Sanni Kalliokoski osti ensimmäisen peruukkinsa kaksi vuotta sitten. Nykyään hän iloitsee siitä, että voi joka päivä vaihdella hiusten väriä tai leikkausta. Kuva: Jussi Partanen

Sanni Kalliokoskella, 29, oli vuosia salaisuus, josta hän ei uskaltanut kertoa kenellekään. Nyt viiden lapsen äiti puhuu oireista avoimesti, ettei kukaan enää joutuisi häpeämään.

Joka aamu teini-ikäinen Sanni Kalliokoski toteutti saman rutiinin. Hän laittoi hiuksiaan peilin edessä tunnin.

Laittautuminen kesti, sillä se piti tehdä hyvin huolellisesti. Hän ei saisi paljastua kenellekään.

Vaikeimpia olivat aamut, kun hän tiesi, että koulussa olisi liikuntatunti tai vielä pahempaa: he menisivät uimahalliin.

Laittautumisrituaalin tavoite oli aina sama: kaljun kohdan peittäminen päälaelta.

Kalliokoski oli päättänyt, ettei hän saisi paljastua kenellekään. Kaljuuden syy hävetti häntä syvästi.

Hän oli itse nyppinyt hiuksensa pois.

Ensimmäisen kerran nyppiminen alkoi, kun Kalliokoski oli alle kouluikäinen. Hän alkoi irrottaa kulmakarvojaan. Hieman myöhemmin hän siirtyi hiuksiin.

Jo tuolloin Kalliokoski tiesi, että hän teki jotain, mikä ei ollut hyväksyttyä. Siksi hän oppi salaamaan tekonsa varhain.

Ensimmäisen kerran Kalliokosken äiti huomasi, että jotain on tekeillä, kun tytär oli nyppinyt kulmakarvoja niin paljon, että hän näytti erilaiselta.

Kun Kalliokosken päähän alkoi ilmestyä kaljuja kohtia, hän sai ensimmäisen kerran sen kommentin, joka lopulta toistui samanlaisena vuosi toisensa jälkeen:

- Lopeta nyppiminen, hänelle sanottiin.

Sanni Kalliokoskelta on kysytty, eikö hän nypi peruukin hiuksia. -?En tee sitä, koska siinä ei ole samanlaista tuntemusta päänahkaan. Kuva: Jussi Partanen

Hän halusi kyllä lopettaa.

Jos Kalliokoski olisi voinut tahdonvoimalla päättää, että hän lopettaa nyppimisen, hän olisi tehnyt sen. Se ei kuitenkaan ollut mahdollista.

Tilanne ahdisti häntä, mutta asiaa ei tutkittu enempää.

Nyppimisen syy selvisi hänelle vasta 15-vuotiaana, kun hän etsi itse tiedon Googlesta. Hänellä on karvojennyppimishäiriö trikotillomania.

Fakta

Karvojen nyppimishäiriössä eli trikotillomaniassa nyppiminen kohdistuu useimmiten hiuksiin, kulmakarvoihin tai silmäripsiin. Se voi kohdistua myös muihin ihon karvoihin.

Nyppimistä edeltää usein jännityksen tunne ja sitä seuraa helpotuksen tai mielihyvän tunne.

Satunnainen karvojen nyppiminen on melko tavallista lapsuudessa. Jatkuvaa trikotillomaniaa esiintyy 1-3 prosentilla ja se alkaa useimmiten lapsena tai varhaismurrosiässä.

Osalla pakonomainen nyppiminen voi kestää voimakkuudeltaan vaihdellen vuosikymmeniä.

Trikotillomania on yleisempää naisilla, eikä sen syytä tunneta. Nyppiminen korostuu usein stressin tai erilaisten negatiivisten tunteiden yhteydessä.

Oireita voidaan lievittää pakko-oireisen häiriön hoidossa käytettävillä lääkkeillä. Hyötyä voi olla myös kognitiivisesta psykoterapiasta, käyttäytymisterapiasta tai hypnoosista.

Lähde: Duodecim terveyskirjasto

Kun Kalliokoski sai pakonomaiselle nyppimiselle nimen, se tuntui samaan aikaan sekä helpottavalta että hyvin ahdistavalta.

Helpottavaa oli ymmärrys, että on muitakin, jotka tekevät samaa kuin hän. Ahdistusta puolestaan lisäsi, kun hän luki, että monilla oireet jatkuvat läpi elämän.

Sairaus on harvinainen, mutta voi aiheuttaa huomattavaa kärsimystä. Nyppiminen oli jo vaikuttanut hänen itsetuntoonsa.

- Se oli nuorelle mielelle tosi iso juttu ja hirveän hämmentävää. Mietin, mikä minussa on vikana, kun en pysty lopettamaan sitä.

Samaan aikaan hän sai ympärillä olevilta ihmisiltä koko ajan kommentteja, että hänen pitäisi pystyä lopettamaan nyppiminen. Koulussa hän oli jatkuvasti peloissaan, ettei paljastuisi kenellekään.

