Maailmankuulu valokuvataiteilija Spencer Tunick järjesti alastonkuvauksen Kuopiossa lauantaiaamuyönä. Kuvaukseen osallistuneet ihmiset kertovat nyt, millainen kokemus oli.

Maailmankuulu, alastonpotreteistaan tunnettu valokuvaaja Spencer Tunick ikuisti suomalaisia Kuopiossa perjantain ja lauantain välisenä yönä. Kuva: Helena Heiskanen

Kuopio

On varhainen lauantaiaamu. Tarkemmin ottaen kello lähenee kolmea.

Kuopion ylle on laskeutunut syvä hiljaisuus. Ihmisen ihmistä ei näy mailla halmeilla. Ilmaa halkoo vain puiden latvustojen humina ja lokkien kirkuna.

Pienen välimatkan päässä tien yli kävelee mieskaksikko, joka supisee puoliääneen, että eikö täällä ollutkaan tänä yönä toimintaa. He olivat kuulleet huhuja.

Ei mene kuin hetki ja miesten toiveisiin vastataan.

Kulman takaa kohti Snellmaninpuistoa alkaa valua valtava ihmisten massa. Alastomien ihmisten massa.

Vastaavaa näkyä ei joka päivä näe. Näky on monelta osin jopa epätodellinen. Jos tietämätön ohikulkija sattuisi nyt paikalle, pitäisi hänen varmasti nipistää itseään kerran jos toisen, jotta tietäisi, onko oikeasti hereillä.

Kyseessä on harvinaislaatuinen spektaakkeli.

Maailmankuulu valokuvataiteilija Spencer Tunick oli kuvaamassa Suomessa edellisen kerran vuonna 2002. Nyt 21 vuoden jälkeen hän palasi Suomeen.

Installaatioon osallistuu monen ikäisiä ihmisiä. Arviolta joukossa on niin kaksikymppisiä kuin kahdeksankymppisiä. Kuva: Helena Heiskanen

Installaatioon osallistuvat ihmiset kävelevät pitkin puiston hiekkatietä reippaasta ja häpeilemättä.

Mietin, mahtaako hiekkateiden sorahiekka hiertää jalkapohjia. Kaikki osallistujista ovat ilman vaatetusta, mutta myös kengät on täytynyt jättää pois.

Vaatteet jätetään kuvauksen ajaksi kadunvarteen, ellei lähistöllä ole esimerkiksi oma auto parkkeerattuna.

On monen ikäisiä ihmisiä ja erilaisia vartalotyyppejä laidasta laitaan. Jonon jatkona on myös rollaattoria käyttävä iäkkäämpi rouva.

- Vähän oikealle. Vielä enemmän! Ja sitten askel sivuviistoon, Spencer Tunick ohjaa ihmisjoukkoa huutaen megafoniinsa korkealta kirkon kellotornista.

On selvää, että Spencer ei tee tätä ensimmäistä kertaa. Sen verran itsevarmasti hän megafonia heiluttaa.

Tunick on asemoitunut yläilmoihin, koska tarkoituksena on kuvata kuvat voimakkaan yläperspektiivin kautta.

Ihmisjoukko alhaalla puistossa seuraa ohjeistuksia ihailtavan hyvin. He alkavat muodostaa symmetristä asetelmaa kukkaistutusten ympärille.

Paikan päällä on arviolta lähes 1?000 nakua.

Tunick asettelee kuvissaan ihmiset abstrakteihin muodostelmiin. Kuva: Helena Heiskanen

Valokuvataiteilija Spencer Tunickin erikoisosaamisalaa ovat julkisilla paikoilla toteutettavat installaatiot, joissa ihmiset poseeraavat alasti erilaisissa muodostelmissa.

- Luon alastomien ihmismassojen avulla eräänlaisia veistoksia. Veistoksia, joista tulee yhtä ympäristön kanssa, hän kuvailee.

