Teemu Pukin seuraava seura on ollut suuri puheenaihe suomalaisessa jalkapalloyhteisössä. Suomalaishyökkääjä jättää Norwichin päättäessään sopimuksensa kesäkuun lopussa.
Pukki, 33, pelasi toukokuussa viimeisen ottelunsa Norwich-paidassa Mestaruussarjan päätöskierroksella Blackpoolia vastaan. Seuralegendaksi noussut kotkalainen edusti seuraa viiden kauden ajan.
Pukin olo on ollut levollinen Norwichin kauden päätyttyä. Reilun kuukauden lomaillut suomalaistähti ei ole miettinyt liikoja seuraavaa siirtoaan jalkapallokentillä.
Pukki ei sulje pois vaihtoehtoa kokeilla haastetta Euroopan ulkopuolella. Esimerkiksi Yhdysvaltojen MLS-sarja on ollut kokeneille huippupelaajille vuosien varrella houkutteleva vaihtoehto.
MLS:ssä pelaa myös lukuisia muita Suomen maajoukkuepelaajia, kuten Inter Miamia edustava Robert Taylor, Austin FC:n Leo Väisänen ja Minnesota Unitedin Robin Lod.
- Ei ole mitään yhtä maata, mihin haluaisin. Aika paljon tullut koettua jo Euroopan sarjoja. Katsotaan mitä tarjouksia sieltä tulee. Olen avoin melkein kaikenlaisille tarjouksille, Pukki vihjasi tulevaisuuden suunnitelmistaan, Huuhkajien lehdistötilaisuudessa.
- Varmasti Euroopan ulkopuolellakin pelaaminen olisi yksi vaihtoehto.
Pukki valmistautuu seuraavaksi Suomen EM-karsintojen ensimmäisiin kotiotteluihin. Huuhkajat kohtaa ensi viikon perjantaina 16. päivä kesäkuuta Slovenian ja kolme päivää myöhemmin maanantaina San Marinon.
Joni Ahokas, Helsinki
Twitter: @AhokasJoni
Lue myös: Wilfried Zaha sai valtavan tarjouksen Saudi-Arabiasta