Nikona julkisuudessa tunnettu poika otettiin huostaan, koska hänen epäiltiin joutuneen insestin uhriksi. Myöhemmin Niko ja hänen perheensä yrittivät saattaa tapausta tutkineet viranomaiset syytteeseen. Kuva: Colourbox, Kuvankäsittely: IS

Suomenkin oikeushistoria tuntee tapauksia, joissa lapsi on viety pois vanhemmiltaan keksittyjen hyväksi­käyttö­syytösten takia. Moni on ehtinyt jo unohtaa Nikon tarinan.

4-vuotiaalla Nikolla oli tapana leikkiä yksin pihalla iltaisin. Joskus poika kasteli alleen.

Päiväkodissa hoitaja koki, että Nikon vahtiminen vei kaiken ajan. Aina, kun hoitaja käänsi selkänsä, poika alkoi puhua toisille lapsille seksuaalissävytteisiä juttuja.

Päiväkodissa heränneen huolen johdosta Niko ohjattiin perheneuvolan tutkimuksiin.

Ei kulunut kauaa, kun Niko eristettiin vuosiksi vanhemmistaan. Isän, äidin ja isoveljen väitettiin tehneen pikkupojalle hirvittäviä asioista.

Mutta mikä oli totuus?

Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ei ole satua. Sitä valitettavasti todella tapahtuu, eivätkä kaikki tapaukset tule koskaan viranomaisten tietoon.

Maailman ja Suomenkin oikeushistoria tuntee kuitenkin useita tapauksia, joissa pedofiilipaniikki on karannut käsistä ja viattomia ihmisiä erotettu lapsistaan tai tuomittu rikoksista.

Nyt tällaisen kuvion uhriksi väittävät joutuneensa Anneli Auer ja Jens Kukka, joiden asianajaja Markku Fredman jätti alkuvuodesta tuomion purkuhakemuksen korkeimpaan oikeuteen. Auerin aikuisiksi kasvaneet lapset kertoivat valehdelleensa äitinsä ja tämän entisen miesystävän väitetyistä seksuaali- ja väkivaltarikoksista.

Tämän jutun tarkoitus ei ole ottaa kantaa siihen, ovatko Auer ja Kukka syyttömiä rikokseen, josta heidät tuomittiin.

Sitä ei halua kommentoida myöskään oikeuspsykologian dosentti Julia Korkman, joka on kirjoittanut tuomionpurkuhakemukseen lausunnon ja hakemusprosessi on yhä avoin.

Tässä jutussa käydään sen sijaan läpi oikeushistorian tapauksia, joissa lasten hyväksikäyttösyytökset ovat paljastuneet perusteettomiksi.

Myös se, että hyväksikäyttötapauksia sepitetään ja aikuiset saattavat jopa kannustaa lapsia sepittämään niitä, on valitettavasti totta.

Anneli Auer saapumassa Porin oikeustalolle vuonna 2014. Kuva: Miikka Kiminki

Jo 1600-luvun Ruotsissa lapsista tuli tärkeitä todistajia oikeudenkäynneissä. Silloin jahdattiin noitia. Korkman kirjoittaa kirjassaan Muistin varassa (Kustantamo S&S 2022), miten osa lapsista tietoisesti valehteli noitien kuljettaneen lapsia luudallaan Kyöpelivuoren pakanallisiin bakkanaaleihin.

Korkman on nähnyt tänä päivänä omassa työssään, että lapsilla voi olla joskus taipumus hyvin absurdeja ja vakavia syytöksiä vailla mitään totuuspohjaa. Sen taustalla saattaa olla halu esimerkiksi jäädä erotilanteessa asumaan tietyn vanhemman luo tai yksinkertaisesti huomionkipeys.

Korkman muistaa tapauksen, jossa huoltoriitaa käynyt äiti oli käskenyt lapsiaan väittämään lastenpsykiatrille, että isä oli käyttänyt heitä seksuaalisesti hyväkseen. Isä myös tuomittiin lasten kertoman perusteella.

Aikuisina lapset myönsivät valehdelleensa. Tuomiota ei purettu. Oikeus piti äidin ja lastenpsykiatrin lausuntoja uskottavampina, koska he olivat pysyneet vuosien mittaan johdonmukaisina.

