Ilta Sanoma

Rakkaushuijauksista syytetty mies uskotteli naisille, että hänellä oli aivan erityinen pitkävetosysteemi, jolla voitto olisi taattu.

Rakkaushuijauksista syytetty mies uskotteli naisille, että hänellä oli aivan erityinen pitkävetosysteemi, jolla voitto olisi taattu. Kuva: Poliisi, Colourbox, kuvankäsittely: IS

Mies kiersi risteilyillä, ravintoloissa ja tansseissa. Hän etsi uhreikseen leskiä ja eronneita naisia. Nyt hän on syytteessä Pohjanmaan käräjäoikeudessa kenties Suomen suurimmasta rakkaushuijausten sarjasta. Tämä on Kokkolan "Auervaaran" tarina.

Huijari otti ensikontaktin naiseen ruotsinlaivan hississä, jonne työntyi laukkuineen.

- Onpa niin nätisti hymyilevä nainen, että halusin tulla samaan hissiin, hän sanoi.

Mies jatkoi pyytämällä vuonna 69-vuotiasta naista drinkille. Nainen kertoi olevansa kokousmatkalla ja joutuvansa kieltäytymään.

Kokous kuitenkin päättyi ennen kuin laiva saapui satamaan, joten nainen meni kollegansa kanssa vilkaisemaan ravintolaa. He olivat jo poistumassa, kun nainen tunsi olkapäässään koputuksen.

Hänen takanaan seisoi mies, jonka hän oli tavannut hississä.

- Tulithan sinä, mies sanoi.

Mies kertoi etsineensä naista ravintolasta ja tarjoaisi nyt drinkit.

Niiden jälkeen ilta jatkui hänen hytissään.

- Jäimme sinne juttelemaan. Hän oli niin ritarillinen mies, nainen kertoi myöhemmin poliisille.

Mies kertoi olevansa liikennelentäjä ja toimivansa erään lentopallojoukkueen huoltopäällikkönä ja joukkueen johtajana. Nainen taas oli pienipalkkainen, eikä ollut siksi päässyt matkustamaan niin paljon kuin olisi halunnut.

Mies tarttui tähän tietoon. Hän alkoi melkein heti puhua yhteisestä tulevaisuudesta. Se sisältäisi paljon matkoja, jotka mies maksaisi.

Kuva: Colourbox, Kuvankäsittely: IS

Nainen ja mies tapasivat uudestaan seuraavana päivänä Turun kauppahallissa ja juttelivat pari tuntia. Miehen piti ehtiä kello 11 junaan, mutta se tuli ja meni.

Nainen huomautti siitä miehelle, mutta tämä totesi vain, että uusia junia tulee.

Uusi tapaaminen sovittiin pian Turkuun, jossa he yöpyivät hotelli Börssissä. Nyt mies otti puheeksi veikkausporukan, jonka avulla voisi tienata pitkävedosta huomattavia summia rahaa.

Nainen epäröi, mutta antoi miehelle 2?000 euroa miehen luvattua, että nainen saisi rahansa takaisin jo kahden viikon päästä. Se olisi helppoa ja nopeaa, riskitöntä rahaa.

- 2?000 euroa oli hurjan iso raha, mutta hän vakuutteli, että se tulee johtamaan sellaiseen rahantuloon, mitä en osaa kuvitellakaan.

Toisin kävi. Muutamien kuukausien aikana mies kuppasi naiselta yhteensä 13?400 euroa.

Mies ei valehdellut naiselle nimeään, mutta se ei olisi ollut hänelle ollenkaan tavatonta.

Todellisuudessa hän ei ollut liikelentäjä eikä kemikaaliyrityksen myyntimies, kuten hän eräälle toiselle naiselle kertoi. Myöskään huoltopäällikkö tai joukkueenjohtaja hän ei ollut, vaan joukkueen kakkoshuoltaja ja bussinkuljettaja. Työkseen mies ajoi rekkaa ja bussia.

Poliisi vertaa miestä 1930-50-luvuilla lukuisia naisia huijanneeseen Ruben Auervaaraan. Rikostutkinnan perusteella mies on huijannut eri puolilla Suomea ainakin 38:a naista romanttisilla valheilla. Kaiken kaikkiaan mies on onnistunut huijaamaan naisilta yli 1,4 miljoonaa euroa.

