Kuva: Like kustannus, kuvitusta kirjasta Kymmenen kirveeniskua

Kun merestä löytyi ruumis, syyttävä sormi osoitti 28-vuotiaaseen Ida Saariseen. Tapaukseen perehtynyt tietokirjailija pohtii, joutuiko nuori kuuro nainen oikeusmurhan uhriksi.

Ruumis makasi leikkauspöydällä käärittynä purjeeseen. Pää oli kääritty tiukasti veriseen liinaan. Korvissa naisella oli kultaiset korvarenkaat.

Ruumiin oli ankkuroinut veteen suuri kivi. Vainajan kaulassa oli ohut nuora ja ohimossa ammottava haava.

Kadoksissa ollut yksinäinen mökin muori, Fiiaksi kutsuttu Maria Sofia Åberg, oli vihdoin löytynyt.

Hänen murhastaan oli jo ehditty syyttää nuorta kuuroa naista, "Mykkä-Iitaksi" kutsuttua, Ida Josefina Saarista. Saarisesta tuli kuurojen kirjoitetun historian aikana ensimmäinen murhasta elinkautiseen tuomittu nainen.

Hänen tarinansa herätti toimittaja, käsikirjoittaja ja ohjaaja Salla Fagerströmissä salapoliisin. Siitä salapoliisityöstä syntyi kirja Kymmenen kirveeniskua (Like), joka kertoo salavuoteudesta syntyneen Idan ja Matalan murhayön tarinan.

Fagerström löysi uutisen Idasta Kuurojen lehdestä vuodelta 1915. Juttu oli otsikoitu: "Surullinen asia".

Se kertoi "kuuromykästä" tytöstä, joka joulukuussa 1914 yöllä vanhuksen nukkuessa vaani vintillä, hiipi sieltä alas ja löi vanhuksen kirveellä kuoliaaksi. Ruumiin hän kantoi mereen ja upotti sen syvyyksiin kiven avulla. Sen jälkeen tyttö varasti tuvasta huonekaluja, tavaroita, rahaa ja peitti tarkasti murhan jäljet.

"Me ihmettelemme ja säälimme, että paha on saanut tämän kuuromykän niin valtaansa. Hän on käynyt Turun kuuromykkäinkoulun ja on ijältään vielä nuori", lehti kirjoitti.

Ida Saarinen (oik.) viihtyi kameran edessä. Kuva: Kirjan kuvitusta / Ida Saarisen kotialbumi

Fagerström tunsi kuurojen historian hyvin, mutta ei ollut ikinä kuullutkaan Idan hyytävästä tarinasta. Hän on itsekin kuuro. Nykyään Idasta ei käytettäisi termiä kuuromykkä. Tuosta termistä luovuttiin jo 1950-luvulla sen halventavan ja ableistisen merkityksen takia.

- Yllättävää oli se, kuinka tiukasti Matalan tapahtumista on vaiettu. Tuon ajan ihmiset eivät ole enää elossa, mutta monet heidän jälkeläisensä kantavat samaa vaikenemisen taakkaa, Fagerström sanoo.

- Uskon puhumisen parantavaan voimaan, siihen, että jos asiat nostetaan päivänvaloon, niitä tarkastellaan kaikista kulmista ja ymmärretään niihin johtaneet syyt sekä seuraukset, ne menettävät häpeäleimansa ja kollektiivinen paraneminen pääsee alkuun, Salla Fagerström kertoo.

Niinpä hän lähti tutkimaan, kuka oikeastaan oli Ida Saarinen (s. 1.9.1886 Kustavissa), tuo kuuro tyttö Lokalahdelta, joka lehden mukaan niin julmasti surmasi yksinäisen vanhuksen. Mikä sai hänet ryhtymään rikokseen? Mitä kaikkea kätkeytyi kauhistuttavan pikku-uutisen rivien taakse?

Fagerström tutki Idan tapausta eri arkistoista ja tapasi ihmisiä, jotka johdattivat hänet lähemmäksi Idan tarinan tunteneita ja tämän sukulaisia.

Paljastui, ettei Idaa tuomittu pelkästään mökin muorin ryöstömurhasta, vaan myös erään merikapteeninlesken kotiin tehdystä varkaudesta ja toisen kodin murhapoltosta.

Kirjailija Salla Fagerström.

Elämän edellytykset olivat Idalla samanlaiset kuin muillakin kuuroilla. Fagerströmin mukaan kodin taloudellinen tilanne oli vaatimaton, mutta Ida pääsi käymään koulua ja sai osakseen huolenpitoa, "ehkä rakkauttakin".

Koulun jälkeen Ida olisi voinut hankkia ammatin tai mennä tehtaalle töihin. Hän olisi voinut avioitua Fagerströmin mukaan toisen kuuron kanssa ja saada lapsia.

- Jos kaikki olisi mennyt hyvin, hänestä olisi kenties tullut maalaisemäntä tai työläisäiti. Mutta jokin meni peruuttamattomalla tavalla vikaan, Fagerström kirjoittaa.