Kynnys tuomionpurulle on Suomessa korkea, toteaa Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen. Joskus niin kuitenkin tapahtuu: esimerkiksi, kun raiskauksen uhri myönsi myöhemmin keksineensä koko jutun.

Tolvasen mukaan tuomion purkaminen vielä harvinaisempaa lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa - muttei täysin tavatonta.

-?Koko oikeusjärjestelmä perustuu siihen, että jossakin vaiheessa tuomiot tulevat lopullisiksi ja sen vuoksi kynnyksen pitää olla korkea, Tolvanen sanoo.

Hänkään ei ryhdy arvioimaan sitä, onko Auerin ja Kukan tapauksessa tuomion purku todennäköinen. Käsittelyyn se kuitenkin päässee.

- Olisin yllättynyt, jos korkein oikeus ei tutkisi purkuhakemusta, Tolvanen sanoo.

Ilta-Sanomat seurasi jutun alussa mainitun Nikon tapausta hyvin aktiivisesti 1990-luvun alkupuolella. Pojasta puhuttiin julkisuudessa muutetulla nimellä hänen yksityisyytensä suojaamiseksi.

Nikoa tutkittiin perheneuvolassa ja sairaalan osastolla. Apuna käytettiin leikkejä ja anatomisia nukkeja.

Pojalta muun muassa kysyttiin, mitä hän työntäisi nuken takapuoleen. Tutkimuksissa poika työnsi ruiskeen pyllyreikään ja suuhun. Lapsi kertoi tietävänsä, että pippelistä tulee maitoa.

Leikkien perusteella psykologi arvioi, että aikuinen mies oli harjoittanut hänen kanssaan anaalista ja oraalista seksiä.

Tutkimusten päätteeksi sosiaali- ja terveydenhuoltoviranomaiset väittivät Nikon joutuneen niin isänsä, äitinsä kuin isoveljensäkin karmeiden seksuaalirikosten uhriksi.

Korkman tuntee Nikon tapauksen. Hän pitää anatomisten nukkejen käyttöä lasten kuulemisessa hyvin ongelmallisena käytäntönä.

-?Nuket ilmaisevat lapselle hyvin vahvasti, että nyt on tarkoitus leikkiä, eikä sitä, että nyt on tarkoitus ilmaista jotain tapahtunutta tilannetta ja mitä tietyt henkilöt tekivät siinä. Ne vievät lasta mielikuvituksen suuntaan.

Ilta-Sanomat seurasi Nikon tapausta tiiviisti. Kuva: IS / Arkisto

Nikon isää syytettiin oikeudessa lapseen kohdistuvasta haureudesta. Sekä tuolloinen Helsingin raastuvanoikeus että hovioikeus vapauttivat hänet syytteistä, mutta siitä huolimatta Nikon huostaanotto jatkui vuosia.

Todistajana kuultu naapuri kertoi pojan sanavarastoon kuuluneen muun muassa "häpykarvat", oikeuden asiakirjoista ilmenee. Lisäksi Niko oli puhunut "tikun laittamisesta pyllyyn". Neuvolan ylilääkäri piti todisteena seksuaalisesta hyväksikäytöstä sitä, että lapsi tiesi nuoreen ikäänsä nähden liikaa seksuaalisista toiminnoista.

Lapsi ahdistui, kun ammattilaiset kyselivät häneltä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Terveydenhuollon ammattihenkilöt pitivät myös ahdistumista viitteenä siitä, että poika todella oli seksuaalirikosten uhri. Oikeudessa todistaja kertoi olleensa vakuuttunut, että hyväksikäyttäjä oli Nikon oma isä, koska hän oli tulkinnut pojan vastauksista, että isä olisi kieltänyt häntä kertomasta pyllyleikeistä asiantuntijalle.

Asiantuntijat tulkitsivat myös Nikon unia ja hänen piirtämiään kuvia ja väittivät niiden perusteella, että hänen äitinsä oli uhannut tätä stiletillä samaan aikaan, kun isä ja isoveli raiskasivat.

