Ilta Sanoma

Kuva: David Klein / CSM / ZUMA / MVphotos

Norjalainen Martin Ödegaard oli teinisensaatio, joka joutui 16-vuotiaana Real Madridin valtapelin uhriksi. Kahdeksan vuotta myöhemmin hän loistaa viimein Arsenalin kapteenina ja on viemässä seuran kohti sensaatiomaista Valioliigan mestaruutta.

Vuonna 2014 norjalaislehdissä alkoi vilahdella otsikoita ja videoita teinisensaatiosta, joka pelasi Norjan pääsarjaa.

Ensimmäinen ajatus oli, että miksi Strömsgodsetin kevytrakenteiselle numerolle 16 annetaan niin paljon tilaa. Ja miksei kukaan jyrää vastustajia naurettavan vaivattomasti pujottelevaa 15-vuotiasta poikaa oikein kunnolla?

Vähän samoja ajatuksia nousee esiin edelleen, kun katsoo Martin Ödegaardin pelaamista yhdeksän vuotta myöhemmin. Arsenalin 24-vuotias pelintekijä tuntuu olevan koko ajan vapaana, koska hän osaa liikkua oikeaan tilaan viisi kymmenen minuuttia ennen kuin pallo pelataan sinne.

Ja pallon saatuaan vaikuttaa pehmeästä ensimmäisestä kosketuksesta huolimatta jatkuvasti siltä, että norjalainen menettää sen kohta. Ödegaard saa saman petollisen tunteen aikaan myös vastustajalleen.

Eikä hän yleensä menetä palloa. Juuri kun häntä ollaan taklaamassa tai tuuppaamassa muuten kumoon, Ödegaard siirtää pallon pelikaverilleen ja on yhtäkkiä taas vapaana.

Urheilulehti

TÄMÄ ARTIKKELI on julkaistu ensi kertaa Urheilulehdessä 2/2023. Pintaa syvemmälle mennään Urheilulehdessä joka viikko.

Tilausohjeet ovat täällä.

Arsenalin kapteenilla on mieletön kyky hallita tilaa ja aikaa. Hän osaa imeä pelaajia puoleensa ja luoda sitä kautta uutta tyhjää lääniä haluamalleen alueelle.

Kyvyistään huolimatta kului pitkään ennen kuin Ödegaard nousi sille tasolle, mitä hänestä vuosikausia odotettiin. Taso on se, että norjalainen on kenties tärkein palanen Arsenalin taistellessa ihan vakavissaan Valioliigan voitosta.

Ödegaard on erikoisen tien kulkenut peluri. Myöhään herännyt teinisensaatio.

Vaaleatukkaisen nuorukaisen avausosuma Norjan liigassa toukokuun 16. päivänä 2014 vain 15-vuotiaana oli Ödegaardin tavaramerkkisuoritus, jollaisia hän oli tehnyt sitä ennen junioripeleissä ja tulisi tekemään myöhemmin Espanjan ja Englannin pääsarjoissa.

Hän oli löytänyt jälleen vapaata tilaa kentän oikealla välikaistalla, jolla viihtyy vasenjalkaisena pelaajana hyvin. Ilmeistä olisi antaa pallo oikealla puolella linjan taakse juoksevalle laiturille, mutta Ödegaard näkee muuta.

Hän kääntyykin keskustaa kohti ja saa vastustajan sekunnin murto-osaksi paikoilleen pienellä jalan liikkeellä, joka näyttää valmistautumiselta laukaukseen. Laukauksen sijaan Ödegaard ottaa seinäsyötön joukkuekaveriltaan, jatkaa juoksuaan ja laukoo rangaistusalueen kaarelta vasemmalla jalallaan pallon etunurkasta sisään.

Tästä se alkoi: 15-vuotiaasta Martin Ödegaardista tuli toukokuussa 2014 Norjan liigan historian nuorin maalintekijä

Tästä se alkoi: 15-vuotiaasta Martin Ödegaardista tuli toukokuussa 2014 Norjan liigan historian nuorin maalintekijä Kuva: Vegard Wivestad Grott / NTB Scanpix / Reuters

Hänestä tuli Norjan pääsarjahistorian nuorin maalintekijä. Kolmannessa miesten ottelussaan. Liikkeessä on jotain Messimäistä. Ödegaard ei välty hurjalta vertailulta idoliinsa. Pieni koko, suuri taitotaso. Vasenjalkaisuus.

-?Ei ole yllättävää, että ihmiset ajattelevat Messiä nähdessään sen maalin. Se kuvaa, millainen pelaaja olen, Ödegaard sanoi samana vuonna norjalaislehti Josimarin haastattelussa.

Lionel Messiin vertaaminen ei ole reilua kenellekään, mutta norjalaisteiniä ei huimannut.

Kolme kuukautta myöhemmin Ödegaard kutsutaan Norjan A-maajoukkueeseen. Keskikenttämies, tai poika, pelaa täydet minuutit Arabiemiraatteja vastaan 15 vuoden ja 253 päivän iässä.

