Ilta Sanoma

Annika Saarikko (kesk) paljastaa IS:n haastattelussa, millainen hallitus­ohjelmasta olisi tullut, jos keskusta olisi päättänyt lähteä mukaan Sääty­talon neuvotteluihin.

-?Suomessa on olemassa tolkullisten, maltillisten ja järkevien ihmisten suuri enemmistö. Se ei ole se joukko, joka somessa meuhkaa, vaan mielessään miettii. Semmoisten ihmisten asialla me olemme, sanoo Annika Saarikko.

-?Suomessa on olemassa tolkullisten, maltillisten ja järkevien ihmisten suuri enemmistö. Se ei ole se joukko, joka somessa meuhkaa, vaan mielessään miettii. Semmoisten ihmisten asialla me olemme, sanoo Annika Saarikko. Kuva: Janne Aaltonen / IS

Eduskunnassa tapahtuu juuri ennen juhannusta jotain yllättävää. Tai ainakin siltä ensinäkemältä vaikuttaa.

Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko on torstaina aamupäivällä astellut kuppilan takaosassa sijaitsevaan "keltaiseen huoneeseen", jossa on yleensä hiljaista. Nyt huoneessa kuitenkin istuu tietokoneensa ääressä eräs perussuomalaisten edustaja.

-?Moikka, mitä kuuluu? Meillä on haastattelu, mutta voit kyllä minun puolestani olla täällä, Saarikko toteaa iloisesti.

Edustaja hapuilee pöydällä olevia papereita ja sulkee tietokoneensa.

-?Minun pitää joka tapauksessa poistua. Kuule, ehtisitkö käydä jossain vaiheessa lounaalla ja katsoa kanssani vähän käytäntöjä, edustaja kysyy.

-?Totta kai! Sovitaan vaan joku päivä, Saarikko vastaa.

Yllättävää. Julkisuudessa perussuomalaisten ja keskustan välillä vaikuttaa olevan jatkuvaa piikittelyä, mutta todellisuudessa välit ovat eduskunnassa päällisin puolin ystävälliset.

Saarikko toteaa, että tässä keskustelussa ei ollut mitään epätavallista.

-?Tiedän tilanteen olevan haastava, eivät he mene helppoon paikkaan. Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) kanssa meillä on myös ollut hyvä yhteys ja mukavia keskusteluja, Saarikko kertoo.

Annika Saarikon korviksissa lukee hänelle tärkeät sanat

Annika Saarikon korviksissa lukee hänelle tärkeät sanat "Siinä on vuori, nyt kiivetään". Kuva: Janne Aaltonen/IS

Kun Saarikko on päässyt istumaan keltaisen huoneen sohvalle, hän haluaa puhua hallitusohjelmasta ja keskustan uudesta suunnasta puolueena.

Pääministeri Petteri Orpon (kok) hallitusohjelmassa on Saarikon mielestä "paljon oikeita asioita".

Saarikko toivoo, että hallitus onnistuu yhteiskunnassa paikallisen sopimisen viemisessä eteenpäin ja tekemään sen kestävällä tavalla myös työntekijät huomioiden. Myös ulko- ja turvallisuus­politiikkaa käsittelevät asiat ovat hänen mukaansa tärkeitä.

-?Megaluokan ongelma on kuitenkin se, että monissa kohdissa hyvät kirjaukset eivät kohtaa sen sisällön kanssa, joka löytyy numeroista. Vaikein ja epäselvin osuus liittyy sotepalveluihin: mitä hallitus aikoo ja miten säästöt toteutetaan? Miten käy vanhainkotien ja kotikuntien terveysasemien?

Jos keskusta olisi ollut mukana tekemässä hallitusohjelmaa, olisi Saarikon mukaan hallitusohjelmassa kirjaus lähipalveluiden välttämättömyydestä.