Poika itse kertoi vanhemmilleen, että oli oppinut seksuaalissävytteisiä leikkejä pihalla isommalta pojalta ja leikkinyt niitä hänen kanssaan nurmikolla, kiipeilytelineen lähellä ja vintillä. Vanhemmat nauhoittivat puhelinkeskustelun, jossa Niko kertoi leikkien alkuperästä, ja nauha liitettiin oikeuden pöytäkirjoihin.

Vakavan insestiepäilyn vuoksi Niko eristettiin vanhemmistaan yli kolmeksi vuodeksi. Nikon veli joutui turvautumaan psykiatriseen hoitoon.

-?Meistä on tehty Suomen hirvittävimmät vanhemmat, me olemme nyt hirveitä raiskaajia, Nikon isä sanoi Ilta-Sanomille kesällä 1993.

Vielä kymmenen vuotta hyväksikäyttöepäilyn jälkeen Niko ja hänen perheensä kävivät oikeustaistoa neuvolapsykologeja, lääkäreitä, sosiaalityöntekijöitä ja Helsingin kaupunkia vastaan. Roolit olivat vaihtuneet: syytettyjen penkillä istuivat nyt tapausta tutkineet asiantuntijat.

Vanhemmat muun muassa väittivät, että lastenpsykiatri oli perheneuvolan tutkimuksissa kiduttamalla pakottanut Nikon tunnustamaan, että hänen isänsä ja isoveljensä olisivat käyttäneet häntä seksuaalisesti hyväkseen.

Perhe sai tuekseen myös asiantuntijoita, jotka kritisoivat suorastaan ihmisoikeuksien vastaisena tekona esimerkiksi sitä, miten Niko oli tutkimuksissa pakotettu olemaan huoneessa, josta hän olisi halunnut päästä pois. Asiantuntijan mukaan tutkija oli määritellyt tutkimuksen ennakkoehdot ja aihepiirit, harrasti manipulaatiota, henkistä väkivaltaa ja nöyryytti lasta.

Oikeus ei ottanut huomioon kritiikkiä sillä perusteella, että asiantuntijoilla ei ollut kokemusta lasten kliinisestä tutkimisesta.

Sen sijaan oikeus totesi, että Nikon käyttäytymisen, puheiden, toiminnan ja oireiden perusteella lapsen sukupuolista koskemattomuutta oli loukattu, eikä ollut todennäköistä, että se olisi tapahtunut kodin ulkopuolella. Tämä siitä huolimatta, että seksuaalirikossyytteet perheenjäseniä kohtaan olivat aiemmin kaatuneet oikeudessa.

Sekä käräjäoikeus ja hovioikeus vapauttivat Nikon insestiepäilyn kehitelleet tutkijat syytteistä ja määräsivät perheen maksamaan oikeudenkäyntikulut.

Asiantuntijat kritisoivat oikeudessa kovin sanoin sitä, millä tavalla Nikon tapausta tutkittiin. Kuva: Oikeudenkäyntimateriaalit

Nikon vanhemmat kertoivat vuonna 1993 Suomen Kuvalehdelle, että perheessä oli eletty insestisyytösten alkaessa vaikeita aikoja. Äidin vakava terveysongelma, vanhempien avioliiton rakoilu ja työttömyys heijastuivat pieneen poikaan, joka joutui olemaan liian paljon yksin omissa oloissaan.

-?Niko oli hirveän kiinnostunut kaikista sellaisista asioista niin kuin nyt lapset yleensä ovat, emmekä me halunneet niitä niin hirveästi salailla ja häpeillä, vanhemmat pohtivat pojan seksuaalissävytteisiä puheita.

He muistelivat myös insestin tueksi kerättyä todisteaineistoa ja sitä, miten erikoisia johtopäätöksiä arkisistakin asioista tehtiin. Vanhempien mukaan psykologit pitivät erityisen raskauttavina Nikon piirroksia sammakoista. Niiden katsottiin symboloivan penistä.

Todellisuudessa Nikon rakas lelu oli sammakkonukke.

Ilta-Sanomat kertoi syyskuussa 1993 tapausta käsitelleestä televisiodokumentista, joka paljasti tutkinnan kyseenalaisia piirteitä. Kerran tutkija kuuli muun muassa väärin Nikon sanoneen "tule vetämään maito turpiin". Tutkija näki vision siemennesteen suuhun ottamisesta ja raportoi poliisille insestin todisteesta.

