Ilta Sanoma

Kuva: Satu Nordling Gomezin kotialbumi

Satu Nordling Gomezilla on 11 lasta, vaikka aluksi hän luuli, ettei voisi tulla äidiksi ollenkaan.

- Aina.

Satu Nordling Gomezin vastaus on lyhyt ja ytimekäs kysyttäessä, miten usein kiinnitetään huomiota, kun hän liikkuu perheensä kanssa kaupungilla.

Tukholmassa asuvalla Sadulla, 39, ja hänen miehellään Andersilla, 56, on 11 lasta. Nuorin lapsista on neljä kuukautta ja vanhin 14, joukkoon mahtuu myös yhdet kaksoset.

- Ihmiset pysähtyvät katsomaan, hymyilemään ja usein myös juttelemaan. Moni on tosi kiinnostunut siitä, ovatko kaikki lapset minun, Satu kertoo.

Hän arvioi, että 98,9 prosenttia kohtaamisista on positiivisia.

Iso perhe ja äitiys ovat olleet aina Sadun suurimpia unelmia. Se, että hän sai haaveilemansa, ei kuitenkaan ollut itsestäänselvää.

Satu ja Anders kärsivät useamman vuoden ajan lapsettomuudesta ennen kuin esikoinen Nicole ilmoitti tulostaan. Esikoisen jälkeen vauvoja onkin tullut tiuhaan tahtiin. Nicolen, 14, jälkeen syntyivät Vanessa, 13, Danilo, 12, Jonathan, 12, Olivia, 10, Kevin, 8, Celina, 7, Isabelle, 5, Melanie, 3, Benjamin, 2, ja Nicolas 4 kuukautta.

Lue lisää: Tia, 29, sai 4 lasta yhden vuoden aikana - silti koti on aina siisti ja ruoat tehdään itse

Satu kuvaa lapsensa ikäjärjestyksessä säännöllisin väliajoin.

Satu kuvaa lapsensa ikäjärjestyksessä säännöllisin väliajoin. Kuva: Satu Nordling Gomezin kotialbumi

Satu ei vielä tiedä, onko perheen lapsiluku täynnä.

- Sydämeni sanoo, että en ole vielä valmis luopumaan vauvahaaveista, mutta pääni ei tiedä, Satu sanoo nauraen.

- Olen aina halunnut monta lasta hoivattavaksi. Nautin siitä, että saan pitää lapsista huolta ja että saan antaa heille myös toisensa ja elinikäisen ystävyyden.

Ruotsinsuomalaisessa perheessä kasvanut Satu ja Uruguaysta kotoisin oleva Anders tapasivat, kun Satu oli 16-vuotias. Ravintolassa ovimiehenä työskennellyt Anders oli Sadun perhetuttu. Muutamaa vuotta myöhemmin pari alkoi seurustella.

Satu oli haaveillut jo pienestä pitäen suurperheestä.

- Anders oli valmis jo kahden lapsen jälkeen, Satu nauraa.

Satu tuli raskaaksi 21-vuotiaana. Raskaus kuitenkin keskeytyi yhdeksännellä raskausviikolla.

- Se oli todella rankkaa. Olin odottanut niin hirveän kauan, että olisi minun aikani saada toteuttaa unelmani.

Keskenmeno toi vaikeita tunteita pintaan.

- Aloin ajatella, että ehkä minua ei olekaan luotu äidiksi, kuten olin aina kuvitellut.

Satu kertoo kärsineensä lähes jokaisessa raskaudessaan voimakkaasta pahoinvoinnista.

Satu kertoo kärsineensä lähes jokaisessa raskaudessaan voimakkaasta pahoinvoinnista. Kuva: Satu Nordling Gomezin kotialbumi

Keskenmenon jälkeen pari kärsi lapsettomuudesta. Se oli Sadun elämän vaikeinta aikaa.

Keskenmenosta seurasi komplikaatio, jonka takia Satu joutui leikkaukseen. Pari yritti uutta raskautta kuukausien ajan, kunnes huomattiin, että kohtuun oli jäänyt arpia ja Satu joutui uudestaan leikkaukseen. Tämän jälkeen huomattiin, ettei Satu saanut ovulaatiota. Lääkkeiden avustuksella Satu ja Anders jatkoivat lapsihaaveen tavoittelua.

- Se oli todella pimeää ja vaikeaa aikaa. Tunsin oloni toivottomaksi ja yksinäiseksi. Minusta tuntui siltä, että kaikki muut tulivat nopeasti raskaaksi ja saivat jopa kaksi lasta sillä aikaa, kun me vasta yritimme ensimmäistä.

