STT

Ihmiset ja eläimet yrittivät pelastautua vesimassojen alta Etelä-Ukrainassa - vesi nousi jo metritolkulla Hersonin kaupungissa

STT - logo STT 07.06.2023 19:54:03 STT
Monet asukkaat joutuivat Hersonin kaupungissa uimaan turvaan kodeistaan. LEHTIKUVA/AFP

Niilo Simojoki, Kaisu Suopanki, Lassi Lapintie

Kahovkan padon tuhon mittakaava alkoi paljastua Etelä-Ukrainassa keskiviikkona. Päivä padon ilmeisen räjäyttämisen jälkeen vesi oli noussut esimerkiksi Hersonin kaupungissa jo viitisen metriä eikä huippua ollut ehkä vielä saavutettu.

Natalija Korzh, 68, joutui kirjaimellisesti uimaan turvaan kodistaan, joka oli jäänyt kokonaan veden alle.

- Jääkaappini kellui, pakastin, kaikki. Olimme tottuneet tulitukseen, mutta tätä en osannut odottaa, hän kertoi AFP:lle.

Mukaansa Korzh sai vain lääkkeitä ja jotain muuta pientä. Huoli lemmikkien kohtalosta jäi vaivaamaan.

- Olisi pitänyt sukeltaa, että olisin päässyt huoneeseen, jossa koirat olivat. En tiedä, miten niiden kävi, hän suri.

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi jakoi iltapäivällä sosiaalisessa mediassa videokoosteen, jossa ukrainalaisviranomaiset poimivat veden keskeltä turvaan muun muassa kissoja ja koiria.

- Me muistamme, että inhimillisyys ei merkitse vain toisistamme vaan kaikista elollisista olennoista huolehtimista, Zelenskyi tviittasi.

Viiden lapsensa kanssa pelastautunut Dmytro Melnikov kertoi pysyneensä kodissaan toistaiseksi koko sodan, myös venäläismiehityksen, ajan. Mutta nyt tuli viimein lähtö.

- Ei meillä ole enää taloa, kattoakaan ei näy (veden alta), Melnikov kertoi AFP:lle.

Britannian sotilastiedustelu varoitti, että Kahovkan padon rakenteet heikkenevät entisestään tulevien päivien aikana, mikä aiheuttaa lisää tulvia. Tiedustelun mukaan Kahovkan tekojärven vedenkorkeus oli ennätyksellisen korkealla ennen padon romahdusta, mikä laittoi liikkeelle poikkeuksellisen suuren vesimassan.

Ukrainan hallussa olevan Hersonin alueen kuvernöörin mukaan keskiviikkoon mennessä oli evakuoitu ainakin 1 700 ihmistä. Kuolonuhreista ei ole toistaiseksi raportoitu.

Ukrainalaisten mukaan Venäjä jatkoi asuinalueiden tulittamista pelastustoimien ollessa käynnissä.

Venäläisten hallitsemalla Dneprin toisella puolella miehityshallinto kertoi niin ikään evakuoineensa jokivarren asukkaita. Ukrainalaisten käsitys vastarannan tilanteesta oli kuitenkin toisenlainen.

- Venäjän miehittämällä puolella miehittäjät eivät edes yritä auttaa ihmisiä, Zelenskyi tviittasi.

CNN:n haastattelemien ukrainalaisjoukkojen mukaan patoa lähellä olleet Venäjän joukot joutuivat tulvan yllättämiksi ja monet heistä huuhtoutuivat veden mukaan.

Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) mukaan Ukraina ei ole vielä esittänyt avunpyyntöä suoraan Suomelle.

- Ilmaisimme eilen (tiistaina), että jos avunpyyntöjä tulee, niin myönteisesti vastataan, Haavisto kertoi STT:lle.

Ulkoministeriöstä kerrottiin myöhemmin keskiviikkona Ukrainan pyytäneen EU:lta materiaaliapua, johon myös Suomi voi osallistua.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan kertoi keskiviikkona ehdottaneensa kansainvälisen komission perustamista tutkimaan Kahovkan padon tuhoamista. Erdogan teki ehdotuksensa puheluissa sekä Zelenskyin että Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa.

Erdoganin ehdottamaan komissioon osallistuisivat Ukrainan ja Venäjän lisäksi myös YK:n ja muun kansainvälisen yhteisön, mukaan lukien Turkin, edustajat.

Puhelun jälkeen kuultiin Moskovasta myös Putinin ensikommentti padon tuhoamisesta. Venäjän presidentin mukaan kyseessä on "barbaarinen teko".

mercredi 7 juin 2023 22:54:03 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.