Li Andersson lähti politiikkaan jo varhain. Hän on ollut yhteiskunnallisten keskustelujen ympäröimänä jo taaperoiästä. Kuva: Elina Rajala

Tyttöporukan maratonkeskustelut kasvattivat Li Anderssonista taitavan argumentoijan.

Juttusarjassa kerrotaan, millaisia puolueiden puheenjohtajat olivat nuorina ja kuinka heistä kasvoi vallankäyttäjiä. Tämä on sarjan ensimmäinen osa.

Voi olla, että Frank Lundgren oli monen Vartiovuorella vappuaattoa 2004 viettäneen turkulaisen mielestä hieman rasittava hahmo.

Tai no, varmasti oli.

Lundgren paasasi juhlijoille 18-vuotiaan varmuudella, että vappuaaton juhliminen heidän tyyliinsä serpentiinit kaulassa juhlajuomia nautiskellen on porvarillista hapatusta. Oikea työväen juhla olisi vasta seuraavana päivänä.

Jutut upposivat huonosti ruotsinkielisten turkulaisten perinteisellä vapunviettopaikalla.

- Kaikki vaan nauroi mulle, että mitä tää kommunisti selittää, Lundgren kertoo.

Jossain vaiheessa iltaa Lundgren törmäsi kivannäköiseen, itseään pari vuotta nuorempaan tyttöön, joka olikin yllättäen hänen kanssaan samaa mieltä.

- Hän sanoi, että "juu juu, kyllä näin on, ihan totta".

- Haastoin hänet ja sanoin, että jos todella olet sitä mieltä, niin huomenna olisi vappumarssi. Tule mukaan sinne, niin nähdään oletko aidosti samaa mieltä vai et.

Lundgrenin yllätykseksi tyttö ilmestyi paikalle. Lundgren antoi hänelle tuolloin 1. toukokuuta 2004 vasemmistonuorten jäsenlomakkeen.

Siitä alkoi Li Anderssonin reitti vasemmistoliiton puheenjohtajaksi ja ministeriksi.

Li Andersson harrasti nuorena teatteria ja pitkiä keskusteluja. Kuva: Li Anderssonin kotialbumi

Voi tarinan lähtöpisteen sijoittaa halutessaan vieläkin kauemmaksi. Taiteilijaisän ja toimittajaäidin lapsi kasvoi ympäristössä, jossa puhe politiikasta ja yhteiskunnasta oli yhtä arkista kuin tutti ja puuro.

Johanna Bruunin äiti oli Anderssonin äidin kollega ja läheinen ystävä. Kun molemmat synnyttivät tyttäret kuukauden välein, oli selvää että näistäkin tulisi läheisiä.

- Me olemme tunteneet toisemme jo ennen kuin synnyimme, Bruun sanoo.

Anderssonin vanhemmat erosivat hänen ollessaan pieni, ja hän asui vuoroviikoin vanhempiensa luona. Bruunin ja Anderssonin äideillä oli tapana istua ystävineen iltaa ja keskustella yhteiskunnallisista asioista.

- Me olimme aina vähän mukana, istumassa pöydän alla, piirtämässä ja leikkimässä. Sitä kautta olemme aina olleet asioista kiinnostuneita ja tottuneita keskustelukulttuuriin, jossa on mielipiteitä ja asioista pitää sanoa ja keskustella.

Johanna Bruun ja Li Andersson leikkivät Anderssonin suurella barbitalolla. Kuva: Li Anderssonin kotialbumi

Bruun ja Andersson menivät samalle ruotsinkieliselle ala-asteelle Turussa. Heidän ympärilleen syntyi tiivis kaveriporukka, joka kasvoi lukioon mennessä noin kymmeneen tyttöön.

Naiset pitävät edelleen yhtä ja vaihtavat kuulumisia omassa WhatsApp-ryhmässään.

Emily Kivistö liittyi porukkaan viidennellä luokalla, kun hänen perheensä muutti Ruotsista Turkuun.

- Me ollaan aina oltu tosi hyviä puhumaan asioista. Puhuimme kaiken maailman jutuista, mistä nyt nuoret tytöt puhuu, Kivistö kertoo.

- Ala-asteella iltapäivä saattoi olla sellainen, että mentiin jonkun luo, syötiin kaikki herkut ja vaan puhuttiin asioista, Bruun muistelee.

Jo varhain Li ja pari muuta tyttöä alkoivat nostaa keskusteluihin yhteiskunnallisia aiheita. Heihin vaikuttivat esimerkiksi syyskuun 11. päivän iskut ja Palestiinan tilanne.

Andersson on itse monesti sanonut, että juuri nämä keskustelut synnyttivät hänessä kiinnostuksen politiikkaan.

- Meitä kiinnostivat jo silloin tyttöjen oikeudet ja feminismi. Emme ehkä osanneet käyttää sitä termiä, mutta sukupuolien välinen oikeudenmukaisuus oli meille tärkeää, Bruun sanoo

- Mehän kasvoimme Spice Girls -aikaan. Oli sellainen girl power -henki. Kyllä se iski meihin, sparrasimme toisiamme ja pidimme oikeuksistamme kiinni. Oli ihan kivaa aikaa olla nuori.

Puhetta riitti tietysti myös arkisimmista asioista, kuten pojista ja muista huolista.

