Inferno

Suomalaistubettaja vastasi Robert Trujillon toiveeseen: tältä Metallican 72 Seasons kuulostaisi Slayerin esittämänä

Inferno - logo Inferno 14.06.2023 10:53:57 Pop Media
Suomalaistubettaja vastasi Robert Trujillon toiveeseen: tältä Metallican 72 Seasons kuulostaisi Slayerin esittämänä

Moonic Productions iskee jälleen.

Metallica-basisti Robert Trujillolta kysyttiin hiljattain, mitä yhtyeen uuden levyn biisejä tämä haluaisi kuulla jonkin toisen bändin coveroimana. Trujillon mielestä 72 Seasons Slayerin esittämänä voisi olla mielenkiintoinen.

"Kukaan ei osaisi odottaa sellaista, mutta minä olisin rakastanut sitä. Joidenkin mielestä bändien välillä oli kilpailua, mutta ehkä koska minä tulin mukaan vasta myöhemmin, minä näen vain kaksi ikonista voimanpesää, joilla oli tavaramerkkisoundista. Mutta olisi ollut todella mielenkiintoista kuulla, miltä 72 Seasons olisi kuulostanut Slayerin klassisella kokoonpanolla", Trujillo totesi.

Koska Slayer lopetti toimintansa vuonna 2019,  päätti Youtubeen erilaisia covervideoita tehtailevan suomalaisen Moonic Productionsin Otu tarttua tuumasta toimeen ja toteuttaa Trujillon haaveen itse. Alapuolelta voit kuunnella, millainen lopputulos Moonic Productionsin käsittelyssä syntyi.

mercredi 14 juin 2023 13:53:57 Categories: Inferno

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.