Soundi

Steve Harris paljastaa, minkä Iron Maidenin biisin haluaisi soittaa yhtyeen keikoilla

Soundi - logo Soundi 18.06.2023 20:23:54 Pop Media
Steve Harris paljastaa, minkä Iron Maidenin biisin haluaisi soittaa yhtyeen keikoilla

Iron Maiden on tuoreella Future Past -kiertueellaan kaivellut arkistojaan ja esittänyt muun muassa Somewhere in Time -albumin päättävää Alexander the Great (356-323 BC) -kappaletta livenä lähes 40 vuoden odotuksen jälkeen. Myös Caught Somewhere in Time kuuluu bändin repertuaariin ensimmäistä kertaa sitten 1980-luvun lopun.

Basisti Steve Harris toteaa Metal Hammerille, että muitakin harvoin kuultuja kappaleita olisi mukava soittaa. Erityisesti mies haluaisi lisätä Seventh Son Of A Seventh -pala Son Only The Good Die Youngin jossain vaiheessa yhtyeen ohjelmistoon.

"On muutama raita, jotka olisi kiva kaivaa esiin silloin tällöin", Harris sanoo. "Mielestäni Only The Good Die Young on oikein kiva biisi ja sitä olisi mukava soittaa."

"Soitimme sitä pariin otteeseen. Se saattaisi olla kiva biisi soittaa", Harris jatkaa. "Se on noita ehkä vähän vähemmän tunnettuja biisejä. Mutta juttu on sitten se, että mitäs pudotat pois settilistalta? Se on se ongelma. Niin monta biisiä, niin monta levyä."

Myöhemmin haastattelussaan Harris kertoo, että Iron Maiden soittaa keikoillaan ensisijaisesti biisejä, jotka miellyttävät soittajia itseään.

"Tämä saattaa olla suoraan ja tylysti sanottu, mutta emme tee sitä yleisölle", Harris sanoo. "Teemme ennen kaikkea omaa juttuamme. Meidän pitää tuntea olomme mukaviksi soittaessamme jotta voimme nauttia siitä, ja sitten toivon mukaan yleisökin pitää siitä. Se on aina ollut lähtökohtamme. Emme pyri mihinkään konseksukseen, että 'tykkäävätkö kaikki nyt tästä vai eivät?' Emme toimi niin."

dimanche 18 juin 2023 23:23:54 Categories: Soundi

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.