- Olimme tosi hyviä avautumaan, jos jotain tapahtui. Olimme tosi hyviä puhumaan asioista siten, että päädyimme yhteisymmärrykseen, jos meillä oli kiistoja, Kivistö sanoo.

Anderssonin isällä oli tapana viedä tyttärensä lomareissuille pakettiautolla. Kuva: Li Anderssonin kotialbumi

Andersson oli koulussa kympin tyttö. Kuva: Li Anderssonin kotialbumi

Andersson oli koulussa luokan parhaimmistoa aineessa kuin aineessa, kympin tyttö.

Lukioaikana hän oli aktiivinen suomenruotsalaisessa opiskelijajärjestössä Finlands Svenska Skolungdomsförbundissa. Lukion jälkeen hän lähti opiskelemaan valtiotieteitä Åbo Akademiin. Suomea hän oppi puhumaan kunnolla vasta noihin aikoihin.

Opiskeluaikoina Andersson oli innokkaasti mukana Åbo Grönä Vänster -yhdistyksessä. Hänestä tuli lopulta nuorten vihervasemmistolaisten muodostaman yhdistyksen puheenjohtaja.

Opiskelupolitiikka oli toisinaan värikästä. Frank Lundgren muistelee, kuinka hallitus suunnitteli EU:n ulkopuolelta tuleville opiskelijoille lukukausimaksuja, ja heidän porukkaansa päätti järjestää tempauksen suunnitelmia vastaan.

Aktivistit pukeutuivat kalliilta näyttäviin vaatteisiin, ja Lundgren pureskeli paksua sikaria. He julistivat olevansa "porvarit lukukausimaksun puolesta".

- Se oli sellainen hauska, ironinen tapahtuma, Lundgren muistelee.

Lundgren sanoo nyt, ettei olisi uskonut Anderssonin olevan vuosikymmen myöhemmin jo puoluejohtaja ja ministeri, mutta ennusti tälle kyllä menestystä vähintään kunnallispolitiikassa.

- Hän puhui niin hyvin asioista nuorenakin. Hän oli aika hyvä argumentoimaan.

Andersson kirjoitti kuusi laudaturia ylioppilaskokeessa. Kuva: Li Anderssonin kotialbumi

Andersson oli mukana monenlaisessa. Hän osallistui kansanliikkeeseen Turun toriparkkia vastaan, vastusti lähikirjastojen lopettamista ja taisteli taiteilijoiden kohtuuhintaisten työtilojen puolesta.

Kaikki tämä johti siihen, että Andersson lähti vasemmistoliiton ehdokkaaksi kuntavaaleihin ensi kertaa 21-vuotiaana opiskelijana vuonna 2008. Silloin hän tutustui Varsinais-Suomen vasemmistonuorten puheenjohtajaan Elisa Weckmaniin, joka oli itsekin ehdolla vaaleissa.

- Li pääsi suomenruotsalaisten poliitikkojen jonkinlaiseen makasiiniohjelmaan Ylelle, ja katsoin että se tv-esiintyminen meni häneltä tosi hyvin. Siitä pystyi aistimaan kyllä, että menestystä voi tulla, Weckman sanoo.

Anderssonista tuli ensiyrittämällä Turun kaupungin varavaltuutettu ja kulttuurilautakunnan jäsen.

Eduskuntavaaleissa 2011 Weckman oli Anderssonin kampanjapäällikkö. Kaksi tunnollista nuorta naista kampanjoivat tosissaan.

- Me aloitettiin sillä tavalla, että lähetettiin medialle tiedote, että tällainen turkulainen henkilö lähtee nyt ehdokkaaksi. Mietin siinä, että miten saadaan ihmiset kiinnostumaan turkulaisen opiskelijan ehdokkuudesta, mutta kyllä se siitä sitten lähti käyntiin.

Andersson ylsi varakansanedustajaksi. Samana keväänä hänet valittiin vasemmisto­nuorten puheenjohtajaksi. Anderssonin tie kohti politiikan huippua oli auki.

- Totta kai aate oli nähtävissä, mielipiteet selkeitä ja ajatus on aina kulkenut selkeästi. Siksi on aina ollut helppo tehdä hänen kanssaan yhteistyötä. Hän on myös tosi hyvä innostamaan ihmisiä, oli jo silloin nuorena, Weckman sanoo.

Kehittymistäkin on vuosien varrella tapahtunut.

- Joskus hän kirjoitti tosi pitkiä tekstejä, jolloin piti katsoa että miten ne pysyvät sillä tavalla ytimekkäinä, että ihmiset jaksavat ne lukea.

Kuntavaaleissa 2012 ja eduskuntavaaleissa 2015 Andersson oli jo ääniharava. Vasemmistoliiton puheenjohtaja hänestä tuli 2016.

Anderssonin vappumarssille aikanaan houkutelleen Frank Lundgrenin mielestä hän ei ole juuri vuosien varrella periaatteitaan muuttanut.

- Jotkut ihmiset muuttavat vähän aatteitaan, kun heistä tulee kansanedustaja tai ministeri, mutta hän on mielestäni aika samanlainen. Tietysti kun johtaa puoluetta, täytyy olla vähän pragmaattinen ja tehdä kompromisseja, Lundgren arvioi.

- Olimme ehkä vähän radikaalimpia nuorina, mutta kyllä hän suurilta osin on aika samanlainen ihminen kuin silloin.