espanjan kruunun.

Habsburgien taru oli 1700-luvun alussa kokonaisvaltaisesti lopussa, sillä myös Itävallan Habsburg-suku sammui mieslinjaltaan Kaarle VI:n kuollessa 1740 ilman poikaa. Tilanne johti toiseen massiiviseen perimyssotaan. Sodan seurauksena valtaistuimelle nousi Kaarlen tytär Maria Teresia, jota kutsutaan usein "viimeiseksi aidoksi Habsburgiksi". Maria Teresia hallitsi menestyksekkäästi 40 vuotta ja keräsi mainetta Euroopan poliittisena voimahahmona.

Myöhemmissä tutkimuksissa on paljastunut, että Habsburgien ja erityisesti Kaarle II:n rajut terveysongelmat kiteytyivät todennäköisesti kahteen sisäsiittoisuudesta johtuneeseen geenihäiriöön. Toinen geeneistä säätelee hormonitasapainoa, joten geenihäiriö aiheuttaa lihasheikkoutta, hedelmättömyyttä, impotenssia ja ruuansulatusongelmia. Toinen geenihäiriö johtui mutaatiosta kahdessa geenissä, jotka voivat pahimmillaan aiheuttaa veristä virtsaa, luusto-ongelmia ja epänormaalin kokoisen pään.

Vuonna 2019 uutisoitiin tuoreesta tutkimuksesta, joka paljasti sen, mitä oli jo aiemmin arveltu.

- Pystyimme näyttämään ensimmäistä kertaa, että sisäsiittoisuudella ja Habsburgien leualla on aivan selvä yhteys, Santiago de Compostelan yliopiston professori Roman Vilas kertoi medialle.

Tutkijoiden mukaan Habsburgien mahtisuku toimi mainiona "ihmislaboratoriona", koska heidän sisäsiittoisuutensa oli niin poikkeuksellisen suurta. Tutkimukseen osallistui kymmenen kasvokirurgiaan erikoistunutta kirurgia, jotka tutkivat kymmeniä muotokuvia Habsburgien suvusta.

Suuressa tutkimuksessa paljastui, että osa suvun jäsenistä kärsi enemmän pitkulaisesta leuasta, hallitsevan kokoisesta alahuulesta ja roikkuvasta nenänpäästä, toiset taas yläleuan kehittymättömyydestä. Sukuun vuonna 1477 naineella Marialla (Burgundi) ei ollut näitä piirteitä, mutta sen sijaan Kaarlen isän Filip IV:n kasvoista näkyi Habsburgien leuka selkeämmin kuin muilla.

Yläleuan kehittymättömyydestä sen sijaan kärsi tutkijoiden mukaan eniten viisi perheenjäsentä: Saksan kuningas Maksimilian I, hänen tyttärensä Margareeta Itävaltalainen, hänen veljenpoikansa Kaarle I, hänen lapsenlapsenlapsensa Filip IV sekä tietysti Espanjan viimeinen Habsburg, Kaarle II.

- Habsburgien suku oli yksi vaikutusvaltaisimpia koko Euroopassa, mutta samalla he keräsivät mainetta sisäsiittoisuudestaan. Se johti lopulta myös heidän tuhoonsa, professori totesi.

Lähteet: Daily Star, Daily Mail, Mirror, Independent, National Geographic, History Collection, Historia.net, IS Arkisto