Kun hän alkoi 14-vuotiaana seurustella nykyisen puolisonsa kanssa, hän salasi ensin asian myös seurustelusuhteessa. Kun se oli lopulta pakko tuoda ilmi, myös puoliso kysyi ensin häneltä, miksi hän ei vain lopeta.

- Ajan myötä hän ymmärsi, miksi se ei ole mahdollista.

Trikotillomania ei ole tietoinen valinta, vaan psyykkinen häiriö. Se voi lähteä ahdistuneisuuden lievittämisestä ja muodostua rituaaliksi tai tavaksi.

Osalla asiaan liittyy pakonomaisuutta, mutta kyseessä ei ole yksiselitteisesti pakko-oire.

Sanni Kalliokoski sanoo, että peruukki on välillä kesäkuumalla hiostava. -?Mutta niin olisivat paksut hiuksetkin. Kuva: Jussi Partanen

Vuonna 2013 Kalliokoski odotti toista lastaan, kun tapahtui ihme. Päivät kuluivat, mutta kädet eivät kertaakaan hakeutuneet päälaelle.

Tarve nyppimiselle oli poissa.

Ensin hän ajatteli, että kyseessä on tauko. Hän oli aiemminkin kokenut lyhyitä jaksoja, jolloin oireet hellittivät.

Aikaa kului, mutta oireet eivät palanneet. Asia painui pois mielestä. Oli tapahtunut se, mistä hän koko nuoruutensa unelmoi.

Seuraavien seitsemän vuoden aikana perheeseen syntyi lisää lapsia. Yksi lapsista syntyi kuolleena geneettisen raskaudenkeskeytyksen jälkeen.

Kalliokoski sanoo, että ne ajat olivat traumaattisia ja ahdistavia. Silti hän ei enää nyppinyt hiuksiaan tai kulmakarvojaan.

Hän ajatteli, että on sittenkin päässyt trikotillomaniasta eroon.

Kunnes vuonna 2019 Kalliokoski huomasi, että kädet hakeutuvat jälleen päälaelle.

Ensimmäinen reaktio oli tuttu lapsuudesta: hänen pitäisi salata oireiden palaaminen kaikilta. Niinpä hän nyppi hiuksiaan yksin vessassa.

Nyppimisestä tuli päivittäistä. Se ei välttämättä kestänyt kauaa, mutta tarjosi hengähdyshetkiä arjesta.

Hän nyppi hiuksia väsyneenä sängynreunalla samalla, kun pumppasi maitoa vauvalle.

Hän nyppi hiuksia, kun nukutti lapsia rattaisiin.

Jos jokin tilanne, esimerkiksi lasten iltatoimet, tuntui kuormittavalta, hän hakeutui hetkeksi tilanteesta pois nyppimällä hiuksia.

- Se oli ikään kuin sijaistoiminto kaikelle. Saatoin hetkeksi jumittua siihen tilaan ja keskittää ajatukset vain siihen.

Lastensa seurassa Kalliokoski nyppi välillä hiuksiaan, mutta puolisoltaan hän yritti piilotella asiaa. Vanha häpeän tunne nousi pintaan.

Kun puoliso lopulta huomasi, että jotain on tekeillä ja kysyi, onko hän aloittanut nyppimisen uudelleen, se tuntui siltä kuin toinen olisi lyönyt häntä kasvoihin.

- Sanoin hänelle, että mene pois, sinun ei tarvitse tähän puuttua. Olin siinä vaiheessa henkisesti todella kipeä ja järkyttynyt siitä, että oireet alkoivat uudelleen.

Sanni Kalliokoski kertoo, että trikotillomaniasta kertominen on auttanut häntä hyväksymään itsensä sellaisena kuin hän on. Kuva: Jussi Partanen

Hiukset ovat naisen kruunu. Sellaiseen ajatusmaailmaan Kalliokoski kasvoi jo lapsena.

Miksi hän tuhosi oman kruununsa?

Kun trikotillomanian oireet vuosien tauon jälkeen palasivat, Kalliokoski huomasi nyppivänsä hiuksia enemmän kuin ennen.

Kotona hän käytti usein turbaania, mutta kaikkiin tilanteisiin se ei sopinut. Kalju kohta alkoi olla niin laaja, että sitä oli vaikea peittää.

Oireiden palaamisen jälkeen Kalliokoski liittyi Facebookissa vertaisryhmään. Siellä keskusteltiin peruukeista.

Ensin Kalliokoski ajatteli, ettei hän voisi ikinä hankkia peruukkia. Silloin kaikki ainakin huomaisivat, että jotakin on tekeillä.

Lopulta hänellä ei enää ollut muuta vaihtoehtoa. Kaksi vuotta sitten hän osti ensimmäisen peruukkinsa. Se oli kevyempi hiuslisäke, joka peitti päälaen.

Kalliokoski ymmärsi, että tällaisen hän olisi tarvinnut jo nuorena.

