Kuva: Tatu Lertola
Kun Texasissa asuva mies alkoi lähetellä raumalaiselle Niina Laineelle viestejä, hän katsoi parhaaksi jättää vastaamatta. Nyt heillä on uusioperhe, jonka lapsista osa asuu toisella mantereella.
Juttusarjassa kerrotaan ihan tavallisista suomalaisista, jotka ovat löytäneet suuren rakkauden. Haluatko kertoa oman tarinasi? Voit tehdä sen tämän jutun lopussa.
Tuo mies näyttää joltain uraohjukselta.
Se oli Niina Laineen ensimmäinen ajatus, kun hän neljä vuotta sitten katseli Sampo Laineen profiilikuvaa Facebookissa.
Komea, ruskettunut, tuntematon mies, joka asui Texasissa, oli juuri lähettänyt hänelle viestin.
- Moi Niina, mitä kuuluu?
Niina ei vastannut mitään. Hän ei kaivannut kepeää kesäromanssia, jonkalaista mies taatusti oli etsimässä.
Sampolla oli kuitenkin täysin päinvastaiset tarkoitusperät. Hän nimenomaan oli etsimässä rakkautta tositarkoituksella.
Hän oli niin tosissaan, että oli lukenut kymmeniä parisuhdeoppaita ja laatinut niiden pohjalta 300 rivin Excel-taulukon. Siihen oli tarkoitus ottaa ylös puolisokandidaattien nimet ja sitten merkitä värikoodein, kuka heistä on kaikkein sopivin.
Taulukon tarkoituksena oli vähentää yllätysten määrää tulevaisuudessa.
- Hain tietoa, mistä kaikesta pitäisi ottaa selvää ennen kuin aloittaa parisuhteen, Sampo kertoo.
Tällä kertaa hän halusi onnistua.
Sampon ensimmäinen viesti Niinalle oli lyhyt: "Moi Niina, mitä kuuluu?", siinä luki. Kuva: Tatu Lertola
Sampo oli vain muutama kuukausi aiemmin eronnut pitkästä parisuhteesta ja päättänyt, ettei enää ota ensimmäistä, joka tulee vastaan. Hän halusi käydä kaikki vaihtoehdot läpi.
Niinan hän löysi siskonsa Facebook-kavereista.
- Niina oli se, joka tuli ensimmäisenä vastaan. Eikä muita sitten enää tullut, Sampo nauraa.
Niina oli ostanut rivitaloasunnon Raumalta. Hän oli myös eronnut ja päättänyt vakaasti, ettei ainakaan enää muuttaisi rakkauden perässä pois kotikaupungista. Siitäkin näkökulmasta Texasissa asuva mies olisi väärä valinta.
Viikon päästä hän kuitenkin sai Sampolta uuden viestin. Se muistutti edellistä, mutta viestin lopussa mainittiin Niinan työkaveri, joka on Sampon sisko.
- Ei tämä mies mikään hulttio voi olla, koska hänen siskonsa on kiva, Niina ajatteli ja näpytteli vastauksen.
Niina ei vastannut Sampon ensimmäiseen viestiin mitään. Kun mies viikon päästä lähetti toisen viestin ja kertoi olevansa hänen työkaverinsa veli, Niinan mielenkiinto heräsi. Kuva: Tatu Lertola
Viestittely syveni nopeasti. Pian he chattailivat joka päivä.
Sampo pudotteli vaivihkaa Niinalle kysymyksiä laatimaltaan listalta. Ne koskivat esimerkiksi arjen tapoja, luonnetta, seksiä, vanhemmuutta, terveyttä, ystävyyttä ja ulkonäköä. Joukossa oli jopa syntymäjärjestykseen ja horoskooppiin liittyviä kysymyksiä.
- Ihmettelin, että kylläpä hän kysyy yksityiskohtaisia asioita. Otin sen niin, että hän on oikeasti kiinnostunut minusta, kun haluaa tietää näin paljon, Niina kertoo.
Kuukaudessa Sampon lista oli Niinan kohdalta muuttunut lähes kokonaan vihreäksi. Vain yksi ruutu loisti punaisena: Niina tykkäsi pitää verhoja kiinni, Sampo auki.
Listan ansiosta he etenivät nopeasti hyvin henkilökohtaisiin asioihin. Molemmilla alkoi herätä tunteita toista kohtaan, vaikka he eivät olleet vielä edes puhuneet puhelimessa. Sampo olisi halunnut soitella, mutta Niina ei uskaltanut.
Juhannuksena, noin kuukausi viestittelyn alkamisen jälkeen, Niina oli ajamassa autolla mökille, kun hän kuuli radiosta Rita Oran For You -kappaleen. Silloin kolahti.
- Siinä hetkessä tajusin, että olen rakastunut mieheen, jota en ole koskaan tavannut. Se oli todella outoa.