Rikosvyyhti on valtava, samoin poliisin laatima esitutkintapöytäkirjojen kokonaisuus. Niissä on kaikkinensa yli 10?000 sivua. Kaksipuolisina A4-tulosteina niistä muodostuisi täydellisesti pinottuna karvaa vaille puolen metrin korkuinen ja 25 kiloa painava paperipino.

Asiaa puidaan Pohjanmaan käräjäoikeudessa, jossa syyttäjä vaatii miehelle vähintään 6 vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta törkeistä ja perusmuotoisista petoksista. Alustavan aikataulun mukaan oikeus antaa päätöksensä runsaan kahden viikon päästä 19. heinäkuuta.

Oikeutta hakee 22 asianomistajaa. Osa yli kymmenen vuotta toimineen miehen epäillyistä rikoksista on jo ehtinyt vanhentua.

Mies ei ole ensimmäistä kertaa syytettynä.

Vuonna 2015 Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi hänet seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeuteen vastaavanlaisista rikoksista. Tuomio tuli petoksesta ja törkeästä petoksesta, joihin mies oli syyllistynyt vuodenvaihteessa 2012-2013. Tuomio on lainvoimainen.

Mies kiistää kaikki syytteet, sekä valtaosan uhrien kuulusteluissa kertomista asioista.

Tuoreen syytteen mukaan mies huijasi naisia antamaan hänelle lainaa pitkävetoa ja muita akuutteja rahantarpeita varten.

Useille uhreilleen hän kertoi tuottoisasta peliporukasta, mutta poliisin mukaan näyttää selvältä, että mitään porukkaa - virallista tai epävirallista - ei todellisuudessa ole olemassa.

Mies otti porukan puheeksi yleensä hyvin pian tutustumisen jälkeen. Huijatuksi tulleet naiset saivat käsityksen, että se tarjosi varmuudella suuret voitot.

Mukana piti olla miehen itsensä lisäksi kaksi ulkomailla asuvaa ammattipelaajaa, jotka elävät makeaa elämää pitkävetovoitoillaan. Toiset naiset saivat käsityksen, että yksi porukan jäsenistä oli miehen oma poika. Neljättä paikkaa mies tarjosi uhreilleen.

Kokkolan Auervaaraksi kutsuttu mies pelasi Veikkauksen Pitkävetoa ja kertoi aloittaneensa 1990-luvun lopulla.

Pitkäveto on Veikkauksen peli, mutta myös yleistermi kyseiselle vedonlyönnin muodolle.

Pitkävedossa lyödään vetoa yhdestä tai useammasta pelikohteesta.

Yksinkertaistettuna veikataan kumpi voittaa vai päättyykö peli tasan.

Yleisimmin veikkauksen kohteena on urheiluottelun tulos.

Jokaiselle mahdolliselle tulokselle on omat kertoimensa ja oikein veikatessaan pelaaja voittaa panoksensa kertoimella kerrottuna.

Samassa pelissä voi veikata useampaa kuin yhtä kohdetta, jolloin kaikkien kohteiden kertoimet summataan yhteen. Voiton saamiseksi kaikkien veikkauskohteiden täytyy mennä oikein.

Yhden asianomistajan mukaan mies vertasi peliporukkansa ammattimaisuutta urheilupersoona Aleksi Valavuoreen.

- Hän sai minut vakuuttuneeksi riskittömyydestä ja voitoista muun muassa sillä, että kertoi että, muun muassa tämä Aleksi Valavuori on tällä pelisysteemillä menestynyt ja saanut valtavat omaisuudet.

Useiden naisten mukaan mies todisteli pelin tuottoisuutta esittelemällä heille nippukaupalla Veikkauksen voittotositteita ja lunastusasiakirjoja. Voitot vaihtelivat kymmenistä euroista tuhansiin euroihin.

Poliisi löysi tositteet miehen kotoa mustasta nahkasalkusta. Niitä oli yli 700.

Poliisin takavarikoimasta salkusta löytyi yli 700 voittotositetta.

Poliisin takavarikoimasta salkusta löytyi yli 700 voittotositetta. Kuva: Poliisi

Läheskään kaikki miehen huijaamat naiset eivät lähteneet mukaan peliporukkaan, mutta osaa lupaukset suurista rahoista houkuttelivat. Jotkut heistä olivat hyvin pienituloisia, osa taas verrattain varakasta ja koulutettua väkeä. Jotkut heistä ottivat kulutusluottoja ja pankkilainaa maksaakseen miehelle.