Tunickin työ jakaa mielipiteitä. Etelä-Koreassa ja Taiwanissa hän ei saanut valtion taholta lupaa laittaa töitään seinälle paikallisessa museossa. Kuvat olivat kuulemma liian uskaliaita.

Suurimmaksi osin Tunickin kuviin kuitenkin suhtaudutaan suopeasti. Onhan hän niittänyt maailmalla mainetta ja järjestänyt lukuisia suuria näyttelyitä.

Hänet houkutteli Kuopioon kaunis luonto. Erityisen viehättynyt Spencer on lukuisista järvistä, kauniista luonnosta ja mökkikulttuurista.

- Suomi on hieno maa. Maisemat ovat osin taianomaisia.

- Täytyy myös kehaista suomalaisten tyylitajua ja suomalaista kulttuuria, kuten musiikkia ja taidetta.

Kaunis luonto ja suomalaisten pettämätön tyylitaju eivät ole ainoita syitä siihen, miksi hän päätti tehdä paluun Suomeen.

Snellmaninpuistossa ihmiset asettuvat kukkaistutusten ympärille. Puisto sijaitsee keskellä keskustaa. Siksi puisto on täytynyt eristää hyvin. Kuva: Helena Heiskanen

Suomalaiset tekivät vuonna 2002 Spenceriin erityisen vaikutuksen pirteydellään ja energisyydellään.

- Suomalaiset olivat myös ihanan luontevia alastomina. He riisuutuivat ilman turhaa häpeilyä, Spencer lisää.

Ja niin he tekevät nytkin.

Kun katsoo paljaspintaisia osallistujia, on silmin nähtävää, että heillä on mukava olla. Alastomuus ei nolostuta, vaan päinvastoin.

Kaikkia hymyilyttää ja iloinen puheensorina vilisee ihmismassan keskellä. Tietynlaista yhteishenkeä on nähtävissä.

Alue on rajattu ja eristetty teipein. Tilanteen yksityisyydestä ja rauhanomaisuudesta on huolehtimassa myös useampi poliisiauto. Poliisien lisäksi puiston reunamilla vilisee järjestyksenvalvojia.

Paikalla ei ole ylimääräisiä silmäpareja, ellei lasketa kirkon kulman takana nurmikolla lepäävää ja hennosti kuorsaavaa naishenkilöä. Hänellä taisi venähtää bileilta pitkäksi.

Sää lauantaisena aamuyönä on mitä parhain kuvauksen kannalta. Kuva: Helena Heiskanen

Klaara Kemppainen intoutui osallistumaan installaatioon ystävän vinkin myötä. Klaaran sateenkaaren sävyiset hiukset hehkuvat kauniisti aamuyön hennon valon hohteessa. Kuva: Helena Heiskanen

Turvatoimet ovat ihailtavan hyvät. Onko kuvausten aikana koskaan ilmennyt minkäänlaista epäasiallista käytöstä?

- Ei koskaan. Teemme heti alussa selväksi, että minkäänlainen epäasiallinen käytös ei ole suotavaa. Koskaan ei ole ilmennyt mitään sellaista, että joku olisi kosketellut epätoivotulla tavalla kanssaosallistujia, Spencer kertoo.

Jokaisen osallistujan täytyy allekirjoittaa lomake, jossa säännöt listataan. Allekirjoittamalla sitoutuu sääntöihin.

Toiminta vaikuttaa varsin asialliselta tälläkin kertaa.

Kotvan kuluttua lähistöltä kuuluu kiihdyttävän auton ääniä. Auto kurvaa puiston ohi ja nuorehko mies huutaa ikkunasta "Hyvä perse!" ja nyökkää alastoman, installaatioon osallistuvan naisen suuntaan.

Näyttää, että osallistujien kesken välikohtaukseen reagoidaan huumorilla.

Jussi Rissanen, 44, on yksi installaatioon osallistuvista suomalaisista. Hän esiintyy Spencerin kameran edessä ensimmäistä kertaa. Edellinen vierailu vuonna 2002 jäi väliin.

