Ensimmäinen aika-ajo-osio Espanjan GP:n aika-ajoissa on saatu päätökseen. Suurin shokki nähtiin Ferrarin toimesta. Charles Leclerc alisuoritti läpi session ja jäi ajamalla ruutuun 19:n Myös Red Bullin Sergio Perez oli pudota, mutta säästyi yhden sijan turvin.
Rataolosuhteet olivat hyvin vaikeat kuskeille. Osion ensimmäisellä puoliskolla nähtiin useita ulosajoja kokeneiltakin kuskeilta. Radalla ei satanut, mutta viileämpi keli sekä kostea rata tarkoitti hankaluuksia kuljettajille.
Session kärkikolmikko oli Lewis Hamilton, Lando Norris sekä George Russell. Tuloksista on turha vetää johtopäätöksiä, sillä rata kuivui session edetessä. Esimerkiksi Haasin Nico Hülkenberg oli peräti viides.
Valtteri Bottas pyörähti radan kolmannessa sektorissa. Bottas ajautui hietikolle, mutta pääsi jatkamaan. Tuomariston nopea liipaisinsormi nosti radalle kuitenkin punaiset liput keskeyttäen session hetkellisesti. Kaiken lisäksi suomalainen karsiutui jatkosta viimeisellä sekunnilla tallikaverinsa toimesta.
Myös tuomaristo sai töitä. Pierre Gasly oli aiheuttaa kauhean kolarin Ferrarin Carlos Sainzin kanssa. Ranskalainen esti Ferrari-kuskin aikakierroksen vaarallisella tavalla uusitussa kolmannessa sektorissa. Sainzin nopea reaktio esti peräänajon. Tuomaristo tutkii Gaslyn tempun session jälkeen.
Gaslya odottaa myös toinen tutkinta. Hän blokkasi myös Max Verstappenin kierroksen.
Lue myös: Red Bullin uusi autopaljastus aiheuttaa kauhua kilpailijoissa - "Ei tuota voi kopioida"