Suurin osa uhreista on miestä vanhempia, 1940-1950-luvulla syntyneitä, eli noin 70-80-vuotiaita. Iäkkäin uhri on tällä hetkellä 91-vuotias.

Mukana on myös joitain saman ikäisiä ja muutama nuorempikin. Mies itse on syntynyt 1960-luvulla.

Uhreja yhdistää myös se, että he ovat pääasiassa eronneita tai leskiä.

Velkakirja, jolla

Velkakirja, jolla "Kokkolan Auervaara" sitoutui maksamaan noin 150 000 euron velan. Kuva: Poliisi

Naisten miehelle antamien varojen määrä vaihtelee muutamista tuhansista euroista yli 400?000 euroon, jotka hän sai vuosien varrella laskenta­päällikkönä työskentelevältä naiselta.

Nainen joutui ottamaan useita lainoja ja pyytämään työnantajaltaan palkka­ennakkoa. Mies maksoi osan rahoista takaisin, mutta velkaa jäi naisen mukaan silti 387?236 euroa.

Mies tapasi naisia tyypillisesti tansseissa, risteilyillä tai ravintoloissa. Yksi niistä on Tampereen Seurahuone, jossa kuusikymppinen nainen oli viettämässä pikkujouluja vuonna 2012.

Naisen mukaan hän ihastui mieheen heti. Mies antoi itsestään rehdin kuvan. Seurahuoneelta ilta jatkui kebabille ja sitten miehen hotellihuoneeseen. Yön aikana käytiin syvällisiä keskusteluja, nainen kertoi myöhemmin poliisille.

Heti seuraavana päivänä mies lainasi rahaa hotellia ja kotimatkaa varten. Hän antoi ymmärtää tienaavansa hyvin ja saavansa rahaa myös vakuutuksista, veikkausvoitoista ja yhteisen asunnon myynnistä, joka hänellä ja hänen entisellä vaimollaan oli.

Mies jatkoi rahan lainaamista erilaisiin syihin vedoten. Oli puhelin- ja sähkölaskuja ja vuokrarästejä. Hän lupasi maksaa lainaamansa rahat takaisin lukemattomia kertoja.

Vuonna 2013 nainen hankki miehen ulosottotiedot. Velkoja oli paljon, mutta mies onnistui löytämään jokaiselle oudolle asialle uskottavan selityksen.

- Tarinat ovat olleet niin todellisia, nainen kertoi poliisille.

Jatkuva lainaaminen teki naisen taloudellisesta tilanteesta tiukan. Vuoteen 2020 mennessä hän oli antanut miehelle jo 91?600 euroa.

Kuva: Colourbox, Kuvankäsittely: IS

Naisen mukaan mies kiristi itsemurhalla. Hänelle jäi käsitys, että jos lainaa ei tipu, miehen elämä kaatuu hänen kontolleen. Samaa kertovat jotkut muutkin miehen uhrit.

- Elämäni meni tänään uusiksi, se päättyy, mies viestitti eräälle naiselle vuonna 2019.

- En lähde linnaan istumaan elävänä, kuului seuraavana päivänä tullut viesti.

Toisille uhreille mies valitteli luottotietojensa tai työpaikkansa menevän, mikäli hän ei saisi pian rahaa. Toisille hän kertoi erinomaisen veikkauskohteen menevän sivu suun, tai tarvitsevansa rahaa voittojensa lunastamiseen.

Tosiasiassa Veikkaus eivätkä mitään muutkaan merkittävät vedonlyöntiä välittävät tahot vaadi maksua voittojen lunastamisesta. Kaikista erikoisin selitys rahantarpeelle oli se, että hän on velkaa moottoripyöräjengille.

Mies viestitteli uhreilleen ahkerasti. Siitä kertovat tuhannet poliisin esitutkintamateriaalista salaamat, täysin mustatut sivut. Osa viesteistä käy ilmi naisten kuulusteluista. Yksi kuvailee niitä "rakkaushömpäksi".

- Rakas, tulisitko vaimokseni, rakastan sinua, mies viestitti seitsemänkymppiselle naiselle vuonna 2014. Hän antoi miehen käyttöön neljän vuoden aikana yli 175?000 euroa.

- Sinä olet minulle rakkain ihminen koskaan poikani lisäksi rakkaani, seuraavana vuonna tullut viesti kertoi.

Viestittely jatkui samanlaisena vielä muutaman vuoden.