-?Enemmän voimavaroja olisi käytetty myös itäisen Suomen muuttuneen turvallisuuden pohtimiseen ja pohjoisen kasvu­mahdollisuuksiin. On hyvä huomata myös, että puolen miljardin euron tunnin junan edestä myydään valtion omaisuutta ja summa riittää vasta hankkeen alkuun. Kukaan ei tiedä mitä omaisuutta. Jos emme tiedä, mitä omaisuutta myydään, se on kuin lypsävien lehmien teurastusta.

Annika Saarikko ja Petteri Orpo Kultaranta-keskusteluissa.

Annika Saarikko ja Petteri Orpo Kultaranta-keskusteluissa. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva

Kannatuskuopassa rypevä keskusta on Saarikon mukaan luonut nahkansa uudelleen. Hän viittoo kädellään puhuessaan - aiheesta on ilmeisen paljon sanottavaa.

Saarikko lupaa, että oppositiossa nähdään jatkossa "rakentava puolue, jolle kritiikki ei ole itsetarkoitus".

-?Vasemmistopuolueet aloittivat hallituksen haukkumisen jo ennen kuin neuvottelut olivat edes alkaneet. Se oli periaatteellista kritiikkiä hallituspohjaa kohtaan. Meillä ei ole sellaista. Meillä on kritiikkiä asioista ja edellytyksiä myös tukea hallitusta oikeissa asioissa. Olemme oppositiopuolue vaalin tuloksen vuoksi, kansanvaltaa kunnioittaaksemme, Saarikko linjaa.

Hän kuitenkin lisää, että keskusta ei "purematta niele" hallituksen päätöksiä.

Monelle suomalaiselle vaikuttaa kuitenkin olevan se epäselvää, onko keskusta vasemmalla vai oikealla. Saarikon vastaus on selkeä.

-?Haluamme puolueena rakentaa siltaa hyvin voimakkaasti jakautuneen ilmapiirin keskellä. Ennustan repiviä keskusteluja eduskunnassa ja yhteiskunnassa. Sellaisessa Suomessa keskusta tarjoaa sillan näiden asioiden väliin, hän hahmottelee.

Keskustan tarkoitus on siis nimensä mukaisesti olla keskellä.

Mutta onko keskivoimalle tilausta ajassa, jossa oikeisto ja vasemmisto ovat niin vahvasti jakautuneet?

-?Suomessa on olemassa tolkullisten, maltillisten ja järkevien ihmisten suuri enemmistö. Se ei ole se joukko, joka somessa meuhkaa, vaan mielessään miettii. Semmoisten ihmisten asialla me olemme. Tietysti keskellä olemisen tila pitää raivata, koska ajan henki vie voimakkaasti ääripäihin. Onko sille tilausta, niin aivan valtavasti, koska moni suomalainen kavahtaa ääripäitä.

Saarikko sanoo keskustan edustavan edelleen samoja asioita, "joita puolue on edustanut Suomessa 110 vuotta."

Puolueen toimintaa määrittävät Saarikon mukaan oikeudentunto ja paikallisten palveluiden puolustaminen sekä kestävä taloudenpito. Kotimaisuus ruuassa ja energiassa sekä "järkevä" luontosuhde kuvaavat myös keskustaa.

-?Vasemmiston huoli on leikkauksissa itsessään, meidän huolemme on sosiaalisessa omassa­tunnossa, oikeuden­mukaisuudessa: onko sydän paikallaan? Olemme samaa mieltä leikkausten tarpeellisuudesta, mutta jos teet leikkauksia, et samalla voi helpottaa pelkästään hyvätuloisten elämää.

Saarikko kertoo tarkoittavansa tällä käytännössä esimerkiksi sitä, että hyvätuloisten veroalennus tuntuu tuntuu kohtuuttomalta silloin, kun kaikkein heikoimmassa asemassa olevilta leikataan.

-?Hallitusohjelman kirjaukset ovat sellaisia, että minä en ota täysin selvää, mihin niillä tähdätään. Se on selvää, että epävarmuus alueilla lisääntyy ja että viime hallituksen asettaman kulukurin päälle asetetaan lisää painetta ja leikkauksia.