Hän lähetti kappaleen Sampolle. He sopivat, että ensimmäinen tapaaminen olisi heinäkuussa Raumalla. Vasta silloin he näkisivät toisensa ja kuulisivat toistensa äänen ensimmäistä kertaa.
- Se oli ihan käsittämätöntä, syvällistä kirjoittelua. Rakkautta ennen ensisilmäystä, Sampo sanoo.
Kun Sampo istui Niinan auton etupenkille ja heidän katseensa kohtasivat, molemmat tiesivät, että se on siinä.
He ajoivat rantaan, istuivat kallioille ja juttelivat. Niina tunsi pakottavaa tarvetta kertoa aiemmista parisuhteistaan ja kokemastaan väkivallasta.
- Ajattelin, että nyt viimeistään hän minut hylkää, mutta niin ei tapahtunutkaan.
He istuivat autossa ja ajoivat Rauman katuja pitkälle yöhön.
Kun Sampo reilun viikon päästä matkusti Englantiin, hän lähetti sieltä Niinalle yhdeksän ruusua. Yksi jokaiselta päivältä, jonka he olivat viettäneet yhdessä.
Niina ja Sampo Laine kertovat, että he rakastuivat toisiinsa jo ennen kuin olivat tavanneet toisiaan kasvotusten tai edes puhuneet puhelimessa. Kuva: Tatu Lertola
Muutaman viikon päästä ensimmäisestä tapaamisesta Sampo lensi lastensa kanssa Suomeen. Syyskuussa hän tuli uudelleen. Silloin he menivät kihloihin.
Pariskunta oli toisiinsa umpirakastunut, mutta lähipiiristä kuului epäileviä kommentteja. Moni järkyttyi nopeasta aikataulusta. Heiltä kysyttiin, olivatko he ihan varmoja toisistaan.
- Kukaan ei uskonut, että näin nopeasti voisi löytää jonkun hyvän. Onneksi olimme jääräpäisiä, emmekä kuunnelleet muiden tuomioita, Sampo sanoo.
Kun Niina marraskuussa lensi ensimmäistä kertaa Yhdysvaltoihin, he menivät salaa naimisiin.
- Minulla oli kauhea jet lag, kun olin vasta edellisenä yönä saapunut, Niina muistelee.
He astelivat hääpuvuissa tennarit jalassa kivikkoista polkua vesiputoukselle, jossa heidät vihittiin. Todistajana oli ainoastaan Sampon yksi kaveri.
Pariskunta halusi mennä naimisiin salassa, koska he tiesivät, että toisen lapset eivät kuitenkaan pääsisi paikalle.
- Halusimme, että kukaan ei loukkaannu siitä, että häntä ei kutsuttu. Seuraavana kesänä järjestimme Raumalla häät, joihin kaikki pääsivät, Sampo kertoo.
Niina ja Sampo menivät naimisiin Yhdysvalloissa vain kolme kuukautta ensimmäisen tapaamisen jälkeen. Vihkitodistus allekirjoitettiin auton konepellillä. Kuva: Tatu Lertola
Niina ja Sampo avioituivat vesiputouksen äärellä. Tilaisuudessa oli läsnä vain yksi Sampon ystävä. Kuva: Tatu Lertola
Uuden kodin seinällä roikkuu valokuvia eri-ikäisistä lapsista. Kolme teini-ikäistä, yksi kouluikäinen ja yksi alle kouluikäinen.
Kun Sampo ja Niina tapasivat, Sampolla oli kaksi teini-ikäistä lasta ja Niinalla kaksi pienempää koululaista.
Lapset olivat kasvaneet eri kulttuureissa, sillä Sampo muutti 18-vuotiaana Yhdysvaltoihin opiskelemaan eikä koskaan palannut takaisin Suomeen.
- Olin asunut Yhdysvalloissa 20 vuotta, eivätkä lapseni puhu suomea.
Vielä vihkimisen jälkeenkin he jatkoivat reissaamista kahdella mantereella. Kun kaikki mahdolliset lomat ja tekosyyt oli käytetty, oli vakavan pohdinnan paikka. Mihin he asettuisivat asumaan?
Lasten takia päätös oli vaikea. Molempien lapsilla oli äiti tai isä ja muita läheisiä toisessa maassa, joten pitkäksi aikaa heitä ei voinut ottaa mukaan toiselle mantereelle.
Yhteinen 3-vuotias tytär on yhdistänyt Niinan ja Sampon mukaan kaksi perhettä yhdeksi. Kuva: Tatu Lertola
Ennen koronapandemiaa he suunnittelivat muuttoa Texasiin. Siellä he voisivat asua, kunnes Sampon lapset olisivat täysi-ikäisiä ja heidän yhteinen lapsensa menisi kouluun.
Niinan vanhemmat lapset eivät kuitenkaan päässeet lähtemään. Asiaa puitiin jopa oikeudessa.