- Kihlaan sinut tämän lomani aikana.

- Voi kun saisin nämä lunastettua niin ostan sulle sormuksen ja sitten se on menoa.

"Kokkolan Auervaaran" lähettämä viesti yhdelle uhreista. Kuva: Poliisi

Toiselta uhrilta mies pyysi rahaa

Toiselta uhrilta mies pyysi rahaa "lunastaakseen kuponkeja". Kuva: Poliisi

Eräältä uhrilta poliisi kysyi suoraan, kokiko tämä miehen manipuloineen häntä rakkaudella.

- Tähän voin vain todeta, että voi minkä virtuoosin Suomen teatteri on hänessä menettänyt. Kyllä hän osaa noita rakkauden sanoja monimuotoisesti käyttää, mutta mitä olen ottanut ne enemmänkin tsoukkina.

Toinen nainen taas totesi miehen huumorin olevan niin mustaa, että siitä voi lähteä henki.

Kuulusteluissa mies vetosi juurikin huumoriin ja väitti myös uhrien ymmärtävän tämän. Välillä miehen vitseiksi kutsuvat viestit olivat erittäin seksuaalissävytteisiä, kuten ne, jotka hän lähetti tuolloin 86-vuotiaalle naiselle.

- Olit kiihottava eilen.

- Oli tosi lähellä rakastelu.

- Nyt voisin käydä nopeasti vähän hyväilemässä.

Mies kehui naisen huumorintajua kuulusteluissa ja sanoi, että tämä oli kutsunut häntä leikillään sulhasekseen.

- On ollut halaamista vaan kiistän että on ollut seksiä. Meillä oli ihan normaali äiti-poikasuhde.

Yhden urhin miehelle tekemiä maksuja.

Yhden urhin miehelle tekemiä maksuja. Kuva: Poliisi

Usein uhrit luulivat olevansa parisuhteessa miehen kanssa.

- Suhteemme eteni seurustelusuhteeksi. Suhde tuntui alusta alkaen luontevalta ja positiiviselta. Aika nopeasti puhuimme elämästämme ja siitä voisimmeko viettää eläkepäiviä yhdessä, vuonna 1948 syntynyt nainen kertoi poliisille.

Joidenkin naisten kanssa miehellä oli myös seksiä. Poliisille hän kertoi, ettei ole aktiivisesti hakenut seksiseuraa, vaan "se on vaan tapahtunut". Hänen mukaansa hänellä ei ollut myöskään tarkoitus lähteä kenenkään kanssa parisuhteeseen.

Poliisin mukaan on selvää, että mies pyöritti useita naisia samaan aikaan. Välillä osa uhreista vaati rahojaan tiukasti takaisin ja uhkasi miestä rikosilmoituksilla. Silloin mies "sammutti vanhoja tulipaloja" maksaen vanhoja velkoja pois toisten naisten rahoilla, poliisi epäilee.

Aluksi poliisi epäili myös miehen parikymppistä poikaa petoksista, mutta esitutkinnan edetessä kävi selväksi, ettei hänellä ollut osuutta isänsä epäiltyihin rikoksiin.

Siinä missä mies piti pelaamistaan systemaattisena taktikointina ja liiketoimintana, pojan mukaan se oli täysin tunnepohjaista tuuripeliä.

- Hän on niin koukussa, että se on jo sairaus, poika sanoi poliisille.

Poika kertoi lainanneensa isällään usein myös omia rahojaan ja pitäneensä kiinni siitä, että isä maksaa.

- Niitäkin olen kuitenkin joutunut häneltä useita kertoja kräväämään, kuten varmasti viestittelystämme käy ilmi. Mutta totuus on kuitenkin se, että minä en hänen lupauksiinsa luota, sillä isä on ikävä kyllä patologinen valehtelija.

Mies itse on toista mieltä. Hän kertoi poliisille seikkaperäisestä elämästään ja pelaamisestaan kuulustelussa Kokkolan poliisiasemalla kesäkuussa 2020. Kuulustelun tarkoitus oli valottaa yleisiä, kaikki rikosepäilyjä koskevia kysymyksiä.

Hän kiisti jyrkästi olevansa patologinen valehtelija.

- Liioittelen välillä kyllä, mutta en valehtele.