Sanna Marinin (sd) hallituksessa istuneella keskustalla on todella painetta luoda nahkansa uudelleen.

Puolue arvosteli Marinin hallituksen talouspolitiikkaa ja asettui poikkiteloin niin luonnon­suojelulaissa kuin saamelais­käräjälaissa. Kritiikistä huolimatta keskusta oli itse mukana hallituksessa tekemässä päätöksiä. Maaseudun ihmiset puolestaan ovat pettyneitä, sillä keskustan on koettu unohtaneen heidät.

Miten keskusta aikoo saada esimerkiksi perussuomalaisiin valuneet äänestäjät takaisin?

-?Kunnioitan vaalitulosta ja myönnän keskustan tappion. Eivät perussuomalaisia äänestäneet ihmiset olleet missään nimessä väärässä. Heillä oli lupa toivoa parempaa. En halua antaa kuvaa siitä, että ihmiset äänestivät väärin. He äänestivät sydämestään. Hallitusvastuu­puolueiden on nyt osoitettava, että ovat luottamuksen arvoisia. Sitä mekin seuraamme.

Riikka Purra ja Annika Saarikko ovat kuvanneet välejään hyviksi.

Riikka Purra ja Annika Saarikko ovat kuvanneet välejään hyviksi. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Juhannusviikolla otsikoihin nousi myös salaperäinen kirje, josta muun muassa Riikka Purra kertoi IS:lle.

Hänen edeltäjänsä Saarikko oli siis jättänyt valtiovarainministeriöön Purralle kirjeen. Purra ei ollut itse ehtinyt vielä alkuviikosta lukea kirjettä, mutta kertoi odottavansa, että kirjeessä olisi "hyviä vinkkejä".

Lue lisää: Saarikko jätti Riikka Purralle sala­peräisen kirjeen - nyt Purra kommentoi kirjeen sisältöä IS:lle

Saarikko selaa puhelintaan. Välissä hän toteaa, että on merkityksellistä kirjoittaa seuraajalle kirje tai istua viisikon kanssa vielä viimeisen kerran käymään läpi kulunutta kautta. Näin mieli pääsee "päättämään ja aloittamaan asioita".

Löytyi. Kuva Riikka Purralle kirjoitetusta kirjeestä.

-?Kirjoitin Riikalle siitä, että neuvottelupöydän äärellä täytyy tehdä monta vaikeaa päätöstä. Tehtävä on yksinäinen. Kerroin erityisesti siitä, miten paljon arvostan ministeriön virkakuntaa, Saarikko lukee.

Hänen mukaansa valtiovarainministerillä ja muillakin ministereillä eteen tulee tilanteita, joihin ei ole olemassa neuvoja. Ei ole yhtä oikeaa tapaa toimia, on vain tehtävä ratkaisuja.

-?Kirjeessä rohkaisen häntä olemaan oma itsensä. Päättäväinen. Käyttämään täysi­määräisesti sitä valtaa, jossa on kaiken keskellä. Kerron kirjeessä myös siitä, miten aika muutti minua ja miten suurena kunniana tehtävää pidin, sekä toivotan voimia sen hoitamiseen, Saarikko jatkaa.

Kauniit sanat ja ymmärrys eivät kuitenkaan tarkoita sääliä. Ne Saarikko haluaa erottaa toisistaan. Vaikka ihmiset eivät riitele keskenään, asiat ja ideologiat riitelevät.

Hän painottaa, että keskusta aikoo tarkastella hallituspuolueiden lupauksia suurennuslasilla. Nyt Saarikko aikoo kertoa, millainen keskusta on oppositiossa ja millaisen hallitusohjelman keskusta olisi tehnyt.

