STT

Hovioikeus piti voimassa elinkautisen tuomion murhasta jutussa, jossa lakimies oli kateissa vuosikymmeniä

STT - logo STT 14.06.2023 10:53:57 STT
Käräjäoikeudessa elinkautiseen tuomittu mies oli vaatinut hovioikeudessa murhasyytteen hylkäämistä. Hovioikeus ei muuttanut tuomiota. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.

Johanna Latvala

Turun hovioikeus on pitänyt voimassa elinkautisen tuomion murhasta liki 30 vuotta kateissa olleen turkulaisen lakimiehen jutussa.

Käräjäoikeus tuomitsi viime vuonna Lasse Erik Lehdon, 69, elinkautiseen vankeuteen lakimiehen murhasta, eikä hovioikeus muuttanut tuomiota keskiviikkona antamassaan ratkaisussa. Lehto vaati hovioikeudessa murhasyytteen hylkäämistä.

33-vuotias lakimies katosi Turussa 3. elokuuta vuonna 1994. Lehto toimi lakimiehen katoamisen aikaan mainostoimistoyrittäjänä ja tunsi hänet.

Hovioikeus katsoi, että Lehto houkutteli lakimiehen omistamaansa purjeveneeseen ja surmasi tämän siellä ampumalla pistoolimaisella ampuma-aseella selkään ja päähän.

Hovioikeuden mukaan Lehdon motiivina olivat hänen yritykseensä liittyvät taloudelliset epäselvyydet.

Tuomiossa todetaan, että hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden perustelut ja johtopäätökset siitä, että Lehto syyllistyi menettelyllään murhaan.

- Ketään muuta henkilöä kuin Lehto, jolla olisi ollut sekä mahdollinen motiivi että tilaisuus surmata (uhri) ja upottaa ruumis Airistolle, ei ole tullut ilmi, tuomiossa sanotaan.

Lakimiehen katoaminen oli selvittämättä, kunnes poliisi otti sen uudestaan aktiiviseen tutkintaan toissa vuonna. Lehto otettiin kiinni saman vuoden elokuussa.

Murhasyytteen käsittely alkoi Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa joulukuussa 2021, jolloin lakimiehen ruumista ei ollut vielä löydetty. Viime vuoden maaliskuussa juttu sai dramaattisen käänteen, kun poliisi kertoi löytäneensä ruumiin merenpohjasta Turun Airiston alueelta.

mercredi 14 juin 2023 13:53:57 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.