- Luulin, etten koskaan saa kokea, miltä tuntuu olla äiti. Se tuntui musertavalta, sillä se oli aina ollut suurin haaveeni.

Satu koki vielä yhden aikaisen keskenmenon ennen kuin raskaustestiin ilmestyi plussa, joka pysyi ja johti vauvaan.

- Kun lopulta sain vauvan syliin, se oli mahtava tunne.

Lue lisää: Tällaista on arki, kun perheessä on 18 lasta - "Jos joku on ollut kateellinen meidän lapsilisistä..."

Suurperhe asuu rivitalossa, jokaisella lapsella on huonekaveri paitsi isoimmilla tytöillä on omat huoneet. Autona on 15-paikkainen Renault Master.

Suurperhe asuu rivitalossa, jokaisella lapsella on huonekaveri paitsi isoimmilla tytöillä on omat huoneet. Autona on 15-paikkainen Renault Master. Kuva: Satu Nordling Gomezin kotialbumi

Millaista on sitten olla 11 lapsen äiti?

- Riippuu, minä päivänä kysyt, Satu sanoo ja nauraa.

- Kunhan vitsailen. Se on aivan ihanaa. Välillä se on todella haastavaa, mutta on mahtavaa oppia tuntemaan lasten persoonallisuudet. Ja saada olla mukana, kun he kasvavat ja alkavat tutkia maailmaa. Ja kaikkein parhainta on se rakkaus, jota lapsilta saa.

Juuri rakkauden Satu kuvailee olevan suurperheen äitiydessä antoisinta.

- Saan lapsistani valtavasti iloa joka ikinen päivä.

Siistit vaatteet ja huoliteltu ulkonäkö on Sadulle tärkeää. Sen hän oppi jo lapsuuden kodissaan.

Siistit vaatteet ja huoliteltu ulkonäkö on Sadulle tärkeää. Sen hän oppi jo lapsuuden kodissaan. Kuva: Satu Nordling Gomezin kotialbumi

Vaikeinta puolestaan on, kun lapsilla on meneillään erilaisia kehitysvaiheita ja he testaavat vanhempiensa rajoja ja perheen sääntöjä.

- Lisäksi tällä hetkellä itselleni on haastavinta on osata päästää hieman irti, kun isoimmat lapset ovat murrosiässä.

Koko perheen suosikkihetkiä ovat viikoittaiset leffaillat perjantaisin ja lauantaisin. Silloin kulhot täyttyvät erilaisista herkuista, kun suurperhe käpertyy sohvalle viihtymään. Toinen suosikkiaktiviteetti ovat yhteiset peli-illat.

- Yhteenkuuluvuuden tunne on minulle tärkeää. Arvostan sitä, että todella otamme perheen kanssa aikaa olla yhdessä. Sen vuoksi teemmekin paljon asioita yhdessä, kuten käymme uimassa, kävelyillä, matkustelemme ja retkeilemme.

Hiljattain perhe kävi risteilyllä Helsingissä ja ikuisti itsensä Senaatintorilla Tuomiokirkon edessä.

Hiljattain perhe kävi risteilyllä Helsingissä ja ikuisti itsensä Senaatintorilla Tuomiokirkon edessä. Kuva: Satu Nordling Gomezin kotialbumi

Yleisin ennakkoluulo, johon Satu törmää suurperheisiin liittyen on se, että vanhemmilla ei olisi aikaa kaikille lapsille. Monesti ihmiset myös ajattelevat, että koska lapsia on paljon, pysyttelee perhe mieluiten vaan kotonaan.

- Jos minulla ei olisi aikaa kaikille lapsille, minulla ei olisi näin montaa lasta.

- Ihmiset eivät myöskään ymmärrä, miten jaan rakkauden kaikille lapsilleni. Rakkaus kuitenkin moninkertaistuu, kun uusi vauva tulee perheeseen, eikä jakaudu.

Kasvatuksen kulmakiviä Sadulle ovat tarkat säännöt, rajat ja se, että teoilla on seuraukset.

- Minulle on tärkeää, että voimme nauraa ja pitää hauskaa yhdessä. Ja että lapset voivat puhua minulle kaikesta ja tietävät, että rakastan heitä.

Satu on palautunut raskauksista ja synnytyksistä nopeasti. - Onhan minulla aina ollut pari lasta, joiden perässä pitää juosta, hän sanoo.