Enää hänestä eivät kirjoita pelkästään Norjan lehdet.

Ödegaard syntyi loppuvuonna 1998 Drammenissa, joka sijaitsee 40 kilometriä Oslosta lounaaseen.

Norjan jalkapallo eli kultakauttaan. Miesten maajoukkue keikkui Fifan rankingissa peräti toisena vuosien 1993 ja 1995 välillä. Se pelasi 1994 ja 1998 jalkapallon MM-kisoissa. Jälkimmäisissä Norja voitti alkulohkossa Brasilian, joka eteni lopulta mestaruuteen saakka.

Martin Ödegaardin vahvuuksia kentällä ovat pelinäkemys, liike sekä tehot. Tässä lähtee onnistunut laukaus Wolverhamptonin verkkoon.

Martin Ödegaardin vahvuuksia kentällä ovat pelinäkemys, liike sekä tehot. Tässä lähtee onnistunut laukaus Wolverhamptonin verkkoon. Kuva: Oli Scarff / AFP / Getty Images

Ödegaardille olisi tullut niska kipeäksi sen ajan maajoukkueessa. Egil "Drillo" Olsenin joukkue jalosti perinteisen englantilaisen suoraviivaisuuden äärimmilleen - ja menestystä tuli.

Olsenin seuraaja Nils Johan Semb johdatti Norjan vielä 2000 EM-kisoihin, minkä jälkeen jopa Suomen miesten A-maajoukkue on nähty lopputurnauksissa useammin.

Norjan miesten jalkapallon alamäen alkaessa maan futikselle oli tapahtunut myös jotain hyvää. Martin Ödegaard ja Erling Braut Haaland olivat syntyneet puolentoista vuoden välein jalkapalloilijoiden perheisiin.

Vaikka ei se pelkästään tarkoittanut tietenkään mitään. 260 ottelua Strömsgodsetin paidassa pelannut isä Hans Erik vei Martin-pojan luonnollisesti pihalle pelaamaan heti, kun tämä osasi kävellä.

-?Näin heti, että hänellä oli oikeanlainen ote ja tunne. Mutta se, miksi hän on siellä missä hän on, johtuu harjoittelusta, isä kertoi Josimarille.

Turha siis puhua Haalandin ja Ödegaardinkaan tapauksissa sen enempää lahjakkuuden myytistä, vaikka kaksi Valioliigan dominoivaa pelaajaa on samoihin aikoihin syntyneitä norjalaisia.

Martin Ödegaard on löytänyt lopullisesti paikkansa huippujalkapallosta Arsenalin riveistä.

Martin Ödegaard on löytänyt lopullisesti paikkansa huippujalkapallosta Arsenalin riveistä. Kuva: David Klein / CSM / ZUMA / MVphotos

Ödegaardin kotikaupungin urheiluseuralla Drammen/Strongilla ei ollut 2000-luvun alkupuolella jalkapallotoimintaa, joten Hans Erik Ödegaard oli perustamassa sellaista. Isä valmensi poikansa joukkuetta, kunnes Martin siirtyi 12-vuotiaana Strömsgodset IF:n riveihin.

Harjoittelu keskittyi pelaajakehitykseen enemmän kuin voittamiseen. Se oli tavoitteellista, mutta hauskaa. Pallo oli mukana kaikessa harjoittelussa. Isän mukaan poikansa ainoa salaisuus oli se, että tämä treenasi laadukkaasti ja kaksi kertaa niin paljon kuin muut. Siinä se.

Norjassa on pitkään painittu aivan samojen asioiden kanssa kuin Suomessa. On niin paljon kaikkea muuta kuin urheilu. Tietokoneet, kännykät ja pelit. Omaehtoinen jalkapallon pelaaminen vähenee ja muuttuu ohjatuksi toiminnaksi.

Ödegaard harjaantui pihapeleissä. Tai tarkemmin sanottuna hyvällä tekonurmikentällä Drammenvuonon vierellä, jonne rynnättiin koulusta kotitehtävien jälkeen. Pelit ja jaot päätettiin sen mukaan, minkä verran paikalle ilmaantui nuoria. Tällainen aivan perustarina alkaa nykyään kuulostaa romanttiselta kuvalta jalkapalloilijaksi kehittymisestä.

Strömsgodsetin junioreissa Ödegaard pelasi 12-vuotiaana itseään kaksi tai kolme vuotta vanhempien kanssa, vaikka oli jopa ikäisekseen pieni. Pelintekijä oppi pitämään kentällä huolta itsestään.

Ödegaard on tätä nykyä Arsenalin kapteeni.

Ödegaard on tätä nykyä Arsenalin kapteeni. Kuva: Cameron Smith / CSM / ZUMA / MVphotos

Pääsarja- ja maajoukkuedebyytin jälkeen ei mennyt pitkään, kun suunnilleen kaikki Euroopan suurseurat halusivat Ödegaardin. Arsené Wenger kertoi viime viikolla, että myös Ödegaardin nykyään kipparoima Arsenal.

