Käärijä on kesän yleisömagneetti festareilla. Kuva: Annika Pitkänen, Jukka Ritola / Aamulehti, Timo Aalto / Lehtikuva, Kari Pullinen
Käärijä voi tienata nyt yhdestä keikasta enemmän kuin hänen kaikki vuositulonsa olivat vielä kaksi vuotta sitten.
Euroviisuissa toiseksi sijoittunut Käärijä eli Jere Pöyhönen ottaa viisujen tuomasta huumasta kaiken irti ja tahkoaa kymmeniä keikkoja kesän aikana.
Artistin toukokuussa julkaistussa keikkakalenterissa on 41 esiintymistä, mutta todellinen määrä on suurempi, sillä uusia keikkoja on sovittu vielä kesän aikana. Käärijä korvaa esimerkiksi Behmin perutun esiintymisen Tikkurila-festivaalilla 21. heinäkuuta.
Vaikka Käärijä on onnistunut moninkertaistamaan palkkionsa viisujen jälkimainingeissa, osa kesän keikoista on buukattu jo ennen suursuosiota.
IS:n haastatteleman konserttialan taustavaikuttajan mukaan viime syksynä lukkoon lyödyt kesäkeikat Käärijä heittää 2 000-4 000 euron hintaan.
Käärijälle buukattiin festariesiintymisiä jo UMK:n aikoihin, jolloin järjestäjät huomasivat hänen nousevan suosionsa. Varsinainen huuma alkoi vasta euroviisuviikolla toukokuussa.
- Hänen arvonsa kasvoi päivä päivältä vielä euroviisujen jälkeenkin, mutta hän ei pysty tulouttamaan sitä suosiota itselleen vielä tänä vuonna, koska sopimukset on tehty niin paljon aiemmin.
- Viime vuoden puolella tai vielä helmikuussakaan hänelle ei olla voitu myydä kymppitonnin keikkoja, IS:lle arvioidaan.
Käärijä Ruisrockissa 7.7.2023. Kuva: Annika Pitkanen
Kesän aikana sovituista keikoista Käärijä pystyy laskuttamaan enemmän. Yhden arvion mukaan Behmin tilalla esiintyessään Cha cha cha -hitistä tunnetun räppärin keikkapalkkio voi olla noin 10 000 euroa.
IS:n haastattelemien muiden lähteiden näkemysten mukaan Käärijän loppukevään ja kesän aikana myydyt keikat liikkuvat 15-20 000 euron hintaluokassa. On mahdollista, että joistain yksittäisistä esiintymistä Käärijä kuittaa jopa 20-25 000 euroa.
Yksityiskeikoista viisusuosikin on mahdollisuus tahkota vielä enemmän.
- Jos Käärijä halutaan vaikkapa firman pikkujouluihin, niin kyllä hänestä voi pyytää jopa 25-30 000 euron hintaa, IS:n haastattelema konserttialan tuntija arvioi.
On tiedossa, että Käärijä on esiintynyt jo kesällä yksityiskeikoilla. Juhannuksena tähtiartisti lensi Ruotsiin, missä hän esiintyi prameissa juhlissa. Käärijä lauloi ökyrikkaiden juhannusjuhlissa uima-altaan reunalla ja liikkui esiintyessään yleisön seassa.
Yksi juhliin kutsutuista oli juontaja-näyttelijä Edvin Törnblom, joka jakoi tapahtumasta yhteiskuvan Käärijän kanssa. Juontaja-vaikuttaja Bianca Ingrosson julkaiseman kuvan kommenteissa tiedusteltiin, miten ihmeessä Käärijä oli saatu esiintymään juhlissa.
- Rahalla, eräs seuraajista vastasi.
Vastaus ei liene kovin kaukaa haettu, sillä juhlat olivat H&M-vaateketjun perijän Nils Thamin ja hänen näyttelijäpuolisonsa Felice Jankellin järjestämät. Miljardöörin juhlista uutisoi muun muassa Expressen.
Käärijän tiedetään esiintyneen keikkakalenterin ulkopuolella myös Tallinnassa Flex-festivaaleilla 17. kesäkuuta.