Jussi Rissasesta alasti olo tuntuu luonnolliselta. Rissanen on käynyt tyttöystävänsä kanssa esimerkiksi nakudiskossa. Kyseessä on nimensä mukaisesti disko, jossa bailataan ilman vaatteita. Kuva: Helena Heiskanen

- Tämä oli tällainen spontaani idea. Olin nähnyt Spencerin valokuvanäyttelyn ja tuumasin, että hänen työnjälkensä on vaikuttavaa. Kun sitten kuulin hänen palaavan Suomeen ja etsivän vapaaehtoisia kameran eteen, ei tarvinnut kauaa miettiä.

Kun Rissanen näki Tunickin teoksia ensimmäistä kertaa, viehätti häntä etenkin se, miten monenlaisia kehoja ja ihmisiä Tunickin kuvissa on. Kuvat välittävät viestiä, että kaikenlaiset vartalot ovat kauniita.

- Kyllä ne on osittain jopa sellaista kehopositiivista sanomaa, hän pohtii.

Rissasesta tuntuu luonnolliselta olla alasti. Onhan hän käynyt tyttöystävänsä kanssa aikoinaan myös nakudiskossa. Nakudisko on kuin mikä muu tahansa disko, mutta sisään astutaan ilman vaatteita. Jos vaatteista ei uskalla luopua, johtaa se diskosta poistamiseen.

Tällaisia diskoja järjestetään toisinaan esimerkiksi Helsingissä, mutta kutsu on mahdollista saada lähinnä niin sanotun sisäpiirintiedon kautta.

Kuva: Kimmo P.

Alastomuus on Rissaselle luontevaa, mutta hän kuitenkin myöntää, että oli se hieman hassu hetki, kun vaatteet riisuttiin tapahtuman alussa yhdessä muun osallistujajoukon kanssa.

- Harvoin sitä tulee riisuuduttua keskellä kaupunkia ja käveltyä kaduilla ilman rihman kiertämää, Rissanen naurahtaa.

Hän myös nostaa toisen hassun seikan esiin, joka ei välttämättä välittynyt heille, jotka seurasivat Snellmanin puiston installaatiota etäämmältä.

Läiskettä kuului sieltä täältä. Kesäyöt kun ovat hyttysten juhlaa.

- Piti olla kuvaa varten paikallaan ja hiljaa. Huomasin, että joillakin oli tukalat paikat. Heistä näki, että teki mieli läiskäistä ja hätyytellä verenimijöitä, mutta täytyi malttaa, jotta kuva ei mene mönkään.

- Miten voikaan olla niin, että itikat ovat puremassa aina silloin, kun ei pitäisi.

Rissanen on myös sitä mieltä, että kaikki osallistujat olivat liikkeellä asiallisella mielellä. Kaikki keskittyivät tärkeimpään, eli kuvaukseen, eikä muiden vartaloiden tiirailuun.

Snellmanninpuiston kuvauksen jälkeen suunnataan seuraavaan kuvausmiljööseen, eli satama-alueelle. Välimatkojen ajaksi voi laittaa vaatteet ylle. Osa osallistujista on sonnustautunut kylpytakkiin. Kuva: Helena Heiskanen

Ihmiset ovat asettautuneet hienoon asetelmaan rantakallioille. Osa makaa kallioille, osa on osin vedessä. Spencer kuvaa kuvat edustalla olevan pienen veneen kyydistä. Kuva: Helena Heiskanen

Snellmanin puiston kuvaus kestää noin tunnin. Sitten tulee aika vaihtaa maisemaa. Osallistujat käyvät nappaamassa vaatteensa ja saavat suunnistusohjeet uuteen kuvausympäristöön, joka on tällä kertaa ranta ja satama.