Dokumentissa eräs psykiatri kertoi myös, että kun lapsi sanoi "juna", tutkija kuuli hänen sanoneen "muna".

Lapsen seksuaalinen käytös herättää aikuisissa usein voimakkaita tunteita. Aikuisten on vaikea suhtautua luonnollisesti lapsiin ja seksuaalisuuteen, Korkman arvioi.

Seksuaalirikoksen uhriksi joutuminen on lapselle traumatisoiva kokemus. Haitallista lapselle on kuitenkin myös se, jos joutuu sepitettyjen pedofiilisyytösten pelinappulaksi. Kuva: Colourbox, Kuvankäsittely: IS

Tänä päivänä enää harva alakoulun viimeisiä luokkia käyvä lapsi on pystynyt täysin välttymään näkemästä jonkinlaista seksuaalista aineistoa älylaitteilta. Korkman toteaa, että suomalaistutkimustenkin mukaan pienten lasten masturbointi on melko tavallista, eikä ole aiheellista ajatella tämän johtuvan ensisijaisesti hyväksikäytöstä - sen sijaan lapset voivat hakea masturboinnilla turvaa, lohdutusta tai hyvää oloa.

Korkmanin mukaan on tavallista, että kun lapsi luulee itseään syytettävän jostain, hän saattaa yrittää paeta ikävää tilannetta keksimällä syypääksi jonkun toisen.

-?Se, että lapsi tietää seksuaalisuuteen liittyviä sanoja, voi olla pikemminkin merkki siitä, että perheessä puhutaan näistä asioista avoimesti.

Toinen syy seksuaaliselle käytökselle ja puheille voi olla se, että osa lapsista altistuu liikaa aikuisten seksuaalisuudelle. Se on aito syy olla huolissaan lapsista, mutta ei välttämättä tarkoita sitä, että teot ovat kohdistuneet lapsiin.

-?Ei ole tavatonta, että lapset leikkivät lääkärileikkejä keskenään. Niitä ei ole syytä vanhempien pelästyä. Heille voi sanoa, että näitä leikkejä leikitään vain yksityisesti.

Oikeuspsykologian dosentti Julia Korkmanin mukaan myös asiantuntijoiden lausuntoja pitäisi oikeusprosesseissa osata tarkastella kriittisesti. -?Siinä erillinen taho voisi auttaa. Jos puhutaan perheen sisäisestä hyväksikäytöstä, väärä syytös hajottaa perheen, eikä se ole mitenkään lapsen edun mukaista. Jos taas syytös kohdistuu opettajaan tai harrastuksenohjaajaan, kyllähän hänelläkin menee koko elämä, ura ja maine. Kuva: Linda Nguyen / HS

Korkman on työskennellyt Husin lasten ja nuorten oikeus­psykologian yksikössä, jossa selvitetään poliisin pyynnöstä lasten ja nuorten seksuaalisen hyväksi­käytön tai pahoin­pitelyn epäilyjä. Hän muistaa tuolta ajalta sydäntä riipaisevan huolto­riitatilanteen keskelle joutuneen lapsen tapauksen. Lapsi sanoi, ettei tiedä, mitä voi sanoa, koska jos hän sanoo yhtä, toinen vanhempi vihastuu, ja jos toista, toinen vanhempi suuttuu.

-?Sellaisessa tilanteessa olevalle lapselle totuus voi olla toissijaista. Hän saattaa vaan miettiä, miten toimia niin, ettei kumpikin vanhempi hylkää, Korkman toteaa.

Suomessa mikään ulkopuolinen taho ei valvo tai tarkasta yliopistollisten sairaaloiden lasten ja nuorten oikeuspsykiatrisia ja oikeuspsykologian yksikköjä tai niiden antamia lausuntoja. Työntekijöiden oikeusturvan kannalta heidän pitäisi saada hyvää kriittistä palautetta työstään, Korkman sanoo.

Korkmanin mukaan on ongelmallista, että Suomessa ei ole juurikaan kriteereitä sen suhteen, ketä voidaan oikeudessa kuulla asiantuntijana.