Vuonna 2021 Käärijä tienasi ansiotuloa 16 191 euroa ja pääomatuloa 4 851 euroa. Mätkyjä artistille rapsahti 1 246 euroa. Keikkamäärän perusteella on selvää, että kuluvan vuoden ansiot nousevat reilusti kahden vuoden takaisia tuloja korkeammalle.
Käärijä esiintyy kuluvan kesän aikana myös pienemmissä keikkapaikoissa, sillä nämä esiintymiset on buukattu jo viime syksynä, jolloin artistin suosio oli vielä vaatimatonta. Kuva: Jukka Ritola / Aamulehti
Musiikkialan suurvaikuttaja ja Ruisrockin osaomistaja Juhani Merimaa on nähnyt samanlaisen ilmiön festarilavoilla jo ennen Käärijää.
- Se on aina näin, että kun suosio lähtee voimakkaaseen nousuun, hinta ei välttämättä heti korjaannu. Käärijän keikat ovat lisääntyneet aika paljon, ja saattaa olla, että siellä on varmasti hyvän hintaisia keikkoja mukana.
- Muistelen, että Lordilla oli sama ilmiö, että ei se euroviisuvoitto heti näkynyt. He tekivät paljon keikkoja aiemmin sovituilla hinnoilla.
Pienissä keikkapaikoissa esiintyjien palkkio muodostuu usein perusosasta ja tietystä prosenttiosuudesta lipunmyynnistä.
- Jos yleisöpaikkojen määrä on vähäinen, ei palkkiokaan voi olla suuri, Merimaa sanoo.
Merimaa uskoo, että Käärijä pärjää varsin mukavasti kesän tienesteillään.
- Hän on ollut hyvin haluttu artisti. Jos heittää 4-5 keikkaa viikossa kymmenen viikon ajan, niin on se normaaliin suomalaiseen palkansaajaan verrattuna ihan hyvin.
- Keikkojen määrä Käärijällä on aika runsas, että ei hänen tarvitse varmasti syksyllä Kelan luukulle mennä, Merimaa veistelee.
Hassuttelu ja spontaanit välispiikit ovat keikoilla ovat Käärijän tavaramerkki. Kuva: Annika Pitkanen
Viime vuoden kovimpaan, noin 60?000-75?000 euron palkkioluokkaan ylsivät muun muassa Lauri Tähkä, Antti Tuisku, JVG ja Haloo Helsinki. Lähes samassa eli 50?000-65?000 euron luokassa olivat Juha Tapio, Amorphis ja Apulanta. Tänä kesänä ylimmän palkkioluokan ansiot ovat entisellä tasollaan.
Keikkapalkkiot jakautuvat muillekin lavaesiintyjille kuin laulajalle. Käärijällä on festarikeikoilla mukanaan vaihtelevasti muutamia esiintyjiä: kitaristi, kaksi tuplaajaa ja alter ego Häärijä. Joskus mukana on myös tanssijoita, mutta ei kuitenkaan isoa bändiä, joka veisi osuutensa palkkioista.
Keikkakalenterin mukaan Käärijä vetää viimeiset esiintymisensä Suomessa syyskuun alussa. Sen jälkeen artisti vetää hetken henkeä ennen kuin lähtee Euroopan-kiertueelleen.
Lokakuun 14. päivä alkavalla kiertueella on kaikkiaan kahdeksan keikkaa. Kiertue alkaa Ruotsista Tukholmasta. Käärijä esiintyy muun muassa Saksassa, Lontoossa ja Belgiassa. Liput tulivat myyntiin torstaina, ja Lontoon-keikka myytiin heti loppuun.
Lontoon-keikka sijoittuu O2 Academy Islington -nimiseen musiikkihalliin, jonne mahtuu 800 katsojaa. Kyseisessä paikassa on aikaisemmin esiintynyt muun muassa suomalainen rock-yhtye The Rasmus sekä Nightwish-yhtyeestä julkisuuteen noussut Tarja Turunen.
TetraSys Oy.