STT

Sarjavalehtelusta syytetty kongressiedustaja kutsui saamiaan 13 syytettä noitavainoksi

STT - logo STT 11.05.2023 08:01:58 STT
Santos kiisti syytteet oikeudessa. Lehtikuva/AFP

Ville Väänänen

Keskiviikkona 13 liittovaltion tason syytettä saanut republikaanien kongressiedustaja George Santos on kutsunut CNN:n mukaan saamiaan syytteitä noitavainoksi.

Santos puhui medialle poistuessaan oikeustalolta New Yorkissa. Santos kiisti oikeudessa syytteet.

Santos on myös ilmoittanut, ettei aio jättää paikkaansa edustajainhuoneessa. Santos on valittu edustajainhuoneeseen New Yorkin osavaltiosta. Hän aikoo pyrkiä jatkokaudelle. Paikkansa uusimismahdollisuuksiin hän ei ottanut kantaa.

- Se ei ole minusta kiinni. Vaalit ovat hyvin konstikkaat. Se riippuu äänestäjistä. Luotan, että he päättävät mikä on parasta, Santos sanoi CNN:n mukaan.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ei suostunut kommentoimaan pitäisikö Santos erottaa kongressista.

- On kongressin asia päättää siitä, Biden tokaisi.

Edustajainhuoneen puhemies, republikaani Kevin McCarthy sanoi aiemmin CNN:lle, että hän tukee Santosia, eikä vaadi tätä eroamaan.

Yhdysvaltain oikeusministeriön mukaan Santosia vastaan on nostettu syytteet muun muassa petoksista, rahanpesusta ja julkisten varojen varastamisesta. Lisäksi häntä vastaan on nostettu kaksi syytettä väärien lausuntojen antamisesta edustajainhuoneelle.

jeudi 11 mai 2023 11:01:58 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.