Ilta Sanoma

Kuva: Sari Gustafsson

Ina Mikkola on ollut 15 vuotta parisuhteessa miehen kanssa, minkä vuoksi moni olettaa hänen olevan hetero. Nyt Mikkola kertoo tarinansa puolustaakseen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia.

Toimittaja Ina Mikkola, 32, on seurustellut 15 vuotta saman kumppanin kanssa.

Mikkola elää heteronormatiivisessa suhteessa, jossa on nainen sekä mies. Sen vuoksi moni olettaa hänen olevan heteroseksuaali - se oletus on kuitenkin väärä. Mikkola on aiemmin kertonut seksuaalisesta suuntautumisestaan somessa, mutta muuten hän ei ole aiheesta erityisemmin puhunut julkisuudessa.

- Olen bi- tai panseksuaali. Koska ne ovat osittain päällekkäisiä käsitteitä, pystyn allekirjoittamaan kummatkin. Biseksuaali on kiinnostunut kaikista sukupuolista ja panseksuaali on kiinnostunut ihmisistä sukupuolesta riippumatta, Mikkola sanoo.

Parisuhteensa toista osapuolta Mikkola kutsuu kumppaniksi, ilman sukupuolen asettamia määreitä. Se on tietoinen valinta - miksi hän korostaisi kumppaninsa sukupuolta, kun sillä ei kerran ole hänelle väliä?

- Olen valinnut ihmisen. En minä silloin valinnut mitään miestä, vaan ihmisen, jota fiilistelen ja jota rakastan.

Kumppanilleen Mikkola aikoinaan myös "tuli ulos kaapista", jos omasta seksuaalisesta suuntautumisesta puhumista kyseisellä termillä haluaa kuvata.

- Hän oli vain, että eipä siinä mitään, cool, Mikkola nauraa.

Ina Mikkola kertoi pitkäaikaiselle kumppanilleen ensimmäisenä omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan.

Ina Mikkola kertoi pitkäaikaiselle kumppanilleen ensimmäisenä omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan. Kuva: Sari Gustafsson

Sitä reaktiota Mikkolakin osasi etukäteen odottaa.

- Tiesin olevani ihmisen kanssa, joka rakastaa minua ja minä rakastan häntä, eikä se mitään muuta.

Se oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun Mikkola sanoi asian ääneen.

- Tuntui silloin, että tämä on joku statement. Vaikka samaa aikaa se olet vain sinä ja olet sitä, etkä muutu miksikään. Mutta sitten kun sanot sen ääneen, siitä tulee ikään kuin ilmoitus.

Jos Mikkolan seksuaalinen suuntautuminen on jollain tavalla vaikuttanut parisuhteessa, niin lähinnä se on tuonut siihen lisää tasoja.

- Ehkä se on enemmänkin tehnyt kaikesta kivempaa. Onhan se mahtavaa, että voimme fiilistellä samaa naista esimerkiksi.

Mikkola alkaa nauramaan ja pohtii, voiko hän kertoa seuraavaa tarinaa.

- No oli yksi tyyppi, jota kumppanini fiilisteli - että tämä on niin hauska ja kaunis. Sitten tämä tyyppi lähestyi minua eri tilanteessa ja menin kertomaan siitä kumppanilleni. Sitten me yhdessä fiilistelimme sitä ja hän oli sitä mieltä, että se oli siistiä, Mikkola nauraa.

Koulussa Mikkola kuunteli muiden lasten tapaan opetusta lähinnä parisuhdemallista, johon kuuluu mies ja nainen. Seksuaalisuus tai seksuaalinen suuntautuminen eivät olleet lapsen elämässä aktiivisesti läsnä.

- En ajatellut sellaisia asioita, minä vain ajattelin varmaan tykkääväni pojista.

Mikkola toteaa sen voivan olla vaikeampaa löytää omaa seksuaalista suuntautumistaan, jos ei niin sanotusti istu mihinkään yksittäiseen lokeroon. Etenkin, jos pitkän aikaa ihastuu vain jotain tiettyä sukupuolta oleviin henkilöihin.

- Kunnes tuleekin ekaa kertaa se ihminen, joka on jotain eri tai samaa sukupuolta ja tajuat, että herranjestas tässä onkin tällainen juttu.

Mikkolalla itsellään ei ollut mitään tiettyä "valaistumisen hetkeä". Hän vain iän karttuessa huomasi fiilistelevänsä myös naisia - tai oikeastaan ihmisiä, ei sukupuolia.

Ina Mikkola tunnetaan muun muassa Ina <3 Porno ja Ina Mikkolan Tilipäivä -ohjelmista.

Ina Mikkola tunnetaan muun muassa Ina <3 Porno ja Ina Mikkolan Tilipäivä -ohjelmista. Kuva: Sari Gustafsson

Yhteiskunnassa ihmisten usein oletetaan olevan heteroita, kunnes toisin ilmoitetaan. Mikkola on kohdannut oletuksia niin läheistensä kuin tuntemattomienkin toimesta.