Idan tarina on hyvin monikerroksinen. Fagerströmin mukaan löyhin perustein elinkautiseen tuomitun kuuron piian takaa paljastuu aikansa ja yhteiskuntansa kuva kaikessa mustavalkoisuudessaan.

- Ida tuomittiin, koska joku oli pakko saada tuomittua kuohuttavasta rikoksesta, Fagerströmin johtopäätös on.

- Panoksena oli oikeuslaitoksen ja poliisin maine. Poliisi teki työnsä monin paikoin huolimattomasti, muun muassa rikospaikkatutkinta jäi puolitiehen ja pitkin oikeudenkäyntiä löytyi uusia yllätystodistajia. Ida asetettiin kuin tarjottimella virkavallan nenän eteen, eikä juuri kukaan tullut kyseenalaistaneeksi asiaa.

Poliisi otti Idan kiinni ensin merikapteenin kotiin tehdystä varkaudesta epäiltynä. Ida oli tehnyt ostoksia samanlaisilla seteleillä, mitkä olivat leskeltä kadonneet. Hänet oli nähty myös tapahtumapaikan lähistöllä.

Varkauden tutkinnan aikana poliisi sai vihiä, että aiemmin tapahtuneen yksinäisen Marian katoamisen takana voisi olla Ida.

Se oli selvää, että Maria oli joutunut rikoksen uhriksi. Siitä kertoivat kadonneet tavarat. Vasta myöhemmin paljastuivat tuvan seinällä olleet veripilkut ja puhtaan tyynyliinan alla ollut verestä kankea tyyny.

Kolme päivää katoamisen jälkeen Ida oli tullut soutuveneellä tuttavansa luo mukanaan aikamoinen tavaralasti kattiloista ja pannuista pöytäkaappiin asti. Ne olivat Marian tavaroita, osa jopa hänen nimikirjaimillaan merkattu.

"Myönnän että minulla oli jo Matalaan lähtiessäni vakaa aikomus surmata Maria Sofia Åberg", Ida tunnusti lopulta kuulusteluissa.

Ida Saarinen (vas.) tuomittiin murhasta elinkautiseen vankeuteen. Kuva: Kirjan kuvitusta

Tapauksessa oli kuitenkin erikoisia seikkoja, jotka jäivät vaivaamaan Fagerströmiä.

Ensinnäkin hänen on hyvin vaikea uskoa, että Ida olisi heilutellut kirvestä. Selvin päin tehdyt kirvesmurhat eivät ole naisille tyypillisiä, ja varkaasta on Fagerströmin mukaan muutenkin "melkoinen loikka henkirikolliseksi".

- Ida tunnusti kyllä murtovarkaudet, "murhapolton" ja varastetun tavaran hallussapidon, ja lienee kiistatonta että hän oli myös Matalan luodolla Åbergin murhan tapahtuessa. Åbergin ruumiinavauksessa todettiin kallon murskautuneen voimakkaista iskuista, hän pohjustaa ja sitten kysyy:

- Olisiko 161-senttisellä Idalla ollut sellaiset voimat, että hän olisi saanut kallon murskattua ja vielä raahattua tukevan ja itseään huomattavasti painavamman uhrin rantaan, veneeseen ja lopulta mereen?

- Kun Ida kävi kätkemässä ryöstösaalista tuttavansa Alarikin luo, hän pisti miehen kantamaan sen pöytäkaapinkin, vaikka kaappi painoi "vain" 35 kiloa, Fagerström huomauttaa.

Hän pitää hyvin mahdollisena, ettei Ida ollut murhayönä saarella yksin.

Myöhemmin Ida nimesikin surmaajaksi Friman-nimisen miehen. Sellaista miestä ei kuitenkaan viranomaisten etsinnässä löytynyt. Yksi poliisin sopivaksi katsoma ehdokas oli joutunut itse murhatuksi ennen Marian murhaa.

- Murhamökistä viety kymmenien kilojen painoinen pöytäkaappi tuntuu ilveilyltä: jo se yksinään todistaa, ettei Ida voinut olla Matalassa yksin, Fagerstöm katsoo.

- Tapausta tutkinut kokenut konstaapeli oli jo tutkinnan alkuvaiheessa epäillyt, ettei Ida voisi yksinään liikutella sellaista kaappia. Ida oli joko vapaaehtoisesti tai pakotettuna suostunut esiintymään syntipukkina yhteisen edun vuoksi. Pidän mahdollisena, että hänelle uskoteltiin, ettei häntä voitaisi tuomita rikoksesta, koska oikeuslaitos säälisi kuuroa. Juuri kuurouteensa hän yritti vedota hovioikeudelle kirjoittamissaan kirjeissäkin, mutta sillä ei ollut vaikutusta.

Kaikissa oikeusasteissa Ida tuomittiin elinkautiseen murhasta. Lopulta hän istui kymmenen vuotta vankilassa.