- Se olisi ollut silloin todella kätevä. Käytin tuhottomasti aikaa erilaisten viritelmien tekemiseen.

Haastatteluhetkellä Kalliokoski on letittänyt punertavat hiukset kampaukseksi. Takaraivolla on nuttura, josta erottuu muutamia erivärisiä suortuvia. Ne ovat hänen omia hiuksiaan.

Huomenna hänellä voi olla tummemmat hiukset ja otsatukka. Kalliokoskella on kaksi erilaista peruukkia, joita hän käyttää.

- Tämä on kuituhiusta ja hirveän helppoa laittaa. Tykkään siitä, että voin tehdä erilaisia kampauksia ja päättää, että jonain päivänä minulla on otsatukka ja toisena ei.

Kuluneen vuoden aikana Kalliokoski on tehnyt pitkän matkan. Se alkoi, kun hän päätti kertoa Instagram-tilillään avoimesti trikotillomaniasta.

Päätös syntyi nopeasti niin kuin hänellä on tapana.

- Sanoin parille kaverille, että päätin, että julkaisen tällaisen tekstin. He kysyivät, olenko aivan varma, mihin vastasin, että meni jo.

Julkaisun jälkeen Kalliokoskea alkoi jännittää. Kädet hikosivat ja sydän hakkasi. Reaktiot julkaisuun olivat kuitenkin positiivisia.

Se muutti kaiken.

- Elämästä tuli paljon mukavampaa ja helpompaa, kun en enää yrittänyt peitellä ja pystyin menemään esimerkiksi uimahalliin vapaasti.

Marraskuussa hän julkaisi somessa videon, jossa hän näytti, mitä peruukin alla on.

- Minulle se ei enää ollut iso juttu, mutta joiltain sukulaisilta sain viestiä, että apua, onko se noin paha.

Lapsilleen Kalliokoski kertoi trikotillomaniasta, kun hän alkoi käyttää peruukkia. Hän sanoo, että ensin he olivat hieman järkyttyneitä. Nopeasti asia muuttui tavalliseksi.

Kerran lapsilla oli kavereita yökylässä ja he näkivät, kun Kalliokoski otti peruukin pois. He juoksivat kysymään Kalliokosken lapsilta, tietävätkö nämä, että heidän äidillään on peruukki.

- Lapset vastasivat, että kyllä he sen tietävät, eikä siinä ole mitään ihmeellistä.

Se tuntui Kalliokoskesta hyvältä.

- Olen ajatellut sen niin, että kun lapset näkevät tällaisia asioita, niistä tulee arkipäiväisiä ja he oppivat ymmärtämään, että meitä ihmisiä on erilaisia ja kaikilla on omia juttujaan.

Sanni Kalliokoski työskentelee valokuvaajana. Hänellä on oma studio, jossa hän kuvaa pääasiassa vauvoja ja perheitä. -?Pitkään halusin kätilöksi, mutta oli ihana huomata, että myös tässä työssä saan olla lasten ja perheiden kanssa paljon tekemisissä. Kuva: Jussi Partanen

Trikotillomania alkaa usein lapsuudessa tai varhaisnuoruudessa. Siksi Kalliokoski toivoo, että aiheesta puhuminen lisäisi sallivampaa ilmapiiriä, eikä kenenkään enää tarvitsisi hävetä tai piilotella, kuten hän lapsena ja aikuisenakin pitkään teki.

Eniten hän toivoo, ettei kukaan yrittäisi pakottaa toista lopettamaan nyppimistä. Siitä kun ei voi väkisin yrittämällä päästä eroon.

Kalliokoski tietää, että kaikille trikotillomaniasta kertominen ei ole helppoa. Vertaisryhmissä hän on jutellut ihmisten kanssa, jotka kokevat oireista suurta ahdistusta. Moni haluaa päästä niistä eroon. Tällainen tilanne on esimerkiksi perheenäiti Katjalla, jonka haastattelu julkaistiin Ilta-Sanomissa joulukuussa.

Lue lisää: Perheenäiti Katjalla on salaisuus - kun lapset menevät nukkumaan, hän ei mahda itselleen mitään

Kalliokoski on kokeillut oireisiin lääkitystä, mutta sanoo, ettei se ollut kovin tehokasta. Oireita voisi hoitaa myös esimerkiksi kognitiivisella käyttäytymisterapialla, mutta hän kokee, että tällä hetkellä hän on niin sinut asian kanssa, ettei tarvitse siihen terapiaa.

Somejulkaisun jälkeen hän on hyväksynyt trikotillomanian osaksi itseään. Se on asia, jota hän ei voi poistaa, eikä hän enää edes yritä pyristellä oireista eroon.

- On tasan yksi ihminen, joka voi estää minua elämästä täyttä elämää ja se olen minä itse. En enää haaveile siitä, että nyppiminen loppuisi. Elämä on hyvää näinkin.

Juttu on julkaistu ensi kertaa 11.1.2023.