- Jos et ole itse sanonut kenellekään, mikä seksuaalinen suuntautumisesi on ja seurustelet miehen kanssa, niin sitten se on se oletus. Se ilmenee eri tavoin, esimerkiksi keskusteluissa.

Edes kaikki Mikkolan sukulaiset eivät tiedä hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan.

- Keskusteluissa usein puhutaan seksuaalivähemmistöistä tavalla kuin kukaan siihen kuuluva ei olisi läsnä. Silloin tekisi mieli sanoa, että tässä minä olen edessänne. Samaan aikaan siitä sanominen tuntuu tuollaisessa tilanteessa epämukavalta.

Keskustelun sävy on tuntunut Mikkolasta oudolta, silti aina väärään oletuksen korjaamiseen ei ole energiaa.

- Ei se ole sellainen asia, että haluat koko ajan olla "anteeksi, minä en muuten ole hetero".

Joidenkin ystävien kanssa Mikkolalla on ollut tilanteita, joissa hän on korjannut väärän oletuksen oikeaksi. Se on saanut välillä aikaan yllättyneitä reaktioita.

Tarkoitus ei ole uhriutua, ehkä ennemmin vain haastaa automaattista tapaa tehdä oletuksia. Mikkola kuvailee "sortuneensa" siihen itsekin.

- Kyllä myönnän, olen itsekin olettanut heteroksi tyyppejä, jotka ovat lopulta bi- tai panseksuaaleja. Siihen ennakko-oletukseen on helppo sortua.

Ajatus heteronormatiivisesta suhteesta istuu niin tiukassa, että se Mikkolan mukaan vaikuttaa jopa ystävyyssuhteisiimme. Tiukassa istuvista oletuksista voi olla haittaa monella eri tavalla.

- Ei vaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille, vaan myös heteroille. Mielestäni heteronormatiivisuus yksinkertaisesti rajoittaa ihmissuhteitamme ja käsitystämme ihmisistä.

Ina Mikkola haluaa tuoda bi- ja panseksuaalisuutta näkyväksi.

Ina Mikkola haluaa tuoda bi- ja panseksuaalisuutta näkyväksi. Kuva: Sari Gustafsson

Mikkola huomauttaa myös, ettei heteronormatiivisia suhdemalleja yritetä kieltää tai häivyttää.

- Siitä ei ole kyse, vaan siitä, että olisi tilaa myös muille - kaikille. Se on tärkein asia, mikä pitäisi muistaa.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistetaan edelleen vihaa ja homofobiaa. Mikkola tiedostaa olevansa etuoikeutetussa asemassa siinä, ettei hänen tarvitse jatkuvasti puolustella parisuhdettaan tai rakkauttaan.

- Tiedän esimerkiksi, jos eläisin naisen kanssa pitkässä parisuhteessa, kyllähän me kokisimme ihan eri tavalla ennakkoluuloja. Heteronormatiivisessa suhteessa eläminen myös suojelee paljon.

Seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ihmiset joutuvat Mikkolan mukaan usein puolustelemaan oikeuttaan olla omia itsejään.

- Olen olemassa, olen totta ja minua ei voi muuksi muuttaa. Edelleen tässäkin maassa tehdään eheytyshoitoja, jotka pitäisi kieltää lailla. Ne ovat vahingollisia ja tuhoavat ihmisiä.

Eheyttämistä käytetään kuvaamaan sitä, kun seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvaa henkilöä pyritään "korjaamaan" heteroksi tai cis-sukupuoliseksi. Muun muassa Suomen Psykiatriayhdistys pitää eheytyshoidolle altistumista haitallisena ja kärsimystä aiheuttavana.

Ina Mikkolalla on oma tuotantoyhtiö, joka tekee monia tabuja käsitteleviä ohjelmia.

Ina Mikkolalla on oma tuotantoyhtiö, joka tekee monia tabuja käsitteleviä ohjelmia. Kuva: Sari Gustafsson

Viimeisin eheytyshoitojen kieltämiseksi tehty kansalaisaloite keräsi tarvittavat 50?000 kannatusilmoitusta kesäkuun alussa ja se etenee eduskuntaan.

- Ihmiset tekevät pahimmassa tapauksessa itsemurhan ja se on tämän yhteiskunnan vika. Homo-, bi- ja transfobia ajaa ihmisiä mielenterveysongelmiin, masennukseen ja pahimmillaan itsemurhaan. Eihän siinä ole mitään järkeä, se on yksinkertaisesti väärin.

- Syrjintä ja homofobia on aktiivinen valinta. Jos syrjit aktiivisesti joitain ihmisiä, silloin olet vastuussa siitä. Sitä ei voi kaunistella tai vähätellä.

Homofobia näkyy myös pienissä arkisissa vitseissä.