Tuomarin ei välttämättä ole helppoa arvioida, onko ihminen, joka väittää esimerkiksi olevansa valehtelun tunnistamisen asiantuntija, todella sitä.

Kuva: Colourbox, Kuvankäsittely: IS

Esimerkiksi Hollannissa on kirjattu rekisteriin eri alojen asiantuntijoita, joita voidaan hyödyntää oikeusprosessissa.

-?Tällaisesta systeemistä voidaan Suomessa nykyisillä resursseilla vain unelmoida, Korkman arvelee.

Ei ole tavatonta, että tekaistun hyväksikäyttötapauksen keskiöön joutunut lapsi tajuaa vasta ajan myötä, millaiseksi pelinappulaksi hän on joutunut. Silloin kyse on myös lapsen kannalta painajaismaisesta tilanteesta.

-?Se on hirvittävän haitallista lapselle, jos hän alkaa oikeasti uskoa, että häntä on hyväksikäytetty. Valheelliset muistikuvat ovat traumatisoivia siinä missä aito hyväksikäyttökokemus, Korkman kertoo.

Korkman kertoo Ruotsissa tehdystä kokeellisesta tutkimuksesta,jossa lapsilta kysyttiin merirosvosta. Osa heistä oli todella tavannut merirosvoksi pukeutuneen henkilön, mutta puolet ei ollut. Myös ne, jotka eivät olleet satuhahmoa tavanneet, osasivat kertoa ja piirtää hänestä kysyttäessä hyvin elävänoloisia kuvaelmia.

-?Yksi lapsista sanoi tapaamisen jälkeen äidilleen, että enhän minä oikeasti tavannut merirosvo Piaa, mutta sanoin niin, koska en halunnut, että täti tulee surulliseksi.

Fakta

Poliisi lähetti noin sadan lapsen vanhemmalle kirjeen, jossa kerrottiin, että nimeltä mainittua päiväkodin työntekijää oli syytä epäillä lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Kirjeessä vanhempia pyydettiin kysymään lapsilta, olivatko he joutuneet seksuaalirikosten, esimerkiksi suuseksin, genitaalien koskettelun tai anaalipenetraation uhriksi mahdollisesti sillä verukkeella, että heiltä pitäisi mitata ruumiinlämpö.

Kun vanhemmat alkoivat kysellä, he saivat kuulla korvia kuumottavia kertomuksia. Lapset väittivät, että heitä olisi huuhdeltu WC:n kautta salaisiin huoneisiin. Toiset puhuivat orgioista autopesuloissa tai lentoasemilla. Eräs lapsi tunnisti näyttelijä Chuck Norrisin yhdeksi hyväksikäyttäjistä. Edellä mainittu valtaviin mittoihin kasvanut tunnettu oikeustapaus alkoi McMartinin päiväkodista 1980-luvulla Kaliforniassa.

1990-luvun alussa Norjassa 5000 asukkaan Bjugnin kylässä pienet lapset alkoivat kertoa aikuisten vieneen heitä makaabereihin seksiorgioihin sen jälkeen, kun varhaiskasvatuksen ja sosiaalihuollon ammattilaisille opetettiin kurssilla, että lasten hyväksikäyttö olisi valtavan yleinen ongelma ja peräti joka kuudes norjalaistyttö olisi joutunut insestin uhriksi.

Kurssilla teroitettiin, että hyväksikäytön oire voi olla niinkin tavallinen lähes jokaista lasta jossain vaiheessa koskeva vaiva kuin kurkkukipu tai pissa-kakkahuumori. Twin Peaks -sarjan kaltaisten kauhukertomusten pääpukariksi epäiltiin paikallisen päiväkodin 43-vuotiasta miespuolista työntekijää, joka sittemmin todettiin syyttömäksi.

Julia Korkmanin mukaan lapset ovat haavoittuvassa asemassa ja heillä on hyvä syy luottaa vanhemman arvioon pikemmin kuin omiin havaintoihinsa. Siitä syystä esimerkiksi McMartinin tapauksessa osallisina olleet lapset saattavat edelleen uskoa, että heitä on hyväksikäytetty.