Valinta osui lopulta Real Madridiin, missä hän aloittaisi reservijoukkue Castillassa. Sitä valmensi tuolloin Zinedine Zidane ja joukkuekaverina oli muun muassa Eero Markkanen. Siirtosummasta on erilaisia tietoja, mutta se oli noin neljä miljoonaa euroa, mikä voisi myöhemmin kohota vielä kahdeksalla miljoonalla.

Muutama tärkeä seikka vaikutti valintaan. Isä Hans Erik sai valmennuspesti Real Madridin junioriakatemiasta ja Martinille luvattiin, että tämä pääsee heti treenaamaan myös ykkösmiehistön kanssa. Sovittiin myös, että Ödegaard pääsee Real Madridin mukana pelikiertueelle ennen seuraavaa kautta.

Espanjalaisesta jalkapallosta pitkään kirjoittanut Pete Jensen tietää, että järjestely aiheutti myös ongelmia. Zidane ei pitänyt kenenkään erityiskohtelusta, varsinkaan, kun hänen poikansa Enzo taisteli samasta pelipaikasta, Jensen kirjoitti Daily Mailissa.

Real Madridin silloinen ja taas nykyinen valmentaja Carlo Ancelotti antoi Ödegaardille taas uuden ennätyksen, kun norjalainen debytoi seuran kaikkien aikojen nuorimpana pelaajana 16 vuoden ja 157 päivän iässä. Ancelotti sanoi myöhemmin, että häntä painostettiin ja että koko siirrossa oli kyse vain mainostempusta.

Martin Ödegaardin ura Realissa sujui sekavasti, kun valmentajat eivät olleet yhtä vakuuttuneita hänestä kuin Florentino Perez.

Martin Ödegaardin ura Realissa sujui sekavasti, kun valmentajat eivät olleet yhtä vakuuttuneita hänestä kuin Florentino Perez. Kuva: Jon Olav Nesvold / NTB Scanpix / Reuters

-?Kun seuran Florentino (seuran puheenjohtaja Perez) ostaa norjalaisen pelaajan, se pitää vain hyväksyä. Puheenjohtaja myös päätti, että hän pelaa kolme ottelua ykkösjoukkueessa, mikä oli vain pr-temppu. Hän voi olla vaikka maailman paras pelaaja, mutta minua ei kiinnosta se, koska hän ei ole pelaaja, jota tänne halusin, Ancelotti totesi tylysti.

Vaatii kovaa luonnetta kestää tällaista 16-vuotiaana uudessa maassa ja uudessa seurassa. Ödegaard joutui valtapelin uhriksi. Ancelotti sai keväällä 2015 potkut.

Ödegaardin asema ei parantunut Rafa Benitezin lyhyellä tai Zidanen pidemmällä valmennusjaksolla. Norjalainen lainattiin ensin Hollantiin Heerenveeniin ja sitten Vitesseen.

Lopulta kaudella 2019-2020 Real Madrid havahtui, millainen pelaaja sillä oli käsissään. Ödegaard oli Real Sociedadissa lainapelaajana sarjan parhaita keskikenttämiehiä. Ödegaard osui Madridia vastaan Espanjan cupin puolivälierässä, ja oli pudottamassa emoseuransa jatkosta.

Zidanea se ei vieläkään vakuuttanut, mutta San Sebastiánissa syntynyt ja kasvanut Mikel Arteta seurasi tarkkaan Real Sociedadin otteita, ja halusi Ödegaardin Arsenaliin lainaan kevääksi 2021.

Jensenin mukaan Madrid olisi halunnut pitää Ödegaardin toissa kesänä, mutta seuran piti koronaepidemian jäljiltä tasata tilejään. Kun Gareth Balea ja Marceloa ei saanut kaupattua, ulos lähtivät Achraf Hakimi ja Ödegaard.

Norjalainen iski ensimmäisellä kokonaisella valioliigakaudellaan seitsemän maalia ja antoi neljä maalisyöttöä. Kun tämä kausi on vasta puolivälissä, tehot ovat jo 7+4.

Ödegaardin merkityksestä kertoo paljon se, että entinen seurakapteeni ja nykyinen manageri Arteta nimesi hänet uudeksi kapteeniksi tälle kaudelle ohi esimerkiksi kokeneen Granit Xhakan.

Lapsitähti on viimein siellä, mihin hänen joskus odotettiin nousevan. Vai onko? Artetan mukaan todellista tasoa ei ole vielä nähty.

- Hänellä on vielä fysiikassaan parannettavaa. Hän voi kehittää puolustamistaan, keskityksiään ja syöttövariaatiotaan, manageri totesi.

- Hänen asenteensa ja halunsa oppia on uskomaton. Kun sinulla on ne kunnossa, hyviä asioita yleensä tapahtuu, Arteta sanoi.

Arsenalissa on yllättänyt tällä kaudella kaikki eikä ole ihan hullua nähdä Ödegaardia kapteenina nostamassa Valioliigan voittopokaalia toukokuussa.

Ilta Sanoma
lundi 10 avril 2023 10:15:00 Categories: Ilta Sanoma Urheilulehden parhaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.