- Olisimme halunneet lähteä yhdessä perheenä, mutta lasten mukaan ottaminen ei ollut täysin minun päätösvallassani.
Lopulta pitkän pohdinnan jälkeen he päättivät viime talvena jäädä Suomeen. Yhteinen koti ostettiin Pyhärannasta Rauman läheltä.
- Minun lapseni ovat vanhempia, joten he pärjäävät paremmin ilman minua kuin Niinan lapset ilman häntä. He eivät unohda minua, vaikka olen poissa, Sampo sanoo.
Sampon lapset käyvät Suomessa kesäisin. Silloin perheen yhteinen kieli on englanti.
Kahdeksan tunnin aikaeron vuoksi isän ja lasten välinen kommunikointi on välillä hankalaa. Lisäksi koronapandemia teki hetkeksi matkustamisesta vaikeaa. Sampo kuitenkin kokee, että asiat voisivat olla huonomminkin.
- Olen monta kertaa sanonut, että mieluummin näitä haasteita kuin haasteita parisuhteessa.
Niina on välillä potenut syyllisyyttä siitä, että Sampo ei ole voinut viettää aikaa lastensa kanssa. Sampo ja lapset puhuvat videopuhelun kerran viikossa, yleensä sunnuntaisin.
- Heidän ehdoillaan mennään. He ovat jo niin vanhoja, että heillä on paljon omaakin elämää, Sampo sanoo.
Sampo kaipaa välillä Texasin lämpöä, mutta sanoo, että odottaa innolla myös Suomen talvea. -?Odotan, että pääsen kaivamaan lumikolan esiin pitkästä aikaa. Kuva: Tatu Lertola
Niina ja Sampo Laine asettuivat Suomeen, mutta unelmoivat kodista myös Yhdysvalloissa. Kuva: Tatu Lertola
Toimistotyöt Texasissa vaihtuivat keväällä autotallin rakentamiseen Suomessa. Kun päätös Suomeen jäämisestä tehtiin, Sampo joutui irtisanoutumaan työstään.
- Rakentaminen on ollut hauskaa vaihtelua. Nyt talli on valmis ja alan miettiä, mitä seuraavaksi tekisi.
Muutto Suomeen oli Sampolle iso elämänmuutos, sillä hän ehti 20 vuodessa tottua amerikkalaiseen elämäntyyliin.
- Huomasin nopeasti, että Sampo ei tiennyt näistä Suomen systeemeistä mitään. Ei tämä elämä mitään perusarkea ole missään kohtaa ollut, Niina sanoo.
Esimerkiksi avioliiton solmiminen vaati paljon paperitöitä. Kun he menivät Suomessa maistraattiin, siellä tulkittiin, että Sampo ei ole vielä Yhdysvalloissa eronnut entisestä vaimostaan.
- Eropaperini oli satasivuinen nippu, jonka vein maistraattiin. Heille oli epäselvää, mikä päivämäärä laitetaan järjestelmään. Texasissa on laki, jonka mukaan voi erota ilman toisen osapuolen allekirjoitusta, jos sovittelu on käyty. Suomessa viranomaisten oli vaikea ymmärtää, milloin ero on astunut voimaan.
Vaikeina hetkinä Niina ja Sampo ovat toistelleet toisilleen samaa mantraa: "Kaikki järjestyy kyllä."
Sampon lapset asuvat Yhdysvalloissa ja käyvät Suomessa kesäisin. Perhe haaveilee, että vielä joskus kaikki voisivat asua samalla mantereella. Kuva: Tatu Lertola
Lopulta asiat ovat ihmeellisesti aina ratkenneet parhain päin. Nyt elämä on reissuvuosien jälkeen asettumassa uomiinsa.
Pariskunnan yhteinen tytär on 3-vuotias. Sampo ja Niina sanovat, että lapsi yhdisti kaksi perhettä yhdeksi.
- Olemme monesti miettineet, että jos yhteistä lasta ei olisi, millaiseksi uusioperhe olisi muotoutunut. Olisiko sitten Sampon ja Niinan lapset, kun nyt meillä on yksi tiivis perhe.
- Yhteinen tyttäremme on varsinainen sydänten valloittaja, Niina sanoo.
Vaikka elämä Suomessa on hyvää, pariskunta haaveilee yhteisestä kodista myös Yhdysvalloissa. Kouluikäisten lasten vuoksi haaveen toteutuminen lähitulevaisuudessa näyttää haastavalta.
- Ehkä jonain päivänä voisimme olla kaikki yhdessä samassa maassa edes jonkin aikaa. Sitä ennen pitää tottua siihen, että edelleen joudumme sanomaan jäähyväisiä, Niina sanoo.
Vaikka monet epäilivät salamarakkautta, Sampo ja Niina ovat yhä yhdessä. Kuva: Tatu Lertola
Juttu on julkaistu ensi kertaa 16.10.2022.
TetraSys Oy.