-?Perussuomalaisten ei kannata ihmetellä, miksi salissa käytettiin juhannus­viikolla niin voimakkaita puheen­vuoroja heidän suuntaansa. Siksi, että olemme laittaneet talteen kaikki ne vaalilupaukset, joita suomalaisille annettiin ja joiden perään meillä kaikilla on oikeus kysyä, Saarikko sanoo.

Hänen mukaansa hallitusohjelma ei vielä viitoita sitä, että lupaukset tehdään todeksi.

-?Perussuomalaisten vaalilupaukset olivat niin paljon keskustaa avokätisempiä, että pidän keskustan oikeutena ja velvollisuutena katsoa niiden myös toteutuvan.

Vaikka Saarikko on puhunut Riikka Purrasta haastattelussa kauniisti ja molemmat osapuolet ovat vakuuttaneet kaksikon hyviä välejä, on Saarikolla myös kritiikkiä annettavana.

21. kesäkuuta A-studiossa valtiovarainministeri Purraa muistutettiin hänen maaliskuisesta lausunnostaan "Kokoomus haluaa leikata pienituloisten etuuksista - se ei meille käy". Purraa pyydettiin toistamaan lause, mutta hän ei sitä tehnyt. Mukana A-studiossa oli tuolloin myös väistynyt valtiovarainministeri Saarikko.

-?En tietenkään olisi itse vastaavassa tilanteessa sanonut niin. Se oli Riikalta lyhytnäköinen lupaus, eikä sille ole selityksiä siksi, että taloustilanne oli kaikkien tiedossa. Se oli häneltä vaalipuhetta, samoin kuin lupaukset bensan hinnasta, Saarikko kritisoi.

Saarikko sanoo keskustan edustavan edelleen samoja asioita,

Saarikko sanoo keskustan edustavan edelleen samoja asioita, "joita puolue on edustanut Suomessa 110 vuotta." Kuva: Janne Aaltonen/IS

Lopuksi Saarikon katse siirtyy vuoden 2024 presidentinvaaleihin.

Suomen pankin pääjohtaja Olli Rehn pyrkii tasavallan presidentiksi valitsijayhdistyksen ehdokkaana. Rehnin mukaan hän ei näe keskustataustaansa painolastina, vaan haluaa valitsija­yhdistyksen avulla pyrkiä "koko kansan presidentiksi".

Lue lisää: Presidentiksi pyrkivä Olli Rehn kertoo uransa vaikeimmista hetkistä: "Happi meinasi loppua"

Saarikko ei ole vielä julkisesti kommentoinut, mitä mieltä hän on Rehnin päätöksestä valitsijayhdistyksen ehdokkaana.

-?Ollin ilmoitus presidentinvaali­ehdokkuudesta oli iloinen ja odotettu asia. On merkille pantavaa, että kyselyissä hän on pitkään herättänyt suomalaisissa luottamusta. Valitsijayhdistys näyttää tulevan presidentinvaalien käytännöksi presidentti Sauli Niinistön jalanjäljissä. Pidän sitä ketteränä tapana ja se kuvaa ajan henkeä, Saarikko sanoo.

Hän uskoo monien keskustalaisten keräävän innoissaan kannattajakortteja kesän tilaisuuksissa. Päätöksen presidentinvaaliehdokkaastaan keskusta tekee syyskuun lopulla ja puoluehallitus kokoontuu käsittelemään asiaa elokuun alussa.

Ovatko keskustan huonot kannatusluvut taakka Olli Rehnille?

-?Tullakseen valituksi tasavallan presidentiksi tarvitsee laajan suomalaisten tuen. Minusta valitsijayhdistys on viesti siitä, että haluaa olla kaikkien suomalaisten ehdokas. Olli Rehn korostetusti kertoi toivovansa, että hän on myös keskustan ehdokas ja kertoi keskustalaisesta taustastaan. Kyllä kaikki suomalaiset sen tietävät. Uskon, että valitsijayhdistys olisi ollut Rehnin valinta puolueen kannatuksesta riippumatta.

Ilta Sanoma
lundi 26 juin 2023 09:00:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.