-Joku voi kuulostaa kevyeltä vitsiltä, jos et ole kohdannut sitä syrjintää. Se ei ole kevyt vitsi, vaan se on osa isompaa kokonaisuutta, jossa jokainen vitsi tuntuu iskulta vyön alle. Se on henkistä väkivaltaa.

Mikkola tietää, miltä tuntuu, kun ulkopuoliset kyseenalaistavat seksuaalista suuntautumista.

- Bi- ja panseksuaalit valitettavasti kohtaavat ennakkoluuloja sekä seksuaalivähemmistöjen sisältä että ulkopuolelta.

Jotkut suhtautuvat esimerkiksi biseksuaaleihin kuin kyseessä olisi vain jokin välivaihe. Se on Mikkolan mielestä tapa mitätöidä bi- ja panseksuaalisuutta.

- Ehkä olet vain hetero, joka kokeilee tai ehkä olet lesbo, joka ei vaan uskalla vielä olla sitä.

Myös seksuaalivähemmistöjen sisällä näkyy ennakkoluuloja.

Myös seksuaalivähemmistöjen sisällä näkyy ennakkoluuloja. Kuva: Sari Gustafsson

Muistiin on jäänyt erityisesti kerta Pride-tapahtumassa, kun eräs seksuaalivähemmistöön kuuluva henkilö alkoi tenttaamaan, kuinka monen naisen kanssa Mikkola on harrastanut seksiä. Tivaamiseen vaikutti todennäköisesti Mikkolan pitkä parisuhde miehen kanssa.

- Sellainen on mielestäni todella törkeää käytöstä. Se, mitä olet tehnyt elämässäsi ei määritä seksuaalista suuntautumistasi. Eikä se ole kenenkään asia, eikä sitä pidä kenellekään todistaa.

On myös tärkeä erottaa seksuaalinen suuntautuminen ja seksuaalinen käyttäytyminen toisistaan.

Ihminen voi olla esimerkiksi hetero tai homo, vaikka ei olisi koskaan harrastanut seksiä.

- Seksuaalinen suuntautuminen on ihmisen sisällä oleva asia, mutta se ihmeellisesti keskusteluissa edelleen yliseksualisoidaan. Vaikka siinä on kyse identiteetistä, ei siitä, että jatkuvasti olisi joku hässiminen mielessä.

Populaarikulttuurissa seksuaalivähemmistöt ovat saaneet entistä enemmän tilaa. Monet tarinat ovat kuitenkin vielä kertomatta, sillä esimerkiksi bi- tai panseksuaaleja populaarikulttuurissa näkyy Mikkolan mukaan edelleen harmittavan vähän.

Niinkin vähän, että on vaikeaa äkkiseltään keksiä fiktiivistä bi- tai panseksuaalista hahmoa.

Ina Mikkola haluaisi nähdä mediassa enemmän bi- ja panseksuaaleja.

Ina Mikkola haluaisi nähdä mediassa enemmän bi- ja panseksuaaleja. Kuva: Sari Gustafsson

Osittain sen vuoksi Mikkola kokee välillä näkymättömyyttä seksuaalisen suuntautumisensa suhteen.

- En ole seksuaalisen suuntautumisen suhteen löytänyt hahmoja, johon voisin samaistua. Se on tosi harmillista.

Se on yksi syy siihen, miksi Mikkolakin on puhunut seksuaalisesta suuntautumisestaan julkisesti. Julkisesti puhumisen kanssa Mikkola on kipuillut ja esimerkiksi tähän haastatteluun suostumista hän mietti pitkään.

- Minua ei ole missään vaiheessa hävettänyt seksuaalinen suuntautumiseni. Olen vain ollut iloinen siitä. Mielestäni bi- ja panseksuaalisuus on maailman siistein seksuaalinen suuntautuminen, Mikkola alustaa.

Kyse on siitä, miten paljon vihakommentteja hän on valmis aiheen myötä kestämään. Mikkola on saanut julkisen työnsä vuoksi kuunnella vihakommentteja niin naiseudestaan kuin ulkonäöstään. Siksi on täytynyt miettiä, onko hän valmis altistamaan itseään vihalle vielä seksuaalisen suuntautumisen vuoksi.

Seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvä mahdollinen vihapuhe ei myöskään Mikkolan mielestä kohdistu vain häneen. Se kohdistuu syrjittyyn ihmisryhmään ja hän ei halua tarjota alustaa sille.

- Samaa aikaa bi- ja panseksuaalit ovat niin näkymättömiä mediassa. On tärkeää levittää oikeanlaista tietoja ja tarjota samaistumispintaa. Jos minun tarinasta on apua jollekin, olen sen valmis kertomaan. Vihan ja pelon sijaan tarvitaan rohkeutta ja rakkautta.

Ilta Sanoma
vendredi 30 juin 2023 09:55:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.