Kaksi Maahanmuuttoviraston (Migri) ylitarkastajaa on saanut kirjallisen huomautuksen tekemästään virheellisestä oleskelulupapäätöksestä, Helsingin Sanomat (HS) kertoi torstaina.
Ylitarkastajien saamat huomautukset liittyvät mongolialaisen sairaanhoitajan Anudari Boldbaatarin kielteiseen oleskelulupapäätökseen vuonna 2020. Viraston mukaan kielteisessä päätöksessä ja sen olennaisten perusteiden salaamisessa tehtiin merkittäviä virheitä.
Boldbaatarin oleskelulupa oli hylätty joulukuussa 2020. HS:n mukaan virasto epäili Boldbaatarin väärentäneen pankkitiliotteensa. Epäilyn vuoksi virasto teki Boldbaatarista tutkintapyynnön poliisille. Syyttäjän mukaan rikosta ei ollut tapahtunut. Lisäksi Migri salasi Boldbaatarilta itseltään kielteisen päätöksen perusteluita.
Migri käynnisti asiasta sisäisen selvityksen ja virkamiesoikeudellisen prosessin kaksi vuotta myöhemmin, kun HS oli uutisoinut, että oleskelupa oli hylätty virheellisin perustein.