Voice.fi

Aki Linnanahde palaa pian radioon - "Kuuntelijoita on ollut ikävä"

Voice.fi - logo Voice.fi 17.06.2023 07:23:56 Lauri Kujanpää
Aki Linnanahde palaa pian radioon - "Kuuntelijoita on ollut ikävä"

Aki Linnanahde juontaa heinäkuussa Radio Novan Iltapäivä -ohjelmaa.

Voit kuunnella haastattelun alta tai tästä.

Radio Nova Festivaalit ovat käynnistyneet Helsingin Suvilahdessa ja yksi kauniista kesäpäivästä nauttiva festivaalivieras on toimittaja Aki Linnanahde.

- Komeat on puitteet ja kelit ovat mainiot. Täällä on mahtava ja monipuolinen kattaus, Linnanahde kertoo Voice.fi:n haastattelussa.

- Varsinkin Gettomasan esiintymistä odotan.

Linnanahde lopetti Radio Novan Aamu -ohjelmassa marraskuun lopulla. Kiirettä on silti pitänyt esimerkiksi podcast-tuotantojen ja Huomenta Suomi -ohjelman tiimoilta.

- Varsinkin Aki Linnanahde Talk Show -podcastin parissa on riittänyt hommia. Teemme myös omalla tuotantoyhtiölläni muitakin äänituotantoja.

Radiokuuntelijoiden iloksi Linnanahde palaa radioon heinäkuussa.

- Heinäkuun alusta alkaen teen Radio Novan Iltapäiviä viisi viikkoa. Tämä on minulle jo tuttu juttu, sillä olen tehnyt samaa useamman kesän verran. Kesäradion tekemisessä on sitä jotain, Linnanahde kertoo.

- On hienoa palata radiohommiin. Kuuntelijoilta tulee paljon viestejä ja heitä on kova ikävä.

Erästä asiaa Linnanahde ei ole kaivannut.

- Aamuheräämistä ei ole ollut ikävä, Linnanahde nauraa.

Voice.fi ja Radio Nova ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Aki Linnanahde piti viimeisen puheensa Radio Novan Aamussa - "Tämä matka ei ikinä unohdu"

Lue myös: MTV: Uudet Huomenta Suomi -juontajat julki - mukana muun muassa Aki Linnanahde ja Niina Backman

samedi 17 juin 2023 10:23:56 Categories: Voice.fi

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.