Uusi Suomi

Suomen Yrittäjiltä avaus listaamattomien osinkoverotuksesta - keventäisi yrittäjien verotusta jopa 400 miljoonaa euroa

Uusi Suomi - logo Uusi Suomi 23.05.2023 17:02:08 Janne Pöysti
Kasvua.

Yrittäjäjärjestön mielestä osinkoverotusta pitää uudistaa siten, että se kannustaa nykyistä enemmän riskinottoon ja kasvuun.

Suomen Yrittäjät esittää listaamattomien yritysten osinkoverotuksen uudistamista siten, että se kannustaisi nykyistä enemmän riskinottoon ja kasvuun. Tähän päästäisiin yrittäjäjärjestön mukaan luopumalla nykyiseen listaamattomien yritysten osinkoverotukseen liittyvästä nettovarasidonnaisuudesta.

Suomen Yrittäjien hallitus hyväksyi verokannanoton kokouksessaan tiistaina Lahdessa.

"Hallituksen pitää toteuttaa määrätietoisesti toimia, jotka vahvistavat yritysten kasvua sekä yrittäjien ja omistajien halukkuutta kasvattaa yrityksiään sekä investoida ja työllistää", sanoo Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen.

Salmisen mukaan yhteisöverotus on tällä hetkellä Suomessa kilpailukykyinen, mutta listaamattomien yritysten osinkoverotus ei kannusta riittävästi kasvuun ja riskinottoon. Yrittäjille malli on myös monimutkainen.

Salminen muistuttaa, että kasvuhakuisten yritysten osuus on laskenut jo vuosia ja työnantajayrittäjien määrä on viime vuosina jopa romahtanut. Myös yritysten suhdannenäkymät ovat heikentyneet kevään aikana.

"Siksi näemme tarpeellisena uudistaa osinkoverotusta luopumalla nettovarasidonnaisuudesta, mutta siten, että kenenkään osinkoverotus ei kiristy, kuten vaalien alla on hallitusneuvotteluissa mukana olevien puolueiden toimesta luvattu", Salminen sanoo.

Suomen Yrittäjät arvioi, että nettovarasidonnaisuudesta luopumisen hintalappu olisi yhteensä noin 350-400 miljoonaa euroa.

Yrittäjien mallissa osingon veronalainen osuus verotettaisiin aina pääomatulona. Kun osinko olisi enintään 150 000 euroa, kokonaisveroaste olisi noin 26 prosenttia. Kun osinko on yli 150 000 euroa, kokonaisveroaste on noin 34 prosenttia. Listattujen yritysten kokonaisveroaste olisi noin 39 prosenttia.

Yrittäjäjärjestössä on laskettu, että esityksen myönteiset dynaamiset vaikutukset kattaisivat verotulojen menetyksestä 200-250 miljoonaa euroa.

"Malli lisäisi käsityksemme mukaan merkittävästi maksettavia osinkoja, mikä lisää verotuottoja ja toisaalta nostaa talouden kasvupotentiaalia. Muutoksella on positiivisia vaikutuksia yrittäjyysaktiivisuuteen. Yhteisöveron alennuksella oli aikanaan myös merkittävä vaikutus", Salminen sanoo.

LUE MYÖS:

mardi 23 mai 2023 20:02:08 Categories: Uusi Suomi

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.