Osallistujat alkavat kävellä pois puiston alueelta, mutta pian yksi heistä hipsii takaisin. Kyykistelyn ja etsivän katseen perusteella nainen taisi tiputtaa jotain nurmikolle. Pian hän nousee ja pitelee kädessään jotakin korulta näyttävää. Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Sää on mitä mainioin. Taivaalla on vain muutama hento pilvenharso ja lämpöasteita on sen verran, ettei palele - ei edes nakuna.

Luontoäiti ei aina ole ollut yhtä suopea kuvausten hetkellä. Tunick muistelee installaatiota, jonka hän järjesti Yhdysvalloissa, Nevadan aavikolla.

Kuvauspäivänä ilmoille räjähti ärhäkkä hiekkamyrsky. Kuvaukseen oli alun perin ilmoittautunut 1000 ihmistä, mutta hiekkamyrsky oli niin voimakas, että vain pari sataa pääsi paikalle.

- Hiekkamyrsky oli toisaalta onnenpotku. Tuli kuvattua aika makeita kuvia heidän kanssaan, jotka selvisivät kuvauspaikalle asti. Näytti aika hienolta, kun hiekkapölly pyyhki alastomien vartaloiden ylitse, Tunick muistelee.

Tunickin installaatiotapahtumassa on läsnä paitsi järjestyksenvalojia ja poliiseja, mutta myös ensiapuhenkilökuntaa. Yksi heistä on Heidi Kotikumpu, 37.

Onko haavereita ehtinyt tapahtua?

- Saldona on tähän mennessä vain yksi varvashaava. Varvas aukesi Snellmaninpuistossa vaatteidenvaihdon yhteydessä, Kotikumpu kertoo.

- Tosi hyvin on sujunut tähän mennessä. Kaikki ovat rauhallisia ja käyttäytyvät hyvin. Vaikuttaa myös, että ihmiset ovat kunnioittaneet painavaa toivetta saapua tapahtumaan vesiselvänä.

Yksi installaatioon osallistuneista päätti pulahtaa virkistävään järviveteen kuvausten lomassa. Kuva: Helena Heiskanen

Yläilmoista käsin Spencerin on helpompaa ohjata ihmisjoukkoa ja hahmottaa, millainen muodostelma esteettisesti toimisi. Kuva: Helena Heiskanen

Järjestyksenvalvoja Juha Miettinen on samalla linjalla Kotikummun kanssa. Rauhallista on ollut. Hän ei ole havainnut minkäänlaista häiriökäyttäytymistä tai muunlaista epäilyttävää toimintaa.

- Ihmiset ovat asiallisen oloisia. Humalaisiakaan ei ole näkynyt, Miettinen linjaa.

Seuraavaksi kuvia kuvataan rantakallioilla. Ihmiset asettuvat alastomina kallioille ja Tunick kuvaa heitä järven suunnalta veneen kyydistä.

Kallioilla on syytä olla varovainen. Liukkaita pintoja kun saattaa tulla yllättäen eteen.

Kalliokuvaukseen osallistunut Klaara Kemppainen, 38, teki kuvauksen aikana havainnon. Edessä olevan naisen paljaiden pakaroiden väliin oli matkalla muurahaisia.

Kuhiseehan kalliopinnalla monenlaista elämää.

- Yritin siinä sitten hätyytellä niitä pois matalalla profiililla, etten lietsoisi kauhistelua paikan päällä. Olihan tuo muurahaisten toteuttama tutkimusretki kieltämättä aika huvittava, Kemppainen hymähtää.

- Kyllä siinä varmaan monilla oli pakaroiden välissä muutakin, kuten havunneulasia tai muuta kasvillisuutta.

Myös Kemppainen on Tunickin kameran edessä ensimmäistä kertaa. Hänet motivoi hakeutumaan mukaan kuvauksiin hauskanpito.

Kemppainen kertoo, että yön mittaan lähes unohti, että on alasti. Tuntui niin luonnolliselta olla ilman vaatetusta.