Ida yritti vedota myös lapsiinsa. Hänellä oli kaksi lasta, joista toisen syntymään liittyi poikkeuksellinen trauma. Ida joutui isäpuolensa kanssa oikeuteen.

Heitä syytettiin "luvattomasta sekaannuksesta" toistensa kanssa. Perhepiiristä tulleeseen ilmiantoon perustuva syyte kuitenkin hylättiin. Idan mukaan ensimmäisen lapsen isä oli hänellekin tuntematon. Toisen lapsen Onnin isän Ida nimesi.

Ida Saarinen istui vankilassa kymmenen vuotta. Vapauduttuaan hän palasi perheensä luo. Kuva: Kirjan kuvitusta

Idan poika Onni Saarinen. Kuva: Kirjan kuvitusta

Idan tarinaan tutustuessa Fagerströmin yllätti myös Idan luonne.

- Vaikka virkavalta hiillosti ja painosti häntä ja pelkona oli jopa kuolemantuomio, Ida ei koskaan paljastanut rikostoverinsa nimeä. Hän selvisi myös monista muista vaikeista paikoista ja tilanteista, joita tavallinen nainen - kuurosta naisesta puhumattakaan - ei olisi kohdannut todennäköisesti koskaan. Idan älykkyydestä kertoo se, että hän oppi kirjoittamaan kuurojen mittakaavassa hämmästyttävän hyvää suomea, vaikka hän pääsi kouluun vasta 12-vuotiaana, Fagerström kertoo.

Ida oli Turun kuuromykkäinkoulun oppilas vuosina 1898-1905. Pari ensimmäistä vuotta hän asui asuntolassa ja sitten kaupunkilaisten täysihoidossa. Idalle kertyi keväällä 1899 poissaoloja huimat 328,5 tuntia. Käytösnumero laski vitoseen rangaistuksena varastamisesta.

18-vuotiaan Idan keskiarvo teoreettisista oppiaineista oli 7,2 ja harjoitusaineista eli voimistelusta, piirustuksesta ja käsitöistä 9,3. Harjoitusaineiden keskiarvo oli luokan paras.

Vuonna 1905 Idan arvosanarivi on tyhjä. Fagerström löysi sivun alalaidasta huomautuksen: "Opettajakunnan päätöksen mukaan erotettiin I. S. koulusta 10.2. 05 varkaudesta ja siveettömyydestä". Ida oli varastanut kuvakortteja useista kirjakaupoista.

Ida Saarinen (eturivissä 2. oikealta) passitettiin Uudenkaupungin piirimielisairaalaan melko pian vankilasta vapautumisen jälkeen. Kuva: Kirjan kuvitusta

Ida Saarinen menehtyi sydänveritulppaan kesäkuussa 1958. Kuva: Kirjan kuvitusta

Opettajakunta päätti "koettaa sijoittaa Iita Saarisen johonkin kasvatus- ja ojennuslaitokseen tai kotiin langenneita naisia varten." Ida päätyi koulun jälkeen palvelukseen ensin Ylöjärven pappilaan ja sitten Kustaviin. Hänen palveluksensa oli päättynyt, kun Maria Åberg menetti henkensä.

- Ida Saarinen tuomittiin murhasta, mutta harva uskoo hänen syyllisyyteensä. Perimätieto puhuu miehestä, joka piileksi Matalan vintillä. Kaksi vuotta olen seilannut Idan syyllisyyden ja syyttömyyden välillä, enkä vieläkään tiedä koko totuutta, Salla Fagerström summaa kirjassaan.

Ida vapautui vankilasta 39-vuotiaana. Hän kuoli naimattomana 71-vuotiaana Uudenkaupungin piirimielisairaalassa, jonne hänet passitettiin melko pian vankilasta vapautumisen jälkeen. Hänellä ei kuitenkaan Fagerströmin mukaan ollut tiedossa olevaa mielisairausdiagnoosia, vaan perhe halusi laittaa hänet mielisairaalaan, koska elämä kotona muuttui riitaisaksi.

- Kun kuulevat sanoivat, että Ida oli murhaaja, kuurot uskoivat sen kyselemättä. Kuurolle ihmiselle viittomakielinen yhteisö on kuitenkin elämän lähde, ja Ida menetti kosketuksensa yhteisöön vankilatuomionsa jälkeen. Hän eli loppuelämänsä, yli 30 vuotta, käytännössä vailla viittomakielistä vuorovaikutusta. Hänen kaltaiselleen älykkäälle ja valppaalle ihmiselle se oli varmasti äärettömän turhauttavaa, Fagerström suree.

Salla Fagerström toimii valtioneuvoston asettamassa kuurojen ja viittomakielisten totuus- ja sovintoprosessia valmistelevassa työryhmässä. Työryhmän tavoite on valmistella ja käynnistää valtiollinen sovintoprosessi kuuroihin kohdistuneista syrjinnästä ja oikeudenloukkauksista Suomen historiassa.

Lähde: Salla Fagerström: Kymmenen kirveeniskua (Like)