Satu on palautunut raskauksista ja synnytyksistä nopeasti. - Onhan minulla aina ollut pari lasta, joiden perässä pitää juosta, hän sanoo. Kuva: Satu Nordling Gomezin kotialbumi

Satu Nordling Gomez syntyi Ruotsissa suomalaisille vanhemmille. Hänen äitinsä on kotoisin Myllykoskelta ja isänsä Porvoosta.

- Molemmat muuttivat Ruotsiin parikymppisinä ja tapasivat toisensa täällä. Kotonamme puhuttiin pelkästään suomea, Satu kertoo.

Satu ja hänen kolme sisartaan olivat suomenkielisellä luokalla koko peruskoulun ajan. Kesät perhe vietti aina Suomessa, nuo kesät ovat Sadun rakkaimpia lapsuusmuistoja. Ruotsissa perheellä oli suuri suomalaisten yhteisö, jonka kanssa he ovat edelleen tiivisti tekemisissä.

Satu on ollut tarkka siitä, että myös hänen lapsena oppivat suomea. Tämän vuoksi hän puhuu lapsilleen suomea ja perhe käy Suomessa säännöllisesti.

- Minulle on tärkeää, että lapset tietävät juurensa. Kunnassamme on myös mahdollisuus käydä suomenkielistä päiväkotia ja koulussa on osittain suomenkielinen opetus.

Aiemmin Satu oli töissä lastenhoitajana päiväkodissa. Nyt hän on jo useamman vuoden ajan tehnyt töitä kotona. Hänestä on tullut suosittu somevaikuttaja.

Sadun My Baby Dolls -Instagram-tilillä on lähes 400?000 seuraajaa ympäri maailmaa. Bloggaamisen Satu aloitti jo 13 vuotta sitten.

Instagramissa Satu kertoo kuvien ja tekstien kera esimerkiksi suurperhe-elämästä, lasten vaatteista ja perheen seikkailuista.

- Olen saanut usein kommentteja siitä, miten moni saa tilistäni inspiraatiota ja voimia jaksaa omaa perhe-elämää ja jakaa sisältöä omasta perheestään sosiaaliseen mediaan.

Nordling Gomezin perheessä vietetään usein syntymäpäiviä.

Nordling Gomezin perheessä vietetään usein syntymäpäiviä. Kuva: Satu Nordling Gomezin kotialbumi

Tällä hetkellä yksi kiivaimmista keskusteluista sosiaaliseen mediaan liittyen sekä Suomessa että maailmalla on lasten yksityisyys. Osa somevaikuttajista on valinnut olla julkaisematta lapsistaan ollenkaan kuvia sosiaalisessa mediassa. Osa julkaisee kuvia, mutta siten, ettei lapsia voi niistä tunnistaa.

Lue lisää: Merja on 10 lapsen äiti, jota arvostellaan jatkuvasti - kommentti e-pillereistä sai purskahtamaan itkuun

Kun Satu yli vuosikymmen sitten aloitti bloggaamisen, aihe ei ollut yhtä pinnalla ja tulenarka kuin mitä se nykyään on. Hän kertoo pohtineensa viime aikoina lastensa yksityisyyttä todella paljon.

- Lapset ovat suurin pala minua ja arkeani. Olen niin ylpeä heistä ja haluan kertoa elämästäni suurperheen äitinä. Jos joku kuva tai teksti ei tunnu 100-prosenttisen oikealta, niin en julkaise sitä.

Suurperheen parhaita puolia Sadusta on se, että lapsilla on aina toisensa.

Suurperheen parhaita puolia Sadusta on se, että lapsilla on aina toisensa. Kuva: Satu Nordling Gomezin kotialbumi

Satu kertoo punnitsevansa jokaisen julkaisunsa hyvin tarkasti.

- En halua julkaista mitään, mikä voi satuttaa lapsiani nyt tai myöhemmin.

Pienempien lastensa suhteen Satu seuraa vaistoaan. Isommat lapset saavat itse päättää, haluavatko näkyä sosiaalisessa mediassa vai eivät. Satu ei ole päätöksensä suhteen ehdoton, voi olla, että jokin päivä hän muuttaa mieltään ja lapset eivät näy sosiaalisessa mediassa lainkaan. Tällä hetkellä nykyinen linjaus tuntuu hyvältä.

Tulevaisuuden suhteen hän on muutoinkin avoin.

- Ainoa haaveeni on, että perheeni saa olla terve ja yhdessä.

Osallistu Ilta-Sanomien verkkosivujen kuvitusta koskevaan kyselyyn tästä linkistä.

Ilta Sanoma
dimanche 26 mars 2023 08:30:00 Categories: Ilta Sanoma Perhe

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.