Hän kiisti myös jyrkästi olevansa peliriippuvainen ja kertoi voivansa lopettaa sen vaikka heti. Mies joutui kuitenkin myöntämään, ettei pelaaminen ole ollut ainakaan viime vuosina tuottoisaa. Hän oli kuitenkin varma, että pystyi hankkimaan pitkävedolla varmaa rahaa.

Poliisi kyseenalaisti väitteen ja totesi, että Veikkauksen on tarkoitus tuottaa voittoa, joten useammat ihmiset häviävät kuin voittavat. Miksi mies luulee, että juuri hän pystyy samaan voittoja?

Pitkävedon kanssa on eri asia, mies perusteli. Se ei hänen mukaansa ole arpapeliä, vaan pelaajan oma asiantuntemus ratkaisee. Monet elävät pelaamalla pitkävetoa, hän sanoi.

Kuva: Poliisi

Poliisi jatkoi miehen kyseenalaistamista. Voiko todella olla niin, että lähes 40 huijatuksi itsensä kokenutta uhria on ymmärtänyt miehen kertomukset pelaamisen luonteesta, riskeistä, rahojen käyttötarkoituksesta ja takaisinmaksusta väärin?

- Olen sitä mieltä, että 37 asianomistajaa voi olla väärässä, koska näin on ja jos he niin ovat käsittäneet. Minulla on ylisosiaalinen luonne myös, ehkä se vaikuttaa, mies vastasi.

Kuulustelun edetessä miehen väitteet muuttuivat hurjemmiksi ja hurjemmiksi.

Hän kertoi tulleensa siihen lopputulokseen, että hänen naisilta lainaamansa rahat ovat pelitappioita, joita hän ei ole velvollinen maksamaan. Hän kertoi myös sopineensa naisten kanssa, että lainoista tehdyt velkakirjat eivät ole enää voimassa.

- Olin niin varma silloin voitosta, että oli virhe mennä allekirjoittamaan. Nyt olen sitä mieltä, että kaikille asianomistajille kyseessä on yhteinen tappio.

Kuva: Poliisi

Mies uskoi pystyvänsä maksamaan kaikki velkansa kuudessa vuodessa.

Mies uskoi pystyvänsä maksamaan kaikki velkansa kuudessa vuodessa. Kuva: Poliisi

Mies suhtautui tulevaisuuteen positiivisesta uhkaavasta vankilatuomiosta huolimatta. Hän kertoi pystyvänsä maksamaan kaikki velkansa kuudessa vuodessa tekemällä paljon töitä ja vaihtamalla pelitaktiikkaansa. Sen avulla olisi realistista saada kuukausittain 4?000-5?000 euron voitot, mies sanoi.

- Jos pienellä panoksella laitan vielä pitkävetoa, pelaan järkevästi, ja odotan että tulee myös voittoja. Käyn ammattipätevyyskurssin ja sen jälkeen lähden töihin. Meinaan käydä paljon porraskävelyllä ja ajaa polkupyörällä.

Tosiasiassa hänen vuoden 2019 palkkatuloillaan ja 5?000 euron kuukausittaisilla voitoilla kertyisi kuudessa vuodessa vain alle kolmasosa siitä rahasta, minkä hän on asianomistajille velkaa.

Poliisi yritti puhua miehen pussiin.

- Tavoitteesi on ollut, että voisit jäädä eläkkeelle ja sinun kertomasi mukaan pystyt pelaamaan niin, että voitat 4?000-5?000 euroa kuukaudessa. Miksi et ole jäänyt eläkkeelle, poliisi kysyi.

- Koska en ole voittanut niitä 4?000-5?000 euroa kuukaudessa, olen pelannut niin tyhmästi.

Kuulustelija kysyi vielä miksi mies ei ole lopettanut pelaamista, vaikka se ei ole hänelle ongelma, eivätkä pelit ole sujuneet niin kuin pitää. Hän kertoi haluavansa kokeilla vielä uutta taktiikkaa.

- Haluan vielä vaihtaa yhden pelin taktiikkaan. Voittoprosentti on kuitenkin 90. Pieni voitto on myös voitto.

Poliisi kysyi mieheltä myös, mikä tämän naisille mainostetun "peliporukan" tavoite oikein on.

- Saada jokaiselle jäsenelle paljon rahaa, eli taloudellista hyötyä.

- Mutta lopputulema on, että olet vain vienyt paljon rahaa asianomistajilta, eikö, poliisi kysyi.

- Peli on vielä kesken, mies vastasi.

Ilta Sanoma
samedi 1 juillet 2023 15:30:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.