Tunickilla on avustajia ja kuvausassistentteja, jotka auttavat ohjaamaan kuvattavia. Kuva: Helena Heiskanen

Rannalla sijaitsevassa hyppytornissa kuvataan kuvia, joissa ihmiset muodostavat tasaisia rivejä tornin ero kerroksissa. Kuva: Helena Heiskanen

Tapahtumassa on paljon ensikertalaisia, mutta myös useita niin sanottuja pitkän linjan tekijöitä. Yksi heistä on englantilainen Camila Gelber, 49. Hän on saapunut kuvattavaksi englantilaisten ja skotlantilaisten ystäviensä kanssa.

Gelber on ollut Spencerin kuvattavana yli 10 kertaa. Hän on tänään saapunut Suomeen ja Kuopioon varta vasten kuvauksen takia. Gelber ei ole koskaan aiemmin käynyt Suomessa. Kyseessä on ensimmäinen kerta.

Millaisen ensivaikutelman hän on saanut Suomesta ja suomalaisista?

- Aivan erinomaisen. Siis etenkin nämä maisemat ovat jotain sellaista, että ne osin tuntuvat jopa epätodellisilta, hän sanoo ja viittaa kädellä taustalla pilkottavaan järvinäkymään.

- Kaikki on myös niin puhdasta. Ilma tuoksuu raikkaalta.

Englantilainen Camila Gelber on osallistunut Spencerin installaatioihin yli 10 kertaa. Gelber vierailee ensimmäistä kertaa Suomessa. Hänestä tuli heti suomifani. Kuva: Helena Heiskanen

Gelber myös kokee, että suomalaiset ovat hauskaa seuraa kuvauksissa. Kaikki ovat hymyileviä ja ilomielisiä.

Gelber on poseerannut Tunickin linssin edessä lukuisia kertoja, mutta yksi tietty kerta on jäänyt mieleen erityisen hyvin.

Vuonna 2016 hän osallistui Isossa-Britanniassa Tunickin installaatioon, jossa jokainen alaston osallistuja maalattiin sinisellä vartalomaalilla. Maalia levitettiin päästä varpaisiin.

- Se oli jotain niin erilaista, erikoista ja mieleenpainuvaa. Tuntuu hienolta, että sain olla osa sitä taideteosta, Gelber muistelee.

Kuvien kuvauksen lomassa rannalla kuuluu puheen sorinaa. Osa pulahtaa uimaan, osa nautiskelee savukkeista.

Tapahtumaa voisi luonnehtia rennoksi yhdessä oloksi, jonka yhteydessä tehdään samalla taidetta.

Osallistujien keskuudessa vallitsee eräänlainen me-henki. Ainakin se siltä sivustakatsojan silmin näyttää.

Nosturi ja korkeat tikkaat ovat Spencerin vakiovaruste kuvauksissa. Hän tykkää usein kuvata kuvat yläperspektiivin kautta. Kuva: Helena Heiskanen

Kello on muutamaa minuuttia vaille aamuseitsemän. Kuvaukset ovat kestäneet neljä tuntia.

Illan hämärä on vaihtunut aurinkoon.

- Thank you all. It's done! Tunick huudahtaa.

Osallistujat taputtavat. Päivän varsinaiset kuvaukset ovat nyt ohi, mutta joidenkin osalta kuvien kuvaus jatkuu vielä lauantai-iltaan asti.

Rannalta kuvaukset siirtyvät seuraavaksi risteilyveneeseen. Kun hämärä illalla laskeutuu, Tunick on suunnitellut kuvausta, jossa alastomat kävelevät pimeydessä soihdut kädessä. Kuulostaa kieltämättä mielenkiintoiselta konseptilta.

Kaikkia hymyilyttää. Ihmiset näyttävät iloisilta.

Jokainen on juuri jakanut yhdessä jotain ikimuistoista ja ainutlaatuista.

Tätä se nakuilu parhaimmillaan on.